Odin

Yksisilmäinen Odin, olkapäillään korpit Hugin ja Munin.

Odin ratsastaa Sleipnirilla. 1700-luvun islantilainen käsikirjoitus.

Odin (muinaisnorjaksi Óðinn; myös Wotan, Wodan, Woden, Wōđanaz tai Oden) on muinainen germaaninen jumala, jota palvottiin sekä Manner-Euroopassa, Englannissa että Skandinaviassa. Odin on jumalten kuningas, magian, sodan, viisauden, runouden, kuoleman ja ylimystön jumala. Odinissa on myös šamanistisia piirteitä. Myyteissä Odinia kutsutaan usein erilaisilla lisänimillä, jotka tavallisesti viittaavat sotaan tai Odinin ulkomuotoon. Yksi lisänimistä on Allfader, suomeksi 'kaikkien isä'. Muita nimityksiä ovat "tietäjä" ja "toivonantaja".

Odinin kerrottiin keksineen riimukirjaimet. Useissa germaanisissa kielissä keskiviikko on nimetty Odinin mukaan.

Odin-kultin juuret ovat olleet hämärän peitossa, mutta sen uskotaan voimistuneen kansainvaellusajalla. Siihen vaikuttivat roomalaisesta kulttuurista ja uskonnosta omaksutut piirteet kuten keisarikultti, roomalaiset sodanjumalat ja ilmeisesti myös mithralaisuus^lähde?.

2020-luvun arkeologisten löytöjen perusteella on päätelty, että Odin-jumalaa palvottiin jo 400-luvulla. 400-luvulta peräisin olevasta kultaisesta ja pyöreästä kaulakorusta löydettiin riimukirjoitus, jossa lukee "Hän on Odinin mies". Korussa on myös kuva miehestä. Teksti viittaa luultavasti historian unohtamaan germaanikuninkaaseen. Koru tai mitali on osa kulta-aarretta, joka löytyi Jyllannin niemimaan Vindelevistä Tanskasta vuonna 2020. Kaulakorun lisäksi noin kilon kulta-aarteessa oli muun muassa roomalaisista kolikoista tehtyjä koruja. Kulta-aarre on haudattu 1 500 vuotta sitten joko kätkemistarkoituksessa tai uhrilahjana jumalille. Se on yksi parhaimmin tehdyistä riimukirjoituksista. Ennen tätä löytöä vanhin varma todiste Odinin palvonnasta oli 500-luvun jälkipuoliskolle ajoitettu koru, joka on löydetty eteläisestä Saksasta. Vindelevin korun kaltaisia, useimmiten 500–700-luvuilla kullasta tehtyjä amuletteja on löydetty yli tuhat. Yli sadassa löydetyistä kaulakoruista on riimukirjaimia. Koruissa on usein germaanisten kuninkaiden kuvia, mutta kuvituksena on toisinaan myös hevonen, lintu tai keihäs. Joidenkin tutkijoiden mukaan keihäs voisi viitata Odiniin, sillä taruissa hänellä on Gungnir-keihäs, joka ei koskaan osu harhaan. Myös hakaristit ovat yleinen koriste kaulakoruissa. Korujen esikuvina ovat olleet Rooman valtakunnan kolikot.

Roomalainen historioitsija Tacitus kirjoitti ensimmäisellä vuosisadalla Germania-teoksessaan sveebien germaaniheimon palvoneen roomalaista Merkurius-jumalaa. Tämän on usein tulkittu viittaavan Odinin palvontaan, sillä roomalaisilla oli tapana tulkita muiden kansojen palvovan roomalaisia jumalia omilla nimillään, jos vierailla jumalilla oli samankaltaisia piirteitä kuin roomalaisilla jumalilla. Sveebit oli roomalaisten yleisnimitys useille läntisille germaaniheimoille. Tacituksen mukaan germaanit uhrasivat Odinille ihmisiä.

Nykyisin Odin muistetaan parhaiten viikinkien jumalana. Nykyisin on myös olemassa uuspakanallisia ryhmiä, jotka palvovat Odinia ja toisinaan nimittävät itseään odinisteiksi.

Odin skandinaavisessa epiikassa

Jumalat jakautuvat Edda-eepoksessa kuvatussa skandinaavisessa mytologiassa kahteen perhekuntaan, aasoihin ja vaaneihin. Odin on ensimmäisen aasan, alkujumala Búrin pojan Borin poika. Hänellä on kaksi veljeä: Vili ('tahto') ja Ve ('pyhä'). Yhdessä isänsä ja veljiensä kanssa Odin tappoi vihollisensa Ymir-jättiläisen ja teki tämän ruumiista maailman. Odinin vaimo Asgardissa on Frigga, mutta hänellä on mainittu olleen muitakin vaimoja. Thor, Balder, Hodr, Vidar ja Vali ovat Odinin poikia.

Odin on erilainen kuin muut jumalat. Hän on hurja ja arvaamaton. Odin on saanut šamanistisia kykyjä mystisillä teoillaan. Odin on muun muassa luopunut toisesta silmästään, jotta saisi juoda Mimirin vartioimasta viisauden lähteestä. Odinista tuli myös hirtettyjen suojelusjumala sen jälkeen, kun hän niin sanotusti uhrasi itsensä itselleen saadakseen lisää viisautta. Sen hän teki lävistämällä itsensä keihäällä ja roikkumalla hirtettynä Yggdrasil-maailmanpuusta yhdeksän päivää ja yötä. Sinä aikana hän oppi suuria viisauksia ja keksi riimut. Yhdeksän päivän ja yön jälkeen Odin herätti itsensä henkiin taikuudella.

Odin on myös sodan jumala. Odin korvasi alkujaan sodan jumalana toimineen Tyrin sen jälkeen, kun Fenris-susi puri Tyrin käden poikki niin, ettei tämä kelvannut enää sodan jumalaksi. Odin antaa voiton taistelussa ja aloittaa taisteluita. Odin voi kääntää taistelun viime hetkellä niin, että voiton puolella ollut häviääkin taistelun. Kun Odinilta kysyttiin miksi hän tekee niin, Odin vastasi: "Harmaa susi tarkkailee jumalten saleja". Se tarkoitti, että ragnarök uhkasi jumalia koko ajan ja Odin halusi urheita sotureita Valhallaan.

Sotureiden hankintakeinoja oli monenlaisia. Odinin kerrotaan muun muassa käskeneen rakkauden ja hedelmällisyyden jumalatarta Freijaa etsimään jostain kaksi kuningasta sekä tekemään sodan näiden välille, jotta kaatuneet saapuisivat Valhallaan.

Odinin valtakunnat

Odinin valtakunnat ovat Gladsheim, Valskialf ja Valhalla, joka oli Asgårdin, jumalten kartanon, juhlasali, sodassa kaatuneiden sali. Odinin valtaistuin on nimeltään Hlidskialf, ja istuessaan valtaistuimellaan Odin näkee kaiken, mitä maailmassa tapahtuu.

Valhallaan saapuvat taisteluissa kuolleet soturit Friggan ja Odinin luvalla. Siellä he saavat nauttia kunniakkaasta elämästään kuoleman jälkeen, mutta ovat velvollisia taistelemaan hänen rinnallaan, kun ragnarök koittaa.

Odinin eläimet ja keihäs

Odinilla on aseenaan Gungnir-keihäs, joka osui aina kohteeseensa. Gungnirin kautta vannottua valaa ei voinut kukaan rikkoa. Ratsunaan hänellä on kahdeksanjalkainen Sleipnir-hevonen, joka on Lokin poika. Vaikka Odin on kaikkitietävä, hänellä on kaksi korppia, Hugin ja Munin ('ajatus ja muisti'). Joka aamu hän lähettää ne maailmalle keräämään uutta tietoa, ja puolen päivän aikaan ne palaavat takaisin kertomaan Odinille kaiken, mitä ne olivat nähneet ja kuulleet. Jos hän saa kuulla korpeilta jotakin huonoa maailmasta, hän saattaa synnyttää sodan kansojen välille tai muutoin aiheuttaa kuolemaa. Odinilla on myös kaksi sutta: Gere ja Freke.

Lähteet

• Cotterell, Arthur: Maailman myytit ja tarut. WSOY 1996. ISBN 951-0-17102-6
• Anders Nordberg: Krigarna i Odins sal. Dödsföreställningar och krigarkult i fornnordisk religion. Stockholm: Stockholm University Press 2003.
• Anni Sumari: Odinnin ratsu, skandinaaviset jumaltarut. LIKE