Ero sivun ”Arotundra” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 56: Rivi 56:


== Arotundran katoaminen ==
== Arotundran katoaminen ==
Arotundran häviäminen liittyi tavalla tai toisella jääkauden aikaisten eläinten tuhoon. Arotundra hävisi [[Viime jääkauden päättyminen|jääkauden päättyessä]] ilmaston kostuessa ja lämmetessä. Lämpeneminen sulatti jäätiköt, mikä lopetti lössin synnyn. Myös ikirouta suli laajalti. Lämpeneminen ja kostuminen metsitti ja soisti maastoa. Niinpä maaperä happani ja kasvilajivalikoima köyhtyi ja muuttui. Metsittyminen hävitti heinäkasveja. Talvista tuli syvälumisia, mikä hävitti mammuteille sopivan matalassa lumessa kasvavan kasvillisuuden. Eläinten oli vaikeampi saada kivennäisiä. Jääkautiset myskihärän tyyppiset eläimet olivat yleensä tottuneet melko kuivaan ympäristöön. Kosteammat talvet saattoivat olla vastasyntyneelle vasikoille vaikeampia, koska näillä ei ollut kostealta ja kylmältä suojaavaa turkkia. Lämpö ja kosteus edistivät loisten elämää.
Arotundran häviäminen liittyi tavalla tai toisella jääkauden aikaisten eläinten tuhoon. Arotundra hävisi [[Viime jääkauden päättyminen|jääkauden päättyessä]] ilmaston kostuessa ja lämmetessä. Lämpeneminen sulatti jäätiköt, mikä lopetti lössin synnyn. Myös ikirouta suli laajalti. Lämpeneminen ja kostuminen metsitti ja soisti maastoa. Kosteus huuhtoi maasta kalkkia pois. Niinpä maaperä happani ja kasvilajivalikoima köyhtyi ja muuttui. Ensin pensaiden ilmestyminen, sitten metsittyminen hävitti heinäkasveja. Talvista tuli syvälumisia, mikä hävitti mammuteille sopivan matalassa lumessa kasvavan kasvillisuuden. Eläinten oli vaikeampi saada kivennäisiä. Jääkautiset myskihärän tyyppiset eläimet olivat yleensä tottuneet melko kuivaan ympäristöön. Kosteammat talvet saattoivat olla vastasyntyneelle vasikoille vaikeampia, koska näillä ei ollut kostealta ja kylmältä suojaavaa turkkia. Lämpö ja kosteus edistivät loisten elämää.


==Katso myös==
==Katso myös==

Versio 29. lokakuuta 2012 kello 20.30

 

Arotundra oli parhaimmillaan puistomaista metsäaroa.
Kuiva arotundra saattoi olla hyvin kitukasvuista puoliaavikkoa niin kuin Mongolian Tariatin alueella nyt.

Arotundra oli jääkauden aikainen kylmä, kuiva kasvillisuustyyppi, jossa kasvoi sekä aro-, aavikko- että tundrakasvillisuutta ja harvassa puitakin. Niinpä arotundralla kasvoi melko matalana ruohoja, yrttejä, heiniä, saroja ja matalia pensaita. Arotundran kasvit kasvoivat tuulen kuljettamassa lössissä ikiroudan päällä. Arotundraa on usein sanottu mammuttiaroksi, koska siellä viihtyivät mammutit, hevoset, peurat ja muut jääkautiset eläimet.

Kosteammilla arotundran alueilla kasvoi myös puita tavallisesti paikallisina metsinä. Varsinkin jääkauden lauhoina, kosteina interstadiaaleina arotundran paikalla oli laajalti avointa puistomaista metsäaroa. Arotundra katosi jääkauden päättyessä, kun ikirouta suli ja virtaavien jäätiköiden kulutuksen aiheuttama lössin muodostus loppui. Nykyisten Keski-Aasian arojen muun muassa Mongoliassa on katsottu muistuttavan jääkautista arotundraa.

Alue

Laajasti sanottuna arotundra kattoi jääkauden huippukaudella Etelä-Ranskasta Itä-Siperiaan ulottuvan noin 40–50 leveysasteen pohjoispuolisen alueen[1][2][3][4] jossa esiintyi ikiroutaa[5][6][7] ainakin epäjatkuvana[8] ja oli ainakin paikoin lössiä[9][10] ja mammutteja[11]. Puustoa oli niukasti[1], lähinnä jokilaaksoissa ja vuorilla. Tällä alueella oli hyvin erilaisia ympäristöjä polaariaavikosta, tundrasta, arosta[1] ja metsästä aavikkoon. Oli myös näiden välimuotoja pensastundraa, metsätundraa ja metsäaroa sekä metsäaron metsätundran välimuotoa.

Nimitys arotundra liitetään varsinkin Ukrainan ja Keski-Siperian alueelle, lännessä oli kosteampaa. Läntisen Venäjän arotundra jaetaan yleensä neljään vyöhykkeeseen: pohjoinen tundramainen alue, Valko-Venäjän periglasiaalinen metsäaro, Ukrainan periglasiaalinen aro[12]. Tundramaisella alueella kasvoi oli paljasta maata ja yrttitundraa[13], aroa, metsiä joissa lehtikuusta, mäntyä, koivua ja lisäksi hajanaisia suolakkokasviyhdyskuntia[12]. Oli sekä aro- että tundrakasvistoja[14], yrttejä, marunoita, savikkakasveja[15], koivissa paikoissa runsaasti yrttikasveja[16]. Eteläisempi periglasiaalinen metsäaro oli yhä arktinen[17] päätellen sopulin esiintymisestä, ja siellä kasvoi aromaista kasvistoa, lehtikuusta, mäntyä ja koivua sekä tundraa joissain kylmissä painumissa[12]. Niinpä tämä alue oli metsätundraa ja metsäaroa[13]. Aromaiseen kasvillisuuteen kuului marunoita, yrttejä, savikkaa ja Ephedraa[16]. Lössiä ja lössihiuetta 400-600 m merenpinnasta asti[16]. Tätäkin vyöhykettä voidaan pitää lämpötilaltaan ainakin pensastundrana[18] tai puistotundrana[19] ja Ukrainassa sen pohjoisosissa saattoi kasvaa korkeaa ruohoa ja puita[20]. Tämän arktisen vyöhykkeen eteläpuolella oli periglasiaalinen aro, jossa saattoi olla suuria lehtimetsäsaarekkeita jokien varsilla ja vuoristoissa mm Etelä-Uralilla[12]. Arokasvillisuus oli marunaa, savikkakasveja, yrttikaveja ja suolakkokasveja[16]. Muuten periglasiaalisen aron vuoristoissa oli tundraa, alavilla alueilla pelkkää metsää ja pensastundraa[13]. Tämä vyöhyke ulottui idässä Etelä-Jakutiaan asti[12][21]. Se oli Länsi-Aasiassa harvakasvista, mutta Baikaljärven itäpuolella puita oli enemmän ja kasvillisuus peittävää[16]. Eläimistö oli pohjoisella periglasiaalisella arolla osin boreaalista, muun muassa hevosia, muuten sielläkin oli tyypillinen mamuttieläimistö[22]. Jääkauden lopun ajan eli nuoremman dryaskauden arotundralle oli ominaista lyhyt kuuma kesä, pitkä kylmä talvi[23]. Ilmasto muistutti etäisesti nykyajan Jakutian ilmastoa. Etäisesti arotundraa muistuttavia alueita on Keski-Jakutian aroilla, niin kuin myös Janan, Indigirkan ja Kolyman jokialtaissa, joissa kasvaa metsätundraa[23]. Kasvukausi oli lyhyt, kosteus ei riittänyt metsälle tundralla ja kosteus arolla. Jääkauden arotundralla aro- ja tundrayhteisöt kasvoivat erillään. Nykyajan Venäjän aroilla on havaittavissa arktinen kasvuaika talvella, tundra-aika varhain keväällä , metsäaika myöhäiskeväällä ja aroaika kesällä[23]. Myös tundralta löytyyvät vastaavat vuodenajat. Niinpä aro- ja tundrakasvillisuutta saattoi kasvaa suunnilleen samoilla seuduilla[23].

Ilmasto, maaperä

Arotundralla vallitsi mannerilmasto, jossa vuotuiset lämpötilan vaihtelut olivat suuria. Oli usein hyvin kylmää ja/tai tuulista[24]. Kesä oli lyhyt ja talvi pitkä. Tuuli kuljetti jäätikön ääreistä pölyä kauas jäätikön reunasta. Arotundran maaperä oli laajalti lössin lannoittamaa ja painanteissa monesti suolaantunut[25]. [26]. Niinpä arotundran monesti kalkkipitoinen[27] maaperä oli korkeintaan lievästi hapan, neutraali tai emäksinen/alkalinen. Typestä oli laajalti pulaa[28].

Arotundraa luonnehti myös ikirouta[29], jonka pintakerros suli kesällä kyllin, jotta kasvit saattoivat kasvaa[1]. Monet kryogeeniset prosessit olivat kuivemmilla mantereilla alueilla harvinaisia, yleensä pakkasen aiheuttamia halkeamia[30]. Arotundra ulottui nykyisen lauhkean vyöhykkeen leveysasteilla Euroopasta Keski-Aasiaan, Siperiaan ja Alaskaan asti[31] ja tästä itäänkin Arktisten saarten jäättömille alueille[32]. Varsinkin jääkauden lämpimämpien vaiheiden aikana monet suuret kasvinsyöjäeläimet viihtyivät arotundralla[33].

Kasvit

Arotundran tyyppikasvi maruna Artemisia frigida.
Itunata Festuca vivipara.

Arotundrakasvillisuus oli yleensä hyvin harvaa[16] ja muistutti nykyistä kuiva-aroa, puoliaavikkoa tai kuivatundraa. Arotundra oli tundraa kuivempi ja melkein aina nykyisiä aroja kylmempi avoin matala kasvillisuustyyppi, jossa kasvoi monin paikoin niittymäisesti lähinnä ruohoja, heiniä, saroja ja kuivilla alueilla marunaa[23][16][34], kuivilla paikoilla savikkaa[35][23] sekä joskus pensaita[36] ja paikoin puita. Tyypillinen kylmän arotundran kasvi on karuilla mailla lapinvuokko[37]. Kuivuutta, kylmyyttä taas luonnehti Artemisia frigida. Erilaiset tuppaina kasvavat nurmikat ja heinät muun muassa itunata luonnehtivat arotundraa. Tunturisarake oli myös yleinen varsinkin Beringiassa. Kosteammilla alueilla kasvoi erilaisia pajulajeja. Tundramaisessa Beringiassa ja Itä-Siperiassa Selaginella[16]. Arotundran kasvit voidaan laajasti katsoen jakaa ensinnäkin metsän ja niityn mesofyytteihin, joita oli lauhkeita termofiilisiä sekä mikrotermisiä eli tundrakasveja[38].. ensimmäisin kuuluu mm Polygonum persicaria, toiseen Lycopodium alpinum ja Selaginella selaginoides. Toiseksi oli mesofyyttisiä arokasveja lähinnä chenopodium alalbum ja varsinkin glaucum ja rubrum. Xerofyyttisiä arokasveja olivat Efedra dustachya ja Artemisia[38]. Kuivinta kautta ja aluetta luonnehtivat suolakkokasvit, muun muassa Kochia prostrata[38]

Niinpä arokasveja ja tundran lajeja kasvoi rinta rinnan[31]. Monin paikoin tundrakasvit olivat enemmän vuoriston kuin tundran kasveja. Arotundran kuivimpien alueiden kasvit olivat niin sanottuja pioneerilajeja. Mutta Alaskasta Sewardin niemimaalta löydetty jääkautinen Kitlukin paleosoli näyttää olevan tasapainossa oleva yhdyskunta, jossa kasvoi sammalen päällä tunturisaraketta ja tundralle tyypillisiä ruohoja, ja jossa monista arotundran alueista poiketen oli maassa paljon typpeä ja fosforia[39][40].

Beringian arotundran tyypillisiä Festuca-ruohoja: nurmikat Poa botryoides, Poa stepposa, Poa arctostepporum, Poa Glauca, Calamagrostis purpurascens, Helicotrichon krylovii, Koeleria cristata, Koeleria asiatica ja Elytrigia-sukuisia vehnäruohoja. Sarojen joukossa oli monenlaisiin ympäristöihin sopeutuneita, esim aito arokasvi Carex diriuscula, niittyarojen kasveja Carex obtusata, Carex rupestris, tuppaina kasvavia saroja mm. Carex pediformis, Carex filifolia, Carex rossii, Carex aenea, Carex patasata jne. Kuivaan ja kuivaan/kylmään sopeutuneita lajeja olivat Artemisia, Potentilla, Astragalus, Oxytropis[41].

Eläimistö

Eläimet olivat yleensä aron ja tundran eläimiä, mutta myös metsäeläimiä esiintyi[42]. Arotundralla eli eläinlajeja kaksi kertaa niin paljon kuin nykyisellä tundralla[43]. Esimerkiksi mammuttia[44] suojasi paksu turkki[45]. Kylmään sopeutumiseen liittyi myös mammutin pienet korvat ja lyhyt kärsä. Tyypillisiä olivat biisonit[46], myskihärät[46], mammutit, peurat[47] ja hevoset[31][36][46] ja myös villasarvikuono[48] [46]. Kasvinsyöjäeläimet hyötyivät arotundran lössistä, koska saivat siitä tarvitsemiaan kivennäisiä. Napakettu viihtyi kylmemmillä alueilla. Sen sijaan saigaa tavattiin harvoin Pohjois-Siperiassa. Luolahyeena, luolaleijona,luolakarhu, susi ja ihminen saalistivat näitä eläimiä[49]. Pienimpiä arotundran eläimiä olivat sopulit ja lapinmyyrä.

Ajallinen ja paikallinen vaihtelu

Pohjois-Siperiassa arotundra oli aromaisimmillaan noin 50 000–40 000 vuotta sitten. Mosaiikkimaisen[50][51] arotundran kasvillisuus ja kosteus vaihtelivat muun muassa eri alueilla, leveysasteilla ja aikoina.

Parhaimmillaan arotundra oli subarktista metsäaroa tai puistomaista aluetta, jolla puita kasvoi ruohoalueen seassa hieman samaan tapaan kuin Afrikan savannilla tai Kanadan Aspen Parklandissa. Nykyään uskotaan puita kasvaneen joissain painumissa esimerkiksi Alppien pohjoispuolella[52] ja jopa Norjan jäättömissä jokilaaksoissa[53]. Arotundraa on sanottu usein myös mammuttiaroksi[54][31]. Täsmällisesti sanoen mammuttiaro kattoi myös ne alueet, joilla ei esiintynyt tundrakasvillisuutta kuten Etelä-Ukrainassa. Hyvin kuivalla aavikkoa muistuttavalla arotundralla kasvoi savikan sukuisia kasveja. Ephedra distachyan[55] tyyppinen yrtti luonnehti kuivaa arotundran niittyä. Kuivempi arotundra suosi enemmän hevosta kuin mammuttia.

Jääkauden maksimin aikaan arotundralla oli laajojen dyynikenttien keskellä kosteita painumia ja jokilaaksoja, joissa oli muun niittyä ja kosteikkokasvillisuuttakin. Yleensä painumat olivat suolaisia, ja niissä viihtyi runsastuottoinen suolaa sietävien kasvien yhdyskunta. Mutta painumiin saattoi virrata vuorilta tai pulputa lähteestä makeaa vettä. Lössialueella kasvoi lyhytkasvuista aroheinää[56].

Vuorten rinteillä saattoi kasvaa pensaikoita tai metsiä, samoin jokilaaksoissa. Melko lämpimissä, kosteissa suolapainumissa saattoi olla kasvillisuudeltaan runsastuottoisia alueita. Vuorten juurilla olevat alueet minne valui vuorilta jäätiköiden ja lumien sulamisvesiä, saattoivat olla tuottoisia. Arotundran tuottoisuudesta ja kyvystä elättää mammutin tapaisia suuria eläimiä on kiistelty tieteessä pitkään, mutta keskustelu siitä on nyttemmin jäämässä taka-alalle. Esimerkiksi mammutin tiedetään löydöistä päätellen viihtyneen jokivarsien lähellä, ei kuivimmilla alueilla.

Vertailu nykyisiin kasvillisuustyyppeihin

Jäänteitä arotundrasta saattaa olla joillain arktisilla alueilla muun muassa Wrangelin saarella. Arotundraa on ahkerasti vertailtu mm. Jakutian Sartan-joen aroalueisiin, vaikka nykyään tutkijat eivät usko sen vastaavan jääkautista ympäristöä. Muita ovat mm Churapchan aro Keski-Jakutiassa[57]. Alaskan pingojen etelärinteitä on myös verrattu arotundrakasvillisuuteen. Joissain järvien ja jokien ympäröimissä laaksoissa saattoi olla arktisia keitaita, jollainen Ellesmeren saaren Lake Hazen nykyään on.

Arotundra muistutti kuivimmillaan laajalti lähinnä Keski-Aasian kuivia aroja[58], puoliaavikoita ja aavikoitakin[59], joita on Mongoliassa, Ubsunurin alueella, Jungariassa, Gobissa ja Tiibetin Arjin Shanin luonnonsuojelualueella. Näille ovat monsti tyypillisiä yleisympäristöön nähden rikas eläimistö ja painumien ja vuorenrinteiden runsas kasvillisuus ja hevosläinten asuminen. Myös Tiibetin ylänköä voi pitää arotundraa muistuttavana, koska siellä elää niukalla kasvillisuudella suuria eläimiä mm jakkeja. Maruna liittää arotundran Pohjois-Amerikan lyhytheinäpreeriaan, joka on biisonien luonnollinen elinympäristö. Alaskan Kobuk-joen varren dyynit muistuttavat jääkautisia dyynialueita, ja niiden lähellä on monenlaisia kasviyhdyskuntia. Hieman arotundran tyyppisiä alueita on Suomessa nykyään mm Käsivarren Lapin suurtuntureilla, Kuusamossa, rannikoilla, tienpientareilla, kalliokedoilla ja harjuilla[60] sekä lehdoissakin.

Kasvimaantieteellisistä rajoista

 Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.

Arotundra oli monien arvioiden mukaan toisaalta kylmää, toisaalta kuivaa. Niinpä monet nykyiset kasvillisuustyypit ovat joko liian lämpimiä tai kosteita arotundraksi[61]. Venäjän arotundralla saattoi kasvaa puita, vaikka talvet olivat kylmiä, koska oli niin kuivaa. On muistettava, että koivu Betula pubescens saattaa kestää tammikuun keskilämpötilan -40 °C ja heinäkuussa keskimäärin 12 °C mantereisessa ilmastossa. Toisaalta sama koivu kestää vain tammikuun -12 °C keskilämpötilan mereisessä vaikka heinäkuussa on 12 °C. Samoin mänty Pinus sylvestris kestää mereisessä ilmastossa tammikuulle -12 °C ja heinäkuulle keskimäärin 12 °C, mutta vastaavasti -40 °C/14 °C kuivassa mannerilmastossa[62]. Vuotuisen kuukauden keskilämpötilan vaihtelu eli mentereisuus oli ikiroudan rajan pohjoispuolella laajalti 40–50 °C [63], mikä merkitsi laajoilla alueilla heinäkuun lämpötiloja 10–19 °C ja tammikuun -21–-60 °C[64]. Valko-Venäjän metsäaro-metsätundravyöhykkeellä oli tammikuussa noin -22–30, kesällä -14[64]. Siellä satoi 200–350 mm[63] ja kuukausien suurin lämpötilaerotus oli -35–-45 °C [63]. Tämä vastasi korkeintaan Siperian pohjoista taigaa kesälämpötilojen puolesta, ja talvilämpötilojen puolesta jopa niinkin lämmintä kuin Etelä-Siperian keskimmäistä tai eteläistä lehtikuusi-mäntytaigaa[65]. Tällöin suuressa osassa arotundraa pystyi lämpötilan puolesta kasvamaan puita, ja kuivuus oli suurempi ongelma puiden kasvulle.

Monien kasvillisuusarvioiden mukaan Pohjois-Aasian arotundran lössialueilla olisi laajoilla alueilla satanut 40–60 % siitä mitä nyt eli 300 mm mutta maaperätutkimusten mukaan alle 200 mm[66]. Kasvitutkimusten mukaan sademäärä oli usein välillä 250–350 mm[63]. Tundran tapauksessa tämä olisi saattanut tarkoittaa sitä, että arotundra muistutti enemmän Itä-Siperian tundraa, joissa sataa 250–350 mm jolloin sadanta/haihduntasuhde on 1,1–1,2 eli sama kuin metsissä[67]. Ilmasto on luultavasti ollut paljon tätä kuivempi. Nykyisillä eteläisillä ”Artemisia-aavikoilla” sataa vain 150 mm ja puoliaavikoilla 350 mm[67]. Näissä haihdunnan ja sadannan suhde on luokkaa 0,15-0,5[67]. Tämä ennustaa kuivimmalle arotundralle sademäärää 40–120 mm.

Arotundran katoaminen

Arotundran häviäminen liittyi tavalla tai toisella jääkauden aikaisten eläinten tuhoon. Arotundra hävisi jääkauden päättyessä ilmaston kostuessa ja lämmetessä. Lämpeneminen sulatti jäätiköt, mikä lopetti lössin synnyn. Myös ikirouta suli laajalti. Lämpeneminen ja kostuminen metsitti ja soisti maastoa. Kosteus huuhtoi maasta kalkkia pois. Niinpä maaperä happani ja kasvilajivalikoima köyhtyi ja muuttui. Ensin pensaiden ilmestyminen, sitten metsittyminen hävitti heinäkasveja. Talvista tuli syvälumisia, mikä hävitti mammuteille sopivan matalassa lumessa kasvavan kasvillisuuden. Eläinten oli vaikeampi saada kivennäisiä. Jääkautiset myskihärän tyyppiset eläimet olivat yleensä tottuneet melko kuivaan ympäristöön. Kosteammat talvet saattoivat olla vastasyntyneelle vasikoille vaikeampia, koska näillä ei ollut kostealta ja kylmältä suojaavaa turkkia. Lämpö ja kosteus edistivät loisten elämää.

Katso myös

Lähteet

  • Björklund, Tom & Vuokko, Seppo: Mammutin aika, elämää jääkaudella. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4113-4.
  • Eronen, Matti: Jääkausien jäljillä. Ursan julkaisuja 43. Helsinki: Ursa, 1991. ISBN 951-9269-59-2.
  • Fagan, Brian: Pitkä kesä, Gummerus 2008.
  • Frenzel, Burkhard & Pecsi, Marton & Velichko, Andrej Alekseevich (päätoim.): Atlas of Paleoclimates and Paleoenvironmants of the Northern Hemisphere - Late Pleistocene-Holocene, Geographical Researh Institute, Hungarian Academy of Sciences, Gustav Fischer Verlag, 1992, ISBN 953-7395-24-5 ja ISBN 3-437-30685-X.
  • Hallanaro, Eeva-Liisa & Pylvänäinen, Marja & From, Stella: Pohjois-Euroopan luonto -löytöretki monimuotoisuuteen, Pohjoismaiden ministerineuvosto 2002, ISBN 92-893-0636-X.
  • Koivisto, Marjatta: Jääkaudet, WSOY 2004.
  • Kurtén, Björn: Jääkausi, WSOY 1972.
  • Kurtén, Björn: Kuinka mammutti pakastetaan. Suomentanut Irma Rostedt. Tammi, 1982. ISBN 951-30-5627-9.
  • Lappalainen, Iiris: Suomen luonnon monimuotoisuus, Suomen ympäristökeskus, Edita 1998, ISBN 951-37-2380-1.
  • Lister, Adrian & Bahn, Paul: Mammutit: Jääkauden jättiläiset. (Mammoths – giants of the ice age, 2007.) Esipuhe: Jean M. Untinen-Auel. Suomentanut Arja Hokkanen. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25064-3.
  • Velichko, A. A.: Late Quaternary environments of Soviet Union, Engl edition Wright&Narnosky,, University of Minnesota Publ.,Longman, London 1984, ISBN 0-582-30125-4.
  • Walter, K. M. & Edwards, M. E. & Gross G. ym.: Thermokarst Lakes as a Source of Atmospheric CH4 During the Last Deglaciation, III7, Science, 26. marraskuuta 2007: Vol. 318 no. 5850 s. 633-636 [1]
  • Wiik, Kalevi: Eurooppalaisten juuret, Atena Kustannus Oy 2002, Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä 2002, ISBN 951-789-250-9.
  • The Upper Paleolithic of the Central Russian Plain, Olga Soffer, Adademic Press Inc 1985, Orlando Florida 1985, muut New York London Sydney ..., ISBN 0-12-654271-6 pbk

Viitteet

  1. ↑ a b c d Hallanaro 2002, s. 35.
  2. ↑ Lister & Bahn, s. 27.
  3. ↑ Global land environments since the last interglacial. Adams J.M. (1997). Oak Ridge National Laboratory, TN, USA.
  4. ↑ Review and Atlas of Palaeovegetation: Preliminary land ecosystem maps of the world since the Last Glacial Maximum. Adams J.M. & Faure H. (1997) (eds.), QEN members. Oak Ridge National Laboratory, TN, USA., Last updated 2002
  5. ↑ Eronen 1991, s. 193, 199.
  6. ↑ Koivisto 2004, s. 205.
  7. ↑ Frenzel 1992, s. 120, s. 51, 49, 53, 57, 59, 61, 63.
  8. ↑ Velichko 1984, s. 76.
  9. ↑ Velichko 1984, s. 94.
  10. ↑ Walter, Edwards ja Gross, s. 633–636.
  11. ↑ Frenzel 1992, s. 60-61.
  12. ↑ a b c d e Velichko 1984, s. 176, 177.
  13. ↑ a b c Dons Maps, vegetation Zones of Ukraine, alkup Soffer, World at 18000 BP
  14. ↑ Velichko 1984, s. 187.
  15. ↑ Velichko 1984, s 187
  16. ↑ a b c d e f g h Frenzel 1992, s. 55.
  17. ↑ Velichko 1984, s. 18, s. 176, s. 177
  18. ↑ Wiik 2002, s. 68.
  19. ↑ Kurten 1972, s 66-67
  20. ↑ Fagan 2008, s 48
  21. ↑ Frenzel 1992, s. 59, 57.
  22. ↑ Frenzel 1992, s. 61.
  23. ↑ a b c d e f Velichko 1984, s. 187.
  24. ↑ Pitkä kesä, Brian Fagan 2008, s. 41.
  25. ↑ Björklund & Vuokko 2009, s. 94.
  26. ↑ Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa, Antti Reinikainen Raisa Mäkipää..., ISBN 951-31-1963-7, Tammi Helsinki 2000, s. 26.
  27. ↑ Koivisto 2004, s. 187.
  28. ↑ Reinikainen 2000, s. 26.
  29. ↑ Frenzel 1992, s. 49, 53.
  30. ↑ Frenzel 1992, s. 120.
  31. ↑ a b c d Lister&Bahn s. 27
  32. ↑ Eronen 1991, s. 199.
  33. ↑ Björklund & Vuokko 2009, s. 51.
  34. ↑ Quaternary Science Reviews 26 (2007) 979–1003. Arctic ground squirrels of the mammoth-steppe: paleoecology of Late Pleistocene midden, Elsevier 04/2007, Zazula, Grant D.; Froese, Duane G.; Elias, Scott A.; Kuzmina, Svetlana; Mathewes, Rolf W., 10.1016/j.quascirev.2006.12.006,
  35. ↑ Koivisto 2004, s. 186.
  36. ↑ a b Lister&Bahn s. 74
  37. ↑ Saarnisto, Taipale: Tulivuorista jääkausiin. WSOY 1991.
  38. ↑ a b c Velichko 1984, s. 173. Alkup. artikkeli Late pleistocene vegetation history, V.P. Grichuk
  39. ↑ Full-glacial upland tundra vegetation preserved under tephra in the Beringia National Park, Seward Peninsula, Alaska Victoria G. Goetcheus, Hilary H. Birks, Quaternary Science Reviews Volume 20, Issues 1–3, January 2001, Pages 135–147
  40. ↑ [The full-glacial environment of the Northern Seward Peninsula, Alaska, reconstructed from the 21,500-year-old Kitluk paleosol] Hofle, Claudia, Edwards, M.E., Hopkins, D.M., Mann, D.H., and Ping, Chien-Lu, 2000, Quaternary Research v. 53, n. 2., p. 143-153, doi:10.1006/qres.1999.2097
  41. ↑ Hoffecker&Elias 2007, s. 30
  42. ↑ Soffer 1985, s. 153, 155, 190.
  43. ↑ Fagan 2008, s. 63.
  44. ↑ Kurten 1972, s 72, s 75
  45. ↑ Kurten 1972, s. 75.
  46. ↑ a b c d Kurten 1972, s. 77.
  47. ↑ Kurten 1972, s. 78.
  48. ↑ Eronen 1991, s. 202.
  49. ↑ Eronen 1991, s. 202.
  50. ↑ Björn Kurtén, Mikael Fortélius, Jääkauden Euroopassa komeita eläimiä Tiede 7/2000
  51. ↑ Zimov 1981
  52. ↑ Alpines, trees, and refugia in Europe Plant Ecology & Diversity Volume 1, Issue 2, 2008 Special Issue: History, evolution and future of arctic and alpine flora ,H. John B. Birks & Katherine J. Willisa, DOI: 10.1080/17550870802349146,
  53. ↑ Tutkimus: Kuuset sinnittelivät Skandinaviassa jääkauden läpi Jani Kaaro, Helsingin sanomat 3.3.2011
  54. ↑ Eronen 1991, s. 201, 199.
  55. ↑ Marjatta Koivisto: Jääkaudet, 2004. s. 187.
  56. ↑ Kurten 1972, s. 68.
  57. ↑ Velichko 1984, s. 115.
  58. ↑ Björklund & Vuokko 2009, s. 93
  59. ↑ Velichko 1984, s 117
  60. ↑ Lapaleinen 1998, s. 56, 40.
  61. ↑ Velichko 1984, s. 290.
  62. ↑ Velichko 1984, s. 278.
  63. ↑ a b c d Velichko 1984, s. 282.
  64. ↑ a b Velichko 1984, s. 280, 281.
  65. ↑ Velichko 1984, s. 289, 288.
  66. ↑ Velichko 1984, s. 284.
  67. ↑ a b c Velichko 1984, s. 288-289.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Arotundra&oldid=12280195”