Hyttyset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.
Hyttyset
Keltakuumehyttynen (Aedes aegypti)
Keltakuumehyttynen (Aedes aegypti)
Jurakausi - Nykyaika (Holoseeni)
226–0 Ma
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Kaksisiipiset Diptera
Alalahko: Sääsket Nematocera
Osalahko: Culicomorpha
Heimo: Hyttyset
Culicidae
Meigen, 1818
Alaheimot
Katso myös

  Hyttyset Wikispeciesissä
  Hyttyset Commonsissa

Hyttyset (Culicidae) ovat kaksisiipisten hyönteisten heimo, johon kuuluu monia verta imeviä lajeja. Puhekielessä hyttysiä kutsutaan usein nimellä sääsket tai itikat. Tieteellisesti kaikki hyttyset ovat sääskiä, mutta kaikki sääsket eivät ole hyttysiä: sääsket (Nematocera) ovat kaksisiipisten (Diptera) alalahko, jonka yksi heimo ovat hyttyset.

Hyttysiä on tunnistettu noin 3700 eri lajia[1]. Näistä noin kuusi prosenttia imee verta ihmisistä ja näistä edelleen puolet levittää ihmisille vaarallisia tauteja.[2] Suomen alueella hyttyslajeja oli tavattu vuoteen 2023 mennessä 44 lajia[3].

Piirteitä

Useimpien muiden kaksisiipisten tapaan hyttyset ovat lentäviä hyönteisiä, joilla on kaksi siipeä, väristinpari, solakka vartalo ja kuusi pitkää jalkaa. Useimpien lajien naaraat imevät imukärsällään verta muista eläimistä. Hyttyset etsivät uhrinsa hengityksen hiilidioksidin, ihon lämmön ja tuoksun perusteella. Hyttysten koko vaihtelee, mutta ne ovat harvoin yli 16 millimetriä pitkiä. Useimmat hyttyset painavat alle 2,5 milligrammaa,[4] mutta suurimmat lajit ovat jopa 10 milligramman painoisia. Useimmat kotiympäristössä tavattavat hyttyset eivät lennä yli sadan metrin matkoja, mutta hyödyntämällä ilmavirtauksia tietyt hyttyslajit voivat vaeltaa kymmenien kilometrien päähän synnyinseudultaan.[5]

Lisääntyminen

Hyttysen toukkia veden pintakalvoon kiinnittyneinä.

Naaras munii seisovaan veteen, ojiin ja metsälammikoihin 300–1 000 munaa. Munat talvehtivat ja kuoriutuvat vasta seuraavana kesänä. Vedessä elävällä toukalla ei ole jalkoja, vaan se liikkuu kiemurtelemalla takaruumistaan. Toukka luo nahkansa noin kolme kertaa, jonka jälkeen se siirtyy kotelovaiheeseen. Sekä toukka että kotelo hengittävät ilmaa takaruumiinsa hengitysputken kautta. Toukka käy läpi täydellisen muodonmuutoksen ja kehittyy hyttyseksi 2–3 viikossa. Muodonmuutoksen nopeus riippuu veden lämpötilasta.[6]

Täysikasvuinen hyttynen elää pisimmillään 3–4 viikkoa, mutta se saattaa kuolla monista eri syistä aikaisemminkin. Esimerkiksi kuivuus ja pakkanen hävittävät hyttyset nopeasti. Lisäksi hyttyset ovat monien lintujen, hämähäkkien ja sammakoiden ravintoa. Myös ihmiset tappavat hyttysiä.lähde?

Koirashyttynen elää lyhyen elämän. Se juo vain kukkien mettä, parittelee ja kuolee. Myös naaras juo ravinnokseen kukkien mettä. Naaraat imevät verta, koska hedelmöittyneet munat tarvitsevat proteiineja kehittyäkseen. Vain harvat hyttyslajit keräävät toukkana tarpeeksi ravintoa lisääntyäkseen ilman veriateriaa.[7]

Alkukesän lämpö ja kosteus lisäävät hyttysten määrää.

Hyttyset taudinlevittäjinä

Hyttysillä on suuri merkitys monien tartuntatautien, erityisesti malarian, levittäjinä.[8] Noin kolme prosenttia 3 700:sta tunnistetusta hyttyslajista levittää ihmisille vaarallisia tauteja.[2] Maailmanlaajuisesti merkittäviin hyttysen levittämiin sairauksiin kuuluvat malarian lisäksi denguekuume, keltakuume, lymfaattinen filariaasi, chikungunya, zika, Japanin aivotulehdus ja Länsi-Niilin virus.[9] Vuonna 2015 näille taudeille alttiina oli noin puolet maapallon väestöstä.[2] Hyttyset tappavatkin ihmisiä enemmän kuin mitkään muut eläimet: yli 725 000 ihmistä kuolee vuosittain hyttysten levittämiin tartuntatauteihin.[10][11]

Nykyisin Suomessa hyttyset levittävät pogostantautia[12][11], Inkoon tautia[11], Chatangavirusta[13] sekä jänisruttoa[12][11]. Hyttysten levittämät taudit ovat jossain määrin yleistymässä myös kehittyneissä maissa. Chikungunya on jo aiheuttanut Etelä-Euroopassa kotoperäisiä epidemioita, ja denguekuume levinnee tulevaisuudessa myös Eurooppaan.[12][11] Hyttysten levittämien tautien ehkäisy saattaa olla mahdollista geeniajureiden avulla.[14]

Taksonomia ja evoluutio

Vanhin anatomialtaan nykyisen kaltainen hyttynen on löydetty 79 miljoonaa vuotta vanhasta kanadalaisesta meripihkasta liitukaudelta.[15][16] Vanhempi yksilö mutta primitiivisemmillä piirteillä, on säilynyt burmalaisessa meripihkassa 100–90 miljoonaa vuotta.[15][17] Kaksi muuta löydettyä hyttysfossiilia ovat muuttuneet hyvin vähän moderneista hyttysistä 46 miljoonassa vuodessa.[18] Nämä fossiilit ovat myös varhaisimmat koskaan löydetyt joilla on säilynyt verta vatsassa.[19][20] Vaikka liitukautta vanhempia fossiileja ei ole löydetty, tuoreet tutkimukset viittaavat siihen että varhaisimmat eroavaisuudet Anophelinaen ja Culicinaen hyttysten välillä ilmaantuivat 226 miljoonaa vuotta sitten.[21]

Luokittelu

Hyttysten heimoon kuuluu kaksi alaheimoa ja 113 sukua[1].

Suomen hyttyslajit

Suomessa tiedetään esiintyvän vähintään 44 eri hyttyslajia.[22][23][24][3]

Alaheimo Anophelinae

Viisi lajia sukussa Anopheles, alasuku Anopheles.

Alaheimo Culicinae

Suomessa 39 lajia on jaettu neljään heimoon ja edelleen 4 sukuun (Aedes, Coquillettidia, Culex ja Culiseta: Wilkerson ym. luokituksen mukaan)[25] tai 7 sukuun (Aedes, Aedimorphus, Coquillettidia, Culex, Culiseta, Dahliana ja Ochlerotatus: Reinert et al. luokituksen mukaan)[26].

Aedini

Culicini

Culisetini

Mansoniini

Lähteet

  1. ↑ a b Culicidae Classification | Mosquito Taxonomic Inventory mosquito-taxonomic-inventory.myspecies.info. Arkistoitu 10.7.2023. Viitattu 10.7.2023.
  2. ↑ a b c Olisiko järkevää hävittää tauteja levittävät hyttyset maailmasta kokonaan? Yle Uutiset. Viitattu 29.1.2016.
  3. ↑ a b C.L. Culverwell, O. Vapalahti: First record of Culex modestus in Finland. Journal of the European Mosquito Control Association, 25.6.2023, s. 1–4. doi:10.52004/JEMCA2023.0003 Artikkelin verkkoversio.
  4. ↑ Structure and Size of Malaria Mosquito malaria.com. Viitattu 8.5.2013. (englanniksi)
  5. ↑ FAQ American Mosquito Control Association. Viitattu 8.5.2013. (englanniksi)
  6. ↑ Biology American Mosquito Control Association. Viitattu 8.5.2013. (englanniksi)
  7. ↑ What Mosquitoes Eat, Besides People
  8. ↑ Malaria WHO. Viitattu 8.5.2013. (englanniksi)
  9. ↑ Mosquito-Borne Diseases American Mosquito Control Association. Viitattu 8.5.2013.
  10. ↑ Gates, Bill: The Deadliest Animal in the World Gates Notes. 25.4.2014. Viitattu 15.11.2018. (englanniksi)
  11. ↑ a b c d e Maija Rummukainen: Hyttysten levittämät taudit lisääntyvät Lääkärilehti. 12.6.2020. Viitattu 15.7.2021.
  12. ↑ a b c Matti Hannuksela, Sirkku Peltonen, Timo Reunala, Raimo Suhonen (toim.): Ihotaudit. Duodecim. ISBN 9789516566484
  13. ↑ Niina Putkuri ym.: Acute Human Inkoo and Chatanga Virus Infections, Finland Emerging Infectious Diseases. 2016. Viitattu 20.7.2021. (englanniksi)
  14. ↑ Wartiovaara, Kimmo: Ihmiskunnan DNA : Elämän koodin kirjoitus, s. 129–131. Tallinna: Duodecim, 2022. ISBN 978-952-360-079-9.
  15. ↑ a b Chaline, Eric: 50 eläintä jotka muuttivat maailmaa, s. 8. Suomentanut Ketola, Veli-Pekka. Moreeni, 2014. ISBN 978-952-254-191-8
  16. ↑ G. O. Poinar: Paleoculicis minutus (Diptera: Culicidae) n. gen., n. sp., from Cretaceous Canadian amber with a summary of described fossil mosquitoes. Acta Geologica Hispanica, 2000, 35. vsk, s. 119–128. Artikkelin verkkoversio. (PDF) (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. ↑ Borkent A, Grimaldi DA: The earliest fossil mosquito (Diptera: Culicidae), in Mid-Cretaceous Burmese amber. Annals of the Entomological Society of America, 2004, 97. vsk, nro 5, s. 882–888. doi:10.1603/0013-8746(2004)097[0882:TEFMDC]2.0.CO;2 ISSN 0013-8746 (englanniksi)
  18. ↑ Discovery of new prehistoric mosquitoes reveal these blood-suckers have changed little in 46 million years Smithsonian Science News. 7.1.2013. Viitattu 2.3.2017. (englanniksi)
  19. ↑ Briggs, D.E.: A mosquito's last supper reminds us not to underestimate the fossil record. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 2013, 110. vsk, nro 46, s. 18353–4. PubMed:24187151 PubMed Central:3832008 doi:10.1073/pnas.1319306110 ISSN 0027-8424 (englanniksi)
  20. ↑ Greenwalt, D. E.; Goreva, Y. S.; Siljeström, S. M.; Rose, T.; Harbach, R .E.: Hemoglobin-derived porphyrins preserved in a Middle Eocene blood-engorged mosquito. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 2013, 110. vsk, nro 46, s. 18496–18500. PubMed:24127577 PubMed Central:3831950 doi:10.1073/pnas.1310885110 (englanniksi)
  21. ↑ Reidenbach, K. R.; Cook, S.; Bertone, M. A.; Harbach, R. E.; Wiegmann, B. M.; Besansky, N. J.: Phylogenetic analysis and temporal diversification of mosquitoes (Diptera: Culicidae) based on nuclear genes and morphology. BMC Evolutionary Biology, 2009, 9. vsk, nro 1, s. 298. PubMed:20028549 PubMed Central:2805638 doi:10.1186/1471-2148-9-298 (englanniksi)
  22. ↑ C. L. Culverwell: A report on the mosquitoes of mainland Åland, southwestern Finland and revised list of Finnish mosquitoes: Mosquitoes of Åland, Finland. Medical and Veterinary Entomology, 2018-06, 32. vsk, nro 2, s. 145–154. doi:10.1111/mve.12272 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  23. ↑ C. L. Culverwell, O. P. Vapalahti, R. E. Harbach: Anopheles daciae , a new country record for Finland. Medical and Veterinary Entomology, 2020-06, 34. vsk, nro 2, s. 145–150. doi:10.1111/mve.12431 ISSN 0269-283X Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  24. ↑ C. L. Culverwell, R. J. Uusitalo, E. M. Korhonen, O. P. Vapalahti, E. Huhtamo, R. E. Harbach: The mosquitoes of Finland: updated distributions and bionomics. Medical and Veterinary Entomology, 2021-03, 35. vsk, nro 1, s. 1–29. doi:10.1111/mve.12475 ISSN 0269-283X Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  25. ↑ Richard C. Wilkerson, Yvonne-Marie Linton, Dina M. Fonseca, Ted R. Schultz, Dana C. Price, Daniel A. Strickman: Making Mosquito Taxonomy Useful: A Stable Classification of Tribe Aedini that Balances Utility with Current Knowledge of Evolutionary Relationships. PLOS ONE, 30.7.2015, 10. vsk, nro 7, s. e0133602. PubMed:26226613 doi:10.1371/journal.pone.0133602 ISSN 1932-6203 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  26. ↑ John F. Reinert, Ralph E. Harbach, Ian J. Kitching: Phylogeny and classification of tribe Aedini (Diptera: Culicidae). Zoological Journal of the Linnean Society, 2009-12, 157. vsk, nro 4, s. 700–794. doi:10.1111/j.1096-3642.2009.00570.x Artikkelin verkkoversio. (englanti)

Aiheesta muualla

 

Taksonitunnisteet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hyttyset&oldid=22658915”