Ero sivun ”Jäykkäkouristus” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
| Rivi 19: | Rivi 19: | ||
Nykyisissäkin rokotteissa käytetty tetanustoksoidi, bakteerin kemiallisesti heikennetty myrkky, kehitettiin [[1924]]. Vuonna [[1927]] [[Gaston Ramon]] ja [[Christian Zoeller]] yhdistivät sen hieman aiemmin kehitettyyn kurkkumätätoksoidiin ja osoittivat etteivät ne kilpaile immuunivasteesta. Jäykkäkouristusrokote oli syntynyt. Rokote tuli kaupallisesti saataville Yhdysvalloissa vuonna [[1938]], mutta sen käytön yleistyminen vei vielä aikaa.<ref name="PLO"/> |
Nykyisissäkin rokotteissa käytetty tetanustoksoidi, bakteerin kemiallisesti heikennetty myrkky, kehitettiin [[1924]]. Vuonna [[1927]] [[Gaston Ramon]] ja [[Christian Zoeller]] yhdistivät sen hieman aiemmin kehitettyyn kurkkumätätoksoidiin ja osoittivat etteivät ne kilpaile immuunivasteesta. Jäykkäkouristusrokote oli syntynyt. Rokote tuli kaupallisesti saataville Yhdysvalloissa vuonna [[1938]], mutta sen käytön yleistyminen vei vielä aikaa.<ref name="PLO"/> |
||
1930-luvun aikana jäykkäkouristuksen ilmaantuvuus Euroopassa oli laskenut alle yhteen tapaukseen 100 000 asukasta kohti. Keskeisenä syynä pidetään [[urbanisaatio]]ta, maatalouden koneellistumista sekä [[aseptiikka|aseptisten]] työmenetelmien vakiintumista synnytysten ja lääketieteellisten toimenpiteiden yhteydessä. Jäykkäkouristusrokotukset alkoivat yleistyä 1940-luvun aikana. Rokotteita annettiin pääasiassa sotilaille, minkä seurauksena jäykkäkouristuksesta tuli nopeasti naisväestön sairaus.<ref name="PLO"/> Yhdysvalloissa koko väestön laajamittaiset rokotukset aloitettiin [[1951]]<ref name="PLO"/> |
1930-luvun aikana jäykkäkouristuksen ilmaantuvuus Euroopassa oli laskenut alle yhteen tapaukseen 100 000 asukasta kohti. Keskeisenä syynä pidetään [[urbanisaatio]]ta, maatalouden koneellistumista sekä [[aseptiikka|aseptisten]] työmenetelmien vakiintumista synnytysten ja lääketieteellisten toimenpiteiden yhteydessä. Jäykkäkouristusrokotukset alkoivat yleistyä 1940-luvun aikana. Rokotteita annettiin pääasiassa sotilaille, minkä seurauksena jäykkäkouristuksesta tuli nopeasti naisväestön sairaus.<ref name="PLO"/> Yhdysvalloissa koko väestön laajamittaiset rokotukset aloitettiin [[1951]],<ref name="PLO"/> Suomessa rokotetta alettiin antaa varusmiehille [[1956]] ja [[neuvola]]ohjelmaan se sisällytettiin jo heti seuraavana vuonna<ref name="INF">{{Kirjaviite | Tekijä = Klaus Hedman, Terho Heikkinen, Pentti Huovinen, Asko Järvinen, Seppo Meri, Martti Vaara (toim.)| Nimeke = Infektiosairaudet| Vuosi = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Duodecim| Tunniste = ISBN 978-951-656-633-0}} s. 789</ref>. |
||
Nykyisin oireista jäykkäkouristusta esiintyy lähinnä alimman tulotason maissa, joissa ei ole toimivaa rokoteohjelmaa. Tyypillinen sairastunut on 20–30 -vuotias mies. Lähes aina kuolemaan johtava neonataalitetanus eli jäykkäkouristus alle kuukauden ikäisellä vauvalla, on joissakin maissa edelleen merkittävä vastasyntyneiden kuolinsyy. Tämä viestii heikosta rokotekattavuudesta, sillä jo Ramon ja Zoeller huomasivat 1920-luvulla, että neonataalitetanusta voidaan tehokkaasti estää raskaana olevien naisten rokotuksilla. 2000-luvulla useimmissa Euroopan maissa jäykkäkouristuksen ilmaantuvuus oli jo alle 0,003 tapausta 100 000 asukasta kohti.<ref name="PLO"/> |
Nykyisin oireista jäykkäkouristusta esiintyy lähinnä alimman tulotason maissa, joissa ei ole toimivaa rokoteohjelmaa. Tyypillinen sairastunut on 20–30 -vuotias mies. Lähes aina kuolemaan johtava neonataalitetanus eli jäykkäkouristus alle kuukauden ikäisellä vauvalla, on joissakin maissa edelleen merkittävä vastasyntyneiden kuolinsyy. Tämä viestii heikosta rokotekattavuudesta, sillä jo Ramon ja Zoeller huomasivat 1920-luvulla, että neonataalitetanusta voidaan tehokkaasti estää raskaana olevien naisten rokotuksilla. 2000-luvulla useimmissa Euroopan maissa jäykkäkouristuksen ilmaantuvuus oli jo alle 0,003 tapausta 100 000 asukasta kohti.<ref name="PLO"/> |
||
Versio 20. marraskuuta 2021 kello 16.33
Jäykkäkouristus eli tetanus on grampositiivisen Clostridium tetani- eli jäykkäkouristusbakteerin aiheuttama hengenvaarallinen tauti, jonka tärkeimpiin oireisiin kuuluvat päänsärky, lihasten jäykkyys ja lihaskouristukset.[1] Jäykkäkouristusbakteeri elää etenkin mullassa, ja ihminen voi saada tartunnan multaisista haavoista tai likaisista esineistä. Itse tautia eivät aiheuta bakteerit vaan näiden muodostamat myrkyt, jotka kulkeutuvat veren mukana hermostoon ja aiheuttavat lihaskouristuksia. Kehittyneissä maissa jäykkäkouristus on nykyään rokotusten ansiosta hyvin harvinainen.
Sairauden itämisaika vaihtelee suuresti, mutta taudinkuva on yleensä sitä rajumpi, mitä nopeammin oireet ilmenevät haavan saamisen jälkeen. Jäykkäkouristus ei tartu ihmisestä toiseen. Se ei myöskään jätä varmaa immuniteettia.
Jäykkäkouristuksen ensimmäinen oire on usein vaikeus avata suuta. Tästä johtuu sairauden englanninkielinen nimi lockjaw ("lukkoleuka"). Vähitellen jäykkyys leviää niskaan, selkään ja selkälihaksiin. Kasvoille ilmestyy kouristusten aiheuttama irvistys (sardoninen nauru). Kouristuksia aiheuttavat monet pienetkin ärsykkeet, kuten kosketus, ääni ja valo. Pahimmissa tapauksissa lihaskouristukset vaikeuttavat hengitystä, mikä voi johtaa kuolemaan. Toisaalta jäykkäkouristus voi esiintyä myös niin lievänä, että jopa diagnoosin tekeminen on vaikeaa.
Hoito ja ehkäisy
Jäykkäkouristusta hoidetaan immunoglobuliinilla (vasta-aine). Samalla hoidetaan potilaan haavat, jotka mahdollisesti ovat olleet kosketuksissa maan kanssa. Taudin ehkäisyyn on saatavilla tehokas rokote, mutta ellei sitä ole ollut käytettävissä, myös altistuksen jälkeinen profylaksia on mahdollinen.
Historiaa
Varhaisin tunnistettava kuvaus jäykkäkouristuksesta on egyptiläisestä papyruksesta vuodelta 1550 ennen ajanlaskun alkua. Myös monet antiikin kreikkalaiset lääkärit, Hippokrates mukaanlukien, ovat käsitelleet tautia käsikirjoituksissaan. Tauti oli pelätty, mutta sen alkuperä pysyi arvoituksena aina vuoteen 1884, jolloin Antonio Carle ja Giorgio Rattone osoittivat mikrobialkuperän siirtämällä jäykkäkouristukseen kuolleen ihmisen paiseesta eritettä kaniiniin, joka sairastui taudille tyypillisin oirein. He myös saivat taudin aikaan ruiskuttamalla maaperänäytettä koe-eläimiin. Gramnegatiivisten bakteerien esiintyminen potilaan haavoissa todettiin 1886. Arthur Nicolaier havaitsi, ettei näitä bakteereita ole kuitenkaan löydettävissä potilaiden keskushermostosta, mikä sai hänet arvelemaan, että oireiden aiheuttajana oliskin bakteerien tuottama myrkky. Tämä tetanustoksiini eristettiin 1890 ja kokeilut passiivisen immunisaation parissa saattoivat alkaa.[2]
Ensimmäisen maailmansodan aikana saatiin haavoittuneiden sotilaiden kuolleisuus laskemaan merkittävästi antamalla heille hevosissa tuotettuja vasta-aineita. Ennen hoitomuodon keksimistä taistelukentillä jäykkäkouristuksen ilmaantuvuus oli noin 2 tapausta tuhatta haavoittunutta kohti.[2]
Nykyisissäkin rokotteissa käytetty tetanustoksoidi, bakteerin kemiallisesti heikennetty myrkky, kehitettiin 1924. Vuonna 1927 Gaston Ramon ja Christian Zoeller yhdistivät sen hieman aiemmin kehitettyyn kurkkumätätoksoidiin ja osoittivat etteivät ne kilpaile immuunivasteesta. Jäykkäkouristusrokote oli syntynyt. Rokote tuli kaupallisesti saataville Yhdysvalloissa vuonna 1938, mutta sen käytön yleistyminen vei vielä aikaa.[2]
1930-luvun aikana jäykkäkouristuksen ilmaantuvuus Euroopassa oli laskenut alle yhteen tapaukseen 100 000 asukasta kohti. Keskeisenä syynä pidetään urbanisaatiota, maatalouden koneellistumista sekä aseptisten työmenetelmien vakiintumista synnytysten ja lääketieteellisten toimenpiteiden yhteydessä. Jäykkäkouristusrokotukset alkoivat yleistyä 1940-luvun aikana. Rokotteita annettiin pääasiassa sotilaille, minkä seurauksena jäykkäkouristuksesta tuli nopeasti naisväestön sairaus.[2] Yhdysvalloissa koko väestön laajamittaiset rokotukset aloitettiin 1951,[2] Suomessa rokotetta alettiin antaa varusmiehille 1956 ja neuvolaohjelmaan se sisällytettiin jo heti seuraavana vuonna[3].
Nykyisin oireista jäykkäkouristusta esiintyy lähinnä alimman tulotason maissa, joissa ei ole toimivaa rokoteohjelmaa. Tyypillinen sairastunut on 20–30 -vuotias mies. Lähes aina kuolemaan johtava neonataalitetanus eli jäykkäkouristus alle kuukauden ikäisellä vauvalla, on joissakin maissa edelleen merkittävä vastasyntyneiden kuolinsyy. Tämä viestii heikosta rokotekattavuudesta, sillä jo Ramon ja Zoeller huomasivat 1920-luvulla, että neonataalitetanusta voidaan tehokkaasti estää raskaana olevien naisten rokotuksilla. 2000-luvulla useimmissa Euroopan maissa jäykkäkouristuksen ilmaantuvuus oli jo alle 0,003 tapausta 100 000 asukasta kohti.[2]
Katso myös
- DTP-rokotteet eli kurkkumätä (Difteria), jäykkäkouristus (Tetanus), hinkuyskä (Pertussis) rokote
Lähteet
- ↑ Turunen, Seppo: Biologia: Ihminen, s. 180. 5.–7. painos. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-29701-8.
- ↑ a b c d e f Stanley A. Plotkin, Walter A. Orenstein, Paul A. Offit & Kathryn M. Edwards (ed.): Plotkin's Vaccines, 7th Edition. Elsevier, 2018. ISBN 978-0-323-35761-6. s. 1052–1079
- ↑ Klaus Hedman, Terho Heikkinen, Pentti Huovinen, Asko Järvinen, Seppo Meri, Martti Vaara (toim.): Infektiosairaudet. Duodecim. ISBN 978-951-656-633-0. s. 789
Aiheesta muualla
- Arno Forsius: Jäykkäkouristus eli tetanus Kuvauksia lääketieteen historiasta. 2003.
- Jäykkäkouristus Terveyskirjasto Duodecim -sivustolla
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL): Jäykkäkouristus
- Kyoto Encyclopedia of Genes and Genomes (KEGG): Tetanus (englanniksi)
- Mayo Clinic: Tetanus (englanniksi)