Karlova

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.
Karlova
Kaupungin kartta, jossa Karlova korostettuna.
Kaupungin kartta, jossa Karlova korostettuna.
Kaupunki Tartto, Viro
Koordinaatit 58°22′N, 26°44′E
Pinta-ala 2,3 km² 
Väkiluku 8 856[1] (31. joulukuuta 2013)
Nelikopterilla ilmasta kuvattu video Karlovassa

Karlova on virolaisen Tarton kaupungin kaupunginosa Emajoen oikealla puolella.

Vuonna 2013 Karlovassa oli 8 856 asukasta, joista naisia 4 853 ja miehiä 4 003. Asukastiheys oli 3 850 asukasta neliökilometrillä.[1]

Karlovan kartanon päärakennus.

Karlova sijaitsee Tarton keskustasta kaakkoon, ja siellä 400 puutaloa, joita on kunnostettu uudelleenitsenäistymisen jälkeen. Kaupunginosa on aikoinaan rakennettu Karlovan kartano maille, jonka vanhaa päärakennusta on sitäkin kunnostettu.[2]. Kaupunginosa keskittyy Kalevin- ja Tähenkaduille sekä niiden välisille pienille poikkikaduille. Kartano on perustettu 1793, kun se erotettiin Tähtveren kartanosta.[3] Päärakennus on tyyliltään uusgotiikkaa.

Karlovassa on asunut useita kulttuurihenkilöitä: runoilija Anna Haava, kirjailijat Albert Kivikas ja August Kitzberg, taiteilijat Elmar Kits, Varmo Pirk, Heldur Viires ja Lembit Saarts, taidehistorioitsija Enriko Talvistu, näyttelijä Hannes Kaljujärv.[4]

Lähteet

  1. a b Statistiline ülevaade Tartu 2013 (pdf) Tartu linn. Arkistoitu 10.12.2014. Viitattu 27.12.2016. (viroksi)
  2. Matkalla Virossa Osa 2. Komea kartanokulttuuri Yle.fi. Viitattu 10.2.2017. [vanhentunut linkki]
  3. Karlovan kartano, (Arkistoitu – Internet Archive) Visit Estonia, viitattu 27.12.2016
  4. Karl Haljasmets, Ants Siim "Karlova asundus ja selle liitumine Tartu linnaga" Akadeemiake, 1/2010, lk 51–114 viitattu 27.12.2016

Aiheesta muualla

Tämä maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.