Ero sivun ”Keskustelu:Ryysyranta (omakotitalo)” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 35: Rivi 35:


::Oikeastaan Ryysyranta ei ole rakennus tai tönä, vaan mielenkiintoinen ja omalle ajalleen tyypillinen kulttuuri-ilmiö. Se edusti aikansa todella vähäeleistä laatikkoarkkitehtuuria ja se on tavallaan jopa ruma. Ei sitä voi kauniiksi kutsua millään muotoa. Kultturi-ilmiö siitä muodostui Irwinin velkojen tähden ja miten hän hyödynti koko tapahtuman musiikillisesti ja taloudellisesti. Tämä oli ennen kuulumatonta, että konkurssista tehdään bisnestä ja vielä ns. taiteen keinoin. Tästä alkoi tavallaan nykyinen ilmiö, että kaikki tuodaa julkisuuteen jopa omat vaatekomerotkin. Minusta artikkelissä pitäisi tuoda enemmän esiin juuri tätä ilmiötä erään aikakauden suunnannäyttäjänä. Mutten tönöä ei mitenkään eroa muista nykyisin alueella olevista taloista, ja risukkojen takia se ei taida edes näkyä junan ikkunstakaan. Muuten on ole edes varma, että kuva on juuri tuosta Ryysyrannasta, koska yleensä katselen sitä toiselta puolen Suontaan kartanolle mennessäni. --[[Käyttäjä:Anna v. F.|Anna v. F.]] 20. elokuuta 2009 kello 08.50 (EEST)
::Oikeastaan Ryysyranta ei ole rakennus tai tönä, vaan mielenkiintoinen ja omalle ajalleen tyypillinen kulttuuri-ilmiö. Se edusti aikansa todella vähäeleistä laatikkoarkkitehtuuria ja se on tavallaan jopa ruma. Ei sitä voi kauniiksi kutsua millään muotoa. Kultturi-ilmiö siitä muodostui Irwinin velkojen tähden ja miten hän hyödynti koko tapahtuman musiikillisesti ja taloudellisesti. Tämä oli ennen kuulumatonta, että konkurssista tehdään bisnestä ja vielä ns. taiteen keinoin. Tästä alkoi tavallaan nykyinen ilmiö, että kaikki tuodaa julkisuuteen jopa omat vaatekomerotkin. Minusta artikkelissä pitäisi tuoda enemmän esiin juuri tätä ilmiötä erään aikakauden suunnannäyttäjänä. Mutten tönöä ei mitenkään eroa muista nykyisin alueella olevista taloista, ja risukkojen takia se ei taida edes näkyä junan ikkunstakaan. Muuten on ole edes varma, että kuva on juuri tuosta Ryysyrannasta, koska yleensä katselen sitä toiselta puolen Suontaan kartanolle mennessäni. --[[Käyttäjä:Anna v. F.|Anna v. F.]] 20. elokuuta 2009 kello 08.50 (EEST)

Tähän hetkeen paras ratkaisu olisi varmaan tehdä uudelleenohjaus. Sitten jos joku saa kaivettua esiin esim. Anna v. F:n tuomio näkökulmia, voidaan artikkelin aiheen merkittävyyttä arvioida uudestaan paremmin eväin. [[Käyttäjä:Samulili|Samulili]] 20. elokuuta 2009 kello 09.03 (EEST)

Versio 20. elokuuta 2009 kello 09.03

Tavallinen omakotitalo, jossa Irwin Goodman asui vuoden? --Makele-90 18. elokuuta 2009 kello 18.13 (EEST)[vastaa]

Ei edes arkkitehtonisesti merkittävä, vrt. Kielotorni. --Ulrika 18. elokuuta 2009 kello 21.53 (EEST)[vastaa]
Heh heh, ei arkkitehtonisesti eikä historiallisesti eikä käyttötarkoituksen puolesta merkittävä.--Tanár 18. elokuuta 2009 kello 22.25 (EEST)[vastaa]
Tämä on kyllä ihan huuhaa. --Höyhens 18. elokuuta 2009 kello 23.45 (EEST)[vastaa]
Monestako suomalaisesta omakotitalosta on tehty (menestyneslevyillä julkaitu) lauluja, kirjoitettu laajoja lehtijuttuja kansikuvien kera maan suurimmissa lehdissä etc? Jostain syystä pahanteossa julkisuus tuntuu kelpaavan säilytyskriteeriksi, mutta juuri muissa ei. --Jupera 20. elokuuta 2009 kello 00.34 (EEST)[vastaa]
Oli pakko sanoa kun katsoin kuvaa. Mutta talon voi mainita Irwin artikkelissa. Mahtoiko sen virallinen, rekisterinimi olla Ryysyranta? Silloin kai se on vieläkin? Se ehkä on myös maininnan arvoinen asia. Ihmisparat, jotka siellä nyt asuvat. --Ulrika 19. elokuuta 2009 kello 11.29 (EEST)[vastaa]
Aivan virallinen nimi on. Voit varmistaa asian artistin St. Pauli ja Reeperbahn -albumilta, jolla kuullaan kappale Ryysyranta meni ja jossa pakkohuutokaupan pitäjä kertoo talon tietoja kappaleen alussa. --Jupera 20. elokuuta 2009 kello 00.37 (EEST)[vastaa]
Näköjään onkin jo ohjattu pois. --Ulrika 19. elokuuta 2009 kello 11.30 (EEST)[vastaa]
Mikä jollekulle on huuhaata, on toiselle pyhiinvaelluskohde. Itsekin kävin varta vasten ottamassa kuvan. Sitä se fanittaminen teettää: suhteellisuudentaju heittää häränpyllyä. Pölhömpiäkin paikkoja on kunnioitettu, koska joku "suurmies" on paikalla käynyt. Talo tuskin oli köyhän kansan Suomessa aivan tavallinen rakentamisvuonnaan - yli 400 neliötä ja uima-allas, baari. Talo esiintyy elokuvissa, dokumenteissa ja Irwinin lauluissa. Pakkohuutokauppa oli aikansa suuruutinen. Arkkitehtuuriltaan kuvastaa aikaansa, mutta kattolaudatkin ovat tiikkiä. Kekkosen syntymäkoti lienee merkittävämpi, koska valtiomies kävi syntymässä ja opiskeli äkkiä itsensä parempiin piireihin.--Khaosaming 19. elokuuta 2009 kello 12.56 (EEST)[vastaa]
Voi sentään, se näytti kuvassa niin tavalliselta 1970-luvun tiilitalolta, jossa asuu onnellinen perhe. Mutta onneksi kuva on Irwin-artikkelissa eikä pyhiinvaellus mennyt hukkaan. :) --Ulrika 19. elokuuta 2009 kello 13.02 (EEST)[vastaa]
Tuosta "tavallisesta talosta" on taatusti kirjoitettu Suomessa enemmän lehtijuttuja kuin vaikkapa Puutarhatonttujen vapautusrintamasta. --Jupera 20. elokuuta 2009 kello 00.22 (EEST)[vastaa]
Lehti-ilmiö Irwinin elämä mahtuu silti yhteen artikkeliin. Talolle tuskin tarvitaan omaansa. --Thi 20. elokuuta 2009 kello 00.36 (EEST)[vastaa]
Puutarhatontuilla on sentään maailmanlaajuista merkittävyyttä, Irwiniä ei tunnettu Hangon eteläpuolella, ellei nyt sitten Tallinassa. --Ulrika 20. elokuuta 2009 kello 00.39 (EEST)[vastaa]
Mielestäni tästä voi olla oma artikkeli, johon voi lisätä tietoja jotka olisivat epäolennaisia Irwin-artikkelissa. Lisäksi tähän voi lisätä hyödylliset luokat (esim. tunnetut omakotitalot) ja koordinaatit. --Jisis (keskustelu) 20. elokuuta 2009 kello 00.43 (EEST)[vastaa]
Puutarhatonttujen merkittävyys on täysin eri asia kuin näpistelijäjoukon merkittävyys. Viimeksi mainittu perustuu vain ja ainoastaan julkisuusarvoon. Ja julkisuusarvon kautta tällä keskusteluun liittyvällä talollakin on Wiki-merkittävyys perusteltavissa. --Jupera 20. elokuuta 2009 kello 00.46 (EEST)[vastaa]
"Viimeksi mainittu perustuu vain ja ainoastaan julkisuusarvoon." Niinkö? Irwinillä nyt erityisesti lienee ennen kaikkea julkisuusarvoa. Musiikillisesti hän ei jääne maailmanhistoriaan. Talollakaan ei ole muuta kuin julkisuusarvo, arkkitehtuurista ei voine puhua, muuta kuin yhden laatikkoarkkitehtuurin tyyppiesimerkkinä. Pitääkö Wikipediaan tehdä artikkelit kaikkien julkisuudenhenkilöiden asuttamista rakennuksista? Helsingissä niitä on aika monta. --Ulrika 20. elokuuta 2009 kello 00.51 (EEST)[vastaa]
Voisimme toki keskustella vaikka siitä kuinka korkealle monet musiikin ammattilaiset noteeraavat esimerkiksi Irwinin säveltäjätaidot tai paljonko hänen levyjään on myyty, mutta nyt keskustelemme talosta. Ei tule muuten äkkiseltään mieleen yhtäkään julkkiksen asuttamaa rakennusta Suomessa, josta olisi kohistu noin paljon. Niin paljon kuin vaikkapa Kimi Räikkösen tai Dannyn entisestä tönöstä onkin kirjoitettu... --Jupera 20. elokuuta 2009 kello 00.57 (EEST)[vastaa]
Jossakin Myllypuron suunnalla on omakotitalo jossa Fredi asui vaimonsa kanssa, ja asui vähän pitempään kuin vuoden. Tehdäänkö siitä artikkeli? Voisi nykyinen omistaja hykerrellä käsiään matkalla pankkiin. --Ulrika 20. elokuuta 2009 kello 00.54 (EEST)[vastaa]
Jos koet aiheen merkittäväksi, niin luo ihmeessä artikkeli. Minä en tuon talon historiaa tunne. Vanhojen lehtien keräilijänä sitä vastoin tunnen kohtuullisen hyvin Ryysyrannan historian ja sen aikoinaan saavuttaman huomioarvon. Tunnetko sinä? --Jupera 20. elokuuta 2009 kello 00.59 (EEST)[vastaa]
Hämmentävää, että siitä huolimatta artikkelissa ei ole edes lähteenpoikasta merkittävyydelle tai millekään muullekaan. Kaivahan niitä arkistojasi, ja kaikki muutkin, sillä näin heikolla lähteistyksellä ei ole mitään säilytysperusteita. --Ulrika 20. elokuuta 2009 kello 08.48 (EEST)[vastaa]
Onko Fredi rakennuttanut sen? Onko siitä tehty lehtijuttuja? Onko Fredillä siitä tehtyä laulua? Tällä talolla on ehkä Irwinin julkisen elämän kannalta isompi merkitys kuin monella muulla julkkiksen talolla. Kämpän suhteellista merkitystä on kyllä vaikea arvioida, kun tapahtumista on niin pitkä aika. --Pettson 20. elokuuta 2009 kello 01.01 (EEST)[vastaa]

Ihan vaan tulee mieleen, että onhan niitä tunnettuja taloja ollut kaiken maailman liikemiehillä ja urheilijoilla jossain Pääkaupunkiseudun kalliilla alueilla, mutta ei niistä taida olla artikkeleita. Ja sama Merkittävyys-malline niihin varmasti lähkäistäisiin. Että eiköhän tämäkin talo jouda halki poikki ja pinoon. --Juha.EBT 20. elokuuta 2009 kello 03.10 (EEST)[vastaa]

Oikeastaan Ryysyranta ei ole rakennus tai tönä, vaan mielenkiintoinen ja omalle ajalleen tyypillinen kulttuuri-ilmiö. Se edusti aikansa todella vähäeleistä laatikkoarkkitehtuuria ja se on tavallaan jopa ruma. Ei sitä voi kauniiksi kutsua millään muotoa. Kultturi-ilmiö siitä muodostui Irwinin velkojen tähden ja miten hän hyödynti koko tapahtuman musiikillisesti ja taloudellisesti. Tämä oli ennen kuulumatonta, että konkurssista tehdään bisnestä ja vielä ns. taiteen keinoin. Tästä alkoi tavallaan nykyinen ilmiö, että kaikki tuodaa julkisuuteen jopa omat vaatekomerotkin. Minusta artikkelissä pitäisi tuoda enemmän esiin juuri tätä ilmiötä erään aikakauden suunnannäyttäjänä. Mutten tönöä ei mitenkään eroa muista nykyisin alueella olevista taloista, ja risukkojen takia se ei taida edes näkyä junan ikkunstakaan. Muuten on ole edes varma, että kuva on juuri tuosta Ryysyrannasta, koska yleensä katselen sitä toiselta puolen Suontaan kartanolle mennessäni. --Anna v. F. 20. elokuuta 2009 kello 08.50 (EEST)[vastaa]

Tähän hetkeen paras ratkaisu olisi varmaan tehdä uudelleenohjaus. Sitten jos joku saa kaivettua esiin esim. Anna v. F:n tuomio näkökulmia, voidaan artikkelin aiheen merkittävyyttä arvioida uudestaan paremmin eväin. Samulili 20. elokuuta 2009 kello 09.03 (EEST)[vastaa]