Taka-Baikalian aluepiiri

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 24. joulukuuta 2010 kello 04.40 käyttäjän Xqbot (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Забайкальский край
Zabaikalski krai1
lippu vaakuna
Taka-Baikalian aluepiirin sijainti Venäjän federaation kartalla
Pääkaupunki Tšita
52°03′N 113°28′E
Suurin kaupunki (2009) Tšita (307 634)
Kuvernööri Ravil Geniatulin
Pinta-ala
 – yhteensä
 – vettä
431 500 km²
0,26 %
Väkiluku (2009)
 – yhteensä
 – väestötiheys
1 117 000
2,6 / km²
Aikavyöhyke UTC+9
Rekisterikilven numerot 75, 80
Perustettu 2008 (Tšitan alue 1937)
Kotisivu http://www.e-zab.ru/
1 Translitteroituna

Taka-Baikalian aluepiiri (ven. Забайка́льский край, Zabaikalski krai) on Venäjän federaation subjekti kaakkoisessa Siperiassa. Alue rajoittuu koillisessa Sahan tasavaltaan, idässä Amurin alueeseen ja Kiinan Sisä-Mongoliaan, etelässä Mongoliaan, lännessä Burjatiaan ja luoteessa Irkutskin alueeseen. Taka-Baikalian aluepiirin pääkaupunki on Tšita.

Aluepiiri muodostettiin 1. maaliskuuta 2008 yhdistämällä entinen Tšitan alue ja sen sisällä sijainnut Agan Burjatian autonominen piirikunta, joka sinällään oli myös osa Tšitan aluetta.

Maantiede

Pinnanmuodostus on vuoristoinen (1 000–1 900 metriä merenpinnasta). Tyypillisiä ovat koillis–lounaissuunnassa kohoavat harjanteet ja niitä erottavat jokilaaksot. Etelässä on laaja tasanko. Korkein kohta on Kodar-harjanteen Pik BAM (3 073 metriä) ja matalin alueelta pois virtaava Amur-joki (292 metriä). Tšitan lähellä sijaitsevassa Jablonovyivuoristossa sijaitsee Amurin, Jenisein ja Lenan vedenjakaja. Itään Tyyntä valtamerta kohti virtaavat Ingoda ja Onon yhtyvät Šilka-joeksi, joka yhdessä Argunin kanssa muodostaa Amurin. Jenisein vesistöön kuuluvat länteen virtaavat Selengan sivujoet Hilok ja Tšikoi. Pohjoiseen virtaavat Vitim ja Oljokma kuuluvat Lenan vesistöön. Järviä on melko vähän.[1]

Ilmasto on ankaran mannermainen. Talvi on pitkä, kylmä ja vähäluminen. Tammikuun keskilämpötila on –37,5 °C pohjoisessa ja –19,7 °C etelässä. Kylmyysennätys on Kalarin piirissä mitattu –64 °C. Kesä on lyhyt ja lämmin. Heinäkuun keskilämpötila on +15 °C pohjoisessa ja +21 °C etelässä. Kasvukausi kestää 100–140 päivää pohjoisessa ja 150–160 päivää etelässä. Suurin osa alueesta kärsii kuivuudesta. Vuotuinen sademäärä vaihtelee vuoriston 600 millimetristä etelä- ja kaakkoisosien 300 millimetriin. Sateista 80–90 % saadaan kesällä ja syksyllä.[1]

Yli puolet pinta-alasta on metsää.

Väestö

Aluepiirin väkiluku on 1 117 000 henkeä ja väestötiheys 2,6 henkeä neliökilometrillä (vuonna 2009).[2] Asutus on keskittynyt Siperian rautatien varrelle ja jokilaaksoihin. Pohjoisosa on hyvin harvaan asuttua.[1]

Kaupunkiväestön osuus on 63,7 % (vuonna 2009). Kaupunkeja on 10 ja kaupunkimaisia taajamia 41. Kaupungeista suurin on Tšita (307 300 henkeä vuonna 2009). Muut kaupungit ovat huomattavasti pienempiä: Krasnokamensk (57 000), Borzja (30 500), Petrovsk-Zabaikalski (19 500), Nertšinsk (14 100), Šilka (14 000), Balei (13 000).[2]

Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan aluepiirin väestöstä 89,8 % on venäläisiä, 6,1 % burjaatteja, 1,0 % ukrainalaisia ja 0,7 % tataareja.[3] Burjaatit asuvat etupäässä Agan Burjatiassa.[4] Evenkejä on 1 500 henkeä.[5] He asuvat aluepiirin pohjoisosassa Kalarin, Tungirin–Oljokman ja Tungokotšenin piireissä.[6]

Hallinto

Taka-Baikalian aluepiiri on yksi Venäjän federaation jäsenistä eli subjekteista. Sen pääkaupunki on Tšita. Aluepiirin lainsäädäntöelin on lainsäädäntökokous. Toimeenpanovaltaa johtaa kuvernööri Ravil Geniatulin.

Kunnallista itsehallintoa varten Taka-Baikalian aluepiiri on jaettu 31 piiriin ja neljään kaupunkipiirikuntaan.[7]

Piirit

Suluissa piirin hallinnollinen keskus.

Kaupunkipiirikunnat

Liikenne

Aluepiirin eteläosan kautta kulkee Siperian rautatie. Karymskojessa siitä haarautuu Kiinan Manzhouliin johtava rata. Jälkimmäisestä haarautuu Borzjassa yhteys Mongolian Tšoibalsaniin. Pohjoisosan kautta kulkee Baikalin–Amurin rautatie. Tärkeimmät maantiet ovat Irkutskin ja Tšitan välinen M55-valtatie sekä Habarovskiin johtava M58. Tšitasta on maantieyhteys Zabaikalskin kautta Kiinaan ja Borzjasta Mongoliaan. Lentoliikenne yhdistää Tšitan Moskovaan ja Venäjän muihin kaupunkeihin sekä Pekingiin. Paikallisia lentokenttiä on muun muassa Krasnokamenskissa ja Tšarassa. Laivaliikennettä on lähinnä Šilka-joella.[1]

Talous

Taka-Baikalian tärkeimmät teollisuudenalat ovat kaivos-, metsä- ja puunjalostusteollisuus sekä koneenrakennus ja rautametallurgia. Kaivosteollisuus tuottaa kultaa, molybdeeniä, tinaa, lyijyä, sinkkiä ja kivihiiltä. Maatalous on keskittynyt nautakarjan ja porojen hoitoon. Lisäksi harjoitetaan turkiseläinten metsästystä.

Historia

Taka-Baikalian kanta-asukkaita ovat burjaatit ja evenkit. Venäläiset saapuivat seudulle 1640-luvulla. Vuonna 1653 kasakat rakensivat Irgenin ja Nertšinskin linnakkeet. Vuonna 1655 perustettiin Nertšinskin voivodikunta. Vähitellen rakennettu linnakejärjestelmä liitti alueen Venäjään. Venäläiset uudisasukkaat toivat mukanaan ortodoksisen uskonnon, maanviljelyn ja tuliaseet. Argunin ja Amurin rannoilla venäläiset kohtasivat kiinalaiset. Heidän välillään käydyt yhteenotot päättyivät vuonna 1689 solmittuun Nertšinskin sopimukseen, jossa määriteltiin ensimmäisen kerran maiden välinen raja.[1]

1700–1800-luvuilla Taka-Baikalian kautta kulkivat Venäjän ja Kiinan väliset tärkeimmät kauppareitit. Huomattava merkitys oli soopelin ja muiden turkiseläinten metsästyksellä. 1700-luvun alussa seudulle syntyi kaivosteollisuutta. Venäjän keisariperheen omistama Nertšinskin vuoriteollisuuspiirikunta tuotti kultaa ja hopeaa. Taka-Baikaliasta kehittyi Venäjän tärkein pakkotyö- ja karkoitusalue, jonka vankiloihin lähetettiin vallankumouksellisesta toiminnasta tuomittuja dekabristeja, narodnikkeja, sosialistivallankumouksellisia ym.[1]

Huomattava merkitys oli vuonna 1851 perustetuilla Taka-Baikalian kasakkajoukoilla. Samana vuonna muodostettiin Taka-Baikalian alue, jonka keskuksena toimi Tšita. 1800-luvun lopussa rakennettu Siperian rautatie lisäsi asutusta ja nopeutti teollisuuden kehitystä. Samaan aikaan Taka-Baikaliasta muodostui yksi Venäjän tärkeimmistä karjatalousalueista. Talouden kehitys edisti seudun kulttuurielämää.[1]

1900-luvun alussa Taka-Baikalia joutui mukaan Venäjän vallankumous- ja sotatapahtumiin. Vallankumoukselliset työläiset ja sotilaat pitivät hallussaan Tšitaa vuosien 1905–1906 vaihteessa. Ensimmäisen maailmansodan aikana alueelle oli sijoitettu noin 80 000 sotavankia. Neuvostovalta julistettiin Tšitassa helmikuussa 1918. Samaan aikaan alueella toimi kasakkapäällikkö Grigori Semjonovin johtamia vastavallankumouksellisia joukkoja. Elokuussa 1918 japanilaisten tukeman Siperian väliaikaisen hallituksen joukot valtasivat Tšitan. Maaliskuussa 1919 punaiset aloittivat partisaanitaistelun valkoisia joukkoja vastaan. Helmikuussa 1920 amiraali Koltšakin joukot vetäytyivät Taka-Baikaliaan. Huhtikuussa 1920 Verhneudinskissa perustettiin Kaukoidän tasavalta, jonka joukot valtasivat Tšitan saman vuoden helmikuussa. Valkoiset vetäytyivät Mantšuriaan. Vuonna 1921 Kaukoidän tasavallan armeija kävi taisteluita Roman von Ungern-Sternbergin joukkoja vastaan.[1]

Kaukoidän tasavalta liitettiin Venäjän SFNT:hen marraskuussa 1922. Samalla muodostettiin Kaukoidän aluepiiriin kuulunut Taka-Baikalian lääni. Vuosina 1930–1937 alue kuului Itä-Siperian aluepiiriin. Syyskuussa 1937 muodostettiin Tšitan alue, johon kuuluneet aikaisemman Zejan alueen piirit liitettiin vuonna 1948 Amurin alueeseen. Alueen pohjoisosassa oli vuoteen 1938 saakka Vitimin–Oljokman kansallinen piirikunta.[1]

Maailmansotien välisenä aikana Taka-Baikalian kehitystä määritti varautuminen Japanin muodostamaan sotilaalliseen uhkaan. Erityistä huomiota kiinnitettiin kaivos- ja metsäteollisuuden sekä rautatieliikenteen kehittämiseen. Vuonna 1945 Tšitan lähellä sijaitsevasta Molokovkan kylpylästä johdettiin Japanin vastaisia sotatoimia. Sodan jälkeen Tšitan alueelle oli sijoitettu 77 000 japanilaista sotavankia.[1]

Kaivosteollisuuden kehitys jatkui toisen maailmansodan jälkeen. Alueella tuotettiin kultaa, molybdeenia, volframia, tinaa, hopeaa, lyijyä, sinkkiä, uraania, fluoriittia ym. Vuonna 1969 perustettiin uusi Krasnokamenskin kaupunki uraaniesiintymän yhteyteen. Maatalous erikoistui paikallisen lammasrodun kasvatukseen. Neuvostoliiton Kiinan-suhteiden heikettyä 1960-luvulla maiden välistä rajaa vahvistettiin. Vuonna 1975 alettiin rakentaa Baikalin–Amurin rautatietä, joka valmistui vuonna 1984.[1]

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Tšitan alueen toimeenpanevan komitean korvasi uusi aluehallinto. Hallinnon ensimmäiseksi päämieheksi nimitettiin Boris Ivanov. Helmikuussa 1996 alueen johtajaksi tuli Ravil Geniatulin, joka myöhemmin valittiin virkaan kolmesti yleisillä vaaleilla. Vuonna 1994 alueen kansanedustajien neuvoston korvasi uusi lakiasäätävä elin alueduuma. Joukkojen määrää ja aseistusta vähennettiin ja Kiinan kanssa tehtiin uusi rajankäynti. Suuri osa kaivosyrityksistä lopetti toimintansa 1990-luvun aikana.[1]

Tšitan alue yhdistettiin 1. maaliskuuta 2008 sen sisällä sijaitsevan Agan Burjatian autonomisen piirikunnan kanssa ja niistä muodostettiin uusi liittovaltiosubjekti Taka-Baikalian aluepiiri. Yhdistyminen oli hyväksytty kansanäänestyksessä maaliskuussa 2007.

Lähteet

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Taka-Baikalian aluepiiri.
Tämä Venäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Taka-Baikalian_aluepiiri&oldid=9556344”