Elina Pirinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee koreografia. Elina Pirinen on myös toimittaja Elina Tanskasen entinen nimi.

Elina Pirinen (s. 1981[1]) on suomalainen ja kansainvälisesti työskentelevä koreografi-tanssija sekä barokki-indierocksäveltäjä-muusikko, pedagogi ja kuraattori. Hän valmistui tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2008.[2]

Pirinen opiskeli viulun ja pianonsoittoa, laulua ja teoria-aineita Kuopion konservatoriolla sekä lukuisilla mestarikursseilla, mutta jätti opinnot kesken siirtyessään Teatterikorkeakouluun monitaiteellisiin tanssijan ja koreografin opintoihin.lähde?

Pirinen palkittiin vuonna 2014 Suomen arvostelijain liiton Kritiikin Kannuksilla. Palkinto myönnettiin Pirisen komeaa lentoon lähteneestä taiteellisesta työstä sekä omaäänisestä ja väkevästä tanssiteoksesta Personal Symphonic Moment.[3] Pirinen palkittiin vuonna 2015 arvostetulla Prix Jardin d’Europe -koreografiapalkinnolla ImPulsTanz-festivaalilla Wienissä.[4]

Vuonna 2022 Pirinen sai esittävien taiteiden valtionpalkinnon.[5] Palkintoperusteluissa häntä kuvailtiin omaehtoiseksi ja säkenöiväksi tanssitaiteilijaksi, joka on luonut työryhmineen tunnistettavan, kansainväliseen kiinnostukseen nousseen omintakeisen näyttämökielen. Pirisen lähestymistapa on feministisessä, psykodynaamisessa ja seremoniallisessa ruumiillisuudessa sekä liikekielessä.lähde?

Pirisen läheisiä yhteistyötahoja Suomessa ovat Zodiak - Uuden tanssin keskus, Kiasma-teatteri ja Mad House Helsinki. Pirinen johtaa tanssileiriä Sukset Ristiin Susirajalla Nurmeksessa sekä toimii baroquerock-yhtyeensä koollekutsujana, lauluntekijänä sekä laulaja-urkurina.lähde?

Taidetyön rinnalla hän toimii eläinaktiivina.[6]

Koreografioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Personal Symphonic Moment, 2013
  • meadow,meadow,meadow 2015
  • Angel 2016
  • Concerto under Waterlilies 2016
  • Jupiter 2016
  • Kosto I-IX 2017
  • Brume de Mer 2018
  • La Beauté du Coeur 2019
  • The Kitten Show 2020
  • Rhythm of Poison 2020
  • Mortal Tropical Dances 2023
  1. Sivuaskel 2014: Personal Symphonic Moment Zodiak. Arkistoitu 24.4.2014.
  2. Krooks, Timo: Kritiikin Kannukset koreografi Elina Piriselle Yle Uutiset. 24.4.2014.
  3. Kritiikin Kannukset koreografi Elina Piriselle 24.4.2014. Yle. Viitattu 31.1.2024.
  4. Jonni Aromaa: Maailmantilanne ajoi taiteilijan herkkyyden äärelle Yle.fi, uutiset. 16.5.2016. Viitattu 8.8.2024.
  5. Taike jakoi 15 valtionpalkintoa ansioituneille taiteilijoille ja taideyhteisöille 13.12.2022. Taiteen edistämiskeskus. Viitattu 31.1.2024.
  6. Elina Pirisen verkkosivu elinapirinen.com. Viitattu 31.1.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.