Fasaani

Fasaani
Koiras.
Uhanalaisuusluokitus
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Linnut Aves
Lahko:	Kanalinnut Galliformes
Heimo:	Aitokanat Phasianidae
Alaheimo:	Fasaanit Phasianinae
Suku:	Fasaanit Phasianus
Laji:	colchicus
Kaksiosainen nimi
Phasianus colchicus Linnaeus, 1758
Katso myös
Fasaani Wikispeciesissä   Fasaani Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Fasaani (Phasianus colchicus) on suurehko ja värikäs, alkuperältään aasialainen peltokanalintu, jota on istutettu moniin maihin riistalajiksi. Se on kestävä ja sopeutuva, ja siksi sitä on levitetty lähes ympäri maapallon, myös Suomeen. Fasaani viihtyy hyvin asutusten lähistöllä.

Piirteet

Ulkonäkö ja koko

Naaras.

Fasaanikoiraan vartalo on tiilenpunainen tai kuparinruskea ja vihreäpilkkuinen. Pyrstö on pitkä, poikkiraitainen ja kärkeä kohti suippeneva. Pää on vihreän, siniharmaan ja punaisen kuvioima ja metallinkiiltoinen. Suhteellisen pienen pään takaosassa on pienet tupsut. Kaulan ympäri kulkee yleensä vaalea rengas, jonka muoto vaihtelee yksilöittäin, ja joka saattaa toisilta yksilöiltä puuttua kokonaan. Naaras on paljon huomaamattomampi ja muistuttaa harmaanruskeankirjavassa höyhenpuvussaan muiden kanalintujen naaraita, mutta eroaa niistä pitkän ja kapean pyrstönsä avulla. Fasaanikoiras on pyrstö mukaan luettuna 70–90 cm ja naaras 53–70 cm pitkä. Koiraan pisimmät pyrstösulat voivat olla jopa puolen metrin mittaisia. Vartalon osuus on 35–45 cm. Fasaanin siivenpituus on 21–25 cm ja siipien kärkiväli on 70–90 cm. Koiras painaa yleensä 1,0–1,3, joskus jopa 1,7 kg ja naaras 0,7–1,2 kg.

Ääntely

Soidintava koiras.

Koiraan keväinen soidinhuuto on voimakas, kaksitavuinen kiekaisu köök-kök tai ghöö-gö, jonka se kajauttaa mielellään muuta maastoa korkeammalta paikalta, esimerkiksi kiveltä tai maakummulta. Se saattaa myös räpytellä siipiään voimakkaasti rintaa vasten huudon yhteydessä. Fasaanit pitävät usein vaimeaa, metallista kotkotusta. Säikähtäessään fasaani saattaa päästää lyhyen, korkean kiekaisun. Koiras kotkottaa kovaäänisesti lentäessään. Naaras on yleensä varsin hiljainen, mutta kutsuu poikasiaan lyhyellä, hieman kurnuttavalla äänellä.

Luokittelu

Tumman värimuodon koiras.

Fasaani jaetaan nykyään yleisimmin 30 eri alalajiin, aiemman luokittelun mukaan niitä oli 33. Moni alalaji luokiteltiin aiemmin omaksi lajikseen, ja Japanissa esiintyvää viherfasaania (Phasianus versicolor) puolestaan pidettiin ennen vain tavallisen fasaanin alalajina. Alalajien koiraat ovat väreiltään ja kuvioinneiltaan erilaisia, ja usein naaraatkin poikkeavat värisävyltään toisistaan. Koska alalajit elävät luonnossa toisistaan eristyksissä olevilla alueilla, ne ovat sopeutuneet erilaisiin olosuhteisiin. Esimerkiksi Amurin alueen P. c. pallasi kestää vaihtelevaa ja ankaraa mannerilmastoa, kun taas P. c. torquatus elää trooppisilla seuduilla Pohjois-Vietnamissa. Tarhauksen ja istutusten yhteydessä alalajit ovat risteytyneet keskenään, ja uusia värimuotoja on jalostettu tarkoituksellisestikin. Suomessa ja muualla manner-Euroopassa yleisimpänä tavattava niin kutsuttu metsästysfasaani on useiden alalajien ja värimuotojen sekoitus. Se on polveutunut kaularenkaallisesta sepelfasaanista (P. c. torquatus), kaularenkaallisesta mongolianfasaanista (P. c. mongolicus) ja kaularenkaattomasta jalofasaanista (P. c. colchicus). Suurin osa suomalaisista metsästysfasaaneista muistuttaa ulkonäöltään lähinnä sepelfasaania. Lisäksi on sekä tarhoissa että luonnossa harvinaisempi tumma tenebrosus-muoto, jonka koiraat ovat kauttaaltaan kiiltävän vihreän- ja tummansinisiä, ja joilta puuttuu valkoinen kaularengas. Tämän muodon naaraat ovat väriltään tummanruskeita. Tenebrosus ei ole oma alalajinsa, vaan vain värimuoto.

Levinneisyys

Luontainen levinneisyys

Fasaanit ovat kotoisin Aasiasta ja Kaakkois-Euroopasta. Lajin alkuperäisintä esiintymisaluetta on ollut Keski-Aasiassa Etelä-Kiinan, Amurin ja Mustanmeren lounaisrannikon välinen, kutakuinkin kolmion muotoinen alue. Mahdollisesti myös Balkanin niemimaalla on ollut luontainen fasaanikanta.

Naaras- ja koirasfasaani.

Siirtoistutukset

Fasaania on istutettu kaikille mantereille lukuun ottamatta Etelämannerta. Fasaaneja tarhattiin esimerkiksi Ateenassa jo 400-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Myöhemmin niitä siirrettiin Roomaan, jossa niitä uhrattiin jumalille, ja minne ne keisariajan lopulla villiintyivät luonnonvaraisiksi. Rooman valtakunnan legioonat kuljettivat P. c. colchicus -alalajin jalofasaaneja ainakin Ranskaan ja Sveitsiin, mahdollisesti myös Britanniaan. Jalofasaanit olivat levinneet Euroopassa 1700-luvulla jo laajalle alueelle, ja vuonna 1768 Britanniaan tuotiin ensimmäiset sepelfasaanit (alalaji P. c. torquatus). Sepelfasaaneja siirrettiin pian Manner-Eurooppaankin. Britanniassa on istutuksissa ja risteytyksissä käytetty myös Japanista kotoisin olevaa ja merelliseen ilmastoon hyvin sopeutunutta viherfasaania, joka on oma lajinsa. Nykyisin fasaaneja tavataan Euroopan lisäksi Keski- ja Pohjois-Amerikassa (myös Havaijilla), Etelä-Amerikan Chilessä, Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa sekä Atlantin Madeiralla ja Saint Helenan saarella. Yhdysvaltain Neitsytsaarilta se on hävinnyt. Euroopassa elää vuonna 2004 julkaistun arvion mukaan 10–14 miljoonaa yksilöä, ja koko maailmassa 45–300 miljoonaa yksilöä. Runsautensa ja laajan levinneisyytensä takia fasaani luokitellaan maailmanlaajuisesti elinvoimaiseksi lajiksi.

Ruotsiin ja Norjaan tehtiin ensimmäiset fasaanin istutusyritykset 1700-luvulla, mutta ne epäonnistuivat. Kuningas Oskar I yritti vuonna 1840 istuttaa Ruotsiin japanilaisia viherfasaaneja (Phasianus versicolor). Tämäkään kokeilu ei onnistunut, koska viherfasaani on mereiseen ilmastoon sopeutunut laji. Ruotsin ja Norjan vakituiset fasaanikannat saivat alkunsa vasta 1800-luvun lopulla tehdyistä istutuksista. Syntyneet kannat alkoivat kasvaa nopeasti, ja jo vuonna 1914 Ruotsissa metsästettiin noin 20 000 yksilöä.

Suomeen fasaanit istutti tehtailija Karl Fazer vuosina 1901–1902. Nämä ensimmäiset yli sata yksilöä olivat kotoisin Saksasta, ja ne vapautettiin Malmille silloisen Helsingin maalaiskunnan alueelle. Fazer jatkoi fasaanien tarhausta myöhemminkin ja toteutti uusia istutuksia Jokioisissa, Lounais-Hämeessä ja Karjalankannaksella. Fasaanikanta kasvoi aluksi varsinkin Hämeenlinnan seudulla, jossa paikalliset maanomistajat kasvattivat ja istuttivat niitä. 1920-luvulla fasaaneja siirrettiin eri puolille maata, ja seuraavan vuosikymmenen lopulla lajia esiintyi laajalti Suomen lounaisosissa ja etelärannikon tuntumassa. Fasaani on ensimmäinen Suomeen pysyvästi istutettu vieras riistaeläin; ensimmäiset kuusipeurat tuotiin maahan kyllä jo 1890, mutta ne eivät vielä silloin muodostaneet pysyvää kantaa. Vielä 1920-luvulla fasaani oli Suomessa rauhoitettu. Suomessa ne eivät pärjää syvälumisilla alueilla ilman talviruokintaa, joten yhtenäinen luonnonvarainen kanta rajoittuu maan eteläosaan. Hajanaisia esiintymiä on Keski-Suomessakin. Kanta pysyi pitkään varsin pienenä, kunnes 1960-luvun lopulla alkoi kasvaa voimakkaasti. Linjalaskentojen mukaan Suomessa kiekui 15 000 fasaanikukkoa 1970- ja 1980-luvuilla. Nykyään kannan arvioidaan olevan 15 000–20 000 paria, mikä merkitsee talvisin 70 000–130 000 yksilöä. Metsästystä varten tapahtuvia tuki-istutuksia tehdään edelleen, koska pakkastalvina luonnossa elävä kanta pienenee huomattavasti.

Elinympäristö

Fasaanit ovat myös levinneet kaupunkeihin.

Lajin tyypillistä elinympäristöä on aukea kulttuurimaisema, kuten viljelysmaat ja asutuskeskusten laitamat. Sitä tavataan myös rantaniityillä, ruovikoiden laidoilla, metsänreunoissa ja joskus sekametsissäkin. Talvisin se viihtyy lintulautojen ja muiden ruokintapaikkojen läheisyydessä. Fasaani viettää koko vuoden samoilla alueilla, mutta saattaa joskus vaeltaa. Naaras tekee pesän usein avoimeen metsämaastoon. Fasaanit voivat elää myös vilkkaassa pihaympäristössä ja kaupungeissa. Tällaisilla alueilla elävät yksilöt voivat tottua ihmiseen ja olla melko pelottomia. Fasaania esiintyy harvoin todella kuivilla alueilla.

Elintavat

Käyttäytyminen

Koiras lennossa.

Fasaani ei mielellään lennä, vaan liikkuu enimmäkseen kävellen. Vaaran uhatessa se pyrähtää pakolentoon, mutta laskeutuu pian kasvillisuuden sekaan ja jatkaa matkaa juosten. Lento on nopeaa, ja siinä lintu vuoroin liitää ja vuoroin räpyttelee tiuhaan tahtiin siipiään. Useimmista muista kanalinnuista poiketen fasaani ei nuku maassa tai lumikiepissä, vaan puunoksalla, tavallisimmin kuusessa. Se kuitenkin ruokailee aina maassa.

Fasaani on sopeutunut Keski-Aasian mannerilmaston kylmiin talviin ja kuumiin, kuiviin kesiin. Eurooppalaistenkin fasaanien elämänrytmi hidastuu talvisin. Ne liikkuvat silloin vain aamulla ja uudestaan vähän ennen hämärän tuloa, ja muun ajan vain istuvat paikoillaan eräänlaisessa hypotermiaa muistuttavassa tilassa. Tällöin niiden ruumiinlämpö ja energiantarve laskevat. Tällainen ”horros” voi kestää miltei kaksi vuorokautta yhtäjaksoisesti, ja sinä aikana eläin ei reagoi juuri mihinkään. Eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa on havaittu, että hyväkuntoinen fasaani selviää jopa 40 vuorokautta ilman ruokaa. Pakkasenkestostaan huolimatta fasaanit kärsivät Pohjois-Euroopan talvista, koska siellä on Aasiasta poiketen paljon lunta, joka haittaa ravinnon etsimistä.

Ravinto

Taistelevat koiraat.

Muna ja vastakuoriutunut poikanen.

Fasaani käyttää monipuolista ravintoa, kuten viljaa (varsinkin vehnää), siemeniä, marjoja, kukintoja, versoja, lehtiä, sieniä, hyönteisiä ja matoja. Suomen oloissa talvella tärkeintä ravintoa ovat ruokintapaikkojen antimet. Jos fasaaneja on tietyllä alueella runsaasti, ne saattavat haitata viljanviljelyä.

Lisääntyminen ja elinikä

Fasaanikukko kerää keväällä ympärilleen haaremin, jossa on useita, tavallisimmin 2–5, naarasta. Koiras puolustaa haaremiaan petoeläimiltä ja muita koiraita vastaan. Koiraiden väliset tappelut voivat olla ankariakin, mutta yleensä linnut pyrkivät välttämään yhteenottoa esimerkiksi rituaalimaisilla liikkeillä ja eleillä. Kaikki kukot eivät onnistu saamaan naarasta, vaan naaraat itse valitsevat mielestään parhaan kukon, kuten useilla muillakin kanalinnuilla. Toisinaan kukko voi innostua parittelemaan vielä keskikesällä^lähde?. Fasaanin munapesä on vain maassa oleva painauma, joka tehdään heinikkoon tai muun kasvillisuuden kätköön. Munia on yleensä kymmenkunta, joskus jopa 20, ja ne ovat väriltään yksivärisen vihertävän- tai tummanruskeita. Naaras munii huhtikuun lopun ja kesäkuun välisenä aikana, ja hautoo 3–4 viikkoa eli 23–28 vuorokautta. Poikaset kulkevat emon perässä noin 70–80 vuorokautta kuoriutumisen jälkeen, mutta aikuistuvat nopeasti: jo 15 viikon ikäisinä ne muistuttavat täysin aikuisia. Emo lakkaa huolehtimasta poikasista, kun ne ovat noin 3,5 kuukauden ikäisiä. Fasaanit ovat kuitenkin varsinaisesti aikuisia vasta noin puolivuotiaina.

Jos kesäkuun alussa, jolloin suurin osa poikueista kuoriutuu ja poikaset ovat pieniä, on kylmiä ja sateisia ilmoja, saattavat useimmat poikaset menehtyä kylmyyteen. Vain viisi prosenttia fasaaneista selviytyy kolmevuotiaiksi asti. Suomen vanhin rengastettu fasaani on ollut 9 vuotta, 8 kuukautta ja 24 päivää vanha. Maailman vanhin fasaani eli vankeudessa 27-vuotiaaksi.

Fasaani riistalintuna

Fasaaneja myytävänä.

Fasaaneja tarhataan yleisesti metsästystä varten, myös Suomessa. Lajin metsästysaika Suomessa on syyskuun 1. päivästä helmikuun viimeiseen päivään. Vuotuinen saalis on 2000-luvulla ollut noin 16 000–76 000 yksilöä. Pyynti tapahtuu yleensä pelloilla, ja siinä käytetään apuna koiria. Fasaanin lihaa myydään ravintoloihinkin, ja sen höyheniä voidaan käyttää perhojen tekemiseen.

Tieteellinen nimi

Phasianos on kreikkaa ja tarkoittaa Phasis-joen lintua. Tarun mukaan argonautit löysivät tämän linnun Phasis-joen reunamilta Mustanmeren itärannalta Kolkhiissa. Laijinimi colchicus viittaa löytöpaikka Kolkhiiseen.

Lähteet

• Jobling, James, A.: The Helm Dictionary of Scientific Bird Names. Christopher Helm, 2010. ISBN 978-1-4081-2501-4
• Kivirikko, K. E.: Suomen linnut. Toinen osa. Wsoy, 1927.

Aiheesta muualla

• LuontoPortti: Fasaani
• Suomen Metsästäjäliitto: Fasaani
• Animal Diversity Web (englanniksi)
• ARKive: Pheasant (Phasianus colchicus) (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Encyclopedia of Life: Phasianus colchicus (luettu 22.8.2010) (englanniksi)

Kirjallisuutta

• Varesvuo, Markus & Koskimies, Pertti: Metson suku – Suomen kanalinnut. Docendo, 2015. ISBN 978-952-291-164-3
• Raitasuo, Kalevi: Kultakukon vuosi : metsäfasaanin elämää keväästä talveen. Helsinki: Otava, 1977. ISBN 951-1-04461-3
• Pulliainen, Erkki: Fasaaninkasvatus. Helsinki: Hankkija, 1966.
• Salonen, Timo: Fasaani untuvikosta istutukseen. Jämsä. Määritä julkaisija!