Caratacus
Caratacus (myös Caractacus tai Caradoc)[1] oli catuvellaunien heimoon kuulunut päällikkö tai kuningas, joka johti britannien vastarintaa Britannian roomalaisvalloituksen aikana vuosina 43–50.
Elämä
muokkaaCaratacuksen isä oli kuningas Cunobelinos, jonka kuoltua vuoden 40 aikoihin valtakunta ilmeisesti jaettiin Caratacuksen ja hänen veljensä Togodumnuksen kesken.[2] Kolmas veli Amminus pakeni mannermaalle.[3] Caratacus kuului catuvellauneihin, mutta hän hallitsi nykyisessä eteläisessä Englannissa suurta aluetta, jolla eli myös muita heimoja, kuten trinovantit, nykyisen Hampshiren alueella asuneet atrebaatit ja mahdollisesti myös Gloucestershiren dobunnit.[1] Caratacus lienee ollut jollain lailla Rooman valtakunnan vaikutuksen alainen, sillä hänen lyöttämissään kolikoissa on roomalaisia kuva-aiheita.[3]
Roomalaisten aloitettua Ison-Britannian valloituksen keisari Claudiuksen aikana vuonna 43 Caratacus johti paikallisväestön vastarintaa aluksi yhdessä Togodumnuksen kanssa. He kärsivät tappion Aulus Plautiuksen komentamille roomalaisille Medwayn taistelussa lähellä nykyistä Rochesteria.[4] Toisen tulkinnan mukaan Togodumnus olisi sama henkilö kuin Rooman liittolainen Togidubnus, jolloin hän olisikin taistellut roomalaisten puolella Caratacusta vastaan ja kyse olisi saattanut olla roomalaisten sekaantumisesta veljesten perimyskiistaan.[3] Yleisemmän käsityksen mukaan Togodumnus kuoli hieman myöhemmin Thamesin luona käydyn taistelun jälkeen, minkä jälkeen useat Britannian heimot antautuivat.[4][2]
Caratacus jatkoi taistelua yhä syvemmälle sisämaahan eteneviä Plautiuksen joukkoja vastaan vuosina 43–47 ja vetäytyi lopulta eteläiseen Walesiin.[1][3] Kun Publius Ostorius Scapulan komentamat roomalaiset vuonna 48 etenivät sinnekin, Caratacus asettui johtamaan alueella asuneiden siluurien vastarintaa, saavuttaen aluksi menestystä sissisodallaan. Roomalaisten vahvistettua asemiaan hän perääntyi Walesin keskiosiin järjestämään vastarintaa ordovikien parissa.[2][3] Caratacus kärsi lopullisen tappionsa Scapulalle vuonna 50 käytyään avoimeen taisteluun itse valitsemassaan paikassa.[3][1] Taistelu käytiin jossain ordovikien alueella, mahdollisesti nykyisen Caerswsin lähellä.[2]
Tappionsa jälkeen Caratacus pakeni pohjoiseen briganttien heimon turviin, mutta briganttien kuningatar Cartimandua luovutti hänet roomalaisille.[1] Hänen perheensä oli jäänyt jo aiemmin roomalaisten vangiksi.[3] Caratacus perheineen vietiin Roomaan, jossa heitä esiteltiin Claudiuksen triumfikulkueessa.[1] Tämän jälkeen Caratacus oli tarkoitus teloittaa, mutta keisari Claudius armahti hänet. Historioitsija Tacituksen mukaan Caratacus kieltäytyi anomasta armoa, mutta piti sen sijaan puheen, jossa hän sanoi, että teloitettuna hänet unohdettaisiin mutta armahdettuna hänet muistettaisiin ikuisesti esimerkkinä keisarin lempeydestä. Liikuttava puhe vetosi Claudiukseen, tosin sen sisältö lienee Tacituksen omaa sepitettä.[5][2] Caratacus eli loppuelämänsä Roomassa.[2]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f Caratacus (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.12.2021.
- ↑ a b c d e f Keith Branigan: Caratacus (englanniksi) The Oxford Companion to British History, Encyclopedia.com. Viitattu 11.12.2021.
- ↑ a b c d e f g Miles Russell: Caratacus: Roman Britain’s greatest rebel (englanniksi) History Extra. Viitattu 11.12.2021.
- ↑ a b United Kingdom: History: Roman Britain (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.12.2021.
- ↑ Maijastiina Kahlos: Roomalaiset ja barbaarit, s. 76–77. Otava, Helsinki 2020.
Aiheesta muualla
muokkaaKuvia tai muita tiedostoja aiheesta Caratacus Wikimedia Commonsissa