Mittelwerk

Mittelwerk GmbH oli toisen maailmansodan aikainen tehdas, joka käytti hyödykseen Mittelbau-Doran pakkotyöleirin työvoimaa kahdessa 1,6 kilometrin pituisessa tunnelissa Kohensteinissä. Maanalainen laitos tuotti V1- ja V2-ohjuksia sekä muita natsi-Saksan sotateollisuuden laitteita.

19. lokakuuta 1943 Mittelwerk sai armeijan aseviraston johtajalta kenraali Emil Leebiltä sotatilauksen, joka koski 12 000 kappaleen A-4-ohjuksia. Niiden kappalehinta oli 40 000 Saksan valtakunnan markkaa. Laitos sai tehtäväksi johtaa V2-raketin kehitystä ja laukaisualustojen rakentamista Schlieriin ja Lehesteniin.

Vuoden 1944 maaliskuun alussa laitoksen pääjohtajana toimi Georg Rickhey, teknisenä johtajana Albin Sawatzki ja hänen alaisuudessaan toimivat sekä Arthur Rudolphin teknisen divisioonan että Hans Lindebergin alaisuudessa 50 laadunvalvontainsinööriä Ilfeldissä. Insinööreihin kuului Magnus von Braun, joka työskenteli turbomoottorien parissa. Guenther Haukohl valvoi V-2:n kehitystyötä suunniteltuaan sen kokoamislinjan. Erick Ball, Hans Friedrich, Hans Palaoro ja Rudolph Schlidt toimivat kokoamislinjalla.

Laitokseen kuului myös viestintähenkilöstöä kapteeni tohtori Kühlen alaisuudessa, Börnerin johtama hallinnollinen osasto Mittelwerkin johtokunnan jäsen Otto Karl Berschin alaisuudessa ja vankien työnvälitystoimisto (Brozsat). Hannelore Bannasch toimi Sawatzkin sihteerinä.

Mittelwerkin tuotanto

Heinäkuussa vuonna 1944 Hna Kammler määräsi Nordwerken poikkitunneleita 1-20 käytettäväksi Junkersin suihkumoottorien valmistukseen. Tunnelit 21-46 jäivät vielä kuitenkin Mittelwerk GmbH:n käyttöön.

Maaliskuussa vuonna 1945 Nordhausenin tehdas alkoi valmistaa Tifun ilmatorjuntaohjuksia ja Heinkel He 162 -suihkuhävittäjiä. Siellä valmistettiin myös nestemäistä happea. Tuotantolaitos oli osa Eber-projektia ja tuotantovälineet olivat Wattenin bunkkerista evakuoituja, ja muualla koottuja Heyland-nestehappigeneraattoreita, joista 15 oli lähes valmiita kun laitos valloitettiin.

Mittelwerkissä valmistettiin myös laitteistoja suihkuhävittäjien bensiinin tuottamiseen. Vuoden 1944 hajasijoitusohjelman mukaisesti Geilebergin erikoisryhmä aloitti Käki-projektin (Cuckoo) 300 maanalaisen öljyvaraston louhimiseksi Himmelsburgiin Mittelwerkin pohjoispuolelle.

Lentävän pommin V1:n tuotanto alkoi loka–marraskuussa 1944 eteläisessä tunnelissa A. Vuoden 1945 tammikuun lopussa 51 V1:tä (koodinimeltä Cham) toimitettiin Fieselerin tehtaalta Ylä-Baijerista Nordhausenin tehtaaseen viimeisteltäväksi. Kun toinen V1-ohjuksia valmistava tehdas Burgissa suljettiin, Mittelwerk Werk II:sta tuli helmikuussa 1945 ainoa V1-ohjuksia valmistava laitos. Ennen sodan loppua siellä valmistettiin myös Werk II:ssa 2 275 kappaletta V1:ä.

Evakuointi

Vuoden 1945 helmikuun lopussa liittoutuneiden pääesikunta suunnitteli käyttävänsä Nordhausenin maanalaisia kohteita vastaan käytettyä napalmia, jota oli käytetty aikaisemmin Tyynellämerellä.

Sen sijaan Nordhausenin kaupunkia pommitti tavallisilla pommeilla kaksi Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimien pommilaivuetta huhtikuun 2. ja 3. sekä 3. ja 4. päivien välisinä öinä. Sitä seurasi Mittelbau-Doran pakkotyöläisten evakuointi 4. huhtikuuta ja natsitiedemiesten siirtyminen Alpenfestungiin. Se oli vastoin Adolf Hitlerin Nero-julistusta, minkä mukaan oli tuhottava kaikki liittoutuneille jäävät käytettävissä olevat rakennukset, mutta Nordhausenin tehdas evakuoitiin tekemättä mitään vahinkoa sille.

Evakuoinnin jälkeen

USA:n armeijan sotilas vartioi Mittelwerkin valmistamaa V2-ohjuksen moottoria Nordhausenin A-tunnelissa

Yhdysvaltain 3. panssaridivisioona ja 104 jalkaväkidivisioona saivat uhkauksen ”varautua kohtaamaan jotain epätavallista” Nordhausenin alueella. Aiemmin saavuttuaan Nordhausenin tehtaalle Junkers Nordwerkenin kautta, 11. huhtikuuta saapuessaan Nordhausenin kaupunkiin amerikkalaiset löysivät Boelcke Kasernen kuolleiden ja haavoittuneiden parakit. V2-iskuissa kuolleita oli 2 541 ja haavoittuneita 5 923. Mittelbau-Doran 20 000 pakkotyöläisistä kuoli 9 000 ylirasitukseen. 350 hirtettiin muun muassa sabotoinnin takia, loput kuolivat tauteihin ja nälkään tai tulivat ammutuiksi.

V2-evakuointitehtävä

22. maaliskuuta vuonna 1945 Yhdysvaltain armeijan erikoistehtävän yhteydessä kuljetettiin ensimmäiset V2-ohjuksien osat käytettäviksi eri projekteissa, kuten operaatio Sandyssä ja Blossomissa sekä Hermes-projektissa, White Sands Proving Groundsilla. Nordhausenin alueesta tuli osa neuvostovyöhykettä ja puna-armeijan upseerit saapuivat vierailulle Nordhausenin laitokselle 26. toukokuuta 1945. Kesäkuussa 1945 Yhdysvaltain armeijan joukot jättivät Nordhausenin tehtaan jättäen sinne muun muassa osat, työvälineet ja A-9/A-10-mannertenvälisten ohjuksien dokumentit neuvostojoukoille. Puna-armeija miehitti Mittelwerkin 5. heinäkuuta 1945 ja tuhosi kesään 1948 mennessä molemmat maanalaisen tunnelirakennelman sisäänkäynnit.

Doran sotaoikeudenkäynti

Pääartikkeli: Doran sotaoikeudenkäynti

Doran oikeudenkäynnissä vuonna 1947 tuomittiin SS-upseereja ja keskitysleirin kapoja. Kolme V2-rakettiohjelmassa toiminutta tiedemiestä (kaksi oikeudenkäynnin jälkeen) vapautettiin natsien Mittelwerkissä tekemistä sotarikoksista. 19. toukokuuta Mittelwerkin tuotantolaitoksen entinen johtaja Georg Rickhey luovutettiin Wright Fieldistä Yhdysvalloista Saksaan, jossa hänet vapautettiin syytteistä Doran oikeudenkäynnissä. Arthur Rudolph selvisi oikeudenkäynnistä myös ilman rangaistusta, mutta vuosikymmeniä myöhemmin hänet karkotettiin Yhdysvalloista. Uudelleentutkinnan jälkeen Saksan viranomaiset kuitenkin vapauttivat hänet syytteistä ja myönsivät hänelle Saksan kansalaisuuden. Tekninen johtaja Wernher von Braun Peenemünden erillisestä laitoksesta vieraili Mittelwerkissä 25. tammikuuta 1944 ja vuonna 1991 väitettiin hänen tällöin todistaneen Mittelwerkin ja Buchenwaldin sotarikoksista.

Nykyaika

Vuonna 1995 louhittiin uusi sisäänmenoreitti rautatietunnelina toimineeseen A-tunneliin ja 710 metriä pitkä tunneli avattiin vierailijoille. Suuri osa maanalaisesta järjestelmästä on täyttynyt pohjavedellä tai sortunut.

Saksan jälleenyhdistyttyä tunneleissa kävi ryöstelemässä aarteenetsijöitä, jotka pääsivät sisään yksityisen kaivoksen kautta, joka sijaitsi Kolhnsteinista pohjoiseen. Saksalainen arkeologi ja tutkija Willi Kramer tutki tunneliverkostoa vuosina 1992 ja 1998. Hän arvioi, että noin 70 tonnia materiaalia oli varastettu sieltä. Pääsy kyseisten sisäänkäyntien kautta ei ollut vartioitu ennen vuotta 2004, jolloin kaivos meni konkurssiin.