Pekka Vihervuori
Aimo Pekka Vihervuori (s. 25. elokuuta 1950 Helsinki) on suomalainen professori, virkamies ja tuomari, joka toimi Korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä vuosina 2012–2018.
Henkilöhistoria
muokkaaVihervuoren vanhemmat olivat kauppaneuvos Aimo Vihervuori ja Viivi Karin Lemmikki (Pipsa) Nieminen.[1] Koulutukseltaan Pekka Vihervuori on oikeustieteen tohtori ja maatalous- ja metsätieteiden maisteri.[2] Ennen nimitystä korkeimman hallinto-oikeuden jäseneksi Vihervuori toimi Teknillisen korkeakoulun, Lapin yliopiston ja Turun yliopiston professorina, Helsingin ja Turun yliopiston apulaisprofessorina, lainsäädäntöneuvoksena oikeusministeriössä sekä näitä ennen eri tehtävissä vesihallituksessa. Hän on julkaissut runsaasti kirjoja ja tieteellisiä artikkeleita ympäristö-, kiinteistö- ja hallinto-oikeuden aloilta.[3]
Vihervuori aloitti korkeimman hallinto-oikeuden määräaikaisena hallintoneuvoksena 1997, ja hänet nimitettiin tuomioistuimen varsinaiseksi jäseneksi 1998. Hän toimi KHO:n ensimmäisen jaoston varapuheenjohtajana, ja hänet nimitettiin presidentiksi vuonna 2012.[4] Hän siirtyi eläkkeelle syyskuun 2018 alusta, korkeimman hallinto-oikeuden vietettyä satavuotisjuhlaansa elokuun 2018 lopussa.
Hän on toiminut Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen, Korkeimpien oikeuksien tuomareiden yhdistyksen ja Olga ja Kaarle Oskari Laitisen säätiön hallituksen sekä Lakimies-lehden toimitusneuvoston puheenjohtajana. Hän on Suomalaisen tiedeakatemian jäsen.[5]
Valtion virkamieseettisen neuvottelukunnan puheenjohtajana Vihervuori on toiminut vuodesta 2019.
Vihervuorelle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun suurristi 2015.[6] Hän on saanut Suomen Vesiyhdistyksen kirjallisuuspalkinnon 2004.
Vihervuori on toiminut oikeusministeriön asettamana ILO:n maaoikeussopimuksen voimaansaattamisen selvityshenkilönä[7] 1999, työ- ja elinkeinoministeriön asettamana kaivoslainsäädännön toimivuuden selvityshenkilönä[8] 2019 ja ympäristöministeriön asettamana ilmastolain muutoksenhakusääntelyn selvityshenkilönä[9] 2022.
Julkaisuja
muokkaa- Viranomaisen asianosaispuhevallasta vesiasioissa, 1981, väitöskirja
- Rantaoikeuden perusteet, 1985
- Vesistön järjestelyn ja ojituksen oikeuskysymykset, 1987
- Maa-ainesten ottaminen ja suojelu, 1989
- Ympäristövahinkolaki (toisten kanssa), 1995, uud. 2018
- Ympäristöoikeus (toisten kanssa), 2001
- Environmental Law in Finland (Wolters Kluwer), uudistetun laitoksen 4. painos 2024
- Täydellinen luettelo elokuuhun 2020 asti sisältyy Kirjallisuutta-kohdassa mainittuun juhlakirjaan
Lähteet
muokkaa- ↑ Vilkuna, Anna-Maria: Kauppaneuvos Aimo Vihervuori (1922–2007). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2011. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 30.11.2022.
- ↑ Pentikäinen, Mikael: Ahtisaari valmis nimittämään Vihervuoren ympäristöministeriön kansliapäälliköksi. Helsingin Sanomat, 16.2.1995, s. 8. Artikkelin maksullinen verkkoversio.
- ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 808. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
- ↑ Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 1001. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
- ↑ Sähköinen lakimiesmatrikkeli (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ 06.12.2015 Itsenäisyyspäivä – Självständighetsdagen 06.12.2015 - Ritarikunnat ritarikunnat.fi. 11.10.2020. Viitattu 7.2.2023.
- ↑ Selvitys valtion maina hallinnoitujen alueiden käyttöoikeudesta saamelaisten kotiseutualueella; selvitysmies Pekka Vihervuori Oikeusministeriö. Viitattu 7.2.2023.
- ↑ Pekka Vihervuori: Kaivostoimintaa ohjaavan lainsäädännön toimivuuden arviointi julkaisut.valtioneuvosto.fi. 17.6.2019. Arkistoitu 7.2.2023. Viitattu 7.2.2023.
- ↑ Pekka Vihervuori: Uuden ilmastolain muutoksenhakusääntely : Oikeudellinen selvitys ympäristöministeriölle julkaisut.valtioneuvosto.fi. 28.3.2022. Arkistoitu 7.2.2023. Viitattu 7.2.2023.
Kirjallisuutta
muokkaa- Kuusiniemi, Kari – Suviranta, Outi – Viljanen, Veli-Pekka (toim.): Juhlajulkaisu Pekka Vihervuori 1950–25/8–2020. (Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja, C 44) Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys, 2020. ISSN 0356-7222 ISBN 978-951-855-383-3