Teresia Lönnström
Valborg Teresia Lönnström (o.s. Madsen-Bech; 13. joulukuuta 1895 Hanko – 4. marraskuuta 1986 Rauma) oli suomalainen teollisuus- ja kulttuurivaikuttaja. Hän oli raumalaisen metalliteollisuusyritys Lönnström-yhtiöiden pääomistaja vuosina 1944–1973.[1] Hän toimi Lönnström-yhtiöiden johdossa miehensä Rafael Lönnströmin kuoleman jälkeen vuodesta 1944. Tuona aikana Lönnström-yhtiöistä kehittyi merkittävä, monialainen metalliteollisuusyritys.[2] Lönnström sai teollisuusneuvoksen arvonimen vuonna 1974.
| Teresia Lönnström | |
|---|---|
 Teollisuusneuvos Teresia Lönnström. (Valokuva Kuvasiskot 1975.) |
|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Valborg Teresia Lönnström |
| Syntynyt | 13. joulukuuta 1895 Hanko |
| Kuollut | 4. marraskuuta 1986 (90 vuotta) Rauma |
| Arvonimi | teollisuusneuvos |
| Muut tiedot | |
| Yritys | Lönnström-yhtiöt |
Vuonna 1973 Teresia Lönnström päätti myydä osake-enemmistönsä Huhtamäki-yhtymälle ja teki kaupan yhteydessä huomattavan lahjoituksen Suomen Kulttuurirahastolle. Hänen testamenttinsa mukaisesti perustettiin vuonna 1987 Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiö edistämään ja tukemaan kuvataiteita sekä ylläpitämään Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseota.[3]
Valborg Teresia Madsen-Bech syntyi 13. joulukuuta 1895 Hangossa, jonne hänen vanhempansa Mads ja Hanne Jensen-Bech olivat muuttaneet Tanskasta. Isä toimi meijerin johtajana. Kansakoulun jälkeen Teresia Madsen-Bech opiskeli Tanskassa Odensen luostarin yhteydessä toimineessa koulussa muun muassa ranskaa ja muotialaa. Palattuaan Suomeen hän avioitui luutnantti Rafael Lönnströmin (1892–1944) kanssa vuonna 1922.
Kapteeni Rafael Lönnström toimi armeijan aseseppäkoulun opettajana ja Sako Oy:n toimitusjohtajana 1920-luvulla. Vuonna 1929 hän perusti oman yrityksen Oy Sytyttimen valmistamaan patentoimiaan tykistön sytytinratkaisuja. Hän laajensi liiketoimintaansa perustamalla usean yhtiön yrityskokonaisuuden 1930-luvulla. Vuonna 1936 rakennettiin ammustehdas ja vuonna 1942 sytytintehdas Raumalle. Lönnströmit muuttivat tehtaiden mukana Helsingistä Raumalle. Syksyllä 1943 varmistui, että pääjohtaja Rafael Lönnström sairasti pitkälle edennyttä keuhkotuberkuloosia. Hän kuoli joulukuussa 1943. Rafael Lönnströmin kuoleman jälkeen Teresia Lönnströmistä tuli Lönnström-yhtiöiden pääosakas ja hän toimi yhtiöiden hallinnossa 30 vuoden ajan.
Jatkosodan jälkeen Lönnströmin tehtaiden ampumatarviketuotanto päättyi ja uusiksi tuotantoaloiksi muodostui vesihanateollisuus ja konepajateollisuus. Teresia Lönnström päätti myydä yhtiöt Huhtamäki-yhtymälle vuonna 1973. Samalla hän teki huomattavia lahjoituksia yleishyödyllisiin tarkoituksiin, muun muassa Suomen Kulttuurirahastolle ja Liikesivistysrahastolle. Suomen kulttuurirahastolle tehty lahjoitus oli yksi suurimpia rahastolle tehtyjä lahjoituksia. Kulttuurirahastoon perustettiin Teresia Lönnströmin nimikkorahasto, joka jakaa vuosittain apurahoja tieteelle ja taiteelle. [4]
Teollisuusneuvos Teresia Lönnström kuoli 4. marraskuuta 1986. Hänen testamenttinsa mukaisesti Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiö ylläpitää hänen kodistaan muodostettua Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseota Raumalla. Kotimuseossa asuintilojen sisustus on säilytetty siinä asussa, jossa se oli Teresia Lönnströmin aikaan. Kodin seinillä on esillä myös vanhempi osa Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiön taidekokoelmaa. Teresia ja Rafel Lönnströmin Säätiö ylläpitää kotimuseon lisäksi Lönnströmin taidemuseota, joka on vuodesta 2015 toiminut ns. seinättömänä museona. Vuosina 1992–2014 Lönnströmin taidemuseo toimi omassa museorakennuksessaan Raumalla ja keskittyi vaihtuviin nykytaiteen näyttelyihin.[5]
Lähteet
muokkaa- ↑ Pohls, Maritta: ”Lönnström, Teresia (1895–1986)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 404–405. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Uola, Mikko: Lönnström-yhtiöt, s. 14–15. Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiö, 1996.
- ↑ Uola, Mikko: Lönnström-yhtiöt, s. 208–210. Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiö, 1996.
- ↑ Uola, Mikko: Lönnström-yhtiöt. Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiö, 1996.
- ↑ Lönnströmin taidemuseo | Nykytaidetta ja edustuskodin tunnelmaa Lönnströmin taidemuseo. Viitattu 21.12.2021.