[go: nahoru, domu]
Wikipedia

Krim

Mustaanmereen työntyvä niemimaa Etelä-Ukrainassa
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 1. joulukuuta 2021 kello 12.58 käyttäjän 87.95.62.75 (keskustelu) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Tämä artikkeli käsittelee Krimin niemimaata Mustanmeren pohjoisosassa. Niemimaalla sijaitsevat Ukrainaan kuuluvat Krimin autonominen tasavalta ja Sevastipolin kaupunkipiiri. Venäjän federaation suorittaman miehityksen aikana perustettua hallinnollista aluetta käsittelee artikkeli Krimin tasavalta.

Krim (ukr. Крим, Krym, ven. Крым, Krym, krimintat. Qırım) on Mustaanmereen työntyvä niemimaa. Niemimaalla sijaitsee Krimin autonominen tasavalta. Sen yhdistää mantereeseen neljästä kahdeksaan kilometriä leveä Perekopinkannas. Niemimaan itäpuolella Kertšinsalmi erottaa Asovanmeren Mustastamerestä. Krim kuuluu de jure Ukrainaan ja de facto Venäjään (lukuun ottamatta Arabatinkynnäksen pohjoisosaa, joka kuuluu sekä de jure että de facto Ukrainan Hersonin alueeseen).

Krim
Krimin niemimaa tummanvihreällä
Krimin niemimaa tummanvihreällä
Muut nimet Крим (ukrainaksi)
Крым (venäjäksi)
Qırım (krimintataariksi)
Sijainti Mustanmeren niemimaa
Merialue Mustameri
Pinta-ala 26  945
(Sevastopolin kaupunkipiiri 864 ja Krimin autonominen tasavalta 26 081) km²
Korkein kohta Roman-Koš, 1 545
Valtio
Valtio Malline:RUSUKR
Väestö
Väkiluku noin 2,349 milj. (2013), josta Sevastopolin kaupunkipiiri 0,383 milj as.[1]
Suurin kaupunki Sevastopol[1]
Asutuskeskukset Kaupungit (2013 as.arvio[1]):
Sevastopol (342 580 as.)
Simferopol (337 285 as.)
Kertš (145 265 as.)
Jevpatorija (106 877 as.)
Jalta (78 115 as.)
Kielet venäjä
ukraina
krimintataari

Krimin autonomisen tasavallan pääkaupunki ja väkiluvultaan niemimaan toiseksi suurin kaupunki on Simferopol.[1] Toinen tärkeä kaupunki Krimillä on Sevastopolin rannikkokaupunki, joka on väkiluvultaan Krimin suurin kaupunki ja jota usein virheellisesti pidetään Krimin pääkaupunkina.

Krimin eteläpuolella sijaitsee merkittäviä merenalaisia maakaasu- ja maaöljyesiintymiä. Kun Venäjä valtasi Krimin, Ukraina menetti noin 80 prosenttia maakaasu- ja maaöljyvaroistaan.[2] Tämä varojen menetys tekee Ukrainasta alttiimman Venäjän painostukselle.[3]

Krimin alueen kartta
Krimin kartta vuodelta 1882
Gaspra

Maantiede

Krimin pohjoisosa on Ukrainan tasankojen jatketta, kuivaa aroa. Etelärannikolla kulkee 160 kilometriä pitkä Jailavuoristo (Taurian vuoristo), jonka pääharjanne on Jaila. Vuoriston korkein huippu on Roman Koš 1 542 metriä merenpinnasta.[4][5]

Vuoristoissa on runsaiden sateiden kasvattamia reheviä metsiä, joissa kasvaa tammia, valkopyökkiä, saarnia, lehmusta ja pähkinäpuita.[6]

Ilmasto on varsinkin etelässä subtrooppinen, ja siksi alue on suosittu lomakohde. Tunnetuimpia kylpyläkaupungeista on Jalta.[6]

Historia

Alun perin Krimin nimi oli asukkaidensa mukaan Tauris eli Chersonesus taurica.[6]

Kreikkalaiset perustivat 600-luvulla eaa. siirtokuntia sen rannikolle. Myöhemmin alue kuului Bosporoksen valtakuntaan ja joutui 640 Itä-Roomalle.[6]

Kansainvaellusten aikana se toimi monien kansojen läpikulkupaikkana.[6] Kansainvaellusajan päätteeksi Krimillä asui gootteja. Krimillä puhuttu gootin kieli katosi ehkä vasta 1700-luvulla.

Tataarit valloittivat alueen 1200-luvulla, mutta menettivät sen turkkilaisille 1400-luvulla. Tataarit antoivat nykyisen nimen Krim eli "linnoitus".[6]

Krimin kaanikunta luotiin mongolien vallan loputtua 1441 ja sen johtajaksi asettui Hacı I Giray, joka oli etäistä sukua Tšingis-kaanille. Krimiläiset hallitsivat melkein koko aluetta Kuban- ja Dniestrjokien välillä, mutta eivät pystyneet valloittamaan genovalaisia kaupunkeja ennen ottomaanien apua 1475.

Kutšuk Kainnardžin rauhassa vuonna 1774 tataarit joutuivat luovuttamaan alueen turkkilaisille, jotka rauhassa sitoutuivat tunnustamaan Krimin itsenäisyyden ja ortodoksisen uskon. Ennen aselepoa 1772 Venäjän keisarikunta neuvotteli Krimin kaanin kanssa sopimuksen, jonka mukaan Krim vapautuisi Turkin vallasta ja saisi itsenäisyyden Venäjän keisarikunnan alaisuudessa. Itsenäisyysjakso jäi kuitenkin lyhyeksi Venäjän anastettua alueen 1783 siellä syntyneiden kristittyjen ja islaminuskoisten välisten kahakoiden johdosta. Niemimaalla asuneet kristityt halusivat vapautua islaminuskoisten harjoittamasta sorrosta. Kun kaani Šagin-Girai ei suostunut kristittyjen vaatimuksiin, Venäjä katsoi asenteen kapinoinniksi ja miehitti keväällä 1783 maan ja kaanikunta liitettiin Venäjään.[6][7]

Katariina II:n hallituksessa Krimin haltuunotosta, kaanikunnan hajottamisesta ja alueen liittämisestä keisarikuntaan vastasi ylipäällikkö Grigori Potjomkin. Hän pani alkuun alueen asuttamisen. Keisarinnan vieraillessa vuonna 1787 Krimillä Potjomkin rakensi erään tarinan mukaan nopeasti näennäiskyliä, kulisseja, osoittaakseen aikaansaannoksiaan niemimaalla.[8][9]

Vuosina 1854–1856 käytiin itämainen sota eli Krimin sota.[6]

Saksalaiset joukot vapauttivat alueen bolševikeista keväällä 1918 ja Krim julistautui itsenäiseksi. Koko Ukrainan alueen tulevaisuus ratkaistiin Ukrainan itsenäisyyssodassa, jossa bolševikit olivat voittoisia. Venäjän sisällissodassa 1919-20 bolševikkivastaisen Pjotr Wrangelin armeijan tukikohta sijaitsi Krimillä, jonka bolševikkien armeija valtasi marraskuussa 1920 ja Krim liitettiin jälleen Neuvosto-Venäjään.[6]

Venäjän sisällissodassa alue kärsi merkittäviä tuhoja, sillä se oli valkoisten keskeinen tukikohta.

Saksa valloitti Krimin 1941 muutamaksi vuodeksi. Neuvostoliiton valloitettua alueen takaisin, Krimin asukkaita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa ja heidät päätettiin siirtää muualle Neuvostoliittoon. Krimin valtaväestö oli Krimin tataareja, jotka Josif Stalin pakkosiirrätti 18. - 20. toukokuuta 1944 Keski-Aasiaan. Huomattava osa 200 000 karkotetusta menehtyi kuljetuksien aikana.

Venäläistämistoimien yhteydessä vuonna 1946 Krimille vuonna 1921 myönnetty autonominen asema lakkautettiin kokonaan.[6][10]

Krimin tataareille myönnettiin paluuoikeus Krimille vuonna 1988.[10] Vuoden 2001 väestönlaskennan aikaan Krimin autonomisessa tasavallassa asui 243 400 Krimin tataaria.[11] Paluumuutto on jatkunut tämän jälkeenkin, joskin 1990-lukua heikompana.

Toisen maailmansodan aikana helmikuussa 1945 Krimillä järjestetyssä Jaltan konferenssissa sovittiin liittoutuneiden kesken uudesta Euroopan jaosta.[12]

Krim kuului Neuvostoliitossa Venäjän federatiiviseen sosialistiseen neuvostotasavaltaan vuoteen 1954 asti, jolloin se Venäjällä nykyisin vallitsevan tulkinnan mukaan liitettiin Venäjän ja Ukrainan kansojen 300-vuotisen liiton kunniaksi Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan.[10] Krim oli kuitenkin tuolloin kurjassa kunnossa ja rasite. Väestömäärä oli romahtanut pakkosiirtojen vuoksi, ja maatalous oli tuottamaton. Vuosipäivä vain sattui osumaan samaan aikaan. Idean lahjoituksesta esitti Nikita Hruštšov, mutta päätöksen takana oli koko poliittinen johto aikana, jolloin maan sisäisten rajojen siirto oli helppoa ja arkipäivää. Neuvostoliiton Korkeimman neuvoston puhemiehistön asetuksen allekirjoittivat puheenjohtaja Kliment Vorošilov ja sihteeri Nikolai Pegov.[13]

27. helmikuuta 2014 Venäjä miehitti Krimin salaisella sotilasoperaatiolla ja anasti sen Ukrainalta, josta syntyi Krimin kriisi. Venäjä muodosti sinne itselleen mieleisen hallinnon ja järjesti maaliskuussa 2014 kansanäänestyksen alueen liittämisestä Venäjään. Äänestyksessä 97 % kannatti irtautumista Ukrainasta ja liittymistä Venäjään, äänestyprosentti oli 84. Venäjä loi miehityksen jälkeen uuden normaalin Krimille ja vahvisti alueen kytköstä Venäjään muun muassa militarisoimalla voimakkaasti niemimaata ja rakentamalla Kertšhinsalmen sillan manner-Venäjälle, jota seurasi pian Kertšhinsalmen välikohtaus 2018. Länsimaat pitivät alueliitosta laittomana ja asettivat pakotteita Venäjää vastaan, jotka ovat edelleenkin voimassa. Venäjän suhteet EU:n ja Yhdysvaltoihin heikkenivät huomattavasti, jolloin syntyi toinen kylmä sota Putinin hallituksen ulkorajoillaan harjoittaman geopolitiikan seurauksena.[14]

Krimin kriisi 2014

Tämän artikkelin tai sen osan neutraalius on kyseenalaistettu.
Asiasta keskustellaan keskustelusivulla. Voit auttaa Wikipediaa muokkaamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Mallineen saa poistaa vasta kun asiasta on saavutettu konsensus keskustelusivulla.
Tarkennus: Teksti ei ole objektiivista ja paikoitellen hyvin epäselvää
 
Tunnuksettomia sotilaita, "pieniä vihreitä miehiä", Krimillä maaliskuussa 2014
Pääartikkeli: Krimin kriisi 2014

Helmikuussa 2014 Ukrainan vallankumouksen seurauksena Venäjä nosti valmiutta Sevastopolin laivastotukikohdassaan. Helmi-maaliskuussa 2014 Krimin Venäjä-mieliset sekä Krimille hyökänneet venäläissotilaat järjestivät kansanäänestyksen Krimin Venäjään liittämiseksi. Ukrainan hallituksen mukaan valtiollisia tiedotusvälineitä ja matkapuhelinliikennettä häirittiin laajamittaisella informaatiosodankäynnillä.[15] Venäjämieliset ja venäläiset miehittäjät ottivat haltuunsa Krimin parlamenttitalon.[16] Parlamenttitalossa syrjäytettiin Alueiden puoluetta edustanut pääministeri ja valittiin tilalle Sergei Aksjonov,[17][18][19] jonka Ukrainan väliaikaishallitus etsintäkuulutti 5. maaliskuuta syyttäen väkivaltaisesta vallankaappauksesta.[20]

Äänestyksen tuloksen mukaan enemmistö Krimin asukkaista olisi ollut Venäjään liittymisen puolella. Ukrainan väliaikaishallitus ja länsivallat ovat tuominneet kansanäänestyksen laittomaksi ja sen tuloksen kiistanalaiseksi vedoten miehitykseen. YK:n yleiskokous tuomitsi kansanäänestyksen äänin 100 puolesta ja 11 vastaan. Päätöslauseman mukaan ”[Krimin kansanäänestys] ei ole sitova eikä sen avulla Krimin autonomisen tasavallan tai Sevastopolin kaupungin asemaa voida muuttaa”.[21][22][23] Virallisten Krimin vaaliviranomaisten mukaan 96,77 prosenttia Krimin tasavallan äänensä käyttäneistä äänestäjistä kannatti liittymistä Venäjään ja äänestysprosentti oli 81,3.[24] Krimin tataareja edustavan Mejlisin mukaan äänestysprosentti oli vain 34,2.[25]

Venäjä-mieliset ja Ukraina-mieliset

Krimillä kevään 2012 nuorisopolitiikkaa pro graduunsa tutkinut antropologi Emma Rimpiläinen sanoi, että jopa Krimin pieni "Venäläinen yhtenäisyys" -puolue oli tuolloin jo hyväksymässä Krimin kuulumisen Ukrainaan. Rimpiläinen ei havainnut pahoja jännitteitä venäläisenemmistön sekä tataari- ja ukrainalaisvähemmistöjen välillä, vaikka venäläisnuorisopoliitikot puhuivatkin sorrosta. Koulutus oli enimmäkseen venäjänkielistä.[26] Alueella maaliskuun alussa 2014 vierailleen Etyjin vähemmistövaltuutetun, Astrid Thorsin, mukaan Etyjin valtuuskunta ei löytänyt todisteita venäläisväestöön kohdistuvasta väkivallasta tai heidän oikeuksiensa loukkaamisesta. Sen sijaan Thors katsoi, että uhka kohdistui tosiasiallisesti ja erityisesti ukrainalaisiin ja Krimin tataareihin.[27] Toisaalta moni länsimainen media on tutkinut krimiläisten mielipiteitä ja tullut pääosin samaan tulokseen Krimin asukkaiden tahdosta liittyä Venäjään kuin Venäjän ilmoittama vaalitulos. [28] [29][30] [31]

Kansainvälinen asema

Pääartikkeli: Krimin kansainvälinen asema

Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous äänesti 27. maaliskuuta 2014 YK:n yleiskokouksen päätöslauselma 68/262:sta, joka otti kantaa tapahtumaan, jossa Venäjä liitti Krimin osaksi itseään.[32] Ei-sitovaa päätöslauselmaa tuki 100 Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltiota ja se vahvisti yleiskokouksen sitoutumisen Ukrainan alueellisen koskemattomuuden suhteen sen kansainvälisesti tunnustetuilla rajoilla. Lisäksi päätöslauselma korosti vuonna 2014 tapahtuneen Krimin kansanäänestyksen olleen epäpätevä. Kansakunnista 11 äänesti päätöslauselmaa vastaan, kun taas 58 tyhjää. Lisäksi 24 valtiota oli poissa äänestyksen aikana.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ a b c d Devžavna služba statystyky Ukrajiny: Tšyselnist najavnoho naselennja Ukrajiny na 1 sitšnja 2013 roku (pdf) (Ukrainan paikkakuntien viralliset väkilukuarviot 1.1.2013) 2013. Kiova: Deržavna služba statystyky Ukrajiny (Ukrainan tilastokeskus), ukrcensus.gov.ua. Viitattu 1.3.2014. (ukrainaksi)
  2. ↑ As Russia Closes In On Crimea's Energy Resources, What Is Next For Ukraine? Forbes 28.2.2019.
  3. ↑ In Taking Crimea Putin Gains a Sea of Fuel. Ny Times 18.5.2014.
  4. ↑ ”Jaila”, Pieni Tietosanakirja II, s. 144. Helsinki: Otava, 1952.
  5. ↑ ”Jaila”, Otavan Iso Tietosanakirja 3, s. 1482. Helsinki: Otava, 1962.
  6. ↑ a b c d e f g h i j ”Krim”, Otavan Iso Tietosanakirja 4. Helsinki: Otava, 1962.
  7. ↑ Alpo Juntunen: ”Katsoiskotka ja puolikuu”, Venäjän historia, s. 192-193. (4. p.) Helsinki: Otava, 2006. ISBN 978-951-1-15799-1
  8. ↑ ”Potemkin”, Otavan Iso Tietosanakirja 6, s. 1480. Helsinki: Otava, 1967.
  9. ↑ Kaarina Kaurinkoski: ”Taurian palatsi”, Pietarin palatsit, s. 34. Moreeni, 2011. ISBN 978-952-254-053-9
  10. ↑ a b c ”Krim”, Tietojätti 2000, s. 419. (Krim, Krimin tataarit) Jyväskylä: Gummerus, 2000. ISBN 951-20-5809-x
  11. ↑ Autonomous Republic Of Crimea: All-Ukrainian Population Census 2001 – National structure (englanniksi)
  12. ↑ ”Jaltan konferenssi”, Otavan Iso Tietosanakirja 3, s. 1509. Helsinki: Otava, 1962.
  13. ↑ Maxim Fedorov: Krim ei ollut lahja Ukrainalle Yle uutiset, 17.3.2014, viitattu 18.3.2014
  14. ↑ Jouko Juonala: Krimillä ei todellakaan ollut vaikea huomata, että valtaajat olivat venäläisiä sotilaita - näin niemimaa anastettiin viisi vuotta sitten Ilta-Sanomat. 5.3.2019. Viitattu 11.3.2021.
  15. ↑ Informaatiosota nykysodankäynnin avain – toi Krimin Venäjän syliin 26.3.2014. mtv.fi. Viitattu 3.4.2014.
  16. ↑ http://www.suomensotilas.fi/fi/artikkelit/krimin-parlamenttitalon-valtaus-erikoisjoukkojen-ty%C3%B6t%C3%A4
  17. ↑ Crimean parliament dismisses autonomous republic's government Kyiv Post Retrieved on March 12, 2013
  18. ↑ Gunmen Seize Government Buildings in Crimea. Määritä julkaisu!27.2.2014. The New York Times. ”Masked men with guns seized government buildings in the capital of Ukraine's Crimea region on Thursday, barricading themselves inside and raising the Russian flag after mysterious overnight raids that appeared to be the work of militant Russian nationalists who want this volatile Black Sea region ruled from Moscow.” Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.3.2014.
  19. ↑ Putin's Man in Crimea Is Ukraine’s Worst Nightmare. Määritä julkaisu!Määritä ajankohta! Time. ”"Before dawn on Feb. 27, at least two dozen heavily armed men stormed the Crimean parliament building and the nearby headquarters of the regional government, bringing with them a cache of assault rifles and rocket propelled grenades. A few hours later, Aksyonov walked into the parliament and, after a brief round of talks with the gunmen, began to gather a quorum of the chamber’s lawmakers."” Artikkelin verkkoversio.
  20. ↑ http://censor.net.ua/news/274361/sud_vynes_postanovlenie_ob_areste_marionetok_kremlya_v_krymu
  21. ↑ Krimin äänestystulos varmistui: Liki 97 prosenttia kannatti liittymistä Venäjään YLE Uutiset. 17.3.2014. Viitattu 17.3.2014.
  22. ↑ YK:n yleiskokous tuomitsi Krimin äänestyksen Helsingin Sanomat. 27.3.2014. Viitattu 15.9.2014.
  23. ↑ Halminen, Laura; Turtiainen, Suvi: Putin puhui uhmakkaasti – ja liitti Krimin osaksi Venäjää Helsingin Sanomat. Viitattu 18.3.2014.
  24. ↑ Crimea declares independence, seeks UN recognition 17.3.2014. Russia Today. Viitattu 27.3.2014. (englanniksi)
  25. ↑ Mustafa Jemilev: «In Fact 34,2% of Crimean Population Took Part in Pseudo Referendum on March 16» 25.3.2014. Mejlis of the Crimean Tatar people, qtmm.org. Viitattu 26.3.2014. (englanniksi)
  26. ↑ "Antropologi Krimillä", Elias Krohn, Yliopisto 3/2014, sivu 15.
  27. ↑ "Vähemmistövaltuutettu Thors: Ei merkkejä venäläisiin kohdistuvasta uhkasta". Yle. Julkaistu 7.3.2014. Viitattu 15.9.2014.
  28. ↑ Crimean prefer Russia. Bloomberg.com.
  29. ↑ Op-Ed: Russia’s got a point: The U.S. broke a NATO promise. LA Times 30.5.2016.
  30. ↑ One Year After Russia Annexed Crimea, Locals Prefer Moscow To Kiev. Forbes 20.5.2015.
  31. ↑ Pew Poll: Crimeans happy with “annexation” by Russia. Humanrightsinvestigations.org.
  32. ↑ Voting Record on Draft Resolution A/68/L.39 Territorial Integrity of Ukraine PaperSmart. United Nations. Viitattu 11.4.2014.

Kirjallisuutta

  • Ville Ropponen & Natalia Deviatkina: Krimin niemimaa. Savukeidas, 2010.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Krim&oldid=20142937”