naiminen
Suomi
Substantiivi
- yhdyntä, rakastelu
- (vanhahtava, Suomen) rusina- tai sekahedelmäsopalle
- Jouluna jälkiruokana on riisipuuroa ja naimista.
naiminen
- (taivutusmuoto) 4. infinitiivi verbistä naida
Taivutus
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | naiminen | naimiset |
| genetiivi | naimisen | naimisten naimisien |
| partitiivi | naimista | naimisia |
| akkusatiivi | naiminen; naimisen |
naimiset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | naimisessa | naimisissa |
| elatiivi | naimisesta | naimisista |
| illatiivi | naimiseen | naimisiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | naimisella | naimisilla |
| ablatiivi | naimiselta | naimisilta |
| allatiivi | naimiselle | naimisille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | naimisena (naimisna) |
naimisina |
| translatiivi | naimiseksi | naimisiksi |
| abessiivi | naimisetta | naimisitta |
| instruktiivi | – | naimisin |
| komitatiivi | – | naimisine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | naimise- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
naimis- | |