Ottawan sopimus

Ottawan sopimuksessa mukana olevat maat.

Ottawan miinakieltosopimus on kansainvälinen valtiosopimus, joka kieltää henkilömiinojen käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen. Sopimuksen allekirjoittaneen maan tulee tyhjentää miinavarastonsa neljässä vuodessa, puhdistaa miinoitetut alueet kymmenessä vuodessa sekä tarjota apua miinojen uhreille. Maamiinakampanjalle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1997.

Sopimuksen voi irtisanoa kuudessa kuukaudessa ilmoittamalla siitä sopimuksen tallettaneille Yhdistyneille kansakunnille. Miinakielto kuitenkin jatkuu irtisanomisaikana syntyneen sodan loppuun saakka, mikäli sota alkaa irtisanomisaikana.

Henkilömiinoja saa olla pieniä määriä miinaopetusta ja miinanraivauksen opetusta varten.

Historia

Miinakenttä Golanin kukkuloilla.

Aloitteen Ottawan sopimuksen laatimiseksi teki Kanadan ulkoministeri Lloyd Axworthy vuonna 1996, ja se hyväksyttiin 5. joulukuuta 1997.

Miinakieltosopimuksessa on 156 jäsenvaltioita. Yhdessä nämä käsittävät yli kolme neljäsosaa maailman maista. 37 maata ei ole vielä liittynyt sopimukseen. Näihin kuuluvat muiden muassa Venäjä, Yhdysvallat, Intia, Israel, Kiina, Pohjois-Korea, Etelä-Korea, Arabiemiirikunnat ja Irak. Euroopassa Venäjä on ainoa sopimuksen ulkopuolella oleva maa. Puola on liittynyt sopimukseen, mutta ei vielä ratifioinut sitä.

Vuodesta 1999 vuoden 2004 syyskuuhun asti Landmine Monitor on rekisteröinyt vähintään 75 eri maassa yli 42 500 uutta siviilille sattunutta henkilömiina- sekä UXO-onnettomuutta. Koska useat onnettomuudet jäävät raportoimatta, on onnettomuuksien kokonaisluku luultavasti todellisuudessa paljon korkeampi, arviolta 15 000–20 000 tapausta enemmän vuodessa. Ottawan sopimuksen tultua voimaan 62 miljoonaa varastoissa ollutta henkilömiinaa on tuhottu, joista 37,3 miljoonaa miinakieltosopimukseen liittyneiden jäsenvaltioiden toimesta.

Euroopan unionin parlamentti kannattaa päätöslauselmissaan kaikkia jäsenmaitaan liittymään Ottawan sopimukseen.

Miinoista varoittava kyltti Chilessä.

Ottawan sopimuksen saavutuksia

• käyttö on vähentynyt, tosin ei-valtiolliset käyttäjät ovat pysyneet lähes samana.

• Valtioiden varastot ovat pienentyneet merkittävästi.

• Tuotanto on vähentynyt. Ainakin 36 valtiota on lopettanut miinojen valmistuksen.

• Henkilömiinojen kansainvälinen kauppa on käytännössä loppunut

• Uhrien määrä on vähentynyt

• Humanitääriseen miinatyöhön käytetty rahasumma on kasvanut

• Yli 1 100 neliökilometriä miinojen saastuttamaa maata on raivattu vuodesta 1999 lähtien.

Suomi ja miinat

Suomi on lopettanut henkilömiinojen valmistamisen, ja päättänyt sopimuksen mukaisesti luopua vuoteen 2012 mennessä henkilömiinoista. Suomi liittyi Ottawan sopimukseen marraskuussa 2011, kun eduskunta hyväksyi ehdotuksen äänin 110-47. Suomessa henkilömiinakieltoa ovat ajaneet erityisesti ulkoasiainministeriö ja presidentti Tarja Halonen. Puolustusministeriö taas on vastustanut sopimusta. Suomi on ainoa Euroopan unionin jäsen, joka ei ole allekirjoittanut Ottawan sopimusta. (Puola on allekirjoittanut sopimuksen, muttei vielä ole ratifionut sitä.)

Suomi on aktiivinen miinanraivaaja eri puolilla maailmaa, tekee laajaa kansainvälistä yhteistyötä ja tukee kehitysmaiden omaa miinanraivaustoimintaa, kehittää niille sopivaa tekniikkaa ja harjoittaa uhreiksi joutuneiden avustamista. Suomessa on myös kehitetty miinanraivaustekniikkaa. Puolustusministeriön jalkaväkimiinaselvitystyöryhmän väliraportti totesi:

»Miina-ase on Suomelle erittäin kustannustehokas sodankäyntiväline, koska sillä voidaan olosuhteissamme merkittävästi vaikeuttaa teknologisesti kehittyneidenkin asevoimien operatiivista liikkuvuutta. Koska miinat ovat edullisia ja olosuhteissamme erittäin tehokkaita, on eri tyyppisiä miinoja hankittu riittävästi kaikille alueellisen puolustuksen joukoille. Maavoimillamme ei tällä hetkellä ole, ajoneuvomiinojen ohella, muita määrällisesti riittäviä asejärjestelmiä, joilla mekanisoidun hyökkääjän liike voitaisiin yhtä tehokkaasti hidastaa ja pysäyttää.»

Monet ihmisoikeusjärjestöt ovat ilmaisseet huolensa siitä, että Suomi ei ole liittynyt sopimukseen. Esimerkiksi Suomen YK-liiton puheenjohtajan Sirpa Pietikäisen mukaan:

»Jättäytyminen Ottawan sopimuksen ulkopuolelle on ristiriidassa Suomen muutoin edistyksellisen miinojenvastaisen toiminnan kanssa. ... Suomen sitoutuminen miinakieltosopimukseen osoittaisi Suomen taistelevan humanitaarisia ongelmia vastaan ja ymmärtävän monenvälisen kansainvälisen oikeuden merkityksen.»

Väitteitä Suomen sopimukseen liittymisen puolesta ja vastaan

Suomen Rauhanliitto on miinakampanjassaan esittänyt muun muassa seuraavia väitteitä:

• miinat eivät erota sotilaita ja siviilejä, vaan tappavat ja vammauttavat ihmisiä eri puolilla maailmaa joka päivä

• miinanraivaus on hyvin kallista, vaikka miina itsessään on suhteellisen halpa

• miinojen marginaalinen sotilaallinen hyöty on pieni verrattuna niiden seurauksiin siviiliväestölle

• Miinojen käyttö on vastoin humanitääristä oikeutta

Helsingin Kansalliset Nuoret on kannanotossaan esittänyt muun muassa seuraavia väitteitä:

• Suomessa osattiin jo yli 60 vuotta sitten kirjata miinakentät kartalle, niin ettei siviiliväestölle aiheutunut haittaa

• Rauhan aikana suomalaiset miinat eivät ole maastossa, vaan Puolustusvoimien varastoissa.

• Sotatilassa miinat ovat ylivoimainen asejärjestelmä Suomen kaltaisessa maassa, jolla on pitkät rajat puolustettavinaan mutta vain vähän puolustajia. Jalkaväkimiinojen etuna on myös niiden psykologinen vaikutus: kun vihollinen tietää maassa mahdollisesti olevan miinoja, se pelkää jokaista askeltaan.

• Suomen oloissa maamiinat ovat turvallisempia siviiliväestölle kuin rypälepommit, joiden riski jäädä räjähtämättöminä maastoon on paljon suurempi.

Katso myös

• ICBL – Kansainvälinen kampanja maamiinojen kieltämiseksi.

Aiheesta muualla

• Rauhanliiton miinakampanja
• Kansainvälinen miinojenvastainen kampanja (International Campaign to Ban Landmines) (englanniksi)
• Geneva Call
• Adoptoi miinakenttä (englanniksi)
• Fundación Mi Sangre