Aleksi Rantamaa
Aleksi Ilkka Rantamaa (s. 24. heinäkuuta 1993 Turku[1]) on suomalainen toimittaja ja tubettaja. Hän työskentelee Ylen Kioski-palvelussa, ja on päävastuussa sen YouTube-kanavasta.[2] Tubettajana hänen taiteilijanimensä oli Mentaalisavuke.[3][4]
Ura
Rantamaa aloitti tubettamisen Mentaalisavuke-käyttäjänimellä jo 2010-luvun alussa, jolloin oli ensimmäisiä suomalaisia tubettajia. Rantamaa tunnettiin tubettajana mielipiteitä jakavana, sillä hän erosi tyyliltään muista suomalaisista tubettajista ollessaan huomattavasti kärjistävämpi ja kiihkeämpi.[3] Hän pyrki itsekin keskustelemaan juuri niistä aiheista, jotka ärsyttivät häntä.[5] Hän itse kutsui itseään "Suomen vihatuimmaksi tubettajaksi" vuonna 2014.[6]
Rantamaa kuitenkin lopetti tubettamisen vuonna 2015. Syyksi hän kertoi "kiinnostumisen loppumisen", sekä sen, että oli jo "antanut kaiken Suomitubelle."[7][5] Rantamaa on myöhemmin kertonut katuvansa joitain tekemiään Mentaalisavuke-videoita, ja hän on piilottanut useita niistä näkyvistä.[3]
Keväällä 2015 Rantamaa siirtyi työskentelemään Yle Kioskiin. Yle Kioskin YouTube-kanavan nimeksi vaihdettiin Aleksi Rantamaa 3. marraskuuta 2018, sillä suurimman osan kanavan sisällöstä tuotti Rantamaa.[2][8]
Helmikuussa 2023 Rantamaa kertoi julkaisemallaan videolla olevansa entinen alkoholisti.
Lähteet
- ↑ Rantamaa, Aleksi: Aleksi Rantamaa - TLDRDEEP (Syntymäaika ja -paikka mainitaan kohdassa 0:50.) YouTube. 16.6.2017. Viitattu 8.9.2021.
- ↑ a b El Kamel, Sonia; Mansikka, Ossi: Nyt.fi: Tubettaja Mentaalisavuke julkaisi videon ”valkoisten heteromiesten kohtaamasta vääryydestä”, ja somessa repesi valtaisa keskustelu – tästä tapauksessa on kyse Helsingin Sanomat. 5.11.2018. Viitattu 15.2.2019.
- ↑ a b c Määttänen, Juuso: Nyt.fi: Tubettaja Mentaalisavuketta suututtaa, kun häntä kutsutaan äärioikeistolaiseksi – tässä jutussa hän kertoo, mitä hän todella ajattelee vasemmistosta ja valkoisista heteromiehistä Helsingin Sanomat. 15.2.2019. Viitattu 15.2.2019.
- ↑ Rautio, Samppa: Yle Kioskin juontaja Aleksi "Mentaalisavuke" Rantamaa tutustui pakolaiskriisiin Unkarissa: "Kuin olisi nyrkillä naamaan lyöty" YleX. 14.9.2015. Arkistoitu 15.2.2019. Viitattu 15.2.2019.
- ↑ a b Sundman, Robert: Ärsyttäjä Improbatur. 26.11.2015. Suomen Lukiolaisten Liitto. Arkistoitu 15.2.2019. Viitattu 15.2.2019.
- ↑ Karasjoki, Emma: Tunnettu vloggaaja Mentaalisavuke: ”Mä olen Suomen vihatuin” Ilta-Sanomat. 18.8.2014. Viitattu 15.2.2019.
- ↑ Keiskander, Anniina; Ruokanen, Elias: Mentaalisavuke on ”ex-tubettaja”: ”Mä oon jo nähnyt koko Suomituben” Ilta-Sanomat. 20.8.2015. Viitattu 15.2.2019.
- ↑ Hirvonen, Antti: Mitä Kioskin YouTubessa oikein tapahtuu? Yle. 5.11.2018. Viitattu 15.2.2019.