Arotundra

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 24. marraskuuta 2012 kello 13.01 käyttäjän 81.175.227.59 (keskustelu) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

 

Arotundra oli parhaimmillaan puistomaista metsäaroa.
Kuiva arotundra saattoi olla hyvin kitukasvuista puoliaavikkoa niin kuin Mongolian Tariatin alueella nyt.

Arotundra oli jääkauden aikainen kylmä, kuiva kasvillisuustyyppi, jossa kasvoi sekä aro-, aavikko- että tundrakasvillisuutta ja harvassa puitakin. Niinpä arotundralla kasvoi melko matalana ruohoja, yrttejä, heiniä, saroja ja matalia pensaita. Arotundran kasvit kasvoivat tuulen kuljettamassa lössissä ikiroudan päällä. Arotundraa on usein sanottu mammuttiaroksi, koska siellä viihtyivät mammutit, hevoset, peurat ja muut jääkautiset eläimet.

Kosteammilla arotundran alueilla kasvoi myös puita tavallisesti paikallisina metsinä. Varsinkin jääkauden lauhoina, kosteina interstadiaaleina arotundran paikalla oli laajalti avointa puistomaista metsäaroa. Arotundra katosi jääkauden päättyessä, kun ikirouta suli ja virtaavien jäätiköiden kulutuksen aiheuttama lössin muodostus loppui. Nykyisten Keski-Aasian arojen muun muassa Mongoliassa on katsottu muistuttavan jääkautista arotundraa.

Alue

Laajasti sanottuna arotundra kattoi jääkauden huippukaudella Etelä-Ranskasta Itä-Siperiaan ulottuvan noin 40–50 leveysasteen pohjoispuolisen alueen[1][2][3][4] jossa esiintyi ikiroutaa[5][6][7] ainakin epäjatkuvana[8] ja oli ainakin paikoin lössiä[9][10] ja mammutteja[11]. Puustoa oli niukasti[1], lähinnä jokilaaksoissa ja vuorilla. Tällä alueella oli hyvin erilaisia ympäristöjä polaariaavikosta, tundrasta, arosta[1] ja metsästä aavikkoon. Oli myös näiden välimuotoja pensastundraa, metsätundraa ja metsäaroa sekä metsäaron metsätundran välimuotoa.

Nimitys arotundra liitetään varsinkin Ukrainan ja Keski-Siperian alueelle, lännessä oli kosteampaa. Läntisen Venäjän arotundra jaetaan yleensä neljään vyöhykkeeseen: pohjoinen tundramainen alue, Valko-Venäjän periglasiaalinen metsäaro, Ukrainan periglasiaalinen aro[12]. Tundramaisella alueella kasvoi oli paljasta maata ja yrttitundraa[13], aroa, metsiä joissa lehtikuusta, mäntyä, koivua ja lisäksi hajanaisia suolakkokasviyhdyskuntia[12]. Oli sekä aro- että tundrakasvistoja[14], yrttejä, marunoita, savikkakasveja[15], koivissa paikoissa runsaasti yrttikasveja[16]. Eteläisempi periglasiaalinen metsäaro oli yhä arktinen[17] päätellen sopulin esiintymisestä, ja siellä kasvoi aromaista kasvistoa, lehtikuusta, mäntyä ja koivua sekä tundraa joissain kylmissä painumissa[12]. Niinpä tämä alue oli metsätundraa ja metsäaroa[13]. Aromaiseen kasvillisuuteen kuului marunoita, yrttejä, savikkaa ja Ephedraa[16]. Lössiä ja lössihiuetta 400-600 m merenpinnasta asti[16]. Tätäkin vyöhykettä voidaan pitää lämpötilaltaan ainakin pensastundrana[18] tai puistotundrana[19] ja Ukrainassa sen pohjoisosissa saattoi kasvaa korkeaa ruohoa ja puita[20]. Tämän arktisen vyöhykkeen eteläpuolella oli periglasiaalinen aro, jossa saattoi olla suuria lehtimetsäsaarekkeita jokien varsilla ja vuoristoissa mm Etelä-Uralilla[12]. Arokasvillisuus oli marunaa, savikkakasveja, yrttikaveja ja suolakkokasveja[16]. Muuten periglasiaalisen aron vuoristoissa oli tundraa, alavilla alueilla pelkkää metsää ja pensastundraa[13]. Tämä vyöhyke ulottui idässä Etelä-Jakutiaan asti[12][21]. Se oli Länsi-Aasiassa harvakasvista, mutta Baikaljärven itäpuolella puita oli enemmän ja kasvillisuus peittävää[16]. Eläimistö oli pohjoisella periglasiaalisella arolla osin boreaalista, muun muassa hevosia, muuten sielläkin oli tyypillinen mammuttieläimistö[22]. Jääkauden lopun ajan eli nuoremman dryaskauden arotundralle oli ominaista lyhyt kuuma kesä, pitkä kylmä talvi[23]. Ilmasto muistutti etäisesti nykyajan Jakutian ilmastoa. Etäisesti arotundraa muistuttavia alueita on Keski-Jakutian aroilla, niin kuin myös Janan, Indigirkan ja Kolyman jokialtaissa, joissa kasvaa metsätundraa[23]. Kasvukausi oli lyhyt, kosteus ei riittänyt metsälle tundralla ja kosteus arolla. Jääkauden arotundralla aro- ja tundrayhteisöt kasvoivat erillään. Nykyajan Venäjän aroilla on havaittavissa arktinen kasvuaika talvella, tundra-aika varhain keväällä, metsäaika myöhäiskeväällä ja aroaika kesällä[23]. Myös tundralta löytyyvät vastaavat vuodenajat. Niinpä aro- ja tundrakasvillisuutta saattoi kasvaa suunnilleen samoilla seuduilla[23].

Ilmasto, maaperä

Arotundralla vallitsi mannerilmasto, jossa vuotuiset lämpötilan vaihtelut olivat suuria. Oli usein hyvin kylmää ja/tai tuulista[24]. Kesä oli lyhyt ja talvi pitkä. Tuuli kuljetti jäätikön ääreistä pölyä kauas jäätikön reunasta. Arotundran maaperä oli laajalti kalkkipitoisen pölyn, lössin lannoittamaa ja painanteissa monesti suolaantunut[25]. [26]. Niinpä arotundran monesti kalkkipitoinen[27] maaperä oli korkeintaan lievästi hapan, neutraali tai emäksinen/alkalinen. Zimovin mukaan arotundra ei eronnut välttämättä tavallisesta tundrasta niinkään kesä- ja sademäärän perusteella, vaan runsaan lössilannoituksen takia kasvavat arokasvit haihduttivat tundrakasveja enemmän, ja kuivattivat maata[28]. Typestä oli laajalti pulaa[29][30]. Kun maaperästä haihtui kosteutta, maannos oli kuiva ja hapekas, ei nykyisen tyyppinen soinen turvemaannos tai muuten kostea. Tällöin kivennäisiä irtosi nopeasti rapautuvassa maannoksessa, mikä tarjosi kasveille paljon ravinteita[30] Tämä mahdollisti kosteata tundraa suuremman biomassan tuotannon, mikä elätti suuria ruohonsyöjäeläimiä, jotka tuottivat kasveille ravinteita kuollessaan, ulostaessaan ja virtsatessaan[30]. Muun muassa mammutit tarvitsivat kivennäisiä, esimerkiksi kalsiumia ja natriumia[31][32]. Eläimet mm. biisonit sorkillaan myös mylläsivät maata kulkiessaan. Guthrien mukaan Beringian arotundra muistutti jääkaudella sataneen lössin takia laajalti enemmän ei-hapanta kosteaa tundraa, kuin nykyistä hapanta kosteaa tundraa[33]. Ei-happamassa kosteassa tundrassa eli MNT:ssä maannos oli kalsiumrikas, hienojakoinen ja melko hapan. Runsasravinteinen MNT kasvaa enemmän myrkyttömiä, kalsium- ja muuten ravintopitoisia kasveja[33].

Arotundraa luonnehti myös ikirouta[34], jonka pintakerros suli kesällä kyllin, jotta kasvit saattoivat kasvaa[1][35] mutta eläimet kulkea ikiroudan päällä. Monet kryogeeniset prosessit olivat kuivemmilla mantereilla alueilla harvinaisia, yleensä pakkasen aiheuttamia halkeamia[36]. Arotundra ulottui nykyisen lauhkean vyöhykkeen leveysasteilla Euroopasta Keski-Aasiaan, Siperiaan ja Alaskaan asti[37] ja tästä itäänkin Arktisten saarten jäättömille alueille[38]. Varsinkin jääkauden lämpimämpien vaiheiden aikana monet suuret kasvinsyöjäeläimet viihtyivät arotundralla[39].

Kasvit

Arotundran tyyppikasvi maruna Artemisia frigida.
Itunata Festuca vivipara.

Arotundrakasvillisuus oli yleensä hyvin harvaa[16] ja muistutti nykyistä kuiva-aroa, puoliaavikkoa tai kuivatundraa. Arotundra oli tundraa kuivempi ja melkein aina nykyisiä aroja kylmempi avoin matala kasvillisuustyyppi, jossa kasvoi monin paikoin niittymäisesti lähinnä ruohoja, heiniä, saroja ja kuivilla alueilla marunaa[23][16][40], kuivilla paikoilla savikkaa[41][23] sekä joskus pensaita[42] ja paikoin puita. Monesti Pohjois-Siperian ja Alaskan jääkautinen arotundra oli käytännössä kasviyhdyskuntien mosaiikkia, jossa ylhäällä vuoristossa kasvoi kuivatundrakasvillisuutta, etelärinteiden keskiosissa tuppaina marunan ja heinien tyyppisiä arokasveja, jokilaaskoissa kuivia ja kosteita niittyjä ja jokivarsilla märän ympäristön kasveja, joissain paikoissa dyynejä, suolakkokasveja jne[43][44].

Tyypillinen kylmän arotundran kasvi on karuilla mailla lapinvuokko[45]. Kuivuutta, kylmyyttä taas luonnehti Artemisia frigida. Erilaiset tuppaina kasvavat nurmikat ja heinät muun muassa itunata luonnehtivat arotundraa. Tunturisarake oli myös yleinen varsinkin Beringiassa. Kosteammilla alueilla kasvoi erilaisia pajulajeja. Tundramaisessa Beringiassa ja Itä-Siperiassa Selaginella[16]. Arotundran kasvit voidaan laajasti katsoen jakaa ensinnäkin metsän ja niityn mesofyytteihin, joita oli lauhkeita termofiilisiä sekä mikrotermisiä eli tundrakasveja[46].. ensimmäisin kuuluu mm Polygonum persicaria, toiseen Lycopodium alpinum ja Selaginella selaginoides. Toiseksi oli mesofyyttisiä arokasveja lähinnä chenopodium alalbum ja varsinkin glaucum ja rubrum. Xerofyyttisiä arokasveja olivat Efedra dustachya ja Artemisia[46]. Kuivinta kautta ja aluetta luonnehtivat suolakkokasvit, muun muassa Kochia prostrata[46]

Niinpä arokasveja ja tundran lajeja kasvoi rinta rinnan[37]. Monin paikoin tundrakasvit olivat enemmän vuoriston kuin tundran kasveja. Arotundran kuivimpien alueiden kasvit olivat niin sanottuja pioneerilajeja. Mutta Alaskasta Sewardin niemimaalta löydetty jääkautinen Kitlukin paleosoli näyttää olevan tasapainossa oleva yhdyskunta, jossa kasvoi sammalen päällä tunturisaraketta ja tundralle tyypillisiä ruohoja, ja jossa monista arotundran alueista poiketen oli maassa paljon typpeä ja fosforia[47][48].

Beringian arotundran tyypillisiä Festuca-ruohoja: nurmikat Poa botryoides, Poa stepposa, Poa arctostepporum, Poa Glauca, Calamagrostis purpurascens, Helicotrichon krylovii, Koeleria cristata, Koeleria asiatica ja Elytrigia-sukuisia vehnäruohoja. Sarojen joukossa oli monenlaisiin ympäristöihin sopeutuneita, esim aito arokasvi Carex diriuscula, niittyarojen kasveja Carex obtusata, Carex rupestris, tuppaina kasvavia saroja mm. Carex pediformis, Carex filifolia, Carex rossii, Carex aenea, Carex patasata jne. Kuivaan ja kuivaan/kylmään sopeutuneita lajeja olivat Artemisia, Potentilla, Astragalus, Oxytropis[49].

Eläimistö

Eläimet olivat yleensä aron ja tundran eläimiä, mutta myös metsäeläimiä esiintyi[50]. Arotundralla eli eläinlajeja kaksi kertaa niin paljon kuin nykyisellä tundralla[51]. Esimerkiksi mammuttia[52] suojasi paksu turkki[53]. Kylmään sopeutumiseen liittyi myös mammutin pienet korvat ja lyhyt kärsä. Tyypillisiä olivat biisonit[54], myskihärät[54], mammutit, peurat[55] ja hevoset[37][42][54] ja myös villasarvikuono[56] [54]. Kasvinsyöjäeläimet hyötyivät arotundran lössistä, koska saivat siitä tarvitsemiaan kivennäisiä. Napakettu viihtyi kylmemmillä alueilla. Sen sijaan saigaa tavattiin harvoin Pohjois-Siperiassa. Luolahyeena, luolaleijona,luolakarhu, susi ja ihminen saalistivat näitä eläimiä[57]. Pienimpiä arotundran eläimiä olivat sopulit ja lapinmyyrä.

Ajallinen ja paikallinen vaihtelu

Viime jääkauden keskivaiheilla oli suuria jäätiköitä, jotka kuivattivat ilmaa, mutta maan akseli oli kallelaan ja tuotti nykyistä lämpimämpiä kesiä Pohjois-Siperiaan. Pohjois-Siperiassa arotundra oli aromaisimmillaan noin 48 000–35 000 radiohiilivuotta sitten[58], eli silloin oli lämmintä ja kuivaa[59]. Lämpimin huippu oli itäismmässä Siperiassa noin 38000 radiohiilivuotta sitten[60], jolloin siellä lehtikuusimestät valtasivat alaa tundralta[61]. Monet Pohjois-Siperian mamuttilöydöt ajoittunevat tähän lämpökauteen[62]. Mutta jääkauden kylmimmän jakson aikaan Pohjois-Siperian kasvillisuus muistutti lähinnä kuivaa tundraa, koska aidot arokasvit olivat kadonneet[63]. Mutta kuiva tundra vuorotteli kosteiden niittyjen kanssa[64].

Melko lämmintä oli uudestaan jääkauden lopussa n 18000-12500 radiohiilivuotta sitten[59][58]. Mosaiikkimaisen[65][66][67] arotundran kasvillisuus ja kosteus vaihtelivat muun muassa eri alueilla, leveysasteilla ja aikoina.

Parhaimmillaan arotundra oli subarktista metsäaroa tai puistomaista aluetta, jolla puita kasvoi ruohoalueen seassa hieman samaan tapaan kuin Afrikan savannilla tai Kanadan Aspen Parklandissa. Nykyään uskotaan puita kasvaneen joissain painumissa esimerkiksi Alppien pohjoispuolella[68] ja jopa Norjan jäättömissä jokilaaksoissa[69]. Arotundraa on sanottu usein myös mammuttiaroksi[70][37]. Täsmällisesti sanoen mammuttiaro kattoi myös ne alueet, joilla ei esiintynyt tundrakasvillisuutta kuten Etelä-Ukrainassa. Hyvin kuivalla aavikkoa muistuttavalla arotundralla kasvoi savikan sukuisia kasveja. Ephedra distachyan[71] tyyppinen yrtti luonnehti kuivaa arotundran niittyä. Kuivempi arotundra suosi enemmän hevosta kuin mammuttia.

Jääkauden maksimin aikaan arotundralla oli laajojen dyynikenttien keskellä kosteita painumia ja jokilaaksoja, joissa oli muun niittyä ja kosteikkokasvillisuuttakin. Yleensä painumat olivat suolaisia, ja niissä viihtyi runsastuottoinen suolaa sietävien kasvien yhdyskunta. Mutta painumiin saattoi virrata vuorilta tai pulputa lähteestä makeaa vettä. Lössialueella kasvoi lyhytkasvuista aroheinää[72].

Vuorten rinteillä saattoi kasvaa pensaikoita tai metsiä, samoin jokilaaksoissa. Melko lämpimissä, kosteissa suolapainumissa saattoi olla kasvillisuudeltaan runsastuottoisia alueita. Vuorten juurilla olevat alueet minne valui vuorilta jäätiköiden ja lumien sulamisvesiä, saattoivat olla tuottoisia. Arotundran tuottoisuudesta ja kyvystä elättää mammutin tapaisia suuria eläimiä on kiistelty tieteessä pitkään, mutta keskustelu siitä on nyttemmin jäämässä taka-alalle. Esimerkiksi mammutin tiedetään löydöistä päätellen viihtyneen jokivarsien lähellä, ei kuivimmilla alueilla.

Vertailu nykyisiin kasvillisuustyyppeihin

Jäänteitä arotundrasta saattaa olla joillain arktisilla alueilla muun muassa Wrangelin saarella. Arotundraa on ahkerasti vertailtu mm. Jakutian Sartan-joen aroalueisiin, vaikka nykyään tutkijat eivät usko sen vastaavan jääkautista ympäristöä. Muita ovat mm Churapchan aro Keski-Jakutiassa[73]. Alaskan pingojen etelärinteitä on myös verrattu arotundrakasvillisuuteen. Varsinkin Brooks-vuorten pohjoispuolisia kalsiumrikkaita tundria on pidetty ainakin jossain määrin jääkautista arotundraa muistuttavina[74]. Joissain järvien ja jokien ympäröimissä laaksoissa saattoi olla arktisia keitaita, jollainen Ellesmeren saaren Lake Hazen nykyään on. Jääkautisen tyyppisen laidunnuksen aiheuttamia muutoksia kuvastaa esimerkiksi Grönlannin ala-arktisen/subarktisen sisämaan pajua kasvavan aroalueen muutos niittynurmikkaruohikoksi[75].

Arotundra muistutti kuivimmillaan laajalti lähinnä Keski-Aasian kuivia aroja[76], puoliaavikoita ja aavikoitakin[77], joita on Mongoliassa, Ubsunurin alueella, Jungariassa, Gobissa ja Tiibetin Arjin Shanin luonnonsuojelualueella. Näille ovat monsti tyypillisiä yleisympäristöön nähden rikas eläimistö ja painumien ja vuorenrinteiden runsas kasvillisuus ja hevosläinten asuminen. Myös Tiibetin ylänköä voi pitää arotundraa muistuttavana, koska siellä elää niukalla kasvillisuudella suuria eläimiä mm jakkeja. Maruna liittää arotundran Pohjois-Amerikan lyhytheinäpreeriaan, joka on biisonien luonnollinen elinympäristö.

Alaskan Kobuk-joen varren dyynit muistuttavat jääkautisia dyynialueita, ja niiden lähellä on monenlaisia kasviyhdyskuntia. Hieman arotundran tyyppisiä alueita on Suomessa nykyään mm Käsivarren Lapin suurtuntureilla, Kuusamossa, rannikoilla, tienpientareilla, kalliokedoilla ja harjuilla[78] sekä lehdoissakin.

Kasvimaantieteellisistä rajoista

 Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.

Arotundra oli monien arvioiden mukaan toisaalta kylmää, toisaalta kuivaa. Niinpä monet nykyiset kasvillisuustyypit ovat joko liian lämpimiä tai kosteita arotundraksi[79]. Venäjän arotundralla saattoi kasvaa puita, vaikka talvet olivat kylmiä, koska oli niin kuivaa. On muistettava, että koivu Betula pubescens saattaa kestää tammikuun keskilämpötilan -40 °C ja heinäkuussa keskimäärin 12 °C mantereisessa ilmastossa. Toisaalta sama koivu kestää vain tammikuun -12 °C keskilämpötilan mereisessä vaikka heinäkuussa on 12 °C. Samoin mänty Pinus sylvestris kestää mereisessä ilmastossa tammikuulle -12 °C ja heinäkuulle keskimäärin 12 °C, mutta vastaavasti -40 °C/14 °C kuivassa mannerilmastossa[80]. Vuotuisen kuukauden keskilämpötilan vaihtelu eli mentereisuus oli ikiroudan rajan pohjoispuolella laajalti 40–50 °C [81], mikä merkitsi laajoilla alueilla heinäkuun lämpötiloja 10–19 °C ja tammikuun -21–-60 °C[82]. Valko-Venäjän metsäaro-metsätundravyöhykkeellä oli tammikuussa noin -22–30, kesällä -14[82]. Siellä satoi 200–350 mm[81] ja kuukausien suurin lämpötilaerotus oli -35–-45 °C [81]. Tämä vastasi korkeintaan Siperian pohjoista taigaa kesälämpötilojen puolesta, ja talvilämpötilojen puolesta jopa niinkin lämmintä kuin Etelä-Siperian keskimmäistä tai eteläistä lehtikuusi-mäntytaigaa[83]. Tällöin suuressa osassa arotundraa pystyi lämpötilan puolesta kasvamaan puita, ja kuivuus oli suurempi ongelma puiden kasvulle.

Monien kasvillisuusarvioiden mukaan Pohjois-Aasian arotundran lössialueilla olisi laajoilla alueilla satanut 40–60 % siitä mitä nyt eli 300 mm mutta maaperätutkimusten mukaan alle 200 mm[84]. Kasvitutkimusten mukaan sademäärä oli usein välillä 250–350 mm[81]. Tundran tapauksessa tämä olisi saattanut tarkoittaa sitä, että arotundra muistutti enemmän Itä-Siperian tundraa, joissa sataa 250–350 mm jolloin sadanta/haihduntasuhde on 1,1–1,2 eli sama kuin metsissä[85]. Ilmasto on luultavasti ollut paljon tätä kuivempi. Nykyisillä eteläisillä ”Artemisia-aavikoilla” sataa vain 150 mm ja puoliaavikoilla 350 mm[85]. Näissä haihdunnan ja sadannan suhde on luokkaa 0,15-0,5[85]. Tämä ennustaa kuivimmalle arotundralle sademäärää 40–120 mm.

Arotundran katoaminen

Arotundran häviäminen liittyi tavalla tai toisella jääkauden aikaisten eläinten tuhoon. Arotundra hävisi jääkauden päättyessä ilmaston kostuessa ja lämmetessä. Lämpeneminen sulatti jäätiköt, mikä lopetti lössin synnyn. Myös ikirouta suli laajalti. Lämpeneminen ja kostuminen metsitti ja soisti maastoa. Kosteus huuhtoi maasta kalkkia pois. Niinpä maaperä happani ja kasvilajivalikoima köyhtyi ja muuttui. Ensin ilmestyi pensaita, sitten aluksi varvikkoisia vaivaiskoivumetsiä syrjäyttämään heinäkasvit. Varvut yleistyivät heinäkasvien sijaan. Kun kosteus huuhtoi maaperän mineraalit pois, eläinten oli vaikeampi saada kivennäisiä[86]. Jääkautiset myskihärän tyyppiset eläimet olivat yleensä tottuneet melko kuivaan ympäristöön. Kosteammat talvet saattoivat olla vastasyntyneelle vasikoille vaikeampia, koska näillä ei ollut kostealta ja kylmältä suojaavaa turkkia. Lämpö ja kosteus edistivät loisten elämää. Telvien lumen syveneminemkin saatoi aiheuttaa ongelmia, vaikka esim myskihärän, hevosen ja biisonin tiedetäänkin löytävän ravintoa malko syvästä lumesta[28].

Katso myös

Lähteet

  • Björklund, Tom & Vuokko, Seppo: Mammutin aika, elämää jääkaudella. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4113-4.
  • Eronen, Matti: Jääkausien jäljillä. Ursan julkaisuja 43. Helsinki: Ursa, 1991. ISBN 951-9269-59-2.
  • Fagan, Brian: Pitkä kesä, Gummerus 2008.
  • Frenzel, Burkhard & Pecsi, Marton & Velichko, Andrej Alekseevich (päätoim.): Atlas of Paleoclimates and Paleoenvironmants of the Northern Hemisphere - Late Pleistocene-Holocene, Geographical Researh Institute, Hungarian Academy of Sciences, Gustav Fischer Verlag, 1992, ISBN 953-7395-24-5 ja ISBN 3-437-30685-X.
  • Hallanaro, Eeva-Liisa & Pylvänäinen, Marja & From, Stella: Pohjois-Euroopan luonto -löytöretki monimuotoisuuteen, Pohjoismaiden ministerineuvosto 2002, ISBN 92-893-0636-X.
  • Koivisto, Marjatta: Jääkaudet, WSOY 2004.
  • Kurtén, Björn: Jääkausi, WSOY 1972.
  • Kurtén, Björn: Kuinka mammutti pakastetaan. Suomentanut Irma Rostedt. Tammi, 1982. ISBN 951-30-5627-9.
  • Lappalainen, Iiris: Suomen luonnon monimuotoisuus, Suomen ympäristökeskus, Edita 1998, ISBN 951-37-2380-1.
  • Lister, Adrian & Bahn, Paul: Mammutit: Jääkauden jättiläiset. (Mammoths – giants of the ice age, 2007.) Esipuhe: Jean M. Untinen-Auel. Suomentanut Arja Hokkanen. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25064-3.
  • Velichko, A. A.: Late Quaternary environments of Soviet Union, Engl edition Wright&Narnosky,, University of Minnesota Publ.,Longman, London 1984, ISBN 0-582-30125-4.
  • Frederick Hadleigh West: American Beginnings, the Prehistory and Palaecology of Beringia. University of Chicago Press, 1996. ISBN 0-226-89399-5.
  • Walter, K. M. & Edwards, M. E. & Gross G. ym.: Thermokarst Lakes as a Source of Atmospheric CH4 During the Last Deglaciation, III7, Science, 26. marraskuuta 2007: Vol. 318 no. 5850 s. 633-636 [1]
  • Wiik, Kalevi: Eurooppalaisten juuret, Atena Kustannus Oy 2002, Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä 2002, ISBN 951-789-250-9.
  • The Upper Paleolithic of the Central Russian Plain, Olga Soffer, Adademic Press Inc 1985, Orlando Florida 1985, muut New York London Sydney ..., ISBN 0-12-654271-6 pbk

Viitteet

  1. ↑ a b c d Hallanaro 2002, s. 35.
  2. ↑ Lister & Bahn, s. 27.
  3. ↑ Global land environments since the last interglacial. Adams J.M. (1997). Oak Ridge National Laboratory, TN, USA.
  4. ↑ Review and Atlas of Palaeovegetation: Preliminary land ecosystem maps of the world since the Last Glacial Maximum. Adams J.M. & Faure H. (1997) (eds.), QEN members. Oak Ridge National Laboratory, TN, USA., Last updated 2002
  5. ↑ Eronen 1991, s. 193, 199.
  6. ↑ Koivisto 2004, s. 205.
  7. ↑ Frenzel 1992, s. 120, s. 51, 49, 53, 57, 59, 61, 63.
  8. ↑ Velichko 1984, s. 76.
  9. ↑ Velichko 1984, s. 94.
  10. ↑ Walter, Edwards ja Gross, s. 633–636.
  11. ↑ Frenzel 1992, s. 60-61.
  12. ↑ a b c d e Velichko 1984, s. 176, 177.
  13. ↑ a b c Dons Maps, vegetation Zones of Ukraine, alkup Soffer, World at 18000 BP
  14. ↑ Velichko 1984, s. 187.
  15. ↑ Velichko 1984, s 187
  16. ↑ a b c d e f g h Frenzel 1992, s. 55.
  17. ↑ Velichko 1984, s. 18, s. 176, s. 177
  18. ↑ Wiik 2002, s. 68.
  19. ↑ Kurten 1972, s 66-67
  20. ↑ Fagan 2008, s 48
  21. ↑ Frenzel 1992, s. 59, 57.
  22. ↑ Frenzel 1992, s. 61.
  23. ↑ a b c d e f Velichko 1984, s. 187.
  24. ↑ Pitkä kesä, Brian Fagan 2008, s. 41.
  25. ↑ Björklund & Vuokko 2009, s. 94.
  26. ↑ Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa, Antti Reinikainen Raisa Mäkipää..., ISBN 951-31-1963-7, Tammi Helsinki 2000, s. 26.
  27. ↑ Koivisto 2004, s. 187.
  28. ↑ a b Zimov SA, Chuprynin VI, Oreshko AP, Chapin FS, Reynolds JF, Chapin MC (1995) Steppe-tundra transition ± A herbivore- driven biome shift at the end of the Pleistocene. Am Nat 146: 765±794 32
  29. ↑ Reinikainen 2000, s. 26.
  30. ↑ a b c Hoffecker%Elias 2007, s 58, s 59, Alkuperäinen lähde Zimov et al 1995
  31. ↑ The Late Pleistocene beast solonetz of Western Siberia:“mineral oases” in mammoth migration paths, foci of the Palaeolithic man's activity Leshchinskiy, S. V. La Terra Degli Elefanti–The World of Elephants: Proceedings of the First International Congress, CNR, Rome. 2001.
  32. ↑ Mammoth landscapes: good country for hunter-gatherers Haynes, G. (2006), 142, 20-29.
  33. ↑ a b Hoffecker%Elias 2007, s 57
  34. ↑ Frenzel 1992, s. 49, 53.
  35. ↑ [http://arctic.synergiesprairies.ca/arctic/index.php/arctic/article/viewFile/341/374 Biogeographical Evidence for the Grass (Poaceae) Species of Pleistocene Beringian Lowland], David K. Swanson, ARCTIC VOL. 59, NO. 2 (JUNE 2006) P. 191 – 200
  36. ↑ Frenzel 1992, s. 120.
  37. ↑ a b c d Lister&Bahn s. 27
  38. ↑ Eronen 1991, s. 199.
  39. ↑ Björklund & Vuokko 2009, s. 51.
  40. ↑ Quaternary Science Reviews 26 (2007) 979–1003. Arctic ground squirrels of the mammoth-steppe: paleoecology of Late Pleistocene midden, Elsevier 04/2007, Zazula, Grant D.; Froese, Duane G.; Elias, Scott A.; Kuzmina, Svetlana; Mathewes, Rolf W., 10.1016/j.quascirev.2006.12.006,
  41. ↑ Koivisto 2004, s. 186.
  42. ↑ a b Lister&Bahn s. 74
  43. ↑ Macrofossil and pollen evidence for full-glacial steppe within an ecological mosaic along the Bluefish River, eastern Beringia Grant D. Zazula, Charles E. Schweger, Alwynne B. Beaudoin, George H. McCourtc, Volumes 142–143, January 2006, Pages 2–19, Third International Mammoth Conference, Dawson, Yukon, 3rd International Mammoth Conference http://dx.doi.org/10.1016/j.quaint.2005.03.010
  44. ↑ The Pleistocene “Tundra-Steppe” and the productivity paradox: the landscape approach Boris A. Yurtsev,Quaternary Science Reviews, Volume 20, Issues 1–3, January 2001, Pages 165–174, Beringian Paleoenvironments - Festschrift in Honour of D.M. Hopkins, http://dx.doi.org/10.1016/S0277-3791(00)00125-6
  45. ↑ Saarnisto, Taipale: Tulivuorista jääkausiin. WSOY 1991.
  46. ↑ a b c Velichko 1984, s. 173. Alkup. artikkeli Late pleistocene vegetation history, V.P. Grichuk
  47. ↑ Full-glacial upland tundra vegetation preserved under tephra in the Beringia National Park, Seward Peninsula, Alaska Victoria G. Goetcheus, Hilary H. Birks, Quaternary Science Reviews Volume 20, Issues 1–3, January 2001, Pages 135–147
  48. ↑ [The full-glacial environment of the Northern Seward Peninsula, Alaska, reconstructed from the 21,500-year-old Kitluk paleosol] Hofle, Claudia, Edwards, M.E., Hopkins, D.M., Mann, D.H., and Ping, Chien-Lu, 2000, Quaternary Research v. 53, n. 2., p. 143-153, doi:10.1006/qres.1999.2097
  49. ↑ Hoffecker&Elias 2007, s. 30
  50. ↑ Soffer 1985, s. 153, 155, 190.
  51. ↑ Fagan 2008, s. 63.
  52. ↑ Kurten 1972, s 72, s 75
  53. ↑ Kurten 1972, s. 75.
  54. ↑ a b c d Kurten 1972, s. 77.
  55. ↑ Kurten 1972, s. 78.
  56. ↑ Eronen 1991, s. 202.
  57. ↑ Eronen 1991, s. 202.
  58. ↑ a b [http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0033589405000049 Palaeobotanical evidence for warm summers in the East Siberian during the last cold stage], Frank Kienast, Lutz Schirrmeister, Christine Siegert, Pavel Tarasov, Quaternary Research 63 (2005) 283–300, http://dx.doi.org/10.1016/j.yqres.2005.01.003,
  59. ↑ a b [http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1040618201000830 Paleoenvironmental and paleoclimatic records from permafrost deposits in the Arctic region of Northern Siberia] Lutz Schirrmeister, Christine Siegert , Tatyana Kuznetsova, Svetlana Kuzmina ,Andrei Andreev , Frank Kienast , Hanno Meyer, Anatoly Bobrov,Quaternary International 89 (2002) 97–118 , s 116
  60. ↑ West 1996, s 132
  61. ↑ West 1996, s 133
  62. ↑ West 1996, s 132, s 131
  63. ↑ THE LAST GLACIAL ENVIRONMENT IN BERINGIDA - AN ATTEMPT OF MULTIDISCIPLINARY AND LONG-DISTANCE COMPARISON Andrei Sher, Session No. 217 Geology and Paleoecology of the Beringian Subcontinent: To Honor the Career of David M. Hopkins, 2003 Seattle Annual Meeting (November 2–5, 2003)
  64. ↑ The ecological implications of a Yakutian mammoth's last meal Bas van Geel, André Aptroot,Claudia Baittinger,Hilary H. Birks, Ian D. Bulle,Hugh B. Cross, Richard P. Evershed,Barbara Gravendeel,Erwin J.O. Kompanje,Peter Kuperus,Dick Molh,Klaas G.J. Nierop,Jan Peter Palsi,Alexei N. Tikhonov, Guido van Reenen, Peter H. van Tienderen, Quaternary Research, Volume 69, Issue 3, May 2008, Pages 361–376
  65. ↑ Björn Kurtén, Mikael Fortélius, Jääkauden Euroopassa komeita eläimiä Tiede 7/2000
  66. ↑ Zimov 1981
  67. ↑ Ecological Change, Range Fluctuations and Population Dynamics during the Pleistocene, Michael Hofreiter1,
    • and John Stewart
    2, Current Biology19, R584–R594, July 28, 2009 ª2009 Elsevier Ltd All rights reserved DOI 10.1016/j.cub.2009.06.030
  68. ↑ Alpines, trees, and refugia in Europe Plant Ecology & Diversity Volume 1, Issue 2, 2008 Special Issue: History, evolution and future of arctic and alpine flora ,H. John B. Birks & Katherine J. Willisa, DOI: 10.1080/17550870802349146,
  69. ↑ Tutkimus: Kuuset sinnittelivät Skandinaviassa jääkauden läpi Jani Kaaro, Helsingin sanomat 3.3.2011
  70. ↑ Eronen 1991, s. 201, 199.
  71. ↑ Marjatta Koivisto: Jääkaudet, 2004. s. 187.
  72. ↑ Kurten 1972, s. 68.
  73. ↑ Velichko 1984, s. 115.
  74. ↑ [Calcium-rich tundra, wildlife, and the "Mammoth Steppe"] Walker, D.A., J.G. Bockheim, F.S. Chapin III, W. Eugster, F.E. Nelson, & C.L. Ping, 2001, Quaternary Science Reviews, vol. 20, issue 1-3, pp. 149-163, DOI: 10.1016/S0277-3791(00)00126-8
  75. ↑ Kalaallit Nunaat low arctic tundra WWF Ecoregions NA1113
  76. ↑ Björklund & Vuokko 2009, s. 93
  77. ↑ Velichko 1984, s 117
  78. ↑ Lapaleinen 1998, s. 56, 40.
  79. ↑ Velichko 1984, s. 290.
  80. ↑ Velichko 1984, s. 278.
  81. ↑ a b c d Velichko 1984, s. 282.
  82. ↑ a b Velichko 1984, s. 280, 281.
  83. ↑ Velichko 1984, s. 289, 288.
  84. ↑ Velichko 1984, s. 284.
  85. ↑ a b c Velichko 1984, s. 288-289.
  86. ↑ THE CONNECTION OF MAMMOTH MIGRATIONS WITH GEOCHEMICAL LANDSCAPES OF Ca-, Mg-, Na-CLASSES IN THE SOUTHEASTERN PART OF WESTERN SIBERIA (L) Sergei V. LESCHINSKY Tomsk State University, 1999-MAY16-MAY20,2nd International Mammoth Conference,ABSTRACTS (3), edted by Jelle W.F. REUMER & John DE VOS

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Arotundra&oldid=12372161”