Arotundra

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 28. marraskuuta 2013 kello 14.26 käyttäjän 78.27.108.10 (keskustelu) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

 

Arotundra oli parhaimmillaan puistomaista metsäaroa.
Kuiva arotundra saattoi olla hyvin kitukasvuista puoliaavikkoa niin kuin Mongolian Tariatin alueella nyt.

Arotundra oli jääkauden aikainen kitukasvuinen kasvillisuus, jossa kasvoi lähinnä ruohoja, heiniä ja saroja sekä joskus pensaita ja puita. Kitukasvuisuus johtui kuivuudesta, kylmyydestä, ilman hiilidioksidin alhaisuudesta ja eläinten laidunnuksesta. Aron/aavikon ja tundran kasveja kasvoi mosaiikkina. Lunta oli talvella yleensä vähän. Arotundran kasvit kasvoivat tuulen kuljettamassa lössissä ikiroudan päällä. Maa oli kalkkipitoista. Kun ilma oli kuivaa, soita oli harvemmassa kuin nyt ja maa paikoin suolaista. Arotundraa on usein sanottu mammuttiaroksi, koska siellä viihtyivät mammutit, hevoset, peurat ja muut jääkautiset eläimet.[1]

Arotundran tyyppikasveja olivat muun muassa maruna, savikka ja lapinvuokko. Kosteammilla arotundran alueilla kasvoi myös puita tavallisesti paikallisina metsinä. Varsinkin jääkauden lauhoina, kosteina interstadiaaleina arotundran paikalla oli laajalti avointa puistomaista metsäaroa. Arotundra katosi jääkauden päättyessä, kun ikirouta suli ja virtaavien jäätiköiden kulutuksen aiheuttama lössin muodostus loppui. Pohjoisessa arotundra korvautui jääkauden lopussa vaivaiskoivikolla. Nykyisten Keski-Aasian arojen muun muassa Mongoliassa on katsottu muistuttavan jääkautista arotundraa. Suomessa rantoje, tunturien ja harjujen kasvillisuuden mm ruijanesikko-ryhmän katsotaan yleensä olevan Arotundran jäänteitä.


Alue

Laajasti sanottuna arotundra kattoi jääkauden huippukaudella Etelä-Ranskasta Itä-Siperiaan ulottuvan noin 40–50 leveysasteen pohjoispuolisen alueen[2][3][4][5] jossa esiintyi ikiroutaa[6][7][8] ainakin epäjatkuvana[9] ja oli ainakin paikoin lössiä[10][11] ja mammutteja[12]. Puustoa oli niukasti[2], lähinnä jokilaaksoissa ja vuorilla. Tällä alueella oli hyvin erilaisia ympäristöjä polaariaavikosta, tundrasta, arosta[2] ja metsästä aavikkoon. Oli myös näiden välimuotoja pensastundraa, metsätundraa ja metsäaroa sekä metsäaron metsätundran välimuotoa.

Nimitys arotundra liitetään varsinkin Ukrainan ja Keski-Siperian alueelle, lännessä oli kosteampaa. Läntisen Venäjän arotundra jaetaan yleensä neljään vyöhykkeeseen: pohjoinen tundramainen alue, Valko-Venäjän periglasiaalinen metsäaro, Ukrainan periglasiaalinen aro[13]. Tundramaisella alueella kasvoi oli paljasta maata ja yrttitundraa[14], aroa, metsiä joissa lehtikuusta, mäntyä, koivua ja lisäksi hajanaisia suolakkokasviyhdyskuntia[13]. Oli sekä aro- että tundrakasvistoja[15], yrttejä, marunoita, savikkakasveja[16], koivissa paikoissa runsaasti yrttikasveja[17]. Eteläisempi periglasiaalinen metsäaro oli yhä arktinen[18] päätellen sopulin esiintymisestä, ja siellä kasvoi aromaista kasvistoa, lehtikuusta, mäntyä ja koivua sekä tundraa joissain kylmissä painumissa[13]. Niinpä tämä alue oli metsätundraa ja metsäaroa[14]. Aromaiseen kasvillisuuteen kuului marunoita, yrttejä, savikkaa ja Ephedraa[17]. Lössiä ja lössihiuetta 400–600 m merenpinnasta asti[17]. Tätäkin vyöhykettä voidaan pitää lämpötilaltaan ainakin pensastundrana[19] tai puistotundrana[20] ja Ukrainassa sen pohjoisosissa saattoi kasvaa korkeaa ruohoa ja puita[21].

Tämän arktisen vyöhykkeen eteläpuolella oli periglasiaalinen aro, jossa saattoi olla suuria lehtimetsäsaarekkeita jokien varsilla ja vuoristoissa mm Etelä-Uralilla[13]. Arokasvillisuus oli marunaa, savikkakasveja, yrttikaveja ja suolakkokasveja[17]. Muuten periglasiaalisen aron vuoristoissa oli tundraa, alavilla alueilla pelkkää metsää ja pensastundraa[14]. Tämä vyöhyke ulottui idässä Etelä-Jakutiaan asti[13][22]. Se oli Länsi-Aasiassa harvakasvista, mutta Baikaljärven itäpuolella puita oli enemmän ja kasvillisuus peittävää[17]. Eläimistö oli pohjoisella periglasiaalisella arolla osin boreaalista, muun muassa hevosia, muuten sielläkin oli tyypillinen mammuttieläimistö[23]. Jääkauden lopun ajan eli nuoremman dryaskauden arotundralle oli ominaista lyhyt kuuma kesä, pitkä kylmä talvi[15]. Ilmasto muistutti etäisesti nykyajan Jakutian ilmastoa.

Etäisesti arotundraa muistuttavia alueita on Keski-Jakutian aroilla, niin kuin myös Janan, Indigirkan ja Kolyman jokialtaissa, joissa kasvaa metsätundraa[15]. Kasvukausi oli lyhyt, kosteus ei riittänyt metsälle tundralla ja kosteus arolla. Jääkauden arotundralla aro- ja tundrayhteisöt kasvoivat erillään. Nykyajan Venäjän aroilla on havaittavissa arktinen kasvuaika talvella, tundra-aika varhain keväällä, metsäaika myöhäiskeväällä ja aroaika kesällä[15]. Myös tundralta löytyyvät vastaavat vuodenajat. Niinpä aro- ja tundrakasvillisuutta saattoi kasvaa suunnilleen samoilla seuduilla[15].

Ilmasto, maaperä

Arotundralla vallitsi mannerilmasto, jossa vuotuiset lämpötilan vaihtelut olivat suuria. Oli usein hyvin kylmää ja/tai tuulista[24]. Kesä oli lyhyt ja talvi pitkä. Tuuli kuljetti jäätikön ääreistä pölyä kauas jäätikön reunasta. Arotundran maaperä oli laajalti kalkkipitoisen pölyn, lössin lannoittamaa ja painanteissa monesti suolaantunut[25].[26]. Niinpä arotundran monesti kalkkipitoinen[27] maaperä oli korkeintaan lievästi hapan, neutraali tai emäksinen/alkalinen. Zimovin mukaan arotundra ei eronnut välttämättä tavallisesta tundrasta niinkään kesä- ja sademäärän perusteella, vaan runsaan lössilannoituksen takia kasvavat arokasvit haihduttivat tundrakasveja enemmän, ja kuivattivat maata[28]. Typestä oli laajalti pulaa[29][30]. Niinpä lössi ja eläinten laidunnuksen vaikutus selittää arotundran runsaan kasvillisuustuoton tundraan varrattuna[31].

Kun maaperästä haihtui kosteutta, maannos oli kuiva ja hapekas, ei nykyisen tyyppinen soinen turvemaannos tai muuten kostea. Tällöin kivennäisiä irtosi nopeasti rapautuvassa maannoksessa, mikä tarjosi kasveille paljon ravinteita[30] Tämä mahdollisti kosteata tundraa suuremman biomassan tuotannon, mikä elätti suuria ruohonsyöjäeläimiä, jotka tuottivat kasveille ravinteita kuollessaan, ulostaessaan ja virtsatessaan[30]. Muun muassa mammutit tarvitsivat kivennäisiä, esimerkiksi kalsiumia ja natriumia[32][33]. Eläimet mm. biisonit sorkillaan myös mylläsivät maata kulkiessaan. Niinpä arotundran kasvilajiston uskotaan muokkautuneen laidunnuksen mukaan, niin kuin Jakutian nykyisillä arolaikuillakin[34]. Guthrien mukaan Beringian arotundra muistutti jääkaudella sataneen lössin takia laajalti enemmän ei-hapanta kosteaa tundraa, kuin nykyistä hapanta kosteaa tundraa[35]. Ei-happamassa kosteassa tundrassa eli MNT:ssä maannos oli kalsiumrikas, hienojakoinen ja melko hapan. Runsasravinteinen MNT kasvaa enemmän myrkyttömiä, kalsium- ja muuten ravintopitoisia kasveja[35].

Arotundraa luonnehti myös ikirouta[36], jonka pintakerros suli kesällä kyllin, jotta kasvit saattoivat kasvaa[2][37] mutta eläimet kulkea ikiroudan päällä. Monet kryogeeniset prosessit olivat kuivemmilla mantereilla alueilla harvinaisia, yleensä pakkasen aiheuttamia halkeamia[38]. Arotundra ulottui nykyisen lauhkean vyöhykkeen leveysasteilla Euroopasta Keski-Aasiaan, Siperiaan ja Alaskaan asti[39] ja tästä itäänkin Arktisten saarten jäättömille alueille[40]. Varsinkin jääkauden lämpimämpien vaiheiden aikana monet suuret kasvinsyöjäeläimet viihtyivät arotundralla[41].

Kasvit

Arotundran tyyppikasvi maruna Artemisia frigida.
Itunata Festuca vivipara.

Arotundralla kasvoi aro- ja tundraskasveja rinta rinnan[39][42][43] [44][45][46][47][48][49][50].

Tämä johtui kuivuudesta ja kylmyydestä. Arotundra oli tundraa kuivempi ja melkein aina nykyisiä aroja kylmempi avoin matala kasvillisuustyyppi, jossa kasvoi monin paikoin niittymäisesti lähinnä ruohoja, heiniä, saroja ja kuivilla alueilla marunaa[15][17][51], kuivilla paikoilla savikkaa[15][52] sekä joskus pensaita[53] ja paikoin puita.

Arotundrakasvillisuus oli yleensä hyvin harvaa[17] ja muistutti nykyistä kuiva-aroa, puoliaavikkoa tai kuivatundraa. Monin paikoin tundrakasvit olivat enemmän vuoriston kuin tundran kasveja. Arotundran kuivimpien alueiden kasvit olivat niin sanottuja pioneerilajeja

Esimerkiksi Baltiasta tavatun arotundran kasvit olivat tundrakasveja mm vaivaiskoivu ja lapinvuokko, kuivuudesta kieliviä mm maruna ja savikka, suolasta kieliviä mm, salsola-pensas.

Tyypillinen kylmän arotundran kasvi on karuilla mailla lapinvuokko[54]. Kuivuutta, kylmyyttä taas luonnehti Artemisia frigida. Erilaiset tuppaina kasvavat nurmikat ja heinät muun muassa itunata luonnehtivat arotundraa. Tunturisarake oli myös yleinen varsinkin Beringiassa. Kosteammilla alueilla kasvoi erilaisia pajulajeja. Tundramaisessa Beringiassa ja Itä-Siperiassa Selaginella[17]. Arotundran kasvit voidaan laajasti katsoen jakaa ensinnäkin metsän ja niityn mesofyytteihin, joita oli lauhkeita termofiilisiä sekä mikrotermisiä eli tundrakasveja[55]. Ensimmäisin kuuluu mm Polygonum persicaria, toiseen lieko Lycopodium alpinum ja mähkä Selaginella selaginoides''. Toiseksi oli mesofyyttisiä arokasveja lähinnä Chenopodium album ja varsinkin C. glaucum ja C. rubrum. Xerofyyttisiä arokasveja olivat Ephedra dustachya ja Artemisia[55]. Nämä kuivakkokasvit veivät ilmaston kylmettyä tilaa vaivaiskoivulta[56]. Kuivinta kautta ja aluetta luonnehtivat suolakkokasvit, muun muassa Kochia prostrata[55][57]

Erilaisia arotundria

Monesti Pohjois-Siperian ja Alaskan jääkautinen arotundra oli käytännössä kasviyhdyskuntien mosaiikki. Niissä, esim. ylhäällä vuoristossa kasvoi kuivatundrakasvillisuutta, hieman alempana niityillä tunturisaraketta ja/tai kunnailla lapinvuokkoa[58], etelärinteiden keskiosissa tuppaina marunan ja tupasheinien[59] tyyppisiä arokasveja, jokilaaksoissa kuivia ja kosteita niittyjä ja jokivarsilla märän ympäristön kasveja, joissain paikoissa dyynejä, suolakkokasveja jne[60][61].

Euraasiassa Kazahstanissa Semipalatinskin lähellä oli lämpimänä jääkauden kautena alemmilla, loivilla jokilaaksoterasseilla aroa, ylemmällä havupuita, jokilaakson terassien välisissä painumissa suota ja koivua/haapaa, samoin kuin jokilaaksojen tultatasangoilla, Kylmänä kautena alemmilla jokiterasseilla kasvoi koivu-kuusimetsän ja arokasvillisuuden mosaiikkia, ylimmällä terassilla vaivaiskoivua ja koivua sekä aroa, terassien välissä oli järviä ja soita, tulvatasangoilla kasvoi tyrnipensaita.[62][63].

Alaskasta Sewardin niemimaalta löydetty jääkautinen Kitlukin paleosoli näyttää olevan tasapainossa oleva yhdyskunta, jossa kasvoi sammalen päällä tunturisaraketta ja tundralle tyypillisiä ruohoja, ja jossa monista arotundran alueista poiketen oli maassa paljon typpeä ja fosforia[64][65].

Beringian arotundran tyypillisiä Festuca-ruohoja: nurmikat Poa botryoides, Poa stepposa, Poa arctostepporum, Poa Glauca, Calamagrostis purpurascens, Helicotrichon krylovii, Koeleria cristata, Koeleria asiatica ja Elytrigia-sukuisia vehnäruohoja. Sarojen joukossa oli monenlaisiin ympäristöihin sopeutuneita, esim. aito arokasvi Carex diriuscula, niittyarojen kasveja Carex obtusata, Carex rupestris, tuppaina kasvavia saroja mm. Carex pediformis, Carex filifolia, Carex rossii, Carex aenea, Carex patasata jne. Kuivaan ja kuivaan/kylmään sopeutuneita lajeja olivat Artemisia, Potentilla, Astragalus, Oxytropis[66]. Tunturikurjenherneen ja idänkaulankärjen tyyppiset herneen sukuiset kasvit olivat tyypillisiä jäätikön läheiselle alueelle, jossa sademäärä oli pieni ja maaperä neutraali[67], ja pulaa typestä. Näissä hernekasveissa on paljon eläimille sopivaa valkuaista.

Eläimistö

Eläimet olivat yleensä aron ja tundran eläimiä, mutta myös metsäeläimiä esiintyi[68]. Arotundralla eli eläinlajeja kaksi kertaa niin paljon kuin nykyisellä tundralla[69]. Esimerkiksi mammuttia[70] suojasi paksu turkki[71]. Kylmään sopeutumiseen liittyi myös mammutin pienet korvat ja lyhyt kärsä. Tyypillisiä olivat biisonit[72], myskihärät[72], mammutit, peurat[73] ja hevoset[39][53][72] ja myös villasarvikuono[72][74]. Kasvinsyöjäeläimet hyötyivät arotundran lössistä, koska saivat siitä tarvitsemiaan kivennäisiä. Napakettu viihtyi kylmemmillä alueilla. Sen sijaan saigaa tavattiin harvoin Pohjois-Siperiassa. Luolahyeena, luolaleijona,luolakarhu, susi ja ihminen saalistivat näitä eläimiä[74]. Pienimpiä arotundran eläimiä olivat sopulit ja lapinmyyrä.

Ajallinen ja paikallinen vaihtelu

Mosaiikkimaisen[75][76] arotundran kasvillisuus ja kosteus vaihtelivat muun muassa eri alueilla, leveysasteilla ja aikoina. Parhaimmillaan arotundra oli subarktista metsäaroa tai puistomaista aluetta, jolla puita kasvoi ruohoalueen seassa hieman samaan tapaan kuin Afrikan savannilla tai Kanadan Aspen Parklandissa. Nykyään uskotaan puita kasvaneen joissain painumissa esimerkiksi Alppien pohjoispuolella[77] ja jopa Norjan jäättömissä jokilaaksoissa[78]. Arotundraa on sanottu usein myös mammuttiaroksi[39][79]. Täsmällisesti sanoen mammuttiaro kattoi myös ne alueet, joilla ei esiintynyt tundrakasvillisuutta kuten Etelä-Ukrainassa. Hyvin kuivalla aavikkoa muistuttavalla arotundralla kasvoi savikan sukuisia kasveja. Ephedra distachyan[80] tyyppinen yrtti luonnehti kuivaa arotundran niittyä. Kuivempi arotundra suosi enemmän hevosta kuin mammuttia.

Jääkauden maksimin aikaan arotundralla oli laajojen dyynikenttien keskellä kosteita painumia ja jokilaaksoja, joissa oli muun niittyä ja kosteikkokasvillisuuttakin. Yleensä painumat olivat suolaisia, ja niissä viihtyi runsastuottoinen suolaa sietävien kasvien yhdyskunta. Mutta painumiin saattoi virrata vuorilta tai pulputa lähteestä makeaa vettä. Lössialueella kasvoi lyhytkasvuista aroheinää[81].

Vuorten rinteillä saattoi kasvaa pensaikoita tai metsiä, samoin jokilaaksoissa. Melko lämpimissä, kosteissa suolapainumissa saattoi olla kasvillisuudeltaan runsastuottoisia alueita. Vuorten juurilla olevat alueet minne valui vuorilta jäätiköiden ja lumien sulamisvesiä, saattoivat olla tuottoisia. Arotundran tuottoisuudesta ja kyvystä elättää mammutin tapaisia suuria eläimiä on kiistelty tieteessä pitkään, mutta keskustelu siitä on nyttemmin jäämässä taka-alalle. Esimerkiksi mammutin tiedetään löydöistä päätellen viihtyneen jokivarsien lähellä, ei kuivimmilla alueilla.

Viime jääkauden keskivaiheilla oli suuria jäätiköitä, jotka kuivattivat ilmaa, mutta maan akseli oli kallelaan ja tuotti nykyistä lämpimämpiä kesiä Pohjois-Siperiaan. Pohjois-Siperiassa arotundra oli aromaisimmillaan noin 48 000–35 000 radiohiilivuotta sitten[82][83], eli silloin oli lämmintä ja kuivaa[84]. Etelän arokasvit mm Agropyron cristatum vaelsivat pohjoiseen[85]. Lämpimin huippu oli itäisimmässä Siperiassa noin 38000 radiohiilivuotta sitten[86], jolloin siellä lehtikuusimestät valtasivat alaa tundralta[87]. Monet Pohjois-Siperian mammuttilöydöt ajoittunevat tähän lämpökauteen[88]. Mutta jääkauden kylmimmän jakson aikaan Pohjois-Siperian kasvillisuus muistutti lähinnä kuivaa tundraa, koska aidot arokasvit olivat kadonneet[89]. Mutta kuiva tundra vuorotteli kosteiden niittyjen kanssa[90].

Melko lämmintä oli uudestaan jääkauden lopussa n 18000-12500 radiohiilivuotta sitten[82][84].

Puolassa näkyy jääkauden lopun ajan arotundran vaihhdos paju-savikkatyyppisestä koivu-artemisiatyyppiseen[91] luultavasti ilmaston lämpenemisen ja/tai kostumisen takia.

Vertailu nykyisiin kasvillisuustyyppeihin

Jäänteitä arotundrasta saattaa olla joillain arktisilla alueilla muun muassa Wrangelin saarella. Arotundraa on ahkerasti vertailtu mm. Jakutian Sartan-joen aroalueisiin, vaikka nykyään tutkijat eivät usko sen vastaavan jääkautista ympäristöä. Muita ovat mm Churapchan aro Keski-Jakutiassa[92]. Varsinkin Jakutian jokivarsien kuivilla, jyrkillä ylärinteillä oleva lyhytruohoinen arokasvillisuus tuo mieleen mamuttiaron[93]. Keski-Jakutian Lena-joen laakson ja ikiroudan sulamispainumien kasvillisuus muistuttaa luultavasti mammuttien elinympäristöä aroineen ja soisine suolaniittyineen[94][95][96][97]. Altain vuoristojen kasvillisuus muistuttaa tutkijoiden mukaan huiomattaavsti arotundraa[98]. Länsi-Grönlannin ala-arktinen tai subarktinen Kangrelussuaqin vaivaiskoivu-vaivaispaju-tunturisarake-heinäkasvimosaiikki tuo mieleen arotundran, jossa on myös suolajärviä.

Alaskan pingojen etelärinteitä on myös verrattu arotundrakasvillisuuteen. Varsinkin Brooks-vuorten pohjoispuolisia kalsiumrikkaita tundria on pidetty ainakin jossain määrin jääkautista arotundraa muistuttavina[99]. Joissain järvien ja jokien ympäröimissä laaksoissa saattoi olla arktisia keitaita, jollainen Ellesmerensaaren Lake Hazen nykyään on. Jääkautisen tyyppisen laidunnuksen aiheuttamia muutoksia kuvastaa esimerkiksi Grönlannin ala-arktisen/subarktisen sisämaan pajua kasvavan aroalueen muutos niittynurmikkaruohikoksi[100].

Arotundra muistutti kuivimmillaan laajalti lähinnä Keski-Aasian kuivia aroja[101], puoliaavikoita ja aavikoitakin[102], joita on Mongoliassa, Ubsunurin alueella, Jungariassa, Gobissa ja Tiibetin Arjin Shanin luonnonsuojelualueella. Näille ovat monesti tyypillisiä yleisympäristöön nähden rikas eläimistö ja painumien ja vuorenrinteiden runsas kasvillisuus ja hevosläinten asuminen. Myös Tiibetin ylänköä voi pitää arotundraa muistuttavana, koska siellä elää niukalla kasvillisuudella suuria eläimiä mm jakkeja[103], kesä on viileä ja talvi kylmä. Maruna liittää arotundran Pohjois-Amerikan lyhytheinäpreeriaan, joka on biisonien luonnollinen elinympäristö. Berezovkan mammutin kasvijäänteet tuovat mielen Mongolian arojen joenvarsiniityt ja silloiset järvien lähistöt[104].

Alaskan Kobuk-joen varren dyynit muistuttavat jääkautisia dyynialueita, ja niiden lähellä on monenlaisia kasviyhdyskuntia.

Götlannin kalkkipitoisilla alvereilla kasvaa mm. päivännoutoa ja nataa niin kuin arotundralla oletetaan kasvaneen[105][106].

Hieman arotundran tyyppisiä alueita on Suomessa nykyään mm Käsivarren Lapin suurtuntureilla, Kuusamossa, rannikoilla, tienpientareilla, kalliokedoilla ja harjuilla[107] sekä lehdoissakin.

Nykyisissä kasvillisuustyypeissä näkyy varsinkin pohjoselle arotundralle tyypillistä mosaiikkimaisuutta. Esimerkiksi Lapissa on lämpimämpää etelärinteillä, mutta kylmempää pohjoisrinteillä. Mäen päällä saattaa olla viisi astetta lämpimämpää kuin laaksossa, mutta hieman ylenpänä olevassa rinteen painanteessa viisi astetta kylmempää kuin laaksossa[108]. Toisaalta melko syvälumiset lumenviipymät suosivat ruohojan kasvua, matalalaumiset varpujen kasvua.

Kasvimaantieteellisistä rajoista

Arotundra oli monien arvioiden mukaan toisaalta kylmää, toisaalta kuivaa. Niinpä monet nykyiset kasvillisuustyypit ovat joko liian lämpimiä tai kosteita arotundraksi[109]. Venäjän arotundralla saattoi kasvaa puita, vaikka talvet olivat kylmiä, koska oli niin kuivaa. On muistettava, että koivu Betula pubescens saattaa kestää tammikuun keskilämpötilan -40 °C ja heinäkuussa keskimäärin 12 °C mantereisessa ilmastossa. Toisaalta sama koivu kestää vain tammikuun -12 °C keskilämpötilan mereisessä vaikka heinäkuussa on 12 °C. Samoin mänty Pinus sylvestris kestää mereisessä ilmastossa tammikuulle -12 °C ja heinäkuulle keskimäärin 12 °C, mutta vastaavasti -40 °C/14 °C kuivassa mannerilmastossa[110]. Vuotuisen kuukauden keskilämpötilan vaihtelu eli mentereisuus oli ikiroudan rajan pohjoispuolella laajalti 40–50 °C [111], mikä merkitsi laajoilla alueilla heinäkuun lämpötiloja 10–19 °C ja tammikuun -21–-60 °C[112]. Valko-Venäjän metsäaro-metsätundravyöhykkeellä oli tammikuussa noin -22–30, kesällä -14[112]. Siellä satoi 200–350 mm[111] ja kuukausien suurin lämpötilaerotus oli -35–-45 °C [111]. Tämä vastasi korkeintaan Siperian pohjoista taigaa kesälämpötilojen puolesta, ja talvilämpötilojen puolesta jopa niinkin lämmintä kuin Etelä-Siperian keskimmäistä tai eteläistä lehtikuusi-mäntytaigaa[113]. Tällöin suuressa osassa arotundraa pystyi lämpötilan puolesta kasvamaan puita, ja kuivuus oli suurempi ongelma puiden kasvulle.

Monien kasvillisuusarvioiden mukaan Pohjois-Aasian arotundran lössialueilla olisi laajoilla alueilla satanut 40–60 % siitä mitä nyt eli 300 mm mutta maaperätutkimusten mukaan alle 200 mm[114]. Kasvitutkimusten mukaan sademäärä oli usein välillä 250–350 mm[111]. Tundran tapauksessa tämä olisi saattanut tarkoittaa sitä, että arotundra muistutti enemmän Itä-Siperian tundraa, joissa sataa 250–350 mm jolloin sadanta/haihduntasuhde on 1,1–1,2 eli sama kuin metsissä[113]. Ilmasto on luultavasti ollut paljon tätä kuivempi. Nykyisillä eteläisillä ”Artemisia-aavikoilla” sataa vain 150 mm ja puoliaavikoilla 350 mm[113]. Näissä haihdunnan ja sadannan suhde on luokkaa 0,15-0,5[113]. Tämä ennustaa kuivimmalle arotundralle sademäärää 40–120 mm.

Arotundran katoaminen

Arotundran häviäminen liittyi tavalla tai toisella jääkauden aikaisten eläinten tuhoon. Arotundra hävisi jääkauden päättyessä ilmaston kostuessa ja lämmetessä. Lämpeneminen sulatti jäätiköt, mikä lopetti lössin synnyn. Myös ikirouta suli laajalti. Lämpeneminen ja kostuminen metsitti ja soisti maastoa. Kosteus huuhtoi maasta kivennäisravinteita pois. Niinpä maaperä happani ja kasvilajivalikoima köyhtyi ja muuttui. Ensin ilmestyi pensaita, sitten aluksi varvikkoisia vaivaiskoivumetsiä syrjäyttämään heinäkasvit. Kanervat ja varvut yleistyivät heinäkasvien sijaan. Kun kosteus huuhtoi maaperän mineraalit pois, eläinten oli vaikeampi saada kivennäisiä[115]. Jääkautiset myskihärän tyyppiset eläimet olivat yleensä tottuneet melko kuivaan ympäristöön. Kosteammat talvet saattoivat olla vastasyntyneelle vasikoille vaikeampia, koska näillä ei ollut kostealta ja kylmältä suojaavaa turkkia. Lämpö ja kosteus edistivät loisten elämää. Talvinen lumen syveneminenkin saattoi aiheuttaa ongelmia, vaikka esimerkiksi myskihärän, hevosen ja biisonin tiedetäänkin löytävän ravintoa melko syvästä lumesta[28].

Katso myös

Lähteet

  • Björklund, Tom & Vuokko, Seppo: Mammutin aika, elämää jääkaudella. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4113-4.
  • Eronen, Matti: Jääkausien jäljillä. Ursan julkaisuja 43. Helsinki: Ursa, 1991. ISBN 951-9269-59-2.
  • Fagan, Brian: Pitkä kesä, Gummerus 2008.
  • Frenzel, Burkhard & Pecsi, Marton & Velichko, Andrej Alekseevich (päätoim.): Atlas of Paleoclimates and Paleoenvironmants of the Northern Hemisphere - Late Pleistocene-Holocene, Geographical Researh Institute, Hungarian Academy of Sciences, Gustav Fischer Verlag, 1992, ISBN 953-7395-24-5 ja ISBN 3-437-30685-X.
  • Hallanaro, Eeva-Liisa & Pylvänäinen, Marja & From, Stella: Pohjois-Euroopan luonto -löytöretki monimuotoisuuteen, Pohjoismaiden ministerineuvosto 2002, ISBN 92-893-0636-X.
  • Koivisto, Marjatta: Jääkaudet, WSOY 2004.
  • Kurtén, Björn: Jääkausi, WSOY 1972.
  • Kurtén, Björn: Kuinka mammutti pakastetaan. Suomentanut Irma Rostedt. Tammi, 1982. ISBN 951-30-5627-9.
  • Lappalainen, Iiris: Suomen luonnon monimuotoisuus, Suomen ympäristökeskus, Edita 1998, ISBN 951-37-2380-1.
  • Lister, Adrian & Bahn, Paul: Mammutit: Jääkauden jättiläiset. (Mammoths – giants of the ice age, 2007.) Esipuhe: Jean M. Untinen-Auel. Suomentanut Arja Hokkanen. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25064-3.
  • Velichko, A. A.: Late Quaternary environments of Soviet Union, Engl edition Wright&Narnosky,, University of Minnesota Publ.,Longman, London 1984, ISBN 0-582-30125-4.
  • Frederick Hadleigh West: American Beginnings, the Prehistory and Palaecology of Beringia. University of Chicago Press, 1996. ISBN 0-226-89399-5.
  • Walter, K. M. & Edwards, M. E. & Gross G. ym.: Thermokarst Lakes as a Source of Atmospheric CH4 During the Last Deglaciation, III7, Science, 26. marraskuuta 2007: Vol. 318 no. 5850 s. 633-636 [1]
  • Wiik, Kalevi: Eurooppalaisten juuret, Atena Kustannus Oy 2002, Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä 2002, ISBN 951-789-250-9.
  • The Upper Paleolithic of the Central Russian Plain, Olga Soffer, Adademic Press Inc 1985, Orlando Florida 1985, muut New York London Sydney ..., ISBN 0-12-654271-6 pbk

Viitteet

  1. Kurtén, Björn: Jääkauden Euroopassa komeita eläimiä Tiede. 7/2000. Viitattu 19.11.2013.
  2. a b c d Hallanaro 2002, s. 35.
  3. Lister & Bahn, s. 27.
  4. Global land environments since the last interglacial. Adams J.M. (1997). Oak Ridge National Laboratory, TN, USA.
  5. Review and Atlas of Palaeovegetation: Preliminary land ecosystem maps of the world since the Last Glacial Maximum. Adams J.M. & Faure H. (1997) (eds.), QEN members. Oak Ridge National Laboratory, TN, USA., Last updated 2002
  6. Eronen 1991, s. 193, 199.
  7. Koivisto 2004, s. 205.
  8. Frenzel 1992, s. 120, s. 51, 49, 53, 57, 59, 61, 63.
  9. Velichko 1984, s. 76.
  10. Velichko 1984, s. 94.
  11. Walter, Edwards ja Gross, s. 633–636.
  12. Frenzel 1992, s. 60-61.
  13. a b c d e Velichko 1984, s. 176, 177.
  14. a b c Dons Maps, vegetation Zones of Ukraine, alkup Soffer, World at 18000 BP
  15. a b c d e f g Velichko 1984, s. 187.
  16. Velichko 1984, s 187
  17. a b c d e f g h Frenzel 1992, s. 55.
  18. Velichko 1984, s. 18, s. 176, s. 177
  19. Wiik 2002, s. 68.
  20. Kurten 1972, s 66-67
  21. Fagan 2008, s 48
  22. Frenzel 1992, s. 59, 57.
  23. Frenzel 1992, s. 61.
  24. Pitkä kesä, Brian Fagan 2008, s. 41.
  25. Björklund & Vuokko 2009, s. 94.
  26. Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa, Antti Reinikainen Raisa Mäkipää..., ISBN 951-31-1963-7, Tammi Helsinki 2000, s. 26.
  27. Koivisto 2004, s. 187.
  28. a b Zimov SA, Chuprynin VI, Oreshko AP, Chapin FS, Reynolds JF, Chapin MC (1995) Steppe-tundra transition ± A herbivore- driven biome shift at the end of the Pleistocene. Am Nat 146: 765±794 32
  29. Reinikainen 2000, s. 26.
  30. a b c Hoffecker%Elias 2007, s 58, s 59, Alkuperäinen lähde Zimov et al 1995
  31. Mammoth steppe: a high-productivity phenomenon S.A. Zimov N.S. Zimov A.N. Tikhonov F.S. Chapin III, Quaternary Science Reviews Volume 57, 4 December 2012, Pages 26–45
  32. The Late Pleistocene beast solonetz of Western Siberia:“mineral oases” in mammoth migration paths, foci of the Palaeolithic man's activity Leshchinskiy, S. V. La Terra Degli Elefanti–The World of Elephants: Proceedings of the First International Congress, CNR, Rome. 2001.
  33. Mammoth landscapes: good country for hunter-gatherers Haynes, G. (2006), 142, 20-29.
  34. Eurasian Steppes. Ecological Problems and Livelihoods in a Changing World,Marinus J.A. Werger Marja A. van Staalduinen (editors) ,Springer varlag 2012, 2012 edition, ISBN 978-9400738850,ISBN 9400738854, Sarja Plant and Vegetation 6, Kohta Antopogenic impacts, s 388, 389
  35. a b Hoffecker%Elias 2007, s 57
  36. Frenzel 1992, s. 49, 53.
  37. Biogeographical Evidence for the Grass (Poaceae) Species of Pleistocene Beringian Lowland, David K. Swanson, ARCTIC VOL. 59, NO. 2 (JUNE 2006) P. 191 – 200
  38. Frenzel 1992, s. 120.
  39. a b c d Lister&Bahn s. 27
  40. Eronen 1991, s. 199.
  41. Björklund & Vuokko 2009, s. 51.
  42. Late-glacial stratigraphy in Estonia, Pirrus, R., Raukas, A., 1996. Proceedings of the Estonian Academy of Sciences, Geology 1996 45 (1), 34–45.
  43. Plant Migration: The Dynamics of Geographic Patterning in Seed Plant Specie, s Jonathan D. Sauer University of California Press, 9.3.1988, s 148
  44. Late Glacial to Holocene environments in the present-day coldest region of the Northern Hemisphere inferred from a pollen record of Lake Billyakh, Verkhoyansk Mts, NE Siberia S. M̈uller 1, P. E. Tarasov 1, A. A. Andreev 2, and B. Diekmann Clim. Past, 5, 73–84, 2009 www.clim-past.net/5/73/2009/
  45. Late Glacial and Holocene changes in vegetation cover and climate in southern Siberia derived from a 15kyr long pollen record from Lake Kotokel P. E. Tarasov, E. V. Bezrukova, and S. K. Krivonogov, Clim. Past Discuss., 5, 127–151, 2009 www.clim-past-discuss.net/5/127/200
  46. Alinlampi, a Late-Glacial site in the northern Karelian Republic Yrjö Vasari, Oleg L. Kuznetsov, Nadezhda B. Lavrova,Tatyana S. Shelekhova & Annikki Vasari, Ann. Bot. Fennici 44: 42–55, ISSN 0003-3847, Helsinki 16 March 2007 © Finnish Zoological and Botanical Publishing Board 2007
  47. [Palynostratigraphy of the Poozerie Glaciation (Vistulian) in Belarus] Geological Quarterly, 1999,43 (2): 203-212Yadviga YELOVICHEVA, Aleksandr SANKO
  48. Estonian_Journal_of_Earth_Sciences/2011/issue_3/earth-2011-3-147-158.pdf ate Glacial vegetation, sedimentation and ice recession chronology in the surroundings of Lake Prossa, central Estonia Kersti Kihno Leili Saarse and Leeli Amon, Estonian Journal of Earth Sciences, 2011, 60, 3, 147-158 doi: 10.3176/earth.2011.3.03
  49. Proceedings of the Estonian Academy of Sciences, Geology 1996, Nide 45,Nro 1, s 40 "Older Dryas chronozone", tässä alustava hyvä yhteenveto lajistosta
  50. Intriguing climatic shifts in a 90 kyr old lake record from northern Russia Henriksen, M., Mangerud, J., Matiouchkov, A., Murray, A. S., Paus, A. & Svendsen, J. I. 2008 (February): Intriguing climatic shifts in a 90 kyr old lake record from northern Russia. Boreas, Vol. 37, pp. 20–37. 10.1111/j.1502-3885.2007.00007.x. ISSN 0300-9483.]
  51. Quaternary Science Reviews 26 (2007) 979–1003. Arctic ground squirrels of the mammoth-steppe: paleoecology of Late Pleistocene midden, Elsevier 04/2007, Zazula, Grant D.; Froese, Duane G.; Elias, Scott A.; Kuzmina, Svetlana; Mathewes, Rolf W., 10.1016/j.quascirev.2006.12.006,
  52. Koivisto 2004, s. 186.
  53. a b Lister&Bahn s. 74
  54. Saarnisto, Taipale: Tulivuorista jääkausiin. WSOY 1991.
  55. a b c Velichko 1984, s. 173. Alkup. artikkeli Late pleistocene vegetation history, V.P. Grichuk
  56. Mikulino and Valdai palaeoenvironments in the Vologda area, NW Russia Valery Gey, Matti Saarnisto, Juha Pekka Lunkka, Igor Demidov Global and Planetary Change 31 2001 347–366
  57. THE HOLOCENE PALAEOVEGETATION OF SOUTH WESTERN UKRAINE: A REVIEW Olena Vinogradova, Dmytro Kiosak
  58. Palaeobotanical evidence for warm summers in the East Siberian Arctic during the last cold stage Frank Kienast,Lutz Schirrmeister,Christine Siegert,Pavel Tarasov, Quaternary Research, Volume 63, Issue 3, May 2005, Pages 283–300
  59. Ice-age steppe vegetation in east Beringia. Grant D. Zazula, Duane G. Froese, Charles E. Schweger, Rolf W. Mathewes, Alwynne B. Beaudoin, Alice M. Telka, C. Richard Harington, John A. Westgat, Volume 423, Issue 6940, pp. 603 (2003)| www.nature.com/nature, 603, Nature Publishing Group 2003
  60. Macrofossil and pollen evidence for full-glacial steppe within an ecological mosaic along the Bluefish River, eastern Beringia Grant D. Zazula, Charles E. Schweger, Alwynne B. Beaudoin, George H. McCourtc, Volumes 142–143, January 2006, Pages 2–19, Third International Mammoth Conference, Dawson, Yukon, 3rd International Mammoth Conference http://dx.doi.org/10.1016/j.quaint.2005.03.010
  61. The Pleistocene “Tundra-Steppe” and the productivity paradox: the landscape approach Boris A. Yurtsev,Quaternary Science Reviews, Volume 20, Issues 1–3, January 2001, Pages 165–174, Beringian Paleoenvironments - Festschrift in Honour of D.M. Hopkins, http://dx.doi.org/10.1016/S0277-3791(00)00125-6
  62. Quaternary of northern Eurasia: Late pleistocene and holocene landscapes, stratigraphy and environments, Nat W. Rutter, editor-in-chief, Guest editors A. A. Velichko P.M. Dolukhanov N. W. Rutter N.R. Catto, Quaternary International - The Journal of the international union of quaternary research..., INQUA, Vols 41/42 July/August 1997, ISSN 1040-6182, s 128, s 129
  63. The latest pleistocene in southwestern Siberia and Kazakhstan, V.V Kremenetski P.E. Tarasov A.E.Cherkinsky, Quaternary International 1997, s 125-134, s 129
  64. Full-glacial upland tundra vegetation preserved under tephra in the Beringia National Park, Seward Peninsula, Alaska Victoria G. Goetcheus, Hilary H. Birks, Quaternary Science Reviews, Volume 20, Issues 1–3, tammikuu 2001, s. 135–147.
  65. [The full-glacial environment of the Northern Seward Peninsula, Alaska, reconstructed from the 21,500-year-old Kitluk paleosol] Hofle, Claudia, Edwards, M.E., Hopkins, D.M., Mann, D.H., and Ping, Chien-Lu, 2000, Quaternary Research v. 53, n. 2., p. 143-153, doi:10.1006/qres.1999.2097
  66. Hoffecker & Elias 2007, s. 30.
  67. Late Weichselian vegetation, climate and floral migration at Eigebakken, South Rogaland, southwestern Norway A Paus - Review of Palaeobotany and Palynology, 1989 - Elsevier
  68. Soffer 1985, s. 153, 155, 190.
  69. Fagan 2008, s. 63.
  70. Kurten 1972, s 72, s 75
  71. Kurten 1972, s. 75.
  72. a b c d Kurten 1972, s. 77.
  73. Kurten 1972, s. 78.
  74. a b Eronen 1991, s. 202.
  75. Zimov 1981
  76. Ecological Change, Range Fluctuations and Population Dynamics during the Pleistocene, Michael Hofreiterl, *and John Stewart 2, Current Biology19, R584–R594, July 28, 2009 ª2009 Elsevier Ltd All rights reserved DOI 10.1016/j.cub.2009.06.030
  77. Alpines, trees, and refugia in Europe Plant Ecology & Diversity Volume 1, Issue 2, 2008 Special Issue: History, evolution and future of arctic and alpine flora, H. John B. Birks & Katherine J. Willis, DOI: 10.1080/17550870802349146,
  78. Tutkimus: Kuuset sinnittelivät Skandinaviassa jääkauden läpi Jani Kaaro, Helsingin sanomat 3.3.2011.
  79. Eronen 1991, s. 201, 199.
  80. Marjatta Koivisto: Jääkaudet, 2004. s. 187.
  81. Kurten 1972, s. 68.
  82. a b Palaeobotanical evidence for warm summers in the East Siberian during the last cold stage, Frank Kienast, Lutz Schirrmeister, Christine Siegert, Pavel Tarasov, Quaternary Research 63 (2005) 283–300, http://dx.doi.org/10.1016/j.yqres.2005.01.003,
  83. Late Pleistocene and Early Holocene vegetation and climate history in the Verkhoyansk Mountains (Yakutia, Russia) derived from pollen records S Müller, A Andreev, B Diekmann, W Zech - 2005 - geo.fu-berlin.de
  84. a b Paleoenvironmental and paleoclimatic records from permafrost deposits in the Arctic region of Northern Siberia Lutz Schirrmeister, Christine Siegert, Tatyana Kuznetsova, Svetlana Kuzmina, Andrei Andreev, Frank Kienast, Hanno Meyer, Anatoly Bobrov, Quaternary International 89 (2002) 97–118 , s. 116.
  85. [Eurasian Steppes. Ecological Problems and Livelihoods in a Changing World, M. J. A. Werger,Marja A. van Staalduinen, s. 378
  86. West 1996, s 132
  87. West 1996, s 133
  88. West 1996, s. 132, s. 131.
  89. THE LAST GLACIAL ENVIRONMENT IN BERINGIDA - AN ATTEMPT OF MULTIDISCIPLINARY AND LONG-DISTANCE COMPARISON Andrei Sher, Session No. 217 Geology and Paleoecology of the Beringian Subcontinent: To Honor the Career of David M. Hopkins, 2003 Seattle Annual Meeting (November 2–5, 2003)
  90. The ecological implications of a Yakutian mammoth's last meal Bas van Geel, André Aptroot,Claudia Baittinger,Hilary H. Birks, Ian D. Bulle,Hugh B. Cross, Richard P. Evershed,Barbara Gravendeel,Erwin J.O. Kompanje,Peter Kuperus,Dick Molh,Klaas G.J. Nierop,Jan Peter Palsi,Alexei N. Tikhonov, Guido van Reenen, Peter H. van Tienderen, Quaternary Research, Volume 69, Issue 3, maaliskuu 2008, s. 361–376.
  91. Late Glacial and Holocene history of vegetation in Gostynin area, central Poland AGNIESZKA WACNIK, MAGDALENA RALSKA-JASIEWICZOWA, and EWA MADEYSKA Acta Palaeobotanica 51(2): 249–278, 2011
  92. Velichko 1984, s. 115.
  93. Grasshopper Problems in Yacutia (Eastern Siberia, Russia) Grasslands Natural Conditions, Climate and Vegetation, ALEXANDRE V. LATCHININSKY
  94. The Far North: Plant Biodiversity and Ecology of Yakutia, Troeva ... 2010, Luku 3 Vegetation of Yakutia, s 155 ja luku 5 Insect impact on vegetation, s 313
  95. Transformation of Steppe Communities of Yakutia Due to Climatic Change and Anthropogenic Impact E. I. Troeva, M. M. Cherosov, Eurasian Steppes. Ecological Problems and Livelihoods in a Changing World Plant and Vegetation Volume 6, 2012, pp 371-396
  96. Developments in Soil Salinity Assessment and Reclamation: Innovative Thinking and Use of Marginal Soil and Water Resources in Irrigated Agriculture, Shabbir A Shahid Mahmoud A Abdelfattah Faisal K Taha, Springer 2013, Luku 6, s 107
  97. Steppe types of Yakutia s. 373- Eurasian Steppes. Ecological Problems and Livelihoods in a Changing World,eBook, M. J. A. Werger, Marja A. van Staalduinen Springer, 14.6.2012, s 378, s 374
  98. Late Glacial and Holocene vegetational changes on the Ulagan high-mountain plateau, Altai Mountains, southern Siberia . A. Blyakharchuk, H.E. Wright, P.S. Borodavko, W.O. van der Knaap , B. Ammann, Palaeogeography, Palaeoclimatology, Palaeoecology 209 (2004) 259–279
  99. [Calcium-rich tundra, wildlife, and the "Mammoth Steppe"] Walker, D.A., J.G. Bockheim, F.S. Chapin III, W. Eugster, F.E. Nelson, & C.L. Ping, 2001, Quaternary Science Reviews, vol. 20, issue 1-3, pp. 149-163, DOI: 10.1016/S0277-3791(00)00126-8
  100. Kalaallit Nunaat low arctic tundra WWF Ecoregions NA1113
  101. Björklund & Vuokko 2009, s. 93.
  102. Velichko 1984, s. 117.
  103. J.M. Suttie & S.G. Reynolds: ”Chapter VIII - China case study 3: Pastoral systems, change and the future of the grazing lands in Tibet - Tashi Nyima”, Transhumant Grazing Systems in Temperate Asia. Rome: FOOD AND AGRICULTURE ORGANIZATION OF THE UNITED NATIONS, 2003. http://www.fao.org/docrep/006/Y4856E/y4856e0d.htm#TopOfPage (html) (viitattu 12.2.2013).
  104. Chapter III - Mongolia case study 1: Studies on long-distance transhumant grazing systems in Uvs and Khuvsgul aimags of Mongolia, 1999-2000 - B. Erdenebaatar
  105. [www.biodiversity-plants.de/downloads/JD112.pd Dry grassland communities on southern Öland: phytosociology, ecology, and diversity] Swantje Löbel & Jürgen Dengler
  106. [Structure and dynamics •• of alvar vegetation on Oland and some related dry grasslands] - Dedicated to Ejvind Rosen on his 65th birthday - Edited by Eddy van der Maarel, ACTA PHYTOGEOGRAPHICA SUECICA 88 EDIDIT SVENSKA V AXTGEOGRAFISKA SALLSKAPET, UPPSALA 2007, ISBN 978-91-7210-088-6 (paperback) ISBN 978-9 1-7210-488-4 (cloth) ISSN 0084-59 1 4 Editor: Bengt Carlsson Guest editor: Eddy van der Maarel
  107. Lapaleinen 1998, s. 56, 40.
  108. Luonto talvella, Sonia Eriksson Hans Heorg Wallentius, Gummerus 1986, ISBN 951-20-2817-4, s. 10
  109. Velichko 1984, s. 290.
  110. Velichko 1984, s. 278.
  111. a b c d Velichko 1984, s. 282.
  112. a b Velichko 1984, s. 280, 281.
  113. a b c d Velichko 1984, s. 288-289.
  114. Velichko 1984, s. 284.
  115. THE CONNECTION OF MAMMOTH MIGRATIONS WITH GEOCHEMICAL LANDSCAPES OF Ca-, Mg-, Na-CLASSES IN THE SOUTHEASTERN PART OF WESTERN SIBERIA (L) Sergei V. LESCHINSKY Tomsk State University, 1999-MAY16-MAY20, 2nd International Mammoth Conference, ABSTRACTS (3), toimittaneet Jelle W.F. REUMER & John DE VOS

Aiheesta muualla