Ero sivun ”Intiaanien alkuperä” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 84: Rivi 84:


Yleisesti uskotaan että [[Itä-Siperian myöhäispeleoliittiset kulttuurit|Itä-Siperiaa olisi alettu asuttaa]] vasta noin 15&nbsp;500 vuotta sitten, jolloin jääkauden kylmin vaihe oli takana<ref name="Fagan_2008_69">Fagan 2008, s. 69.</ref>. Joka tapauksessa viimeistään 15&nbsp;000 vuotta sitten asuttiin Siperiassa niinkin pohjoisessa kuin [[Aldan (joki)|Aldanjoella]] ja [[Lena]]joen keskijuoksulla. Luultavasti ensin aro, sitten pensastundra ja puusto levittäytyivät pohjoiseen.
Yleisesti uskotaan että [[Itä-Siperian myöhäispeleoliittiset kulttuurit|Itä-Siperiaa olisi alettu asuttaa]] vasta noin 15&nbsp;500 vuotta sitten, jolloin jääkauden kylmin vaihe oli takana<ref name="Fagan_2008_69">Fagan 2008, s. 69.</ref>. Joka tapauksessa viimeistään 15&nbsp;000 vuotta sitten asuttiin Siperiassa niinkin pohjoisessa kuin [[Aldan (joki)|Aldanjoella]] ja [[Lena]]joen keskijuoksulla. Luultavasti ensin aro, sitten pensastundra ja puusto levittäytyivät pohjoiseen.
[[Bölling-kausi|Ilmasto alkoi lämmetä voimakkaasti]] noin 14&nbsp;000 vuotta sitten. Tällöin Alaskaan ilmestyi [[pensastundra]]a ja mammutti harvinaistui huomattavasti. Niinpä Alaskan sisämaahan levisi<ref name="y1">Fagan 2008, s. 88.</ref> viime jääkauden viimeisen interstadiaalin lopun viimeisinä vuosisatoina wapitihirven (''Cervus canadensis'') ja dallinlampaan (''Ovis dalli'') metsästyksellä elänyt kivikautinen perinne, jonka ihmiset metsästivät myös pienriistaa, mm jäniksiä ja vesilintuja. Tämän perinne saapui moniin paikkoihin samoihin aikoihin kun vaivaiskoivu, vaivaispaju, haapa ja/tai lehtikuusi yleistyivät<ref>Hoffecker&Elias 2007, s 159, s 155</ref>. Mm Alaska-vuorten pohjoisrinteillä Nenanan laakson Windmill Lakessa 615 m korkeudessa merenpinnasta vaivaiskoivu ja vaivaispajukko yleistyivät siitepölytutkimusten mukaan räjähdysmäisesti noin 13500 kalenterivuotta sitten<ref>Hoffecker&Elias 2007, s 159, s 146, s 147</ref>. Varhainen Alaskan kivikautinen kulttuuri muistutti luultavasti myöhempiä vuodenaikakierron mukaan eläviä [[Kanadan subarktisen alueen intiaanit|Kanadan subarktisen alueen intiaaneja]], tai Pohjois-Siperian [[jukagirit|jukagirien]] kulttuureja. Puut tarjosivat ravintoa hirvelle, ja polttoainetta ihmisille.
[[Bölling-kausi|Ilmasto alkoi lämmetä voimakkaasti]] noin 14&nbsp;000 vuotta sitten. Tällöin pensatundra levisi laajalle Alaskan sisäosiin ja mammutti harvinaistui huomattavasti. Vaikka mamuttia eli vielä 12000 radiohiilivuotta sitten, se ei sinnitellyt pitkään Alaskan sisäosissa hengissä<ref name="Dyke_2005">[http://www.erudit.org/revue/gpq/2005/v59/n2-3/014755ar.html Late Quaternary Vegetation History of Northern North America Based on Pollen, Macrofossil, and Faunal Remains] Arthur S. Dyke, Géographie physique et Quaternaire, Volume 59, numéro 2-3, 2005, p. 211-262, Direction : André G. Roy (directeur), Rédaction : Pierre J.H. Richard (rédacteur en chef), Éditeur : Les Presses de l'Université de Montréal,ISSN : 0705-7199 (imprimé) 1492-143X (numérique), DOI : 10.7202/014755ar</ref>. Alaskan sisämaahan saapui<ref name="y1">Fagan 2008, s. 88.</ref> viime jääkauden viimeisen interstadiaalin lopun viimeisinä vuosisatoina wapitihirven (''Cervus canadensis'') ja dallinlampaan (''Ovis dalli'') metsästyksellä elänyt kivikautinen perinne, jonka ihmiset metsästivät myös pienriistaa, mm jäniksiä ja vesilintuja. Tämän perinne saapui moniin paikkoihin samoihin aikoihin kun vaivaiskoivu, vaivaispaju, haapa ja/tai lehtikuusi yleistyivät<ref>Hoffecker&Elias 2007, s 159, s 155</ref>. Mm Alaska-vuorten pohjoisrinteillä Nenanan laakson Windmill Lakessa 615 m korkeudessa merenpinnasta vaivaiskoivu ja vaivaispajukko yleistyivät siitepölytutkimusten mukaan räjähdysmäisesti noin 13500 kalenterivuotta sitten<ref>Hoffecker&Elias 2007, s 159, s 146, s 147</ref>. Varhainen Alaskan kivikautinen kulttuuri muistutti luultavasti myöhempiä vuodenaikakierron mukaan eläviä [[Kanadan subarktisen alueen intiaanit|Kanadan subarktisen alueen intiaaneja]], tai Pohjois-Siperian [[jukagirit|jukagirien]] kulttuureja. Puut tarjosivat ravintoa hirvelle, ja polttoainetta ihmisille.
Alaskan varhaisia n. 13&nbsp;700–13&nbsp;100 kalenterivuoden takaisia löytöjä ovat muun muassa Nenanajoen laakson [[Dry Creek|Dry Creekin]] lampaan- ja hirvenmetsästyspaikka<ref>Hoffecker&Elias 2007,s 147</ref> pienine kaksipuolisine keihäänkärkineen ajalta 13&nbsp;500–13&nbsp;000 vuotta sitten. Samoihin aikoihin ajoittuu Broken Mammothin hirven- ja biisoninmetsästyspaikka, ja kasvillisuus oli matalakasvuista alamaan tundraa, jossa kasvoi vaivaiskoivua ja vaivaispajua<ref>Holmes, Charles E. "Tanana River Valley Archaeology Circa 14,000 to 9000 B.P." Arctic Anthropology 38.2 (2001): 154. Academic Search Premier. EBSCO. Web. 2 Apr. 2011</ref>. Broken Mammothista ei ole löydetty suoria todisteita siitä, että ihmiset olisivat metsästäneet mammutteja, mutta löytöjen mukaan luultavasti käyttivät maasta löytämiään mammutinluita esineiden tekoon.
Alaskan varhaisia n. 13&nbsp;700–13&nbsp;100 kalenterivuoden takaisia löytöjä ovat muun muassa Nenanajoen laakson [[Dry Creek|Dry Creekin]] lampaan- ja hirvenmetsästyspaikka<ref>Hoffecker&Elias 2007,s 147</ref> pienine kaksipuolisine keihäänkärkineen ajalta 13&nbsp;500–13&nbsp;000 vuotta sitten. Samoihin aikoihin ajoittuu Broken Mammothin hirven- ja biisoninmetsästyspaikka, ja kasvillisuus oli matalakasvuista alamaan tundraa, jossa kasvoi vaivaiskoivua ja vaivaispajua<ref>Holmes, Charles E. "Tanana River Valley Archaeology Circa 14,000 to 9000 B.P." Arctic Anthropology 38.2 (2001): 154. Academic Search Premier. EBSCO. Web. 2 Apr. 2011</ref>. Broken Mammothista ei ole löydetty suoria todisteita siitä, että ihmiset olisivat metsästäneet mammutteja, mutta löytöjen mukaan luultavasti käyttivät maasta löytämiään mammutinluita esineiden tekoon.


Versio 18. marraskuuta 2012 kello 12.45

 

Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.
Taiteilijan näkemys alastomista paleointiaaneista metsästämässä glyptodonttia. Paleointiaanit osasivat silti tehdä vaatteita, heidän tekemiään luisia neuloja on löydetty.

Intiaanien alkuperän katsotaan olevan perinteisen näkemyksen mukaan Itä-Siperiassa. Intiaanit kuuluvat mongolidiseen päärotuun, mistä kertovat esim. lähes olematon parrankasvu, mustat hiukset, kellertävänruskea iho, mongolinpoimu, tyypillinen hampaiden muoto sekä lyhyt kallo. Tosin useat näistä ominaisuuksista, muun muassa mongolinpoimu, ovat heikompia kuin muilla mongolideilla kuten mongoleilla, kiinalaisilla ja japanilaisilla. On intiaanien melko mongolidisista piirteistä huolimatta mahdollista, että ensimmäisten Amerikkaan saapuneiden joukossa oli vähäisemmässä määrin myös europidiseen päärotuun kuuluvia.[1] Intiaanien kutsuminen ”punanahoiksi” johtuu joidenkin intiaanikansojen tavasta käyttää punaista ihomaalia.[2][3] Intiaanien esi-isät tulivat jääkauden lopulla silloin kuivana maana olleen Alaskan ja Itä-Siperian välisen Beringinsalmen yli[4][5]. Kun jääkauden mannerjäätikkö alkoi sulaa, Beringian maakannas peittyi asteittain mannerjäätiköistä sulaneeseen veteen. Kanadan päällä olleeseen valtavaan jäätikköön avautui Kalliovuorten länsi- ja itäpuolelle jäätön käytävä[6][7][8][9] ja niinpä paleointiaanit saattoivat matkata etelään perustamaan mammutinmetsästykseen perustuvan Clovisin kulttuurin,[10] joka ilmestyi ehkä jo 13 500, mutta viimeistään 13 000 kalenterivuotta sitten. Ihmiset levittäytyivät nopeasti Amerikkaan. Amerikan eteläkärjessä oltiin 13 000 kalenterivuotta sitten. Ennen Kanadan jääkäytävän avautumista aukesi vaihtoehtoinen muuttoreitti Alaskasta Yhdysvaltoihin jääkentän ohi Kanadan länsirannikkoa pitkin, ja intiaaneja on saattanut tulla sitä kautta Amerikkaan jo 16 000 vuotta sitten[11] tai ehkä aiemmin ennen jääkauden ankarinta vaihetta.[12] Beringinsalmi on saatettu ylittää noin 15 000 vuotta sitten. Jää alkoi sulaa rajusti noin 14 700 kalenterivuotta sitten.

Intiaanit olivat alkuperäiskansaa. Joihinkin kiistanalaisiin löytöihin viitaten on ajateltu intiaanien esi-isiä olleen Amerikassa ehkä jo 50 000–16 000 vuotta sitten[13], mutta tätä ei kyetä pitävästi todistamaan.[14][15] Intiaanien geeneissä ja hampaissa on samoja piirteitä kuin pohjoisen ja keskisen Itä-Aasian kansojen vastaavat piirteet. Yleisesti ajatellaan Amerikkaan tulleen ihmisiä ainakin kolmessa aallossa: paleointiaanit, na-dene-kansat ja eskimot. Geenien haplotyypeistä on päätelty viitteitä siitä, että itse paleointiaanien muuttoaaltoja olisi ollut kaksi. Itä-Aasian ja Alaskan vanhoissa löydöissä näkyy kaksi erityyppistä perinnettä, joista vanhempi näyttää liittyvän paleointiaaneihin, myöhempi na-deneen tai eskimoihin. Joskus intiaanien väitetään myös matkustaneen jääkauden aikana Atlantin yli Euroopasta[16].

Esi-Clovisin kulttuuri

Pääartikkeli: Esi-Clovisin kulttuuri

Amerikassa on tehty monia jopa 50 000–13 500 vuotta vanhoja löytöjä, joiden väitetään olevan merkki asutuksesta.[13][17][18] Ne ovat luita ja työkalun näköisiä kiviä, joissa on hiiltä, jonka väitetään olevan peräisin nuotiosta. Kivi voi kuitenkin olla luonnon muokkaamaa ja puuhiili syntynyt salaman sytyttämästä tulipalosta. Luut taas saattavat olla eläin- eivätkä ihmisperäisiä. Varhaisimpien paleointiaanien työkaluvalikoiman sanotaan muistuttavan Moustierin työkaluvalikoimaa, kuten myös esimerkiksi Ukrainan myöhäispaleoliittisen kulttuurin varhaisvaiheet. Tämä esi-Clovisiksi nimetty kulttuuri on kiistanalainen, eikä yli 13 500 vuotta vanhemmista löydöistä ole tieteellistä yksimielisyyttä. Monet seikat viittaavat siihen, että Amerikka asutettiin vasta jääkauden ankarimman vaiheen päätyttyä.lähde? Toisaalta monia vanhoiksi väitettyjä löytöjä on tehty enenevissä määrin.[19] Monien tutkijoiden mielestä muun muassa intiaanien geenistö, kielten runsaus ja asutuksen nopean leviämisen mahdottomuus viittaavat siihen, että Amerikka on saatettu asuttaa 40 000–20 000 vuotta sitten.[20]

Ensimmäiset Amerikan metsästäjät

Clovisin kulttuurin leviäminen

Clovisin ja muiden kulttuurien keihäänkärkiä, joita käytettiin muun muassa mammutin ja biisonin metsästyksessä. Äärimmäisellä vasemmalla muu työkalu.
Pääartikkeli: Clovisin kulttuuri

Tutkijat ovat melko yksimielisiä siitä, että Amerikassa asui mammutinmetsästäjiä noin 13 500–13 000 kalenterivuotta sitten. He olivat niin sanottuja Clovisin kulttuurin paleointiaaneja. Clovisin ihmisten elämä oli liikkuvaa, sillä he siirtyivät pieninä ryhminä riistan perässä vuodenaikojen mukaan. He metsästivät luisilla ja piikivisillä keihäillä mammutteja, mastodontteja, biisoneita, hevosia, kameleita ja muita eläimiä.

Noin 12 500 vuotta sitten sammunut Clovisin kulttuuri oli ehtinyt levitä nopeasti laajoille alueille. Clovisin ihmisiltä jäi terämäisiä uurtimia, kaapimia ja muuta tyypillistä myöhäispaleoliittista esineistöä. Heille näyttää olleen Ukrainan Kostenkin kulttuurin tapaan ominaista moninainen mammutin hyödyntäminen. Clovisin kulttuurin jäljiltä ei ole löydetty kiinteitä asuinpaikkoja, vaan lähinnä eläinten teurastuspaikkoja[21].

Alaskan paleointiaanien leirit ajoittuvat vuoteen 11 800 radiohiilivuotta eli 13 700 vuotta sitten.[22] Sieltä he saapuivat joko Kanadan rannikkoa pitkin Washingtonin osavaltioon tai Kanadan jääkäytävää pitkin Montanaan, missä on tehty kaksi ristiriitaista ajoitusta Anzicin kalliosuojaan tehdystä okraa sisältävästä haudasta. Toinen ajoitus on 13 470, toinen 12 840 kalenterivuotta sitten.[19] Myös eräs vanhimmista kohtalaisen hyvin ajoitetuista Clovisin löytöpaikoista, Länsi-Nevadan Fishbone Cave ajoittuu aikaan 13 540–12 900 kalenterivuotta sitten, ja Kalifornian rannikon Santa Rosa Island ajoittuu vuoteen 12 900 kalenterivuotta sitten. Paleointiaanien levittäytymisen tiheästi koko Amerikkaan uskotaan vieneen 500–1 500 vuotta.[22]

Suurten eläinten joukkotuho Amerikassa jääkauden lopulla

Pääartikkeli: Pleistoseenin lopun joukkotuho

Aasiasta vaelsi muun muassa arobiisoneja Alaskaan ja läntisille Kanadan Kalliovuorille sekä USA:n luoteisimpaan kolkkaan jossain jääkauden vaiheessa, jolloin jäätikkö ei ollut aivan suurimmillaan.[23] Paul S. Martinin esittämän teorian mukaan Amerikassa olleet lukuisat pleistoseenikauden suureläimet hävisivät melko äkkiä ihmiset levittäytyessä alueella ja metästäessä eläimet sukupuuttoon.[24] Hänen mukaansa ihminen levittäytyi Yhdysvaltoihin luoteesta noin 400 vuoden sisään ja koko Amerikkaan noin 1 000 vuodessa[25] Vaellusvauhti olisi ollut vain 11–15 km/vuodessa.

Grand Canyonin alueella on ajoitertu normaalia tarkemmilla ajoituksilla shastanmaalaiskiaisen ja harringtoninvuorivuohen katoaminen vuosien 11100-10900 vuoden sisään, aikaan johon on ajoitettu alueen varhaisimmat Clovis-löydöt ja jääkauden lopun suuri ilmastonmuutos[26]. Monet suuret eläimet hävisivät Pohjois-Amerikasta noin 12 000–7 000 radiohiilivuotta sitten. Näitä olivat esimerkiksi hevonen, kameli, mammutti, mastodontti, jättiläismaalaiskiainen, laama, jättiläismajava, glyptodon, jättiläispekari, metsämaan myskihärkä, sapelihammaskissa ja gepardi.[27] Joidenkin eläinten osalta häviäminen kävi melko nopeasti. Esimerkiksi jättiläismaalaiskiainen katosi Pohjois-Amerikasta noin 11 000 radiohiilivuotta sitten, Ohiosta jo 11 400 radiohiilivuotta sitten eli 13 300 kalenterivuotta sitten.[28] Etelä-Amerikasta jättiläislaiskiaiset hävisivät 10 500 radiohiilivuotta sitten[29] ja Länsi-Intian saaristosta ne 4 400 radiohiilivuotta sitten,[30]. Suureläimet ovat saattaneet hävitä Amerikasta nopeasti eikä sen syystä olla varmoja. Toiset ovat väittäneet, että suureläinten häviäminen Amerikassa olisi ollut hitaampi prosessi.[31]

Clovisin kulttuuri näyttää levinneen etelästä pohjoiseen Alaskaan eikä toisin päin. Alaskassa oli ihmisiä ainakin jo 12 000 eaa[32]. Kanadan jääkäytävän ja Alaskan vanhin Clovis-ajoitus on ajalta 12 500 vuotta sitten.[33] Etelä-Amerikan vanhin Clovisin tyyppinen kärki on 12 750 vuotta vanha. Työkaluja tehtiin hienorakeisesta serttikivestä ja piikivestä. Etelä-Amerikkaan syntyi näihin aikoihin oma niin sanottu kalanpyrstötraditio, mikä on jättänyt jälkeensä muun muassa kolmiomaisia keihäänkärkiä. Joissain Clovisin kulttuurin keihäänkärjissä näkyy kalanpyrstömäisiä piirteitä. Etelä-Amerikan kärjessä Tulimaassa oli ihmisiä viimeistään 13 000 vuotta sitten. Kun ilmasto muuttui ja mammutit hävisivät, Folsom ja muut Pohjois-Amerikan varhaisen kivikauden biisoninmetsästyskulttuurit kehittyivät Clovisista 11 000–10 000 vuotta sitten. Noin 10 000–7 000 vuotta sitten alkoi arkaainen kausi, jolloin vuosituhansien kuluessa alkoi maanviljely ja syntyi kiinteää kyläasutusta.

Vain harvoja todella vanhoja luulöytöjä

Vain harvat intiaanien tai heidän edeltäjiensä jäänteiden luulöydöt ovat todella vanhoja. Alle kuusi yksilöä on melko varmasti ajoitettu vanhemmaksi kuin 10000 BP, vaikka 10000-7000 BP ikäisiä paleointiaanien luujäänteitä on 315[34]. Tutkijat ovat esittäneet hyvin ristiriitaisia tietoja siitä, mille Aasian kansoille löydetyt muinaiset intiaanit olisivat sukua[35]. Joidenkin mielestä Amerikan varhaisimmat asukkaat olisivat olleet ruumiinrakenteeltaan hyvin erilaisia kuin myöhemmät intiaanit[35].

Hampaiden sinodonttisuus ja sundadonttisuus

Ihmisten hampaissa on erilaisia muotoja, joita on luokiteltu kiinalaisilla yleiseen sinodonttiseen ja Sundan alueela yleiseen sundadonttiseen muoton. Sundadonttisuus on itäaasialainen hampaiden tyyppi, joka syntyi ehkä noin 30000 vuotta sitten[36]. Tästä kehittyi sinodonttisuus noin 20000 vuotta sitten[36]. Sinodonttisuus on yleinen pohjoisaasialaisilla ja se on kaikilla läntisen pallonpuoliskon kansoilla[36]. Joillakin Amerikan alkuperäisasukkailla on lapionmuotoiset hampaat, jollaiset ovat myös mongoleilla[37].

Amerikan kansoissa sinodonttisuutta on ainakin kolme alajia, nimittäin eskimo-aleutit, luoteisrannikon ja reuna-alueiden tyyppi sekä yksi muu tyyppi[36]. Kaksi viimeistä saattavat vastata na-deneä ja amerindia[36]. Tästä päätellen intiaanian alkukoti olisi Pohjois-Kiina[36]. Tämän mukaan esi-amerintiaanit olisivat vaeltaneet ensin länteen Pohjois-Kiinasta, sitten pohjoiseen Lana-jokea pitkin ja lopulta Beringian kautta Amerikkaan[36]. Na dené -kansojen esi-isät olivat matkanneet itään päin, amerintiaaneista etelään, ja eskimo-aleuteista pohjoiseen[36]. Eskimo-aleutit olisivat kulkeneet ensin itään, sitten pohjoiseen, Amuria pitkin Beringinmeren rantaan, sitten Hokkaidoon, Ohotanmeren halki Aleuteille[36]

Varhaisten Amerikan alkuasukkaiden luurankoja on löydetty vähän eikä lainkaan varhaisimmalta ajalta. Intiaanit on joskus kytketty Sahalinin saarella ja Japanin pohjoisosassa Hokkaidon saarella asuviin ainuihin ja muihin ns. paleosiperialaisiin, jotka ovat kielellisesti hajanainen ryhmä. Sinodonttisuuden väitetään olevan 40 000–20 000 vuotta vanha.kenen mukaan? Sinodonttisuutta ei esiinny esimerkiksi jääkauden ajan Maltan Baikalin järven alueen löydöissä. Sundadonttisuutta esiintyy taas Etelä-Aasiassa, ja näin ollen intiaanien alkuperä olisi Kiinan pohjoispuolella ja Baikalin itäpuolella.[38]

Amerikan alkuasukkaiden kielet

 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Amerikan intiaanikielet ovat erilaisia kuin Vanhan maailman kielet ja kielitieteellisesti hajanainen ryhmä. Kielitieteilijöillä on vaihtelevia näkemyksiä jonkin kielen luokittelusta.

Monien intiaanikielien sanajärjestys on SOV, subjekti-objekti-verbi, joka on yleisin järjestys kaikkialla maailmassa. Vanhassa maailmassa monet Etelä- ja Itä-Aasian kielet ovat SOV-kieliä. Intiaanikielistä sanajärjestystä SOV käyttävät muun muassa navajo, hopi, aimara ja ketshua. VSO:ta käyttävät monet seemiläiset, Polynesian kielet ja asteekkien nahuatl ja Brittiläisen Kolumbian kwakiutl. SVO:ta käyttävät Etelä-Amerikan guarani ja Kaakkois-Aasian kielet kuten khmer.

Useimmat varsinkin Etelä-Amerikan intiaanikielet ovat niin sanottuja polysynteettisiä kieliä, jotka ovat kieliopillisesti mutkikkaita ja ilmeisesti hyvin vanha ryhmä. Pohjois- ja Keski-Amerikan intiaanikielissä on agglutinoivia kieliä, jollainen myös suomen kieli on. Vanhassa maailmassa polysynteettisiä kieliä puhuvat muun muassa tshuktshit, ainut ja Luoteis-Kaukasian kansat sekä eskimot ja aleutit. Monet Papuan kielet ovat polysynteettisiä.

Pohjois-Amerikassa athabaskat, algonkinit, siouan ja salishat ovat kieleltään polysynteettisiä. Keski-Amerikassa polysynteettisiä ovat mayat, totonaakit, uto-asteekit ja mixe-zoquet. Etelä-Amerikassa polysynteettisiä ovat quechumaran, tupi-guaraní, monet Amazonin kielet ja mapudungun. Synteettisiä ovat navajo, nahuatl, mohawk ja ketsua. Vanhassa maailmassa agglutinoivia kieliä ovat monet Keski-Aasian kielet: Altain, tiibettiläis-burmalaiset ja uralilaiset ja monet Kaukasian kielet, ja Amerikassa muun muassa nahuatl, huasteekki ja salish.

Amerikan alkuasukkaiden on katsottu saapuneen kolmena ryhmänä: intiaanit, na-dené-ryhmä (Kanadan alueen intiaaneja) ja inuitit eli eskimot. Nämä ovat kielellisesti täysin erilaisia ryhmiä. Melko myöhään Amerikkaan saapuneita aleutteja ja eskimoita ovat jotkut kielitieteilijät kytkeneet joidenkin Koillis-Aasian alkuperäiskansojen sukulaisiksi, ja historiallisen mikroliittiperinteen jatkajiksi. Eräiden geenitutkimusten mukaan ensimmäinen muuttoaalto tuli 11 000, na-dené 9 000 ja inuitit 5 600–2 900 vuotta sitten. Monien kielianalyysien mukaan eskimot ja aleutit olisivat eronneet toisistaan 4 000 vuotta sitten. Na-dené erosi muista kielistä lingvististen tutkimusten mukaan ehkä 4 700–5 000 vuotta sitten, ehkä jo 9 000 vuotta sitten.

Amerikan asutuksen maantieteestä ja aikataulusta

Jäätikköön avautui käytävä mennerjään sulaessa. Paleointiaanit saapuivat joko tätä käytävää tai Alaskan ja Kanadan länsirannikkoa pitkin nykyisten Yhdysvaltain alueelle.

Kivikauden asutus levisi jääkaudella myöhäispaleoliittisella ajalla Itä-Siperiassa, jonne syntyi monia kulttuureja.

Kuvassa näkyy Amerikan asuttamisen tapahtumasarja Beringia-mallin mukaan. Ensin ihmiset siirtyivät enna jääkauden kylmää kautta Siperiaan, myöhemmin marenpinnan laskettua Alaskan alueelle ja lopulta jäättömiä käytäviä pitkin Yhdysvaltoihin ja etelämmäs.

Luoteista Itä-Aasiaa ja Alaskaa yhdistävän Beringinsalmen leveys on vain 55 km, ja se on melko helppo ylittää veneellä. Mutta jääkauden aikana merenpinta laski 100–200 metriä ja Beringinsalmen kohdalle syntyi maasilta, Beringia. Se oli olemassa noin 50 000–40 000 ja 25 000–14 000 vuotta sitten. Lämpimän jääkauden maksimia edeltävä Farmdalen välivaihe oli noin 32 000–22 500 vuotta sitten, jääkaytävä auki ja Beringia maata.[39]

Pohjoisesta sijainnistaan huolimatta Beringian kannas ei ollut kokonaisuudessaan jäätikön peitossa, mikä osaltaan teki intiaanien esi-isille mahdolliseksi levittäytyä Alaskaan. Mutta samoihin aikoihin kuin Beringia oli kuiva, Kanadaa peitti suuri jääkenttä, joka ulottui aivan Tyynenmeren rantaan saakka ja sulki pääsyn etelään noin 28 000/25 000–13 000 vuotta sitten.

Koillis-Siperiassa ja ehkä myös Beringiassa saatettiin asua 60 leveysasteen pohjoispuolella ennen jääkauden huippukautta noin 24 000 vuotta sitten. Euroopan ja Aasian pohjoisosat autioituivat jääkauden kylmimpänä kautena noin 24 000–21 000 vuotta sitten. Tällöin radiohiilivuosissa 20 000–18 000 vuotta sitten Koillis-Siperia oli tuulista, kuivaa ja kylmää elämälle vihamielistä polaariaavikkoa. Jokilaaksot saattoivat olla hyvin lämpimiä. Esimerkiksi Aldanjoen laaksossa Verhojansk-vuorten itäpuolella kasvoi metsää[40]. Jakutian vuorten jäätiköiden arvellaan sulkeneen pääsyn Pohjois-Siperiaan.[41] Ruskea karhu saapui Amerikkaan ehkä 14 000 vuotta sitten. Jääkauden kylmimmän vaiheen autioitumisen pääsyyksi Siperiassa ja Euroopassa on usein väitetty kylmyyttä, riistan ja ravintokasvien puutetta, mutta joidenkin mukaan syy oli yksinkertaisesti polttopuun puute kuivilla ja kylmillä alueilla. Polttopuuta tarvittiin nykyisin tehtyjen mukaan jopa mammutinluun sytyttämiseen[42], ja näin ollen asutus olisi ollut mahdollista pensastundran koivuvyöhykkeessä tai lehtikuusia kasvavalla alueella.

Ihmisen uskotaan ylittäneen Beringinsalmen 25 000–14 000 vuotta sitten, ehkä 17 000 vuotta sitten sen jälkeen kun ilmasto alkoi jo hieman lauhtua jääkauden ankarimman vaiheen mentyä ohi.

Monet merkit viittaavat siihen, ettei Pohjois-Siperian, Beringian ja Amerikan asuttaminen olisi ollut mahdollista pohjoisten leveyksien kylmyyden takia ennen aikaa 16 000 vuotta sitten.lähde? Laurentiden ja Kordillieerien jääkilpien sulaessa 14 000–13 000 vuotta sitten avautui Kordillieerien jääkäytävä[43][44]. Jotkut väittävät kulkureitin Amerikkaan avautuneen jo lämpimän Bölling-kauden alussa noin 14 700 vuotta sitten.[45] Noin 15 000 vuotta sitten Beringinsalmen maakannas alkoi kaveta merkittävästi, ja 14 000 vuotta sitten Alaska erosi Itä-Aasiasta. Noin 13 500 vuotta sitten mammutit hävisivät Alaskasta Pansastundra levittäytyi Beringiassa laajoile alueille 15000-14000 kalenterivuotta sitten[46], jolloin hevonen ja mamutti katosivat siellä laajoilta alueilta.

Ehkä jo noin 13 000, viimeistään 12 500 kalenterivuotta sitten[19] Kanadan päällä ollut valtava jäätikkö jakautui jään sulaessa kahteen osaan, ja syntynyttä Kordillieerien jääkäytävää pitkin pääsi etelään. Arkeologiset löydöt eivät todista varmasti sitä, että Clovis-paleointiaanit tai näiden edeltäjät olisivat kulkeneet viimeistään noin 11 000 BP olleen jääkäytävän kautta[47]. Toinen mahdollinen muuttoreitti pitkin Alaskan rannikkoa etelään avautui nykytutkimusten mukaan jo ennen Kordillieerien jääkäytävää. Amerikan luoteisrannikko alkoi vapautua jäästä 16 800 kalenterivuotta sitten. Muu paitsi 400 kilometrin pätkä nykyisen Brittiläisen Kolumbian lounais- ja Washingtonin osavaltion luoteisrannikolla oli 16 000 vuotta sitten jäätön.[19] Ehkä jo noin 15 350–14 850 vuotta sitten ihminen saattoi kulkea rannikolla jään ohi.[19]. Jotkut väittävät että reitti olisi ollut kulkukelpoinen jo 17 000 vuotta sitten. Suuria jäättömiä alueita oli luoteisrannikolla 14 850 vuotta sitten, ja myös suuria nyt meren alla olevia alueita kuivina. Tämän takia meren rannikon varhaista asutusta on lähes mahdoton tutkia. Santa Rosan saari josta on tehty noin 12 500 vuotta vanhoja löytäjä, ei ollut jääkaudellakaan yhteydessä mantereeseen. Näin merellä on saaettu jo näin varhain purjehtia nahkaveneillä.[19]

Mammuttien tiedetään vaeltaneen kuivin jaloin Amerikkaan ennen viime jääkauden ankarinta vaihetta, joka oli 21 000–18 000 vuotta sitten. Jääkäytävä oli ollut auki ennen jääkauden huippukautta 67 000–25 000 vuotta sitten. Beringinsalmessa ollut Beringiankannas jäi veden alle 15 000–13 000 vuotta sitten jään sulaessa nopeasti Bölling-Alerödkaudella.

Alaskan ja Siperian jääkauden lopun arkeologiaa

Tiedot jääkauden aikaisesta asutuksesta Itä-Siperiassa ja Alaskassa ovat niukat. Jääkauden huippukautena itäisin ja luoteisin Siperia oli pääosin kylmää, kuivaa ja tuulista polaariaavikkoa[48] mutta toisaalta eimerkiksi Alaskan jokilaaksoissa kasvoi pajuja ja puita. Muu osa Alaskaa oli pääosin ruohotundraa[49].

Yleisesti uskotaan että Itä-Siperiaa olisi alettu asuttaa vasta noin 15 500 vuotta sitten, jolloin jääkauden kylmin vaihe oli takana[50]. Joka tapauksessa viimeistään 15 000 vuotta sitten asuttiin Siperiassa niinkin pohjoisessa kuin Aldanjoella ja Lenajoen keskijuoksulla. Luultavasti ensin aro, sitten pensastundra ja puusto levittäytyivät pohjoiseen. Ilmasto alkoi lämmetä voimakkaasti noin 14 000 vuotta sitten. Tällöin pensatundra levisi laajalle Alaskan sisäosiin ja mammutti harvinaistui huomattavasti. Vaikka mamuttia eli vielä 12000 radiohiilivuotta sitten, se ei sinnitellyt pitkään Alaskan sisäosissa hengissä[51]. Alaskan sisämaahan saapui[52] viime jääkauden viimeisen interstadiaalin lopun viimeisinä vuosisatoina wapitihirven (Cervus canadensis) ja dallinlampaan (Ovis dalli) metsästyksellä elänyt kivikautinen perinne, jonka ihmiset metsästivät myös pienriistaa, mm jäniksiä ja vesilintuja. Tämän perinne saapui moniin paikkoihin samoihin aikoihin kun vaivaiskoivu, vaivaispaju, haapa ja/tai lehtikuusi yleistyivät[53]. Mm Alaska-vuorten pohjoisrinteillä Nenanan laakson Windmill Lakessa 615 m korkeudessa merenpinnasta vaivaiskoivu ja vaivaispajukko yleistyivät siitepölytutkimusten mukaan räjähdysmäisesti noin 13500 kalenterivuotta sitten[54]. Varhainen Alaskan kivikautinen kulttuuri muistutti luultavasti myöhempiä vuodenaikakierron mukaan eläviä Kanadan subarktisen alueen intiaaneja, tai Pohjois-Siperian jukagirien kulttuureja. Puut tarjosivat ravintoa hirvelle, ja polttoainetta ihmisille. Alaskan varhaisia n. 13 700–13 100 kalenterivuoden takaisia löytöjä ovat muun muassa Nenanajoen laakson Dry Creekin lampaan- ja hirvenmetsästyspaikka[55] pienine kaksipuolisine keihäänkärkineen ajalta 13 500–13 000 vuotta sitten. Samoihin aikoihin ajoittuu Broken Mammothin hirven- ja biisoninmetsästyspaikka, ja kasvillisuus oli matalakasvuista alamaan tundraa, jossa kasvoi vaivaiskoivua ja vaivaispajua[56]. Broken Mammothista ei ole löydetty suoria todisteita siitä, että ihmiset olisivat metsästäneet mammutteja, mutta löytöjen mukaan luultavasti käyttivät maasta löytämiään mammutinluita esineiden tekoon.

Läheisen jäättömän Luoteis-Kanadan Bluefishluolassa saatettiin asua jo 15 750 vuotta sitten[52].

Jääkauden päättyessä Beringian alueelle näyttää saapuneen ensin lehdenmuotoisia kaksipuolisesti iskettyjä kärkiä valmistanut perinne noin 14 000 vuotta sitten, ja noin 11 000 vuotta sitten mikroteriin erikoistunut perinne, jota on kutsuttu lyhenteellä NAMANT[57]. Ero näiden välillä on huikea.[58] Edellinen viittaa paleointiaaneihin, jälkimmäinen eskimojen esi-isiin. NAMANT-perinnettä luonnehtivat mikroterät ja suuret terät, ja kaksipuolisten terien vähäisempi käyttö kuin aiemmalla Beringian perinteellä[57][59]. NAMANT-perinne jaetaan muun muassa Aldanjoen Djuktain kulttuuriin, Kamtshatkan-Japanin Aassian sisämaan-rannikon kulttuuriin ja muun muassa Onion Portagessa ilmenevään Amerikan paleoarktiseen perinteseen[57]. Djuktain kulttuuri ajoittuu radiohiilellä aikaan 13 120–12 140 BP[57]. Aasian-Japanin-Kamtshatkan perinne ajoittuu aikaan 14 340–10 410 BP ja Amerikan paleoarktinen aikaan 15 000–8 050 BP[57]. Alaskan mikroteriä tuottanut paleoarktinen jaetaan Akmak-kompleksiin 15 000–8 650 BP ja Kobukin perinteeseen 8 250–8 050 BP[57]. Sekä Akmakiin että Kobukiin liittyviä löytöjä on tehty erityisen hyvin kerrostuneesta Onion Portagen löytöpaikasta[60]. Paleoarktista perinnettä pidetään asialaisena ja luultavasti eskimoiden edeltäjänä[57]. Paleointiaanit eivät käyttäneet mikroteriä. Asutus on saattanut levitä Alaskaan joko Jäämeren rannikon suunnasta idästä tai Tyynenmeren rannikon suunnasta lounaasta, kiertäen silloisia Itä-Siperian vuorten vielä suuria jäätiköitä.

Dry Creekissä, joka oli ensimmäinen kerrostunut paikka Alaskassa, ei vanhemmissa kerrostumissa ole mikroliittejä. Dry Creek kuuluu niin sanottuun Nenana-kompeksiin, ja ensimmäiset työkalut on löydetty kerrostumasta ”komponentti 1”. Työkaluissa on kaksipuolisia piikiviteriä ja leikkureita ja säletyökaluja. Nenana-kompleksin työkalut eivät ole samanlaisa kuin paleointiaanien clovis-työkalut[61]. Komponentti 2 on peräisin ajalta 10 700 vuotta sitten. Se sisältää mikroliittejä ja muuta esineistöä, jotka liittyvät myöhempään Denalin kompleksiin. Vastaava kerrostumien kaksijakoisuus näkyy Luoteis-Siperian puolella Ushkin ja Djukhtain löydöissä. Myös Koillis-Siperian Djuktain luolasta on löydetty kaksipuolisesti iskettyjä keihäänkärkiä ja veitsiä sekä mikroteriä ajalta noin 14 000–10 000 eaa.[62].

Musta ja ruskea karhu ilmestyivät Alaskaan 14 150–10 900 kalenterivuotta sitten, mikä kertoo alueen viimeistään tuolloin muuttuneen ihmiselle asuttavaksi.[19] Ruskea karhu saattoi ollaSeattlen lähellä Whitbey Islandilla lähellä Kanadan ja Yhdysvaltain rajaa luoteisrannikolla 14 000–13 400 kalenterivuotta sitten.[63] Edellisen kerran karhuja tavattiin alueella ajoitusten mukaan 41 000–36 000 radiohiilivuotta sitten.[63]

Ainakin kulttuurin, mahdollisesti myös ihmisten siirtymistä takaisn Alaskaan tapahtui holoseenilla ehkä moneenkin otteeseen. Länsi-Kanadasta Charlie Laken luolasta on löydetty 10 500–10 000 BP ikäisä löytöjä[64] jotke lienevät liittyneet etelästä tulleeseen muuttoliikkeeseen. Alaskan läntisten Brooksin vuorten Iteriak-joen Mesan kärjet ovat kaksipuolisesti iskettyjä, pitkulaisia, monestikin hieman viisikulmiomaisia ja kaaraveperäisiä ja myös lehtimäisiä, osa uurrettuja niin kuin clovisin kärjet[65]. Löydöissä on myös kaivertimia ja kaapimia[65]. Mesan kärjet muistuttavat Yhdysvaltain paleointiaanien Agate Basinin kärkiä. Samankaltaisuus tulee esille lähinnä piikiven työstötavassa ja yleisessä muodossa, vaikka Agate Basinin kärjet ovatkin hieman toisen muotoisia[66]. Mesan löydät ajoittuvat aikaan 11660–9730 eaa.[67]. Mesan alue on nykyäänkin tundraa, ja pleistoseenikaudella siellä asui löytöjen mukaan mammutteja, biisoneja ja antilooppeja[68]. Nana-joen Panguingue Creekin löydöissä näkyy noin 10 180–8 170 BP ikäinen Nenan-komponentti, sitten noin 7 500 BP ikäinen keihäsmäisiä teriä tekevä komponentti ja lopuksi noin 4 500 BP ikäinen komponentti III[69].

Teorioita Atlantin ylittämisestä jääkaudella

 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

On väitetty, että eurooppalaiset olisivat noin 18 000 vuotta sitten saapuneet Amerikkaan purjehtimalla pitkin mannerjään reunaa.lähde? Väitettä tukee se, että paleointiaanien Clovisin tyyppiset keihäänkärjet muistuttavat Solutrén kulttuurin eli tarkemmin ns. Ylä-Solutrén vaiheen kärkiä noin 18 000 vuotta sitten.

Myös kilpailevan käsityksen mukaan maahanmuutto Beringinsalmen kautta tapahtui ja sillä oli merkittävä vaikutus alkuamerikkalaisten kehitykselle, mutta enää sitä ei pidetä ensimmäisenä. Pohjois-Amerikasta on löytynyt kalloja, jotka ovat vanhempia kuin tämä oletettu aasialaisten maahanmuutto. Eräät niiden piirteet viittaavat Eurooppaan ja osa niiden piirteistä on nykyisille kansoille suhteellisen vieraita. Vieraus nykykansoille ei sinänsä ole outoa, sillä nykyisen kaltaiset ihmistyypit eivät ole olleet olemassa nykyisenlaisina vielä tuohon aikaan.

Periaatteessa pidetään mahdollisena, että Amerikan vanhimmat asukkaat ovat sitten tulleet jo aikaisemmin Aasiasta ja tuoneet sieltä nämä nykyaasialaisille vieraat piirteet. Tämän perusteena on, että Aasian väestö muistutti ennen mongolidisen ihmistyypin kehittymistä nykyistä enemmän eurooppalaista. Tällaisesta paleoaasialaisesta, nykyaasialaisiin verrattuna hiukan enemmän eurooppalaista muistuttavasta väestöstä on tavattavissa useita viitteitä Aasiassa, muun muassa pohjoisen Japanin eristäytyneet ainut. Beringinsalmen maakannas on ollut olemassa mahdollisesti tuhansia vuosia, noin 24 000–9 000 eaa. Sitä kautta on voinut tulla useita muuttoaaltoja.lähde?

Nykyisiltä Pohjois-Amerikan intiaaniheimoilta on kuitenkin löydetty eurooppalaista tai eurooppalaisen kaltaista perimää, jonka alkuperä on tuntematon. On poissuljettu mahdollisuus, että perimä olisi siirtomaa-ajan perua.lähde? Löydetyt Eurooppaan viittaavat piirteet geenistössä ovat voineet tulla vain väestöltä, jolla on kapea geenipohja ja vähän vaihtelua.lähde? Tällainen voisi olla peräisin jääkauden aikaisesta muutamien henkilöiden muutosta yli Atlantin. Nämä harvat muuttajat olisivat olleet yksi perustajaväestöistä, mikä selittäisi geenipohjan yksipuolisuuden.kenen mukaan? Myös Pohjois-Amerikan heimojen ulkonäössä on ei-aasialaisia piirteitä, muun muassa pitkä kyömynenä on melko yleinen preerian kansoilla. Ei ole varmaa tutkimusta siitä, olisivatko Amerikan alkuasukkaat saaneet geenilisän tai jopa perustajaväestön Euroopasta. Tätä ehdotusta laajasta geenien vaihdosta ei tue Viikinkien lyhytikäinen tukikohta Newfoundlandissa. Reittinä on voinut myös olla laajentuneen napajäätikön reuna. Merenpohjaa pitkin ei Amerikkaan päässyt.

Eteläamerikkalaisten suhde Tyynenmeren kansoihin

Etelä-Amerikan vanhimmat tunnetut luurangot viittaavat Tyynenmeren kansoihin kuten samoalaisiin, polynesialaisiin ja melanesialaisiin. Myös geenitutkimus on löytänyt Etelä-Amerikan intiaaneilta Tyynenmeren kansojen kanssa yhtäläistä geenistöä. Samalta ajalta on myös eteläamerikkalaisia kalliomaalauksia, joissa kaksi eriväristä ihmistyyppiä kohtaa sotaisasti. Maalaukset tukevat luurankojen ja geenien pohjalta tehtyä päätelmää tyynimerisestä alkukansasta Etelä-Amerikassa. Tyynenmeren kansat olivat tummaihoisia, kun pohjoisesta peräisin olevat taas heihin verrattuna suhteellisen vaaleaihoisia. Oletetaan, että intiaaniväestö olisi surmannut suurimman osan tyynimerisestä väestöstä levittäytyessään kohti etelää.

Eteläisimmän Etelä-Amerikan eteläkärjessä sijaitsevasta karusta ja syrjäisestä Tulimaasta tunnetaan jaghan-heimo, joka on ihonväriltään erityisen tumma. Tätä heimoa pidetään viimeisenä Etelä-Amerikan ensimmäisen muuttoaallon edustajana, joka on selvinnyt vuosituhannet syrjäisellä kotiseudullaan.

Katso myös

Lähteet

  • Ceram C W: Ensimmäinen amerikkalainen - Intiaanien arvoitus. Suomentanut Mattila R. Kirjayhtymä, 1973. ISBN 9789512603138.
  • Kero, Reino: Intiaanien Amerikka. Otava, 1986. ISBN 9789511089742.
  • Jyrki K. Talvitie, Anneli Ilmonen, Sulkakäärme ja jaguaarijumala, Meksikon ja Guatemalan intiaanit, Tampareen taidemuseon julkaisuja 73, ISBN 952-9549-42-3, ISSN 0782-3746
  • West, F H: American Beginnings. The University of Chicago Press, 1996. ISBN 0-226-89399-5.
  • John F Hoffecker, Scott A. Elias: Human ecology of Beringia. Columbia University Press, 2007. ISBN-13 978-0-231-13060-8.


Viitteet

  1. ↑ Spectrum tietokeskus, osa 4, s. 228. Porvoo: WSOY, 1977.
  2. ↑ Otavan iso tietosanakirja, osa 3, s. 1101. Keuruu: Otava, 1964.
  3. ↑ Spectrum tietokeskus, osa 4, s. 228. Porvoo: WSOY, 1977.
  4. ↑ Jared Diamond: Tykit, taudit ja teräs. Terra Cognita 2003. ISBN 952-5202-56-9. Alkuteos Jared Diamond 1997, 1999. Osa I, Luku I, s. 49.
  5. ↑ Cetram 1973, s. 226, Luku Beringin salmen ylitys
  6. ↑ Kero 1986, s 18
  7. ↑ West 1996, s 556, s 555
  8. ↑ Chapter one - American prehistory: The Peopling of the Aamericas Fourdir.com. Four Directions Institute. (englanniksi)
  9. ↑ Bering Strait land bridge "theory" home.earthlink.net. (englanniksi)
  10. ↑ Clovis Traditions: Technology, Subsistence, and Settlement Manitoba Heritage Network. Manitoba Archaeological Society. (englanniksi)
  11. ↑ Heather Pringle: The 1st Americans. Scientific American November 2011. s. 36-41.
  12. ↑ The Peopling of Canada: First Peoples (rtf) nipissingu.ca. (englanniksi)
  13. ↑ a b Jyrki K. Talvitie, Anneli Ilmonen, Sulkakäärme ja jaguaarijumala, Meksikon ja Guatemalan intiaanit, Tampereen taidemuseon julkaisuja 73, ISBN 952-9549-42-3, s. 50, s 49 Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Talvitie-Ilmonen_1997_50” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  14. ↑ K. Kris Hirst: PreClovis Culture archaeology.about.com.
  15. ↑ Tony Baker: The Clovis First / Pre-Clovis Problem ele.net. 5.11.1997. (englanniksi)
  16. ↑ Menneisyyden monet totuudet. Editors Jonathan Bastable Alison Candlin, Project Editor Liz Hitchcock. Suom. toimitus Hannakatri Holmen, suom. artikkelien kirjoittaja Jaana Iso-Markku. Valitut Palat Helsinki 2009. ISBN 978-951-584-835-2. Suomentaja Jaana Iso-Markku. Alkuteos The Truth About History (2003). s. 30.
  17. ↑ Ensimmäiset ihmiset, Ihmisen suku 1, s. 190.
  18. ↑ 35Thousand - 4.6BillionBP Sharpgary.org/. (englanniksi)
  19. ↑ a b c d e f g E. James Dixon: How and When Did People First Come to North America? Athena Review. Athena Publications. (englanniksi)
  20. ↑ Tiede, 7/2007, s. 35–42.
  21. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria, Osa 1 Esihistoria. Päätoimittaja Erling Bjöl, suom. päätoim. Matti Klinge. Otava 1982. ISBN 951-1-06922-5. s. 78.
  22. ↑ a b Juliet E. Morrow: Paleoindian Period Encyclopedia of Arkansas History and Culture. 29.5.2008.
  23. ↑ The Ice Age 6 - A Pleistocene Bestiary id-archserve.ucsb.edu. (englanniksi)
  24. ↑ The Pleistocene Overkill Hypothesis geography.berkeley.edu. (englanniksi)
  25. ↑ Quaternary faunas geo.arizona.edu. (englanniksi)
  26. ↑ Diamond 2003, s. 50
  27. ↑ J.S. Aber: Paleo-Indians academic.emporia.edu. 2006. (englanniksi)
  28. ↑ Blaine W. Schuber et al.: Latest Pleistocene paleoecology of Jefferson's ground sloth (Megalonyx jeffersonii) and elk-moose (Cervalces scotti) in northern Illinois Sciense Direct. (englanniksi)
  29. ↑ http://www.pnas.org/cgi/content/full/102/33/11763
  30. ↑ http://www.geo.arizona.edu/palynology/geos462/05quatfaun.html
  31. ↑ Göran Burenhult: Ihmisen suku 2: Kivikauden ihmiset. WSOY. ISBN 951-0-18778-X.
  32. ↑ Diamond 2003, s. 47, s 49
  33. ↑ Dr. Michael K. Faught: Underwater archaeology, Paleoindian origins, and histories of settlement Florida Museum of Natural History. (englanniksi)
  34. ↑ Pauketat-Loren 2005, s. 34. Alkup. lähde Doran 2002:34
  35. ↑ a b Pauketat-Loren 2005, s. 35.
  36. ↑ a b c d e f g h i Pauketat-Loren 2005, s. 36.
  37. ↑ Candlin s. 29.
  38. ↑ A Review of Hypotheses and Evidence Relating to the Origins of the First Americans jqjacobs.net. (englanniksi)
  39. ↑ Jyrki K. Talvitie, Anneli Ilmonen (toim.): Sulkakäärme ja Jaguaarijumala - Meksikon ja Guatemalan intiaanikulttuurit. Tampereen taidemuseon julkaisuja 73. Tampere: Tampereen taidemuseo, 1997. ISBN 952-9549-42-3.
  40. ↑ Fagan 2008, s 76
  41. ↑ Elias, Scott A.: The beringian barrier to human dispersal during the late pleistocene gsa.confex.com. (englanniksi)
  42. ↑ Hoffecker&Elias 2007, s. 113-114
  43. ↑ Ensimmäiset ihmiset, Ihmisen suku 1, ISBN 951-0-18779-8, WSOY 1993, kartta s. 186
  44. ↑ Late Quaternary Vegetation History of Northern North America Based on Pollen, Macrofossil, and Faunal Remain Arthur S. Dyke Geological Survey of Canada, Natural Resouces Canada, 601 Booth Street, Ottawa, Ontario K1A 0E8, Canada, Géographie physique et Quaternaire Volume 59, numéro 2-3, 2005, p. 211-262, Direction de la rédaction : André G. Roy (directeur) et Pierre J.H. Richard (rédacteur en chef) Éditeur : Les Presses de l'Université de Montréal ISSN : 0705-7199 (imprimé) 1492-143X (numérique)
  45. ↑ Stuart J. Fiedel1: The Peopling of the New World: Present Evidence, New Theories, and Future Directions. Journal of Archaeological Research, 2000, 8. vsk, nro 1. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  46. ↑ Hoffecker&Elias 2007, s
  47. ↑ West 1996, s. 556.
  48. ↑ The Cambridge Encyclopedia of Archaeology, Executive editor Candida Hunt, ISBN 0 521 22989 8, s 51
  49. ↑ 18000 years of Ecospatial Evolution of Northern North American Biomes
  50. ↑ Fagan 2008, s. 69.
  51. ↑ Late Quaternary Vegetation History of Northern North America Based on Pollen, Macrofossil, and Faunal Remains Arthur S. Dyke, Géographie physique et Quaternaire, Volume 59, numéro 2-3, 2005, p. 211-262, Direction : André G. Roy (directeur), Rédaction : Pierre J.H. Richard (rédacteur en chef), Éditeur : Les Presses de l'Université de Montréal,ISSN : 0705-7199 (imprimé) 1492-143X (numérique), DOI : 10.7202/014755ar
  52. ↑ a b Fagan 2008, s. 88.
  53. ↑ Hoffecker&Elias 2007, s 159, s 155
  54. ↑ Hoffecker&Elias 2007, s 159, s 146, s 147
  55. ↑ Hoffecker&Elias 2007,s 147
  56. ↑ Holmes, Charles E. "Tanana River Valley Archaeology Circa 14,000 to 9000 B.P." Arctic Anthropology 38.2 (2001): 154. Academic Search Premier. EBSCO. Web. 2 Apr. 2011
  57. ↑ a b c d e f g Coe 1986, s 34
  58. ↑ Ted Goebel, Michael R. Waters, and Margarita Dikova: Ushki-5, Kamchatka, and the Peopling of the Americas unr.edu. (englanniksi)
  59. ↑ The Cambridge Atlas of Archaeology. Luku 55 The colonization of the arctic, s. 361.
  60. ↑ West 1996, s. 487, alkup. lähde Acta Arctica
  61. ↑ Nenana Complex By K. Kris Hirst, About.com Guide
  62. ↑ E. Human Habitation and Settlement Canada's first nations. University of Calgary & Red Deer College. (englanniksi)
  63. ↑ a b George E. Mustoe & Cynthia A. Carlstad: A Late Pleistocene Brown Bear (Ursus arctos) from Northwest Washington (pdf) vetmed.wsu.edu. (englanniksi)
  64. ↑ West 1996, s. 555.
  65. ↑ a b West 1996, s. 501.
  66. ↑ West 1996, s. 503.
  67. ↑ West 1996, s. 502.
  68. ↑ West 1996, s. 499.
  69. ↑ West 1996, s. 369.

Aiheesta muualla

Esikolumbiaaniset intiaanikulttuurit
Intiaanien alkuperä • Paleointiaanit • Amerikan historia
Pohjois-Amerikka
Pohjois-Amerikan intiaanit • Arkaainen kausi • Arkaaisen kulttuurin alueet • Jälkiarkaaiset kulttuurit • Kanadan kivikausi • Kanadan kilven arkaainen perinne • Alaskan varhaiset arktiset kulttuurit
Keski-Amerikka
Mesoamerikan intiaanikulttuurit • Mesoamerikan intiaanikulttuurien muotoutumisvaihe
Etelä-Amerikka
Etelä-Amerikan intiaanikulttuurit • Keski-Andien intiaanikulttuurit • Perun keskinen esikeraaminen kausi • Perun esikeraamisen kauden loppuvaihe • Perun varhaiskeraaminen kausi • Pohjois-Andien intiaanikulttuurit • Ecuadorin intiaanikulttuurit • Kolumbian intiaanikulttuurit


 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Intiaanien_alkuperä&oldid=12350307”