Kurjenpolvikasvit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kurjenpolvikasvit
Metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum)
Metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Geraniales
Heimo: Kurjenpolvikasvit Geraniaceae
Adans.
Synonyymit
  • Erodiaceae Horaninow
  • Hypseocharitaceae Weddell
Katso myös

  Kurjenpolvikasvit Wikispeciesissä
  Kurjenpolvikasvit Commonsissa

Kurjenpolvikasvit (Geraniaceae) on kaksisirkkaisten kasvien heimo, johon kuuluu tulkinnasta riippuen 7–14 sukua ja noin 730 lajia. Useimmat lajit ovat ruohoja tai puolipensaita, ja niitä esiintyy erityisesti lauhkeilla ja lämpimänlauhkeilla seuduilla, kuten eteläisessä Afrikassa. Varret ovat suurikokoisilla lajeilla puumaiset; useimmilla ne ovat karvapeitteiset. Kukat ovat kaksineuvoisia, niissä on viisi terälehteä ja ne ovat väriltään tyypillisesti karmiinin- tai lilanpunaisia.[1]

Merkittävimmät suvut ovat kurjenpolvet (noin 300 lajia) ja pelargonit (noin 280 lajia). Suomessa esiintyy luonnonvaraisena 14 kurjenpolvilajia ja kaksi kurjennokkalajia. Pelargonit ovat hyvin suosittuja koristekasveja.

Kurjenpolvikasvit ovat tanniinipitoisia ruohoja, joiden varret ovat nivelikkäitä. Lehdet ovat tavallisesti kierteisesti, harvoin vastakkaisesti, korvakkeellisia ja kourasuonisia tai sormiliuskaisia tai parilehdykkäisiä. Kukinto on viuhkomainen, usein valesarja, ja kukan osat emiötä lukuun ottamatta ovat erilehtisiä. Verholehdet ovat sukasellisia. Terälehdet ovat nuppuasennossa kiertyviä eli kontortteja. Mesirauhaset sijaitsevat kohdakkain verholehtien kanssa. Heteet sijaitsevat kahtena kiehkurana. Emilehdet ovat tavallisesti nokkamaisia, ja sikiäimessä on muutama siemenaihe kutakin emilehteä kohden. Siemenaiheet ovat usein luokkimaisesti käyristyneitä (kampylotrooppisia). Hedelmä on verhiöllinen.[2]

Kurjenpolvikasveihin kuuluu kuusi sukua ja 805 lajia, jotka jakautuvat kahteen ryhmään; ensimmäisessä on vain yksi suku (Hypseocharis), toisessa loput viisi (alaheimo Geranioideae).[2]

Hypseocharis käsittää yhden, kaksi tai kolme monivuotista ja enemmän tai vähemmän varretonta ruoholajia, jotka kasvavat Andeilla Etelä-Amerikan lounaisosassa.[3] Kasvit ovat mukulallisia tai niillä on paksu pääjuuri. Lehdet ovat korvakkeettomat. Kukassa on viisi tai 15 hedettä ja sikiäimessä noin 12 siemenaihetta emilehdessään. Vartalo on rihmamainen, luotti pallomainen. Hedelmä on rakokota, jonka päässä vartalon jäänteet jäljellä.[2]

Geranioideae-alaheimon 865 lajia kasvaa maapallon lauhkeissa ja lämpimissä osissa, erityisesti Etelä-Afrikassa.[4] Ne ovat pääasiassa ruohoja, eräät varsisukkulentteja, geofyyttejä tai pensaita. Karvat ovat rauhasmaisia ja varret usein nivelikkäät. Lehtien korvakkeet ovat usein hyvin kehittyneet. Kukassa on sukaspäiset verholehdet, laakea teriö ja tyvestään vaihtelevissa määrin yhteen kasvaneet heteet. Sikiäin koostuu tavallisesti ja enintään viidestä emilehdestä, joskus vain kahdesta, ja vartalo on lyhyt, tukeva ja ontto, luotti liuskainen. Kärki-istukallisia ja kampylotrooppisia siemenaiheita on yksi tai kaksi kussakin emilehdessä. Sikiäimen yläosa kehittyy hedelmän nokkamaiseksi osaksi, ja hedelmä on liiteluomainen kota, jonka liuskat kihartuvat ylöspäin ja irtaantuvat keskuspylväästä. Siemenestä puuttuu ravintovarasto (endospermi), ja alkio on ainakin kurjenpolvilla vihreä ja käyrä.[2]

Geranioideae-ryhmän suurimmat suvut ovat kurjenpolvet (Geranium, 430 lajia), pelargonit (Pelargonium, 280 lajia), kurjennokat (Erodium, 80 lajia) ja mehigeraanit (Monsonia, 40 lajia Sarcocaulon mukaan lukien).[2]

[5][6]