Sielu
Sielu tarkoittaa ihmisen ja joskus muunkin olennon tajuista, henkisten toimintojen ja ilmiöiden ylläpitäjänä toimivaa aineetonta puolta, joka usein käsitetään itsenäiseksi olioksi ja jonka monissa uskonnoissa ajatellaan lähtevän ruumiista kuolemassa ja jatkavan olemassaoloaan.[1] Näkemystä, jonka mukaan ulkomaailmaa aistiva aineellinen keho ja ulkomaailmasta tietoinen aineeton tajunta tai sielu ovat kaksi eri asiaa, kutsutaan dualismiksi.[2] Sielulla tarkoitetaan myös ihmisen psyykkisten toimintojen ja ilmiöiden kokonaisuutta, varsinkin kuvaannollisessa yhteydessä, ihmisen sisintä olemusta.[1]
Käsitteen historiaa
Raamatun mukaan ihminen on sielusta, ruumiista ja hengestä muodostuva kokonaisuus.[3]
Muinaiskreikkalainen Platon kehitti järjestelmällisen ruumis-sielu-kahtiajaon, jakoi sielun kolmeen osaan ja yritti todistaa sielun kuolemattomuuden (Platonin teoria sielusta). Ruumiin ja sielun erottamisesta tehtiin myös kristillinen oppi, joka vallitsi kristillisten teologien piirissä keskiajalta uudelle ajalle saakka. René Descartes määritteli sielukäsityksen uudestaan 1600-luvulla.[4] Descartes tunnetaan juuri dualismistaan, joka oletti, että sielu ja ruumis ovat erillisiä mutta keskinäisessä vuorovaikutuksessa, sekä itsenäisen, ajattelevan mielen eli sielun olemassaolon todistuksistaan (cogito ergo sum). Tunnettu muoto kartesiolaisuuden kritiikistä nykyajan filosofiassa on Gilbert Rylen teoksessa The Concept of Mind (1949). ”Koneessa olevaa aavetta” arvostelevien mukaan ihminen on ruumiillinen olento eikä aineeton sielu.[5]
Aristoteleen mukaan sielu oli yksinkertaisesti ruumiin eläväksi tekevä muoto, jolla ei ollut ruumiista itsenäistä olemassaoloa. Hänen mukaansa ihmisten lisäksi myös kasveilla ja eläimillä oli alempitasoinen sielu. Jo stoalaisten ja epikurolaisten mukaan sielu oli täysin aineellinen, mutta toisin kuin Aristoteles, he katsoivat sen olevan silti ruumiista erillinen.[6] Suurin osa nykyfilosofeista kieltää aineettoman sielun olemassaolon kokonaan.[7]
Suomalaisten sielu-käsitykset
Suomalaiset ovat alun perin ajatelleet, että ihmisellä on kaksi tai kolme sielua. Henki on pitänyt yllä ihmisen ruumiintoimintoja, itse vastasi tietoisuudesta ja haamu (vaihtoehtoisesti aave, hahmo tai emuu) ihmisen hyvinvoinnista. Hengen nähtiin lähtevän ruumiista ihmisen viimeisen henkäyksen mukana, mutta se ei ollut luonteeltaan persoonallinen olento, vaan eräänlainen elämänvoima. Tajunnan menettäminen on taas eräissä murteissa tulkittu itsensä menettämiseksi. Vielä 1900-luvulla on paikoin uskottu ettei nukkuvaa saisi herättää äkisti, sillä ihmisen sielu, itse, saattaisi olla hänestä kaukana eikä välttämättä ehtisi löytää takaisin. Haamun poistumisen ruumiista on puolestaan katsottu johtavan ihmisen sairastumiseen, tai jos sen nähtiin liikkuvan ihmisen ruumiista irrallisena, ennenaikaiseen kuolemaan.[8]
Katso myös
- Animismi
- Egyptiläinen sielu
- Kartesiolainen teatteri
- Mielenfilosofia
- Mieli
- Neurotiede
- Parapsykologia
- Pneuma
- Pre-eksistenssi
Lähteet
- ↑ a b Kielitoimiston sanakirja (Kotimaisten kielten keskuksen julkaisuja 132) Helsinki: Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy.
- ↑ Palmgren, Gorm: Mitä tietoisuus on?. Tieteen Kuvalehti, 6.11.2008, nro 16/2008, s. 69.
- ↑ 1. Moos. 2:7
- ↑ Hick, John: ”Sielun kuolemattomuus”, Uskonnonfilosofia, s. 63–64. (Philosophy of Religion, 1963.) Suomentaneet Taisto Nieminen ja Heikki Kirjavainen. 2. painos (1. painos 1969) Helsinki: Kirjapaja, 1992. ISBN 951-625-167-6
- ↑ Hick 1992, s. 63–64.
- ↑ Sihvola, Juha: Hellenistinen filosofia: epikurolaisuus, stoalaisuus ja skeptisismi. Teoksessa Korkman, Petter & Yrjönsuuri, Mikko (toim.): Filosofian historian kehityslinjoja, s. 92. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-708-0
- ↑ Swinburne, R. G.: Soul. Teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy, s. 886. (2nd edition) New York & Oxford: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1 (englanniksi)
- ↑ Pulkkinen, Risto: Suomalainen kansanusko, s. 143–147. Helsinki: Gaudeamus, 2018.
Kirjallisuutta
- Järvilehto, Timo: Missä sielu sijaitsee? Psyykkisen toiminnan hermostollinen perusta. Oulu: Pohjoinen, 1987. ISBN 951-749-180-8
Aiheesta muualla
Sitaatteja aiheesta Sielu Wikisitaateissa
- Lorenz, Hendrik: Ancient Theories of Soul The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||