Ukraina

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 21. maaliskuuta 2014 kello 21.58 käyttäjän Paju (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katsottu versio tästä sivusta, joka hyväksyttiin 21. maaliskuuta 2014, perustui tähän versioon.
Ukraina
Україна
(Ukrajina)
Ukrainan lippu Ukrainan vaakuna
lippu vaakuna

Ukrainan sijainti

Valtiomuoto tasavalta
Presidentti
Pääministeri		 Oleksandr Turtšynov (väliaikainen)
Oleksandr Turtšynov (väliaikainen)
Pääkaupunki Kiova (Kyjiv) (2 845 023 as.)
50°27′00″N, 30°31′24″E
Muita kaupunkeja Harkova (1 451 028 as.),
Odessa (1 014 852 as.),
Dnipropetrovsk (997 754 as.),
Donetsk (953 217 as.),
Zaporižžja (770 672 as.),
Lviv (730 272 as.),
Kryvyi Rih (656 478 as.),
Mykolajiv (496 188 as.),
Mariupol(461 810 as.)[1]
lisää kaupunkeja
Pinta-ala
– yhteensä 603 628 (sijalla 45)
– josta sisävesiä 7 %
Väkiluku (2013) 45 553 047 [1] (sijalla 30)
– väestötiheys 75,5
– väestönkasvu 0,622 [2] (2011)
Viralliset kielet ukraina
Valuutta hryvnia (ukr. гривня, hryvnja) (UAH)
BKT (2011)
– yhteensä 328 783 miljoonaa USD (PPP, sija 37)[3]  (sijalla 52)
– per asukas 7 210 USD (PPP)
HDI (2019) 0,779 [4] (sijalla 74)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 9,8
– teollisuus 32,3
– palvelut 57,9
Aikavyöhyke +2
– kesäaika UTC+3
Itsenäisyys
Neuvostoliitosta:
24. elokuuta 1991
Lyhenne UA
– ajoneuvot: UA
– lentokoneet: UR
Kansainvälinen
suuntanumero		 +380
Tunnuslause Воля, Злагода, Добро
Volja, Zlahoda, Dobro
(Vapaus, sopusointu, hyvyys)
Kansallislaulu ”Štše ne vmerla Ukrajiny”
Edeltäjä(t) Kiovan rus
Galitsian ja Volynian ruhtinaskunta (1199–1392)
(1649–1764)
 Venäjän keisarikunta (1699 eli 1721–1917)
Ukrainan kansantasavalta (1917–1921)
Ukraina Länsi-Ukrainan kansantasavalta (1918–1919)
Vapaa territorio (1918–1921)
 Neuvostoliitto (1923–1991) eli
Ukrainan SNT:n lippu (1949–1991) Ukrainan SNT (1917–1991)

Ukraina (ukr. Україна, Ukrajina) on valtio Itä-Euroopassa. Ukraina on pinta-alaltaan Euroopan toiseksi suurin ja väkiluvultaan seitsemänneksi suurin valtio. Ukrainan rajanaapureita ovat idässä Venäjä, pohjoisessa Valko-Venäjä ja lännessä Puola, Slovakia, Unkari, Romania ja Moldova. Etelässä maa rajoittuu Mustaanmereen. Ukrainan pääkaupunki on Kiova. Toiseksi suurin kaupunki on Koillis-Ukrainassa sijaitseva Harkova. Myös Mustanmeren rannalla sijaitseva noin miljoonan asukkaan Odessa on merkittävä kulttuuri-, tiede- ja teollisuuskeskus.

Maantiede ja ilmasto

Välimeren ilmastosta nauttivaa eteläistä Krimiä lukuun ottamatta Ukrainassa vallitsee lauhkea mannermainen ilmasto. Sademäärä ei jakaudu tasaisesti vaan on runsaampaa valtakunnan länsi- ja pohjoisosissa ja vähenee kohti kaakkoa. Talvet ovat Mustanmeren rannikolla viileitä, sisämaassa kylmiä. Kesät ovat suurimmassa osassa maata lämpimiä, aivan etelässä kuumia.

Ukraina on enimmäkseen tasankoa ja ylänköä, vain Karpaateilla ja Krimin niemimaalla on vuoristoa. Pohjoisessa ja lännessä on metsäaroa, aron ja lehtimetsän vaihettumiskasvillisuutta. Suurinta osaa Ukrainasta hallitsevat arot. Jopa 58 % pinta-alasta on viljelykelpoista. Krimin etelärannalla kapealla kaistaleella, Krim-vuorten katveessa, suojassa pohjoisilta arotuulilta, kasvillisuus on subtrooppista rehevää välimerenkasvillisuutta, kuten laakeripuita, pistaaseja, mansikkapuita ja sitruspuita.

Korkein huippu on Itä-Karpaateilla, Karpaattien kansallispuistossa sijaitseva Hora Hoverla, 2 061 m.[5] Krimin korkein huippu on Roman-Koš, 1 545 m.

Ukrainan merkittävin joki on maan itäiseen ja läntiseen osaan jakava Dnepr. Se on Euroopan kolmanneksi pisin joki Volgan ja Tonavan jälkeen.[6] Muita suuria jokia ovat Donets, Dnestr ja Etelä-Bug. Nämä joet virtaavat Mustaanmereen tai Asovanmereen. Tonavan suisto muodostaa rajan Romanian kanssa. Maan luoteiskulmalla, Puolan rajajokena virtaa Itämereen laskevan Veikselin vesistöön kuuluva Läntinen Bug.[7][5] Järviä on 3 000, mutta ne ovat pieniä. Järvien keskimääräinen pinta-ala on 0,67 neliökilometriä. Yhdessä erityisesti Dneprin varrelle rakennettujen useiden tekojärvien kanssa maan järvet kattoivat vuonna 1986 yhteensä 11 730 nelikilometrin pinta-alan. Meren läheisyydessä sijaitsevat maan suurimmat järvet. Niistä monet ovat matalia ja niiden vesi sisältää suolaa; osa rannikon järvistä on laskujoettomia suolajärviä.[8]

Historia

Pääartikkeli Ukrainan historia

Nykyisen Ukrainan alueella ovat antiikin aikana asuneet vuorotellen muun muassa kimmerialaiset, skyytit, sarmaatit ja gootit.[9] Mustanmeren rannikot olivat antiikin aikana osa kreikkalaista maailmaa, ja nykyisen Ukrainan alueella sijaitsevalla Mustanmeren pohjoisrannikollakin oli kreikkalaisia siirtokuntia jo 600-luvulla eaa. Hunnien ajettua gootit Ukrainasta 300-luvulla sinne asettui muun muassa avaareja, kasaareja ja bolgaareja, mutta myös itäslaaveja. Itäslaavien ja viikinkien perustama Kiovan suuriruhtinaskunta taisteli alueelle tulleita turkinsukuisia petsenegejä ja kumaaneja vastaan ja loi Mustaltamereltä Itämerelle ulottuneen valtakunnan, jonka perinnöstä syntyivät Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina.

Mongolien etujoukot tekivät 1222-1223 sotaretken Asovanmeren pohjoispuolitse Krimille ja Ukrainan eteläosiin. Kalka-joella he löivät kiptšakit ja näiden avuksi tulleiden Kiovan Rusin, Tšernihivin ja Galitsian ruhtinaiden joukot keväällä 1223. Mongolijoukot kuitenkin palasivat itään jo samana vuonna.[10] Varsinainen mongolien invaasio Kiovan Rusin alueelle alkoi 1237. Moskovan, Jaroslavlin ja Tverin kukistettuaan joukot suuntasivat etelään. Vuosina 1238-1240 joukot viipyivät Donin ja Donetsin välisillä mailla nykyisen Ukrainan itäosissa. Useiden hyökkäysten jälkeen Tšernihiv kaatui syksyllä 1239. Joulukuussa 1240 Kiova vallattiin usean viikon piirityksen jälkeen. Mongoliarmeija jatkoi länteen kahtena sotajoukkona. Eteläisempi ryhmä suuntasi Halytšiin ja toinen Volodimiriin, Volynian länsiosiin. Molemmat kaupungit kaatuivat lyhyiden piiritysten jälkeen. Sotajoukot jatkoivat edelleen lännemmäksi. Batu-kaanin johtama pääjoukko jatkoi Halitšista Karpaattien yli Unkariin. Pohjoisempi mongolijoukko jatkoi Puolaan (mm. Krakova) ja kierteli laajalti Puolan, Tšekinmaan ja Unkarin alueella. Vuonna 1242 joukot yhdistyivät Unkarissa ja pääjoukko jatkoi Tonavalle ja sieltä Mustanmeren pohjoispuolitse itään Volgan alajuoksulle. Sinne perustettiin uuden valtakunnan, Kultaisen ordan keskus.[10]

Ukraina jäi pääosin Mongolien perustaman Kultaisen ordan haltuun. Ainoastaan Galitsia-Volynian ruhtinaskunta, myöhemmin kuningaskunta pystyi seuraavina vuosina menestyksekkääseen vastarintaan tataarivaltaa vastaan, vaikkakin oli muodollisesti Kultaisen ordan alainen. Vastarinnassa apua saatiin yhteistyöstä Unkarin, Liettuan ja Puolan kanssa. 1340-luvulla Galitsia kuitenkin ajautui Puola-Liettuan hallintaan.[11]

Mongolivallan väistyessä 1500-luvulla Ukrainaan muodostui kasakkayhteisöjä, jotka 1648– 1654 kapinoivat Puolaa vastaan ja tukeutuivat Venäjään.

Bohdan H'melnytskyi Toğay beyn kanssa Lvivin seudulla

Atamaani Bohdan H’melnytskyin johtama kapina Puolaa vastaa johti siihen, että Puola-Liettuasta ja sen aatelisvallasta irti pyrkivät ukrainalaiset kasakat tukeutuivat Venäjän tsaariin 1654 tunnustaen tämän muodollisen ylivallan saadakseen suojelijan katolista länttä vastaan tilanteessa, missä myös turkkilainen ja islaminuskoinen Osmanien valtakunta asetti paineitaan etelästä.

Andrusovon rauhassa 1667 Itä-Ukraina ja Kiova liitettiin Venäjän yhteyteen ja länsiosa Puola-Liettuaan.[9] Suuren Pohjan sodan yhteydessä hetmanni Ivan Mazepa pyrki Ruotsin tuella itsenäisyyteen Venäjästä, mutta Pultavan taistelun seurauksena kasakkojen Ukraina liitettiin entistä tiiviimmin Venäjään. Puolan vaikutus Ukrainaan hiipui vähitellen 1772, 1793 ja 1795, kun Puola-Liettuan aatelistasavallan muodostanut Puolan kuningaskunta jaettiin v. 1795 jälkeen lopulta kokonaan Preussin (sittemmin Saksa), Itävallan (sittemmin Itävalta-Unkari) ja Venäjän kesken. Pääosa Länsi-Ukrainaa liitettiin Venäjään, joskin Itä-Galitsia ja Bukovina joutuivat osaksi Itävalta-Unkaria. Aleksanteri II lakkautti alun perin puolalaisen aatelin voimaansaattaman ja Venäjän Katariina II:n lopullisesti vahvistaman maaorjuuden vasta 1861.

Ukrainalainen kansallisuusaate alkoi nousta 1840-luvulta alkaen, mutta joutui Venäjän hallinnon tukahduttamistoimien kohteeksi 1870-luvulta alkaen. Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen yhteydessä alkoi Ukrainan itsenäistyminen. Länsi-Ukrainassa ukrainalaiset kokivat kansallisen herätyksen 1800-luvun lopun tapaan puolalaisten kanssa, mutta vastustivat myös puolalaisten kaupunkien dominanssia Galitsiassa ukrainalaiseen maaseutuun nähden.

Ensimmäisen maailmansodan lopussa

Pääartikkeli: Ukrainan itsenäisyyssota

Ensimmäisen maailmansodan aikana Saksa sekä Itävalta-Unkari onnistuivat valloittamaan suuren osan Ukrainaa.

Helmikuun vallankumouksen jälkeen ukrainalainen kulttuurielämä alkoi vilkastua ja maaliskuussa 1917 Kiovassa perustettiin Keskus-Rada joka valitsi historioitsija Myhail Sergejevitš Hruševskyin puheenjohtajakseen. Radan vaikutusvallan kasvaessa Venäjän väliaikainen hallitus joutui tunnustamaan sen ja myönsi Ukrainalle heinäkuussa autonomian.[12]

Lokakuun vallankumouksen jälkeen Rada kieltäytyi tunnustamasta neuvostovaltaa ja julisti Ukrainan kansantasavallan perustetuksi, tarkoituksena liittoutua tulevan demokraattisen Venäjän kanssa. Samoihin aikoihin ensimmäinen yleisukrainalainen neuvostojen kokous julisti Harkovassa Ukrainan neuvostotasavallaksi. Kun bolševikkien joukot alkoivat edetä kohti Kiovaa, Kansantasavalta julistautui 22. tammikuuta 1918 itsenäiseksi. Brest-Litovskin rauhan jälkeen puna-armeija joutui kuitenkin vetäytymään Ukrainasta. Radan hallitus palasi Kiovaan Saksan ja Itävalta-Unkarin joukkojen tuella, mutta se oli saksalaisille liian vasemmistolainen ja huhtikuussa 1918 tapahtui Saksan tukema vallankaappaus, joka julisti Ukrainan monarkiaksi ja kenraali Pavlo Skoropadskin sen hetmanniksi.[12]

Saksalaisten tukema hallinto kesti loppuvuoteen, jolloin Saksan keisarikunta antautui ensimmäisen maailmansodan lopuksi ja sen joukot joutuivat vetäytymään. Kiovassa nousi uudelleen valtaan ukrainalaisten sosialistien ja nationalistien johtama Kansantasavallan direktoraatti, jossa vallan keskitti omiin käsiinsä Symon Petljura. Ukrainan kansantasavalta julisti 22.1.1919 yhdistyvänsä Länsi-Ukrainan kansantasavallan kanssa, mutta Puolan joukot valtasivat sen.[12]

Joulukuussa 1919 Petljura pakeni vähine joukkoineen bolševikkeja Puolaan ja solmi sopimuksen Puolan kanssa, jossa hän luovutti Galitsian Puolalle vastineeksi tuesta bolševikkeja vastaan. Puolalaisten hyökkäys eteni Kiovaan asti, joka vallattiin toukokuussa 1920. Tällä välin Ukraina oli keskellä punaisten, Denikinin ja Wrangelin johtaman Etelä-Venäjän armeijan valkoisten ja Nestor Mahnon johtamien anarkistien sisällissotaa. Keväällä puna-armeija sai haltuunsa suuren osan Ukrainasta, lukuun ottamatta Puolan miehittämiä Volyniaa ja Länsi-Podoliaa.

Kevään 1920 Puolan–Neuvosto-Venäjän sota ja puna-armeijan tappio Varsovan taistelussa johti Ukrainan jakoon Riian rauhassa 18. maaliskuuta 1921. Ukrainan länsiosa joutui Puolalle.[13] Kun Saksa ja Neuvostoliitto toisen maailmansodan alkuvaiheessa syyskuussa 1939 jakoivat Molotov–Ribbentrop-sopimuksella Puolan, nämä alueet liitettiin Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan.[9]

Neuvostoliiton aikana

Vuonna 1954 Neuvostoliitossa juhlittiin Ukrainan ja Venäjän kansojen 300-vuotista liittoa. Asian kunniaksi julkaistiin juhlaposti-merkki.

Ukrainan neuvostotasavallasta tuli vuonna 1922 Neuvostoliiton perustajajäsen. Alkuvuosinaan hallitseva Ukrainan kommunistinen puolue (bolševikit) oli venäläisten ja juutalaisten johtama, ukrainalaisten osuus nousi viidennekseen kun Borotbisty-puolue liitettiin siihen 1920. Ukrainalaisten määrä lisääntyi 1920-luvun ukrainalaistamisen myötä vuosikymmenen loppuun mennessä puoleen, mikä aiheutti huolta Moskovassa.[14]

Puolan ja Romanian alaisuuteen jääneet ukrainalaiset joutuivat kokemaan assimilointiyrityksiä ja syrjintää. Puolassa perustettiin maanalainen Ukrainalaisten nationalistien järjestö 1929, joka 1930-luvun lopulla jakaantui maltillisempaan Andri Melnykin ja radikaaliin Stepan Banderan johtamaan siipeen. Tšekkoslovakiaan jääneet ukrainalaiset pärjäsivät paremmin monikulttuurisessa ja teollistuneessa valtiossa. Hitlerin paloiteltua Tšekkoslovakian 1938 ukrainalaiset saivat jopa autonomian Karpato-Ukrainassa ennen Unkarin miehitystä.[14]

Vuosina 1930–1932 Neuvosto-Ukrainan maatalous kollektivisoitiin Josif Stalinin määräysten mukaisesti ja suuret viljan pakkoluovutukset aiheuttivat holodomoriksi kutsutun nälänhädän, johon kuudesta seitsemään miljoonan arvioidaan kuolleen Ukrainassa.[15]

Toisessa maailmansodassa Ukraina joutui natsi-Saksan miehittämäksi 1941–1944. Lvivissä Bandaran liikkeen kansallismieliset julistivat 30. kesäkuuta 1941 itsenäisen valtion,[14] mutta Saksa ei kuitenkaan ollut enää valmis myöntämään Ukrainalle edes muodollista itsenäisyyttä, vaan saksalaisten aluksi puolalaisesta vankilasta vapauttama Stepan Bandera lopulta vangittiin. Saksan miehityshallinto alisti Ukrainan suoraan Saksan valtaan. Toisen maailmansodan natsimiehityksen aikana arviolta 600 000–900 000 Ukrainan juutalaista tuhottiin, ml. 34 000 kahden päivän aikana Babi Jarissa Kiovan lähellä syyskuussa 1941.[16] Kansallismielisten aseellinen toiminta Neuvostoliittoa vastaan jatkui kuitenkin vielä sodan jälkeisinä vuosinakin Länsi-Ukrainassa.

Toisen maailmansodan jälkeen 1945 Ukrainaan liitettiin vielä Tšekkoslovakian itäisin osa, Karpatorutenia, joka yhdisti lopulta kaikki kansallisuudeltaan ukrainalaisten asumat alueet saman hallinnon alle.

Toisen maailmansodan jälkeen aloitettiin tuhoutuneen talouden uudelleenrakennustyö ja Länsi-Ukrainan siirtäminen neuvostovaltaan. Vuonna 1946 viranomaiset hajottivat katolisen kirkon alaisen ortodoksisen uniaattikirkon. Vuodet 1946–1948 tunnetaan nimellä ždanovštšina Andrei Ždanovin mukaan, jolloin käytiin kampanjaa ukrainalaista nationalismia vastaan. Vuonna 1949 pitkäaikainen Ukrainan puoluejohtaja Nikita Hruštšov nousi Neuvostoliiton johtoon, ja hänen jälkeensä kaikki neuvostotasavallan johtajat olivat kansallisuudeltaan ukrainalaisia. Etenkin Petro Šelest (1963–1972) tunnetaan Ukrainan taloudellisten etujen ja kulttuurin ajajana, kunnes hänet erotettiin virastaan syytettynä pehmeästä suhtautumisesta nationalismiin.[16]

Hänen seuraajansa Volodymyr Štšerbytskyi aloitti kansallismielisten puhdistuksilla ja venäläistämistoimilla ja hänen alaisuudessaan KGB saikin toisinajattelijaliikkeen murskattua 1970-luvun lopulla.[16]

Tšernobylin ydinvoimalassa Pripjatin lähellä tapahtui historian vakavin ydinvoimaonnettomuus vuonna 1986.

Štšerbytskyin asiosta glasnost ei juurikaan vaikuttanut Ukrainassa ennen vuonna 1988, jolloin Lvivissä ja Kiovassa pidettiin joukkomielenosoitukset. Seuraavana vuonna muodostui Ruh-liike ja monet merkittävistä puoluejohtajista hävisivät vaaleissa. Radan vaalit 1990 mursivat kommunistipuolueen aseman ja Ruh ilmaisi avoimesti pyrkimyksensä itsenäisyyteen.[16]

Itsenäinen Ukraina

Ukraina itsenäistyi Neuvostoliitosta vuonna 1991. Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Leonid Kravtšuk, jonka kaudella kuitenkin huikea inflaatio ja levottomuudet pakottivat ennenaikaiset vaalit järjestettäviksi. Vuonna 1992 pääministerinä aloittanut Leonid Kutšma nousi Ukrainan presidentiksi 1994. Kutšmankin kausi oli täynnä skandaaleita, vaikka talous hieman parantuikin hänen aikanaan.

Oranssi vallankumous ja poliittisesta kriisistä toiseen

Vuonna 2004 Ukrainassa järjestettiin presidentinvaalit, joissa istuva presidentti, Leonid Kutšma, ei enää ollut ehdokkaana. 31. lokakuuta järjestetyillä vaalien ensimmäisellä kierroksella kumpikaan pääehdokkaista, ei Länsi-Ukrainan tukema länsimielinen Viktor Juštšenko eikä maan teollistuneen itäosan venäjänkielisten seutujen ja Venäjän tukema Viktor Janukovytš onnistunut keräämään yli puolta annetuista äänistä. Vaalien toinen kierros kahden ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä käytiin 21. marraskuuta 2004. Vaalien järjestelyissä ilmenneiden epäselvyyksien aiheuttamien joukkoprotestien vuoksi, joita ryhdyttiin kutsumaan oranssiksi vallankumoukseksi, Ukrainan korkein oikeus päätyi vaalien toisen kierroksen uusimiseen. Vaalien toinen kierros uusittiin 26. joulukuuta 2004 ja niiden voittajaksi tuli opposition ehdokas Juštšenko saaden yli 52 prosenttia äänistä.

Ukrainan pääministeriksi nimitettiin vaalien jälkeen Juštšenkon näkyvä liittolainen Julija Tymošenko. Perustuslakia muutettiin 10.1.2006 lähtien entistä enemmän parlamentaariseen suuntaan, jossa presidentin valtaoikeuksia vähennettiin ja pääministerin lisättiin. Oranssit voimat ajautuivat kuitenkin pian keskinäisiin riitoihin ja Tymošenkon hallitus erotettiin syyskuussa 2005. Tymošenkon lyhytaikaiseksi seuraajaksi tuli Juri Jehanurov, joka jatkoi virkaa tekevänä pääministerinä uuden hallituksen muodostamiseen asti. Maaliskuun 2006 parlamenttivaaleissa Janukovytš johti Alueiden puolueen vaalivoittoon ja suurimmaksi puolueeksi. Maaliskuun vaalien jälkeen jouduttiin kuukausien pattitilanteeseen, jossa toimivaa hallitusta ei saatu muodostettua.

Oranssien yhteishallitus Meidän Ukrainamme, Julija Tymošenkon ryhmittymän ja Ukrainan sosialistipuolueen kesken hajosi keväällä 2006 sosialistien loikattua Alueiden puolueen puolelle "antikriisikoalitiohallituksen" muodostamiseksi ja valittua oman miehensä Oleksandr Morozin Radan puhemieheksi. Juštšenko kieltäytyi nimittämästä kilpakumppaniaan pääministeriksi, kunnes uusi vaalien järjestämisen mahdollistava aikaraja tuli vastaan. Tällöin Alueiden puolue liittolaisineen uhkasi presidentin viraltapanolla. Juštšenko nimitti viimein Janukovytšin pääministeriksi ja muodostamaan "kansallisen yhtenäisyyden koalitiohallituksen" Meidän Ukrainamme kanssa 3. elokuuta 2006. Parlamentti hyväksyi Janukovytšin pääministeriksi äänin 271–9 opposition boikotoidessa äänestystä. Kolmen puolueen hallituskoalitio sai 239 paikkaa 450-jäseniseen Radaan.

Verkhovna Rada erotti 1. joulukuuta 2006 presidentin nimittämän ulkoministeri Borys Tarasjukin asemastaan.[17] Presidentti Juštšenko ei hyväksynyt tätä ja väitti ministerin erottamisen olevan presidentin vastuulla. Piirinoikeus kumosi Radan päätöksen, mutta parlamentin mukaan alioikeuden päätös ei voi muuttaa sen päätöksiä.[18]

Janukovytšin hallitus laajensi vähitellen kannatuspohjaansa myöntämällä hallituspaikkoja opposition tukijoille, jotka näin siirtyivät hallituksen taakse. Erityisesti Juštšenkoa huolestutti hänen entisen tukijansa Anatoli Kinahin nimitys valtiovarainministeriksi, mikä sai 23. maaliskuuta 2007 kymmenen opposition edustajaa loikkaamaan hallituksen tukijoiksi. Janukovytš ja puhemies Moroz lupasivat koalition kasvavan kesään mennessä kahteen kolmasosaan tai 300 edustajan suuruiseksi, joka mahdollistaisi presidentin veto-oikeuden kumoamisen tai perustuslain lisäykset.

Juštšenko määräsi 2. huhtikuuta Verkhovna Radan hajottamisesta, jota hallitus ja parlamentin enemmistö pitivät perustuslain vastaisena ja jatkoivat työskentelyään. Juštšenkon mukaan parlamentti oli edustajien loikkausten myötä muuttunut laittomaksi. Perustuslaillinen oikeus tutki tapausta, mutta Juštšenko peruutti ensimmäisen päätöksensä ja korvasi sen myöhemmin uudella. 24. toukokuuta Juštšenko erotti Ukrainan valtakunnansyyttäjän syyttäen tätä perustuslain rikkomisesta. Presidentti ilmoitti myös ottavansa hallintaansa Janukovytšia tukevalta sisäministeri Vasyl Tsuškolta Berkut-joukkojen sotilaat (vastaavat Venäjän OMONia).[19]

Juštšenkon kaudesta Janukovytšin kauteen

Uusien vaalien pitoajankohdaksi sovittiin 30. syyskuuta 2007. Vaaleissa Janukovytšin Alueiden puolue sai jälleen eniten ääniä ja paikkoja (175-11), vaikka menettikin hieman, Tymošenkon blokki lisäsi paikkamääränsä (156+27) ja presidentti Juštšenko tukipuolue Meidän Ukrainamme jatkoi alamäkeään (72-9). Ns. oransseilla puolueilla oli niukka paikkaenemmistö (228/450), joka olisi riittänyt hallituksen muodostamiseen, mutta osa Meidän Ukrainamme edustajista kieltäytyi allekirjoittamasta yhteistyösopimusta Tymošenkon blokin kanssa.[20][21]

Pitkällisen viivytyksen jälkeen Tymošenko nousi uudelleen pääministeriksi 18. joulukuuta 2007.[22]

Juštšenkon ja Tymošenkon välit heikkenivät taas, kun Tymošenko kieltäytyi tukemasta Georgiaa Venäjän ja Georgian elokuun 2008 konfliktin aikana. Presidentinhallinnon edustaja Andriy Kyslynskyi syytti Tymošenkoa "maanpetturuudesta ja korruptiosta." Presidentti Juštšenko tukipuolue Meidän Ukrainamme jätti hallituksen 4. syyskuuta 2008, kun Tymošenkon blokki liittoutui Alueiden puolueiden ja kommunistien kanssa ajamaan läpi lait, joka vähensivät presidentinvaltaa ja helpottivat hänen erottamistaan. Hallituksen kaatumisen jälkeen uudet vaalit oli määrä järjestää 14. joulukuuta, mutta niitä siirrettiin eteenpäin Ukrainaankin iskeneen kansainvälisen talouskriisin vuoksi.

Ukraina ajautui vakavaan talouskriisiin syksyllä 2008 kansainvälisen talouskriisin yhteydessä. Lokakuussa 2008 kolmen viikon aikana pankeista nostettiin 32 miljardia hryvniaa ja maan valuutan arvo romahti 23 prosenttia.[23] Kansainvälinen valuuttarahasto myönsi maalle 16,5 miljardia US-dollaria lainaa.[24]

Hallituskriisi näytti helpottavan 9. joulukuuta 2008, kun Rada valitsi Volodymyr Lytvynin uudeksi puhemieheksi.[25] Helmikuun 2010 presidentinvaaleissa Janukovytš julistettiin voittajaksi. Tymošenko syytti häntä vaalivilpistä ja erosi pääministerin paikalta.[22]

Kesäkuussa 2010 parlamentti päätti luopua Nato-jäsenyyden tavoittelusta.[22]

Joulukuussa 2010 Tymošenko ja entinen sisäministeri Juri Lutsenko joutuivat oikeuden eteen syytettyinä valtion varojen väärinkäytöstä. Tymošenkon syytteisiin lisättiin myöhemmin vallan väärinkäyttö kaasukaupoissa Venäjän kanssa. Hänet tuomittiin vankeuteen lokakuussa 2011.[22] EU vaati Tymošenkon vapauttamista[26] ja piti tuomiota poliittisena.


Tämä artikkeli tai osio kertoo ajankohtaisesta tapahtumasta. Tiedot voivat muuttua nopeasti tai olla vanhentuneita.

Vallankumous 2014

Neuvostosymbolien aika on ohi ainakin osassa Ukrainaa. Lenin-patsas sai kyytiä Euromaidan-mielenosoituksissa Hmelnytskyin kaupungissa 21. helmikuuta 2014.
Pääartikkeli: Ukrainan vallankumous 2014

Marraskuussa 2013 presidentti Viktor Janukovytš hylkäsi EU:n kauppa- ja yhteistyösopimuksen Venäjän mieliksi. EU ei ollut suostunut tinkimään oikeusvaltiokriteereistä. Ainakin 100 000 Janukovytšiin pettynyttä mielenosoittajaa valtasi Kiovan kadut. [26] Mielenosoitukset yltyivät tammikuussa 2014 väkivaltaisiksi. Helmikuun kolmannella viikolla yhteenotot poliisin ja mielenosoittajien välillä leimahtivat entistä vakavammiksi, parikymmentä ihmistä kuoli ja satoja loukkaantui.[27] Janukovytš erotettiin 21. helmikuuta.

Osa ukrainalaisista on ollut tyytymättömiä Janukovytšiin ja Ukrainan nykytilaan. Toisaalta oppositio on ollut hajanainen. [26]

Krimin kriisi 2014

Pääartikkeli: Krimin kriisi 2014

Vallankumouksen myötä Krimissä alkoi uuden hallituksen vastaisia mielenosoituksia ja niemimaan autonomian vahvistamisen puolesta. Venäjä käynnisti sotaharjoituksen Ukrainan vastaisella rajalla ja siirsi sotajoukkoja Sevastopolin tukikohtaan.[28]

Politiikka

Hallinto

Ukraina on perustuslaillinen demokratia jota johtaa vallankumouksen jälkeen valittu väliaikainen presidentti Oleksandr Turtšynov.

Puoluepolitiikka

Ukrainan puoluepolitiikka on keskittynyt muutaman karismaattisen henkilön johtamien ryhmien ympärille. Niillä ei ole yhtenäistä ideologiaa, vaan ne keräävät kannatuksensa lähinnä maantieteellisiin perustein. Suosituimpia ryhmittymiä ovat presidentti Viktor Janukovytšia tukeva ja maan itäosan teollistuneilta ja venäjänkielisiltä seuduilta tukensa keräävä Alueiden puolue, pääministeri Julija Tymošenkon ympärille kokoontunut Julija Tymošenkon ryhmittymä sekä Viktor Juštšenkoa tukeva Meidän Ukrainamme (vuoden 2007 vaaleissa Meidän Ukrainamme – Kansan itsepuolustus), jonka kannatus keskittyy Länsi-Ukrainaan. Myös Ukrainan kommunistinen puolue ja Ukrainan sosialistinen puolue keräävät jonkin verran ääniä.[29]

Ukraina hakee paikkaansa idän ja lännen välistä

Ukrainan ulkoministeriön päärakennus Kiovassa. Maa on on itsenäistymisensä jälkeen hakenut paikkaansa ulkomaan suhteissaan. Portti Euroopan unioniin on toistaiseksi ollut kiinni.

Ukrainassa tasapainottelu yleensä venäjänkielisen ja raskasteollisen Itä-Ukrainan, (Dneprin) "vasemman rannan" (ven. Levoberežnaja), ja jo Andrusovin rauhassa "lännelle", Puolalle joutuneen (Dneprin) "oikean rannan" (ven. Pravoberežnajan) välillä jatkuu. Taloudellisesti tarkastellen Itä-Ukrainan ja Länsi-Ukrainan jako on osittain pohjois-etelä-jako, missä pohjoiset levoberežnaja-alueet kannattavat kansallisempia ja läntisempiä linjauksia ja eteläisemmät pravoberežnaja-alueet kiinteämpää yhteistyötä Venäjän kanssa. Taloudellisesti Itä-Ukraina on riippuvainen Venäjän toimittamasta energiasta kaivosteollisuuden ja terästeollisuuden vuoksi samoin kuin Neuvostoliiton ajalta periytyvän sotateollisen kompleksin vuoksi.

Vuoden 2004 Viktor Juštšenkon vaalivoiton jälkeen Ukraina pyrki lähestymään NATO:a ja Euroopan unionia saavuttaakseen riippumattomamman aseman Venäjään nähden. Länsimielisten mielestä Ukrainan piti Puolan tapaan pyrkiä EU:n ja NATO:n jäseniksi, kun taas historiallista yhteyttä Venäjään vaalivien mielestä taloudellisesti tärkeintä on olla taloudellisessa yhteistyössä Venäjän kanssa. Kesäkuussa 2010 Ukrainan parlamentti päätti luopua Nato-jäsenyyden tavoittelusta. Puola kannattaa Ukrainaa EU:n jäseneksi. Tällä olisi merkitystä turvallisuuspoliitiikan lisäksi myös EU:n maatalouspolitiikan kannalta, koska Ukraina on Ranskan kokoinen etelässä sijaitseva mustanmullan maa.

Loppuvuonna 2013 Ukraina jätti allekirjoittamatta valmiiksi laaditun kauppasopimuksen Euroopan unionin kanssa, mikä aiheutti laajoja mellakoita pääkaupungissa Kiovassa. EU ja Yhdysvallat yrittävät vahvistaa Ukrainan demokratisoitumista löyhentääkseen Ukrainan ja Venäjän välistä yhteyttä, kun taas Venäjä yrittää pitää kiinni historiallisesta yhteydestään Ukrainaan. Toisaalta myöskään Venäjän ja Ukrainan kauppaneuvottelut eivät joulukuussa 2013 sujuneet hyvin, kun kaasun ostamisesta ei päästy sopimukseen.[30] Venäjä on houkutellut Ukrainaa mukaan suunniteltuun Euraasian unioniin, jossa on tarkoitus päästä myös pääomien ja työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen.[31]

Turvallisuuspolitiikka

Venäjän näkökulmasta Ukrainan NATO-jäsenyys saartaisi sen liittolaisen, Valko-Venäjän pohjoisen Baltian, Viron, Latvian ja Liettuan, lisäksi myös etelästä, mikä vaikuttaisi tilanteeseen myös Mustallamerellä. Ukrainalle Hruštšovin aikana vuonna 1954, jolloin tuli kuluneeksi 300 vuotta Venäjän ja Ukrainan historiallisesta liitosta, Venäjältä siirretty Krimin niemimaa joutuisi näin NATO:n piiriin. Yhdysvaltain kannalta voi olla kysymys Zbigniew Brzezinskin opista, minkä mukaan Yhdysvaltain on vahvistettava asemaansa entisissä neuvostotasavalloissa lopullisena tavoitteenaan Persianlahden ja sen reuna-alueiden turvaaminen muilta energian tarvitsijoilta. Venäjän kannalta Ukrainaa ja Valko-Venäjää on pidetty Venäjän itsensä ohella Venäjän valtakunnan perustana.

Joukkotiedotusvälineet vaaralle alttiina

Keinot yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttamiseksi ovat ainakin edellisen presidentin Leonid Kutšman aikana olleet kovia, joskaan Valko-Venäjän kaltaista valtiojohtoista vakauttamista ei ole suoritettu ja hallituksen sekä opposition vuoropuhelu on jatkunut.

Asekaupat

Ukrainalla on merkittävä neuvostoaikaisten aseiden ylijäämä ja teollisuuskapasiteettia niiden valmistamiseen.

Kansainvälistä huomiota sai Yhdysvaltain ulkoministeriön syytös 2002, että Ukraina olisi myynyt Donetskissa sijaitsevan Topazin valmistamia Koltšuga-kaukovalvontatutkajärjestelmiä YK:n kauppasaarrossa Kuwaitin miehityksen ja Persianlahden sodan vuoksi olleelle Irakille.[32] Syytökset perustuivat presidentti Leonid Kutšman henkivartija Mykola Melnytšenkon tekemiin nauhoituksiin. Lentokieltovyöhykkeitä Britannian kanssa valvonut ja samalla Irakin sotaan valmistautunut Yhdysvallat reagoi voimakkaasti tapahtuneeseen. Tutkia ei kuitenkaan löydetty Irakista ja Yhdysvallat tunnusti syytökset vääriksi. Syyskuussa 2006 Jane's raportoi, että Ukraina olisi myynyt tutkia Iraniin, minkä Ukrainan hallitus on kieltänyt.[33][34]

Elokuun 2008 Etelä-Ossetian sodan jälkeen Venäjä syytti Ukrainaa Georgian aseistamisesta.[35]

Lisäksi aseita on myyty mm. Afrikan maihin, jonne suuntautuva asekauppa sai julkisuutta 33:a T-72-panssarivaunua Keniaan (väitetysti Etelä-Sudaniin) kuljettavan MV Faina -aluksen jouduttua merirosvojen kaappaamaksi Somalian rannikolla. Ukrainassa tämä aiheutti poliittisen skandaalin, koska Ukrainan turvallisuuspalvelun epäiltiin myyneen aseita presidentti Juštšenkon suojeluksessa.[36]

Neuvostoliiton Mustanmerenlaivaston aiheuttama kiista

Pääartikkeli: Ukrainan ulkopolitiikka

Neuvostoliiton Mustanmeren laivaston jakaminen, sijainti ja rahoitus ovat hiertäneet Venäjän ja Ukrainan välejä, samoin Sevastopolin laivastotukikohdan asema Venäjän laivaston tukikohtana jälleen itsenäistyneessä Ukrainassa. Vuosia kestäneen kiistan tuloksena Neuvostoliiton alukset jaettiin Venäjän ja Ukrainan laivastojen kesken. Venäjän laivastolle myönnettiin 1997 oikeus käyttää määräaikaisesti Sevastopolin laivastotukikohtaa Krimillä vuoteen 2017. Vuonna 2010 vuokrasopimusta Venäjän kanssa jatkettiin 25 vuodella vuoteen 2042 saakka, johon osapuolet voivat sopia viiden vuoden jatkokausia. [37]

Ukrainan hallintojärjestelmässä Sevastopolin kaupunkipiiri on pääkaupunki Kiovan tapaan erityisasemassa oleva kaupunkialue, joka on alueisiin (oblastein) verrattavissa oleva aluehallinnollinen yksikkö.[1] Ratkaisuilla on pyritty takaamaan Sevastopolin venäjänkielisen väestön ja samalla siellä toimivan osittaista laivastotukikohdan autonomiaa Ukrainan keskushallinnosta.

Ukrainan maakaasukysymys

Pääartikkeli: Ukrainan maakaasukysymys
 Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Ukraina on energian nettotuojana riippuvainen Venäjän Gazpromin pääasiassa Turkmenistanista toimittamasta maakaasusta. Venäläisen kaasun osalta käytiin vuonna 2005 yhdeksän kuukauden ajan neuvotteluja, ja kun sopimukseen ei päästy, Gazprom ilmoitti vuoden 2005 lopulla, että vuoden 2006 alusta kaasun toimitukset katkaistaisiin. Gazprom katkaisi maakaasun toimitukset Ukrainalta 1. tammikuuta 2006. Pian tämän jälkeen venäläinen toimittaja syytti ukrainalaisia Keski-Eurooppaan menevän kaasun varastamisesta.

Eurooppaan myytävän maakaasun maailmanmarkkinahinnan uskotaan olevan noin 360 dollaria/tuhat maakaasukuutiolta vuoden 2008 lopussa. Tammikuusta 2007 lähtien Ukraina osti kaasua Keski-Aasiasta, lähinnä Turkmenistanista hintaan 130 $ / 1000 m³. Turkmenistanin nostettua hintoja Venäjä ja Ukraina sopivat kaasun hinnankorotuksesta 1. tammikuuta 2008 lähtien, jolloin kaasun hinnaksi tuli 179,5 $ / 1000 m³.[38][39] Maakaasuntoimituksia Turkmenistanista Itä-Eurooppaan hoitaa Sveitsiin rekisteröity RosUkrEnergo, josta puolet omistaa Gazprom ja puolet joukko ukrainalaisia liikemiehiä. Myös rikolliskytkentöjä on epäilty.[40].

Toinen maakaasukiista syntyi lokakuussa 2007, kun Gazprom uhkasi jälleen katkaista toimitukset Ukrainaan 1,3 miljardin US-dollarin maksamattomien velkojen vuoksi. Tammikuussa 2008 Gazprom antoi uuden varoituksen, velkojen kohottua 1,5 miljardiin. Ukraina maksoi vuoden 2007 velkansa, mutta maaliskuussa 2008 sillä oli jälleen 600 miljoonaa maksuja rästissä Venäjälle Keski-Aasian toimitusvaikeuksien vuoksi.

Alueet ja suurimmat kaupungit

Ukrainan aluejako (oblastit, eri väreillä), kaupungit ja niiden asukasluku vuoden 2001 väestönlaskennassa (tuhansia). (ukrainaksi)
Ukrainalaisten osuus Ukrainan väestöstä piireittäin vuoden 2001 väestönlaskennassa. (ukrainaksi)

Ukrainan eri osat pääpiirteittäin

Ukrainaa voi tarkastella esimerkiksi kymmenenä enemmän tai vähemmän kulttuurillisesti yhdenmukaisena alueena. Jaottelu vaihtelee kuitenkin tarkastelusta toiseen kosolti. Esimerkiksi luonnonmaantiedettä, historiaa, poliitiikkaa tai taloutta käsiteltäessä nimitysten merkitys ja aluerajaukset vaihtelevat lähteestä toiseen. Kulttuurielämän tarkastelussa kuvataan usein pääkaupunki Kiova ja sen ympäristö, Ukrainan Polesia pohjoisessa Valko-Venäjän läheisyydessä, Podolia Moldovan rajalla, Luoteis-Ukrainan Galitsia ja Volynia, monien kansallisuuksien asuttama vuoristoinen Karpaattien alue, merellinen Mustanmeren rannikko etelässä, missä on autonominen Krimin niemimaa, kasakkaperinteestään kuuluisa ja raskasteollinen Dneprjoen alajuoksun alue, Sloboda koillisessa Venäjän rajalla sekä raskaasti teollistunut, venäläinen Donin allas (Donbass) maan itäisimmässä kolkassa.

Kaupungistumisen näkökulmasta suuralueiden välillä on selviä eroja. Esimerkiksi Itä-Ukrainan kolmen alueen (Luhanskin, Donetskin, Harkovan alueet) väestöstä 86,7 prosenttia oli kaupunkilaisia, kun Ukrainan läntisimmän kahdeksan alueen väestöstä heitä oli vain 49,6 prosenttia (2013 väestöarvio).[1]

Ukrainan hallinnollinen jako

Pääartikkeli: Ukrainan alueet

Ukraina jakautuu 24 alueeseen, Krimin autonomiseen tasavaltaan ja kahteen kaupunkiin (ukr. місто, misto): Sevastopol ja Kiova.

Suurimmat kaupungit

Ukrainan yli 300 000 asukkaan kaupungit (2013) ja tätä pienemmätkin aluekeskukset (oblastien pääkaupungit). Harmaalla merkitty Krimin niemimaa on kansainvälisen näkemyksen (13/15 YK:n turvallisuusneuvoston jäsentä) mukaan yhä Ukrainaan kuuluva osa, jota Venäjän sotilasvoimat miehittävät ja jonka se on pyrkinyt liittämään itseensä.

Ukrainan vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan Ukrainassa oli 454 kaupunkia. Väestöstä 67,2 % (eli 32,574 miljoonaa) oli tuolloin kaupunkilaisia ja 32,8 % (15,883 miljoonaa) maaseudun asukkaita. Kaupungeista viidessä asui yli miljoona ihmistä. Yli 100 000 asukkaan kaupunkeja oli yhteensä 37.[41][42]

Alla olevassa taulukossa on esitetty vuoden 2001 väestönlaskennan mukaiset yli 300 000 asukkaan kaupungit. Näiden sijainti, samoin kuin väkiluvultaan tätä pienempien aluekeskusten sijainti käy ilmi oheisesta kartasta. Kartan symboleiden valinnassa on käytetty Ukrainan tilastokeskuksen vuoden 2013 väkilukuarvioita kaupungeista.[1]

Eurooppalainen mahtijoki Dnepr virtaa Ukrainassa usean merkittävän paikkakunnan kautta - näkymä 2.6 miljoonan asukkaan Kiovasta.
Teollisuutta Dneprin äärellä Zaporižžjassa.
Nimi Ukrainalainen nimi,
kyrillinen 		Alue Asukkaita
2001
Kiova Київ Kiova &&&&&&&&02611327.&&&&002 611 327
Harkova Харків Harkovan alue &&&&&&&&01470902.&&&&001 470 902
Dnipropetrovsk Дніпропетровськ Dnipropetrovskin alue &&&&&&&&01065008.&&&&001 065 008
Odessa Одеса Odessan alue &&&&&&&&01029049.&&&&001 029 049
Donetsk Донецьк Donetskin alue &&&&&&&&01016194.&&&&001 016 194
Zaporižžja Запоріжжя Zaporižžjan alue &&&&&&&&&0815256.&&&&00815 256
Lviv Львів Lvivin alue &&&&&&&&&0732818.&&&&00732 818
Kryvyi Rih Кривий ріг Dnipropetrovskin alue &&&&&&&&&0668980.&&&&00668 980
Mykolajiv Миколаїв Mykolajivin alue &&&&&&&&&0514136.&&&&00514 136
Mariupol Маріуполь Donetskin alue &&&&&&&&&0492176.&&&&00492 176
Luhansk Луганськ Luhanskin alue &&&&&&&&&0463097.&&&&00463 097
Makijivka Макіївка Donetskin alue &&&&&&&&&0389589.&&&&00389 589
Vinnytsja Вінниця Vinnytsjan alue &&&&&&&&&0356665.&&&&00356 665
Simferopol Сімферополь Krimin autonominen tasavalta &&&&&&&&&0343644.&&&&00343 644
Sevastopol Севастополь Sevastopol &&&&&&&&&0342451.&&&&00342 451
H'erson Херсон H'ersonin alue &&&&&&&&&0328360.&&&&00328 360
Poltava Полтава Poltavan alue &&&&&&&&&0317998.&&&&00317 998
Tšernihiv Чернігів Tšernihivin alue &&&&&&&&&0304994.&&&&00304 994

Ukrainan yli 50 000 asukkaan kaupungit on lueteltu artikkelissa Luettelo Ukrainan kaupungeista.[1]

Talous

Talouselämän kehityslinjoja

Viidensadan hryvnian seteli. Vuoden 2013 lopussa tämä vastasi 45 euroa.
Fossiilisia polttoaineita käyttävä lämpövoimala Harkovan lähistöllä
Tiedosto:Map Urengoy–Pomary–Uzhgorod.jpg
Ukrainan maakaasun siirtoputket kuljettavat kaasua paitsi Länsi-Eurooppaan, myös Venäjän eteläosiin.(ukrainaksi), (englanniksi)
Euroopan suurimman ydinvoimalan kuuden voimalayksikön rivi Dneprin äärellä 50 kilometrin päässä Zaporižžjasta.
Ukrainan valtatieverkko.

Neuvostoliiton tasavallat, mukaan lukien Ukrainan neuvostotasavalta, olivat keskusjohtoisen talouden vuoksi enemmän riippuvaisia toisistaan ja Venäjästä kuin läntisen Euroopan maat keskenään. Ukraina oli osa Neuvostoliiton vilja-aittaa, tuotti niin raaka-aineita ja sähköä kuin lentokoneita ja ohjuksia. Venäjältä ja muilta neuvostotasavalloilta tuotiin kulutushyödykkeitä ja öljyä. Vaikka toisen maailmansodan saksalaismiehitys vaurioitti Ukrainaa erittäin paljon, pian sodan jälkeen maa rakennettiin uudestaan sotaa edeltäneiden voimavarojen varaan. Vilja, sähköenergia ja raskas metalliteollisuus olivat Ukrainan talouden perusta 1990-luvun alkuun asti.

Ukrainan tasavallan itsenäistymisen jälkeen siirtyminen markkinatalouteen oli vaikeaa. Kilpailukykyisiä vientituotteita ei juuri ollut ja kauppa Venäjän federaation kanssa toi poliittisia kytkentöjä. Siirtymäkausi kesti 1990-luvun alun. Tuolloin puolitiehen jätetyt rakenteelliset uudistukset johtivat laajaan työttömyyteen. Palkanmaksu saattoi keskeytyä kuukausiksi. Valtio päästi markkinoille lisää rahaa, mikä edesauttoi huippukorkeaa inflaatiota. Kuten Venäjällä, valtionyritysten yksityistäminen merkitsi pienen vähemmistön rikastumista ja tuloerojen räjähdysmäistä nousua.

Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti sen, ettei mustanmullan maa Ukrainan maataloustuotanto mennyt Venäjälle ilman kaupallista kilpailua. Venäjän konepaja- ja puolustusvälineteollisuuden romahdettua Ukrainan on täytynyt hakea Itä-Ukrainassa tuotetulle teräkselle uusia markkinoita esimerkiksi Aasiasta. Maa on edelleen merkittävä vetureiden, rautatiekaluston ja lentokoneiden valmistaja. Antonovin lentokonetehdas toimii Ukrainassa. Avaruusteknologiassa maa osallistuu esimerkiksi Zenit-kantorakettien valmistamiseen yhdessä Venäjän kanssa.

Korruptio on ollut suurongelma. Ajoittain osa ulkomaisista sijoittajista on lopettanut liiketoimintansa Ukrainassa byrokratian, korruption tai muun rikollisen toiminnan takia. Sittemmin korruption kitkemistä on painotettu ainakin julkisissa puheissa. Ukraina sai markkinatalouden aseman Euroopan unionilta ja Yhdysvalloilta 2005-2006. Päätökset avasivat ukrainalaistuotteille uusia markkinoita EU:n ja Yhdysvaltain alueella. Ukraina pääsi Maailman kauppajärjestö WTO:n jäseneksi 2008.[43]

Valuutta, BKT ja keskipalkka

Uusi rahayksikkö Ukrainan hryvnia (lyhenne: UAH) otettiin käyttöön syyskuussa 1996, josta lähtien se on pystytty pitämään suhteellisen vakaana. Tärkeä uudistus on ollut yksityisyritysten verolainsäädännön yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen. Uusia yrityksiä on syntynyt kuin sieniä sateella koska yksityisyrittäjien ei enää tarvitse kärsiä satunnaisista ja mielivaltaisista veroista. Yksi hryvnia (lausutaan grivna) oli vuoden 2013 lopulla arvoltaan noin 0,09 euroa.[44]

Vuonna 2011 Ukrainan bruttokansantuote (BKT) oli 1 302 miljardia hryvniaa (UAH) eli vuoden 2011 lopun vaihtokurssein noin 126,4 miljardia euroa. Jokaista ukranialaista kohden tämä oli keskimäärin 28 488 hryvnaa eli 2 766 euroa tuona vuonna. Korkein alueellinen BKT-osuus, noin 7 742 euroa vuodessa henkeä kohden, tehtiin Kiovassa. Kiovan osuus koko maan BKT-kertymästä oli 17,2 prosenttia. Määrällisesti merkittäviin lukeutuivat myös Donetskin (12,4 %), Dnipropetrovskin alue et (10,8 %) ja Harkovan alueet (5,9 % osuus maan BKT-kertymästä). Alhaisinta alueellisen bruttokansantuotteen kertyminen (noin 1 285 euroa henkeä kohden vuonna 2011) oli Tšernivtsin alueella. [45][46] Yhdistyneiden kansakuntien erityisjärjestö IMF:n tilastojen ja ennusteiden Ukrainan bruttokansantuoteen arvioitiin vuosina 2012–2013 saavuttaneen vuosen 2009 lamaa edeltävän tason. IMF:n tilastoissa henkeä kohti laskettu BKT oli 28 555 hryvnaa (eli lähellä kansallisesti ilmoitettua arvoa) eli 3 584 Yhdysvaltain dollaria (USD) ja ostovoimakorjattu BKT-arvo likipitäen kaksinkertainen eli 7 210 dollaria. Keskimääräinen henkeä kohti laskettu BKT-osuus on Ukrainassa maantieteellisen Euroopan matalimpia, joskin ainakin naapurimaa Moldovassa (3 382 USD/ henki) ostovoimakorjattu BKT-taso asukasta kohden jäi alle puoleen Ukrainan arvosta. ostovoimakorjattu bruttokansantuote asukasta kohden oli selvästi korkeampi esimerkiksi Valko-Venäjällä (15 056 USD/henki) ja Venäjällä (16 768 USD/henki). [3]

Keskimääräinen kuukausipalkka oli Ukrainassa vuonna 2013 noin 2 766 hryvniaa eli vuoden 2013 lopun vaihtokurssein 296 euroa. Keskimääräinen kuukausipalkka vaihteli aluetasolla Ternopilin alueen 214 ja Kiovan 453 euron välillä.[47][44] Elintason mataluuden ja useita naapurimaitaan heikomman talouskehityksen johdosta Ukrainasta on muuttanut miljoonia aiempia asukkaita pois 1990-luvun alun jälkeen. Väestön tukalaa taloustilannetta ei tutkijoiden mielestä ole kunnolla ymmärretty länsimaissa. [48]

Katso myös: Ukrainan alueiden talouslukuja

Energia

Ukrainan sähköntuotanto pohjautui vuonna 2010 pääosin fossiilisiin polttoaineisiin (64,1 %), ydinvoimaan (25,2 %) ja vesivoimaloihin (9,9 %).[49] Ydinvoiman osuus sähköntuotannosta on maailman korkeimpia; maa sijoittuu suhteellisessa vertailussa kolmanneksi maailmassa Ranskan ja Belgian jälkeen.[50] Ukrainan sähköntuotannoksi vuonna 2012 arvioitiin 198,1 TWh[49]. Samana vuonna Suomen sähköntuotanto oli 67,7 TWh, joka vastaa noin kolmannesta Ukrainan sähköntuotannon kokonaismäärästä.[51] Lämpöenergian tuotannossa maakaasu oli vuonna 2011 hallitseva polttoaine 83,9 prosentin tuotanto-osuudella. Hiilellä tai turpeella tuotettiin 12,7, biopolttoaineilla 1,5, ydinvoimalla 1,1 ja öljyllä 0,9 prosenttia Ukrainan lämmitysenergiasta. [52]

Ukraina on vahvasti riippuvainen energiantuonnista Venäjältä, vaikka onkin pyrkinyt lisäämään omaa maakaasun ja -öljyn tuotantoaan ja öljynjalostustaan 2000-luvulla. Vuonna 2012 maan oman tuotannon arvioitiin kattavan runsas kolmannes Ukrainan käyttämästä öljystä ja maakaasusta.[49] Maa oli tuolloin määrällisesti maailman 10. suurin maakaasun tuoja Yhdysvaltojen, Japanin, useiden EU-maiden, Etelä-Korean ja Turkin jälkeen.[53]

Myös Krimin niemimaan alueelta ja sen läheisiltä merialueilta on löydetty merkittävästi maaöljyä ja -kaasua. Ensimmäiset löydöt Krimin hiilivetyvaroista tehtiin jo 1886. Sittemmin painopiste on siirtynyt Krimin autonomisen tasavallan läntisimpään osaan ja niemimaan lounaisille merialueelle,[54] joskin maakaasua porataan esimerkiksi Kertšin niemimaan pohjoispuolella, lähellä Štšolkinea. Vaikka neuvostovuosina alueella jo tehtiin laajoja geologisia kartoituksia,[54] Ukraina on 2010-luvulla sopinut suurten länsimaalaisten öljyn- ja kaasunporausyhtiöiden kanssa yhteistyöstä merenalaisten, Krimin niemimaan lounaispuolen esiintymien tutkimisessa ja hyödyntämisessä. Tällä Ukraina on tähdännyt Venäjä-riippuvuutensa pienentämiseen polttoainehuollossaan.[55][56][57]

Vuotuista maakaasun tuotantoa pyrittiin lisäämään vuonna 2014 vajaalla 10 prosentilla.[58] Uusia yhteistyösopimuksia esimerkiksi Mustanmeren pohjoisosien Skifskan kaasuesiintymän osalta on myös solmittu. Esiintymästä on arvioitu voitavan aikanaan hyödyntää 200–250 miljoonaa kuutiota maakaasua noin 5 miljoonan kuution vuosituotannolla. Lisäksi Ukrainan Krimin lähivesillä on toinenkin vielä hyödyntämätön kaasukenttä, jonka vuosituotannosta on esitetty samansuuntaisia arvioita.[59][60] Ukrainan raaka-ainevarat ja maan pitäminen riippuvana Venäjän energiatuonnista, on eräs Venäjän ja ja sen hallitsemien suuryhtiöiden kuten Gazpromin taloudellinen kiinnostustekijä vuoden 2014 Krimin kriisissä.[61]

Suurimmat hyödyntämättömät maakaasuvarat Ukrainassa liittyvät liuskekaasuun, [62][63] jota olisi tarkoitus vapauttaa maaperästä vesisärötyksellä eli rikkomalla huokoista maanalaista kivikehää paineistetun veden ja kemikaalien avulla. Optimistisimpien arvioiden mukaan 2020-luvulla Ukraina voisi vapautua näiden liuskekaasuesiintymien avulla useiksi vuosikymmeniksi täysin maakaasun tuontitarpeestaan. Tammikuussa 2013 Ukrainan presidentti allekirjoitti 10 miljardin Yhdysvaltain dollarin pitkäaikaisen tuotanto-osuussopimuksen Shell-yhtiön kanssa Itä-Ukrainan Dneprin-Donetskin altaan Juzovskan liuskekaasuesiintymän hyödyntämisestä. Vastaava sopimus solmittiin loppuvuonna 2013 yhdysvaltalaisen Chevron-yhtiön kanssa Länsi-Ukrainan Oleskan liuskekaasuesiintymän hyödyntämisestä satojen huolestuneiden ihmisten vastustuksesta huolimatta.[64][65] Myös Venäjä ilmaisi huolensa Itä-Ukrainan liuskekaasuesintymän läheisten alueittensa vesivarojen puolesta.[66] Suuren vastustuksen takia Ukrainan ympäristöministeri lupasi tammikuussa 2014, ettei poraustoimenpiteitä Lvivin ja Ivano-Frankivskin alueilla aloitettaisi ainakaan ennen saman vuoden kesää. [67]

Luonnonvaroja ja vientituotteita

Merkittävimmät luonnonvarat:lähde?


Merkittävimmät vientituotteet:

Väestö

Pääartikkeli: Ukrainan väestö
Vastaajien äidinkieli Ukrainan 1. väestönlaskennassa vuonna 2001 (ukrainaksi). Tulokset on kuvattu yksityiskohtaista paikallishallintotason jaottelua käyttäen. Punaisella on kuvattu alueet, joissa venäjän kieli on enemmistön äidinkieli ja sinisellä alueet, joissa ukraina on vallitsevana. Itä-Ukrainassa näkyy useita venäjänkielisiä kaupunkialueita, mutta myös ukrainankielisiä seutuja.

Ukrainan itsenäistyessä vuonna 1992 maan väkiluku oli yli 52 miljoonaa. Vuonna 2010 se oli supistunut 45 miljoonaan, ja YK:n ennusteiden mukaan vuonna 2030 Ukrainassa on 39 miljoonaa asukasta.[68][69]

Etninen jakauma

Vuonna 2001 Ukrainan suurimmat kansallisuudet eli etniset ryhmät olivat: ukrainalaiset (77,8 %), venäläiset (17,3 %), valkovenäläiset (0,6 %), moldovalaiset (0,5 %), Krimin tataarit (0,5 %), bulgaarit (0,4 %), unkarilaiset (0,3 %), romanialaiset (0,3 %), puolalaiset (0,3 %), juutalaiset (0,2 %) ja muut (1,8 %). Varsinkin Krimin autonominen tasavalta on etnisesti monimuotoinen.[70]

Äidinkieli

Vuonna 2001 väestönlaskennan mukaan Ukrainan väestöstä 67,5 % puhui äidinkielenään ukrainaa ja 29,6 % venäjää. Venäjän asema väestön äidinkielenä oli supistunut 3,2 prosentilla vuosien 1989 ja 2001 väestönlaskentojen välisenä aikana. Ukrainassa puhutaan myös useita vähemmistökieliä. Vuoden 2001 väestönlaskennassa jonkun muun kielen kertoi äidinkielekseen 2,9 prosenttia vastaajista.[71]

Vähemmistökieltä puhuvien määrä oli noussut vuosien 1989 ja 2001 välillä 0,4 prosentilla.[71] Tätä selittää esimerkiksi Krimin tataarien paluumuutto.[72] Vähemmistökielistä puhujia on eniten ruteenilla (560 000, vuoden 2000 tieto), romanialla (319 000), valkovenäjällä (276 000), krimintataarilla (260 000, 2006 tieto) bulgarialla (234 000), turkilla (200 000) ja unkarilla (157 000) ja puolalla (144 000).[73]

Helmikuun 2014 lopulla Ukrainan parlamentti päätti perua vuonna 2012 säädetyn kielilain. Erityisesti venäläisissä tiedotusvälineissä tätä pidettiin merkittävänä huolenaiheena ja syynä venäjänkielisen väestönosan tyytymättömyyteen, sillä aiempi laki oli sallinut useamman virallisen kielen käyttämisen alueilla, joissa yli 10 prosenttia väestöstä puhui muuta kuin maan virallista kieltä ukrainaa. Lain nojalla kolmetoista maan 27 alueesta oli ehtinyt hyväksyä venäjän kielen käytön toiseksi viralliseksi kieleksi alueellaan. Maan länsioissa kaksi aluetta oli puolestaan hyväksynyt romanian ja unkarin kielen alueessaan viralliseksi kieleksi. [74][75] Ukrainan virkaatekevä presidentti Turtšinov käytti kuitenkin veto-oikeuttaan, ja torjui lakimuutoksen.[76][77]

Väestötiedot
vuonna 2010-2013[78][79]
Syntyvyys 11,4 [79] / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus 14,5 / 1 000 henkilöä
Elinajanodote 71,2 (2012)[79]
Lapsikuolleisuus 8,4 (<1v, 2012)[79] / 1 000 syntymää
Lukutaitoisia 99,7 (2010)[78] % väestöstä
Ikärakenne
Mediaani-ikä 39,62 vuotta
0–14-vuotiaat 16,2 (2013)[79]
15–64-vuotiaat 66,2 (2013)[79]
65 vuotta täyttäneet 17,6 (2013)[79]

Työllisyys ja YK:n vuosituhattavoitteet

Vuonna 2012 Ukrainan virallinen työttömyysprosentti oli 2 %, mutta suuren osan työttömyydestä arvellaan olevan piilotyöttömyyttä.[80] Kansainvälisen työjärjestön (ILO) määritelmä todellinen työttömyysprosentti oli vuonna 2012 7,5 prosenttia. Alhaisimmillaan työttömyys oli Kiovassa (5,5 %), Krimin autonomisessa tasavallassa ja Odessan alueella (5,8 %) sekä Sevastopolissa (5,7 %). Korkeimmillaan työttömyys oli puolestaan Rivnen, Ternopilin ja Tšernihivin alueilla (9,8 %) sekä Žytomyrin alueella (9,7%). [81] 29 % väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.selvennä

Vuonna 2007 arvioitiin, että Ukraina on saavuttanut YK:n vuosituhattavoitteista kolme: köyhyyteen, koulutukseen ja tasa-arvoon liittyvät tavoitteet. Pidettiin todennäköisenä, että se saavuttaa myös lapsikuolleisuuteen ja odottavien äitien terveyteen liittyvät tavoitteet, ja mahdollisena myös kahden muun tavoitteen saavuttamista.[82]

Uskonto

Ukrainan pääasiallinen uskonto on ortodoksisuus, joka on jakaantunut tällä hetkellä kolmeen kilpailevaan kirkkoon. Jaon taustalla on Ukrainalainen nationalismi ja halu irrottautua myös kirkollisesti Moskovan vaikutusvallasta. Ukrainan ortodoksinen kirkko on Moskovan patriarkaatin alainen kirkko, joka vuodesta 1990 on ollut autonominen. Ukrainan autokefalinen kirkko syntyi Ukrainan lyhyen itsenäisyyden aikana 1920-luvulla ja selvisi Neuvostoliiton aikana diasporassa ulkomailla. Ukrainan itsenäistymisen jälkeen se on aloittanut uudelleen toiminnan Ukrainan alueella. Ukrainan ortodoksinen kirkko - Kiovan patriarkaatti on vuonna 1991 perustettu kirkkokunta, jota johtaa patriarkka Filaret (alun perin Mihailo Denisenko). Filaret oli vuoteen 1991 asti Moskovan patriarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta, mutta menetti pappisvihkimyksen ja suljettiin ehtoollisyhteydestä vuonna 1997 "skismaattisesta toiminnasta". Filaretin johtama kirkko ei ole muiden ortodoksisten kirkkojen tunnustama.

Ukrainassa on myös merkittävä määrä uniaatteja, jotka noudattavat ortodoksista jumalanpalvelusperinnettä, mutta tunnustavat paavin aseman ja kuuluvat katoliseen kirkkoon.

Protestanttisista uskonsuunnista suurimpia ovat baptistit ja helluntailiike, joilla molemmilla on satojatuhansia jäseniä eri seurakuntaliitoissa. Protestantismi on keskittynyt maan länsiosaan, josta käsin on myös harjoitettu laajaa lähetystyötä eri puolilla Neuvostoliittoa.

Katolisen kirkon osuus on samoin suurin maan länsiosassa, joka ennen toista maailmansotaa kuului Puolalle, erityisesti Lvivin (Lvovin) alueella. Maassa on myös juutalaisia ja muslimivähemmistöjä, jälkimmäisistä merkittävän osan muodostavat Krimin tataarit.

Kulttuuri

Borssikeittoa, tässä kasvisversiona
Ukrainalaisia joulupostimerkkejä ortodoksisin ikonein (2000)

Ruoka

Ruoka on merkittävä osa ukrainalaista kulttuuria ja pääosin runsasravinteisen maaperän omaavan maan eri kolkista löytyy paljon alueellisia erikoisuuksia. Tunnetuimpia ukrainalaisia ruokalajeja ovat borssi (punajuurista valmistettu keitto), varenyky (raviolin tapainen ruokalaji), golubtsi (täytettyjä kaalikääryleitä) ja deruny (raastetusta perunasta valmistettuja pannukakkuja). Joulun ja pääsiäisen viettoon liittyy monia ruokalajeja, joita ei valmisteta muulloin. Ukrainalainen tumma ruisleipä on myös tunnettua.[83]

Musiikki

Monet ukrainalaiset ovat kansallismielisiä, ja erityisesti syrjäseuduilla vanhat perinteet ja kansanmusiikki ovat voimissaan. Taidemusiikin säveltäjistä Dmitri Bortnjanski ja Sergei Prokofjev ovat ukrainalaissyntyisiä, vaikka elivät ja sävelsivät pääasiassa Venäjällä. Säveltäjä Thomas de Hartmann, G. I. Gurdjieffin merkittävä oppilas ja avustaja, oli ukrainalaissyntyinen, vaikka vaikuttikin paljon Venäjällä ja Länsi-Euroopassa.lähde? Ukrainalaisista taidemusiikin esittäjistään kuuluisimpia ovat viulistit David ja Igor Oistrah ja pianistit Vladimir Horowitz ja Sviatoslav Richter.[84]

Eurovision laulukilpailussa Ukraina on menestynyt varsin hyvin. Ruslana Lyžytško voitti Euroviisut vuonna 2004 Istanbulissa Turkissa kappaleellaan Wild Dances. Niinpä Ukraina järjesti vuoden 2005 Euroviisut. Vuonna 2007 euroviisuissa Vjerka Serdjutška sijoittui toiseksi kappaleella Dancing Lasha Tumbai. Vuonna 2008 Ani Lorak tuli myös toiseksi kappaleella Shady Lady.[85]

Kirjallisuus

Kuuluisimpia ukrainalaisia kirjailijoita ovat 1800-luvulla elänyt runoilija Taras Ševtšenko ja vuonna 1916 kuollut kirjailija Ivan Franko. Ivan Franko oli merkittävä kirjailija ja poliitikko, joka perusti Ukrainan sosialistisen liikkeen. Oman kirjallisen tuotannon lisäksi hän käänsi muun muassa Victor Hugon, William Shakespearen ja Goethen teoksia ukrainan kielelle. Taras Ševtšenkoa pidetään modernin ukrainalaisen kirjallisuuden isänä. Hän kirjoitti myös venäjäksi ja kirjallisen tuotannon lisäksi oli myös taitava taidemaalari. Hänet tuomittiin karkotukseen vuonna 1847 johtuen hänen venäläisten ukrainalaisiin kohdistuvia sortotoimia kuvaavista satiirisista runoistaan.[86]

Urheilu

Euroopan jalkapallomestaruus 2012 ratkesi alkukesällä finaaliottelussa Kiovassa

Vaikka tarvittava urheiluinfrastruktuuri ei ole monien Euroopan maiden tasolla, Ukraina on menestynyt hyvin kansainvälisessä huippu-urheilussa, erityisesti yleisurheilussa, voimistelussa, purjehduksessa, nyrkkeilyssä, painissa, uinnissa, judossa ja shakissa. Maan tunnetuimpia urheilijoita ovat nyrkkeilijät Vitali ja Volodymyr Klytško ja seiväshyppääjä Serhi Bubka. Parhaiten olympialaisissa menestynyt urheilija on neljä kultamitalia saanut uimari Jana Klotškova. Ukrainalla on ollut joukkue sekä kesä- että talviolympialaisissa vuodesta 1994 alkaen, ja maa on saanut kaikkiaan 29 kultamitalia.[87]

Ukrainan suosituin urheilulaji on jalkapallo, jossa urheiluseurat Kiovan Dynamo, Donetskin Šah’tar ja Dnipropetrovskin Dnipro ovat saavuttaneet kansainvälistäkin menestystä. Maan jalkapallojoukkue selviytyi vaikeasta karsintalohkosta (mm. Turkki, Kreikka ja Tanska) ykkösenä jatkoon vuoden 2006 MM-kilpailuihin, joissa sijoittui kahdeksan parhaan joukkoon. FIFA:n rankigissa se oli huhtikuussa 2012 sijalla 49.[88]

Kiovan Sokol on maan tunnetuin jääkiekkojoukkue. Ukrainan jääkiekkomaajoukkue on pelannut 2000-luvulla jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen A-sarjassa. Kansainvälinen jääkiekkoliitto laskee maassa olevan 4400 rekisteröityä pelaajaa. Miesten maajoukkue on vuonna 2013 IIHF:n rankingissa sijalla 20.[89]

Juhlapäivät

Pvm Suomalainen nimi Paikallinen nimi Huomautuksia
1.1. uusivuosi Новий рік  
7.1. joulu Різдво joulun ajankohta johtuu ortodoksien juliaanisesta kalenterista
8.3. kansainvälinen naistenpäivä Міжнародний день жінки  
1.5 – 2.5. vappu    
9.5. voitonpäivä День перемоги Kansallissosialistisen Saksan antautuminen 1945 Neuvostoliitolle
24.8. itsenäisyyspäivä День незалежності України Ukrainan itsenäistyminen Neuvostoliitosta 1991

Lähteet

  • Volodymyr Kubijovyc, Danylo Husar Struk (alkuteoksen toim.) ym.: Internet Encyclopedia of Ukraine (alkuteos Encyclopedia of Ukraine (University of Toronto Press, 1984-93)) 2001-. Canadian Institute of Ukrainian Studies. Viitattu 17.4.2012. (englanniksi)

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f Devžavna služba statystyky Ukrajiny: Tšyselnist najavnoho naselennja Ukrajiny na 1 sitšnja 2013 roku (pdf) (Ukrainan paikkakuntien viralliset väkilukuarviot 1.1.2013) 2013. Kiova: Deržavna služba statystyky Ukrajiny (Ukrainan tilastokeskus), ukrcensus.gov.ua. Viitattu 3.3.2014. (ukrainaksi)
  2. ↑ Ukraine The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  3. ↑ a b World Economic Outlook Database, April 2013. Report for Selected Countries (UA, BY, RU, MO) and Subjects (IMF:n tilastoima ja ennustama BKT:n kehitys per capita vuosille 2007-2015 Ukrainaan, Valko-Venäjälle, Venäjälle ja Moldovaan) Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF), imf.org. Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
  4. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  5. ↑ a b Je. L. Makarevitš (redaktor): Atlas avtomobilnyh dorog. Zapadnaja Jevropa. Strany Baltii, Rossija, Belarus, Ukraina, Moldova 1:500 000. Minsk, Valko-Venäjä: Izdatelstvo Jansejan, 2005. ISBN 985-6501-12-1. (venäjäksi)
  6. ↑ Dnieper River (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tutkimuksen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Internet Encyclopedia of Ukraine, vol. 1. 1984. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
  7. ↑ Rivers (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tutkimuksen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Internet Encyclopedia of Ukraine, vol. 1. 1984. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
  8. ↑ Lakes (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tutkimuksen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Internet Encyclopedia of Ukraine, vol. 3. 1993. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. Viitattu 6.3.2014. (englanniksi)
  9. ↑ a b c Background Note: Ukraine US Department of state
  10. ↑ a b c P.R. Magocsi, 2010: A history of Ukraine. The land and its people. 2nd revised and explaned edition. University of Toronto Press. ISBN 978-1-4426-1021-7 (paperback). 894 pages. Mongolien etenemisestä ja invaasiosta s. 110-114 (englanniksi).
  11. ↑ a b V.Pilipenko & G. Kasjanov, 1997: Ukrainan historia. Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti, Helsinki. ISBN 951-707-080-2. Galitsia-Volyniasta s. 42-44.
  12. ↑ a b c Gale, Encyclopedia of Russian History, "Ukraina and Ukrainians", 2004, ISBN 0028656938 s. 1602–1603
  13. ↑ Anders Røhr: Otavan suuri maailmanhistoria. Kartasto-osa, s. 271. Suomentanut Laura Kolbe. Helsinki. Määritä julkaisija! ISBN 951-1-07458-X
  14. ↑ a b c Gale, s. 1603
  15. ↑ Revelations from the Russian Archives: Ukrainian famine 2000. Library of Congress. Viitattu 12.2. 2008. (englanniksi): "The dreadful famine that engulfed Ukraine, the northern Caucasus, and the lower Volga River area in 1932-1933 was the result of Joseph Stalin's policy of forced collectivization. The heaviest losses occurred in Ukraine, which had been the most productive agricultural area of the Soviet Union. The death toll from the 1932-33 famine in Ukraine has been estimated between six and seven million"
  16. ↑ a b c d Gale, s. 1604
  17. ↑ VR sacked Tarasyuk UNIAN. Viitattu 01.01.2007.
  18. ↑ Tarasyuk to seek protection of the Prosecutor General UNIAN. Viitattu 01.01.2007.
  19. ↑ Ukrainan presidentti ei usko neuvotteluratkaisuun HS. Viitattu 25.05.2007.
  20. ↑ keskusvaalilautakunta, tulokset, http://www.cvk.gov.ua/vnd2007/w6p001e.html
  21. ↑ Our Ukraine-People`s Self-Defence to seek way out of crisis UNIAN. Viitattu 26.11.2007.
  22. ↑ a b c d Timeline Ukraine BBC
  23. ↑ Akut kris i Ukraina 27.10 2008. Svenska Dagblader. (ruotsiksi)
  24. ↑ IMF And Ukraine Agree On $16.5 Billion Loan rferl.org. 26.10 2008. (englanniksi)
  25. ↑ 'Orange' coalition restored in Ukraine RIA. Viitattu 09.12.2008.
  26. ↑ a b c Ukrainalaiset väsyivät odottamaan vapautta, pääkirjoitus, Helsingin Sanomat 3.12.2013.
  27. ↑ Kiovassa väkivaltaisuudet jatkuivat läpi yön, poliisi eteni mielenosoittajien leiriin Helsingin Sanomat. Viitattu 19.2.2014.
  28. ↑ Saksa vaatii Venäjältä selitystä joukoista Ukrainassa, Helsingin Sanomat, 1.3.2014
  29. ↑ Most of all, Ukrainians trust to Party of Regions and BYuT UNIAN. Viitattu 16.08.2007.
  30. ↑ Venäjä ja Ukraina eivät onnistuneet solmimaan kaasusopimusta 7.12.2013. Yle.fi. Viitattu 8.12.2013.
  31. ↑ Venäjä haastaa EU:n omalla unionillaan HS 7.8.2013, tallennettu 16.10.2013 (maksullinen)
  32. ↑ What Ukraine's Kolchuga radar does BBC. Viitattu 25.05.2007.
  33. ↑ Ukraine sells Kolchuga to Iran Jane's Information Group. Viitattu 25.05.2007.
  34. ↑ Ukraine denies sale of sophisticated radar to Iran IRNA. Viitattu 25.05.2007.
  35. ↑ Putin calls Ukrainian arms supplies to Georgia 'crime' RIA. Viitattu 8.10.2008.
  36. ↑ Looking for the Good Guys off the Somali Coast, Spielgel
  37. ↑ Puheenvuorot. Torstai 20. toukokuuta 2010 - Strasbourg. Laima Liucija Andrikienėn laatima kysymys numero 12 (H-0219/10) Aihe: Ukrainan parlamentin päätös Sevastopolin laivastotukikohdan vuokrasopimuksen jatkamisesta 20.5.2010. europarl.europa.eu. Viitattu 6.3.2014.
  38. ↑ Turkmenistan to raise gas price to $130 from Jan. - Gazprom RIA. Viitattu 05.12.2007.
  39. ↑ Russian gas price hike could hit Ukraine hard - former PM RIA. Viitattu 05.12.2007.
  40. ↑ The High Price of Gas: Transcript 2006. BBC.
  41. ↑ a b About number and composition population of UKRAINE by All-Ukrainian Population Census'2001 data, Number of cities (Väkiluvusta ja väestön jakautumisesta Ukrainan yleisen väestönlaskennan 2001 aineiston mukaan, kaupunkien lukumäärä) State Statistics Committee of Ukraine. Viitattu 29.9.2011. (englanniksi)
  42. ↑ a b About number and composition population of UKRAINE by All-Ukrainian Population Census'2001 data, Urban and rural population (Väkiluvusta ja väestön jakautumisesta Ukrainan yleisen väestönlaskennan 2001 aineiston mukaan, Kaupunkilaiset ja maaseutuväestö) State Statistics Committee of Ukraine. Viitattu 7.10.2011. (englanniksi)
  43. ↑ Assessions: Ukraine wto.org, viitattu 15.3.2014, (englanniksi)
  44. ↑ a b Official exchange rates of foreign currencies - Set the following official exchange rates of Hryvnia against Foreign Currencies - 31.12.2013 (UAH:n vaihtokurssi ulkomaalaisiin valuuttoihin nähden 31.12.2013. 100 EUR= 1029.8053 UAH eli 1 UAH= 0,090567 EUR.) The National Bank of Ukraine, bank.gov.ua. Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
  45. ↑ Valovyi rehionalnyi produkt (Ukrainan alueellisten BKT:den arvot 2004-2011) 2014. Ukrainan tilastokeskus, ukrstat.gov.ua. Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
  46. ↑ Official exchange rates of foreign currencies - Set the following official exchange rates of Hryvnia against Foreign Currencies - 31.12.2011 (UAH:n vaihtokurssi ulkomaalaisiin valuuttoihin nähden 31.12.2011. 100 EUR= 1104.153 UAH eli 1 UAH= 0,097106 EUR.) The National Bank of Ukraine, bank.gov.ua. Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
  47. ↑ Time series of avarage monthly wages by region (1995-2013) (Keskimääräisen kuukausipalkane kehitys Ukrainassa alueittain 2004-2011) 2014. Ukrainan tilastokeskus, ukrstat.gov.ua. Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
  48. ↑ Emeritusprofessori Tauno Tiusanen: Ukrainan kansan köyhyyttä ei ymmärretä lännessä 20.2.2014. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 7.3.2014.
  49. ↑ a b c Europe: Ukraine, The World Factbook, cia.gov, viitattu 15.3.2014(englanniksi)
  50. ↑ Country Comparison: Electricity - from nuclear fuels, The World, cia.gov, viitattu 15.3.2014(englanniksi)
  51. ↑ Uusiutuvien energialähteiden osuus sähkön ja lämmön tuotannossa kasvoi vuonna 2012 5.11.2013, tilastokeskus.fi, viitattu 20.3.2014
  52. ↑ Ukraine: Electricity and heat for 2011 (IAE:n, eli 28 länsimaan muodostaman monikansallisen energiajärjestön kokoamia tilastotietoja) International Energy Agency, iea.org. Viitattu 17.3.2014. (englanniksi)
  53. ↑ Country Comparison: Natural gas - imports, The World, cia.gov, viitattu 15.3.2014(englanniksi)
  54. ↑ a b Robinson, A. G. (editor): ”erityisesti: Ch 2. Exploration history of Black Sea Province”, Regional and Petroleum Geology of the Black Sea and Surrounding Region. (American Association of Petroleum Geologists, AAPG Memoir 68) Määritä julkaisija! ISBN 978-0891813484 (englanniksi)
  55. ↑ Losing Crimea Could Sink Ukraine's Offshore Oil and Gas Hopes, 11.3.2014, bloomberg.com, viitattu 15.3.2014(englanniksi)
  56. ↑ Ukraine Crisis Endangers Exxon’s Black Sea Gas Drilling: Energy, 11.3.2014, bloomberg.com, viitattu 15.3.2014(englanniksi)
  57. ↑ Ukraine to buy around 27-30 billion cubic meters of gas from Russia in 2014 - Prodan, 12.3.2014, interfax.com.ua, Viitattu 15.3.2014, (englanniksi)
  58. ↑ Ukraine plans to increase gas extraction by 8-9% in 2014, says minister, 5.2.2014, interfax.com.ua, viitattu 15.3.2014, (englanniksi)
  59. ↑ Future of Unconventional Projects in Ukraine in Light of last Agreements between Naftogaz and Gazprom viitattu 20.3.2014], shalegas.in.ua, viitattu 20.1.2014, (englanniksi)
  60. ↑ Russia Eyes Crimea’s Oil and Gas Reserves, 16.3.2014, oilprice.com, viitattu 20.3.2014, (englanniksi)
  61. ↑ http://www.independent.co.uk/voices/comment/oil-and-gas-could-explain-putins-costly-attempt-to-control-the-crimea-9193464.html Oil and gas could explain Putin's costly attempt to control the Crimea], 14.3.2014, independent.co.uk, viitattu 15.3.2014, (englanniksi)
  62. ↑ Unconventional gas in Europe - Frack to the future, 2.2.2013, economist.com, viitattu 20.3.2014, (englanniksi)
  63. ↑ Shale gas reserves and major fields of Ukraine, shalegas.in.ua, 14.6.2013, viitattu 20.3.2014, (englanniksi)
  64. ↑ Ukraine signs $10 billion shale gas deal with Chevron, 5.11.2013, reuters.com, viitattu 20.3.2014, (englanniksi)
  65. ↑ Ukrainians Protest Chevron's Shale Gas Plans, 17.10.2013, industryweek.com, viitattu 20.3.2014, (englanniksi)
  66. ↑ Russia is getting queasy about Ukraine's shale plans, 17.1.2014, mining.com, viitattu 20.3.2014, (englanniksi)
  67. ↑ http://ukrainian-energy.com/en/news/show/economy/details/736 Chevron operations at Ukraine's Oleska shale won´t begin before july 1 - Ecology minister], 20.01.2014, ukrainian-energy.com, viitattu 20.3.2014, (englanniksi)
  68. ↑ Население Украины сократилось до 45 миллионов человек Lenta. (venäjäksi)
  69. ↑ Украинцев – уже 45 миллионов Unian. (venäjäksi)
  70. ↑ About number and composition population of UKRAINE by data All-Ukrainian population census'2001 data (Ukrainan asukkaiden etninen jakauma 2001 väestönlaskennassa) Ukrainan tilastokeskus, ukrcensus.gov.ua. Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
  71. ↑ a b About number and composition population of UKRAINE by All-Ukrainian population census'2001 data (Ukrainan asukkaiden kielijakauma 2001 väestönlaskennassa etnisen jakauman mukaan) Ukrainan tilastokeskus, ukrcensus.gov.ua. Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
  72. ↑ First All-National Population Census: historical, methodological, social, economic, ethnic aspects Tiedostomuoto pdf, Selite Chapter 3.2. Ethnic and language distribution of population, Luku 3.2, sivut 99-109/217. Teoksen tieteelliset päätoimittajina akateemikot I. F. Kuras ja S. I. Pirozhkov Ukrainan tiedeakatemiasta, Julkaisupaikka Kiova, Ajankohta 2004. Julkaisijat Institute for Demography and Social Studies, NAS of Ukraine ja State Statistic Committee of Ukraine, ukrcensus.gov.ua, Viitattu 5.3.2014, (englanniksi)
  73. ↑ Ukraine. Languages Julkaisija ethnologue.com, Viitattu 5.3.2014, (englanniksi)
  74. ↑ Canceled language law in Ukraine sparks concern among Russian and EU diplomats Julkaisija TV-Novosti, rt.com, Viitattu 5.3.2014, (englanniksi)
  75. ↑ Yle Krimillä: Mielenosoittajat vastustavat kielilakia ja vaativat Krimille oikeutta päättää asioistaan 27.2.2014, Yleisradio, yle.fi, viitattu 7.3.2014
  76. ↑ Asiantuntijat: Itäukrainalaiset eivät haikaile osaksi Venäjää 6.3.2014, Yleisradio, yle.fi, viitattu 7.3.2014
  77. ↑ Ukraine’s 2012 Language Law to Stay Until New Bill Ready – Turchynov, 3.3.2014, RiaNovosti, ria.ru, viitattu 13.3.2014, (englanniksi)
  78. ↑ a b WHO European Region: Ukraine statistics summary (2002 - present) Julkaisija= Maailman terveysjärjestö, who.int, Viitattu 9.3.2014, (englanniksi)
  79. ↑ a b c d e f g Statistical yearbook of Ukraine for 2012 (Ch. 16. Population) 2013. Ukrainan tilastokeskus, ukrcensus.gov.ua. Viitattu 9.3.2014. (englanniksi)
  80. ↑ Tietoa Ukrainasta: Yhteiskunta, kulttuuri ja media 13.8.2013 (päivitetty). Suomen suurlähetystö, Kiova. Viitattu 18.11.2013.
  81. ↑ Statistical yearbook of Ukraine for 2012 (Chapter 17. Employment) 2013. Ukrainan tilastokeskus, ukrcensus.gov.ua. Viitattu 9.3.2014. (englanniksi)
  82. ↑ Progress by Goal 2007. Millennium Goal Monitor. Viitattu 17.4.2010. (englanniksi)
  83. ↑ S. Stechishin: Traditional foods. Encyclopedia of Ukraine. Canadian Institute of Ukrainian Studies.. Viitattu 17.4.2012.
  84. ↑ Culture bestofukraine.com. Viitattu 17.4.2012.
  85. ↑ Ukraine at eurovision Song Contest eurovisioncovers.co.uk. Viitattu 17.4.2012.
  86. ↑ Shevchenko, Taras Encyclopedia of Ukraine. Viitattu 17.4.2012.
  87. ↑ Ukraine sport reference. Sport Reference. Viitattu 17.4.2012.
  88. ↑ Associations Ukraine (osiot Ranking ja Honours) FIFA. FIFA. Viitattu 17.4.2012.
  89. ↑ Ukraine IIHF. Viitattu 2.3.2014.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ukraina.
  • Ukrainan presidentti
  • Ukrainan hallinnon portaalisivu
  • Ukrainan parlamentti
  • History of Ukraine (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Alkujaan Encyclopedia of Ukraine, vol. 5, nyt Internet Encyclopedia of Ukraine, IEU. 1993. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
  • Fauna (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Internet Encyclopedia of Ukraine, IEU. 2008. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
  • Literature (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Encyclopedia of Ukraine. 1993. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. Viitattu 14.3.2014. (englanniksi)
  • Ukraina (Maaraportti) 12/2010. Finpro, finpro.fi. Viitattu 14.3.2014. (suomeksi)
  • Naton ja Ukrainan väliset suhteet (NATO)
  • Ukraine: Electricity and heat for 2011 (IAE:n, eli 28 länsimaan muodostaman monikansallisen energiajärjestön kokoamia tilastotietoja) International Energy Agency, iea.org. Viitattu 17.3.2014. (englanniksi)
  • Ukraina Open Directory Projectissa
  • Matkaopas aiheesta Ukraine Wikivoyagessa (englanniksi)
Itsenäiset valtiot
Kiistanalaiset valtiot
1Lasketaan kuuluvaksi myös Aasiaan.

 

Malline:Link GA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link GA Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ukraina&oldid=13939095”