ABC-ketju

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
ABC
Perustettu 1998
Toimitusjohtaja Harri Tuomaala[1]
Kotipaikka Helsinki
Toimiala huoltoasema
Henkilöstö 4 000 (2015)[2]
Kotisivu www.abcasemat.fi

ABC-ketju on S-ryhmän huoltoasemaketju. Ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia, ABC-latausasemia ja ABC Carwash -autopesuja. Suurin osa ketjun palveluasemista on liikennemyymälöitä, joissa on polttonesteen myynnin lisäksi ravintola ja päivittäistavarakauppa ja monesti myös muita liikkeitä.[3]

Pieni bensa-aseman, autopesun ja Sale-myymälän muodostava ABC-asema Kouvolan keskustassa Kauppalankadulla.

Ketjun 479 huoltoasemaa sijaitsevat ympäri Suomea, pääosin valtateiden varsilla.[3] Pohjoisin asema on Ivalossa ja eteläisin Hangossa. Itäisin asema on Ilomantsissa ja läntisin Maarianhaminassa. Suomen ensimmäinen ABC-liikennemyymälä avattiin nykyisin Kouvolaan kuuluvan Valkealan kunnan Uttiin joulukuussa 1998, ja se on edelleen toiminnassa.[4] ABC on SOK:n tavaramerkki.[5]

Ketjun koko vähittäismyynnin arvo oli 1 774 miljoonaa euroa vuonna 2014.[6] Bensiinin vähittäiskaupassa ABC-ketju on ollut Suomen markkinajohtaja vuodesta 2009. Ketjun markkinaosuus vuonna 2014 oli bensiinissä 30 prosenttia ja dieselöljyssä 13 prosenttia.[7]

ABC Carwash

S-ryhmän osuuskauppojen hallinnassa oli 1990-luvun alussa noin sata huoltoasemaa. Asemat toimivat niille polttoainetta toimittaneiden öljy-yhtiöiden tunnuksilla. SOK ja alueosuuskaupat perustivat vuonna 1989 Ässähuoltamot Oy:n tarkoituksenaan hankkia asemat kokonaan osuuskauppojen omistukseen. Huoltamoille asetetut tavoitteet eivät kuitenkaan toteutuneet.[8]

Ässähuoltamot kehitti uuden huoltamokonseptin, jonka mukaan huoltoasemalla oli oltava paljon vessoja ja paljon kassoja, jotta asiakkaan ei tarvitsisi jonottaa. Tilojen piti olla väljät. Aukioloaikojen ja ruokalistan tuli olla selkeitä. Kaikki palvelut oli saatava saman katon alta ympäri vuorokauden ja ruokaa oli saatava aina kun ovi on auki. Huoltoasemaan liitettiin mukaan kauppa, mikä oli tuohon aikaan ennenkuulumatonta. Se muutti ”huoltoaseman” liikenneasemaksi tai palveluasemaksi. Amerikkalaisen mallin mukaan aseman pihalle päätettiin asentaa näkyvä pyloni, mainospylväs. Mainospylvään huipulle piti keksiä huoltamon nimi, ja väliaikaiseksi paikantäytteeksi nimen paikalle kirjoitettiin ABC.[9]

Vuonna 1998 S-ryhmä päätti perustaa ABC-nimisen liikennemyymälä- ja automaattiasemaketjun. Silloinen Osuuskauppa Ympäristö (nykyisin osa Kymen Seudun Osuuskauppaa) avasi ensimmäisen ABC-liikennemyymälän silloisen Valkealan, nykyisen Kouvolan Uttiin joulukuussa 1998. Samoihin aikoihin avattiin ensimmäinen ABC-automaattiasema Helsingin Konalaan.[8]

Ketju kasvoi voimakkaasti 2000-luvun alkuvuosina. Huippuvuonna 2004 avattiin 21 asemaa. Ketjun investointitahti laski 2010-luvun alussa.[10]

S-ryhmä osti Suomen Esso-huoltoasemaketjun vuonna 2006. Osa Esso-asemista liitettiin ABC-ketjuun, osa myytiin St1:lle.[8]

200:s ABC Liikennemyymälä avattiin vuonna 2010, ja vuonna 2011 tuotiin markkinoille Eko E85 -polttoneste. Samana vuonna tuotteelle myönnettiin myös Avainlipun käyttöoikeus.lähde?

Ketju levittäytyi Manner-Suomesta Ahvenanmaalle vuonna 2013.[11]

Vuonna 2015 ABC-liikennemyymälöiden ravintolat siirtyivät käyttämään pelkästään suomalaisia liharaaka-aineita. Vuonna 2018 julkaistiin ABC-mobiilisovellus, jolla voi maksaa ravintolassa, tankatessa, ladatessa ja ABC Carwash -pesupaikoilla. Vuonna 2021 julkaistiin sähköautojen latauspalvelu ABC-lataus.[12]

Vuonna 2017 Hyvinkäällä sijaitseva ABC-asema paloi keittiössä tapahtuneen onnettomuuden takia. Tapaturman syy oli se, että kokin mukaan "rasvakattila oli syttynyt räjähdysmäisesti". Kukaan ei loukkaantunut tapaturmassa. Tulipalon aikaan ABC:llä oli asiakkaita parikymmentä, henkilökuntaa kokin lisäksi vain kaksi, kaupan ja ravintolan kassat.[13][14]

Korian oranssi ABC-pyloni, jollainen on lähes jokaisella ABC-asemalla.
Korian ABC-asema valtatien 6 varressa kesällä 2019.
ABC Koillisportti Pudasjärvellä.

Ketjuun kuului tammikuussa 2023 yhteensä 479 huoltoasemaa, joilla voi tankata auton. Asemista 98 oli ABC Liikennemyymälöitä, muut miehittämättömiä automaattiasemia.lähde?

ABC-automaattiasema Oulussa.

ABC Liikennemyymälät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ABC Liikennemyymälät ovat huoltoasemia, joilla toimii polttonesteen myynnin lisäksi ravintola ja ruokakauppa. Ruokakaupaan brändi on nykyään ABC-Market[15]. Lisäksi liikennemyymälässä voi toimia myös ketjun ulkopuolisia myymälöitä. Liikennemyymälät palvelevat vuoden jokaisena päivänä, osa asemista ympäri vuorokauden, ne ovat avoinna normaalisti myös kaikkina juhlapyhinä, kuten jouluna ja juhannuksena.lähde?

Myymälöiden yhteydessä on polttonesteen tankkauksen lisäksi ravintola ja ruokakauppa. ABC:n omat ravintola- ja ruokakauppapalvelut ovat auki koko liikennemyymälän aukioloajan.lähde?

Joissakin myymälöissä on tilausajo- ja raskaanliikenteen kuljettajille taukotiloja. Liikennemyymälän yhteydessä voi olla eri alojen palveluntarjoajia, joilla on omat aukioloajat.[16]

ABC Automaattiasemat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ABC-automaattiasemia oli tammikuussa 2023 ketjussa 381. Asemat sijaitsevat pääasiassa S-ryhmän ruokakauppojen, kuten Prismojen, S-markettien ja Sale-myymälöiden yhteydessä.[16]

Muut palvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ABC CarWash -autopesupaikkoja oli tammikuussa 2023 ketjussa 117 kappaletta. Ne ovat pääosin ABC Liikennemyymälöiden ja -automaattiasemien sekä Prismojen yhteydessä.[16] Tammikuussa 2023 ABC-latausasemia oli 205 kappaletta, joissa on latauspisteet 1 250 autolle.[16]

  1. ABC saa uuden ketjujohtajan – ABC-ketju saa uuden toimitusjohtajan Harri Tuomaalasta Taloussanomat. 12.10.2018. Viitattu 27.2.2019.
  2. ABC mukana juhlistamassa 50-vuotiasta Avainlippua (Arkistoitu – Internet Archive) S-kanava 13.4.2015
  3. a b Tietoa ABC:sta Viitattu 1.6.2015
  4. ABC-asemat Viitattu 2.6.2015
  5. PRH: Tavaramerkin tiedot Rekisterinumero 218930
  6. Sinun omistamasi – S-ryhmä ja vastuullisuus 2014. Pääjohtajan katsaus (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. Öljy- ja biopolttoaineala ry: Markkinaosuudet (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 2.6.2015
  8. a b c Vornamo, Sami: Osuustoiminnasta kilpailuetua huoltoasemaliiketoiminnassa (pdf) pellervo.fi. 2011. Viitattu 1.6.2015.
  9. ABC-ketjun nimi olisi ollut jotain aivan muuta, jos yksi mies olisi valinnut kriittisellä hetkellä sanansa toisin Helsingin Sanomat. 19.6.2023. Viitattu 6.7.2023.
  10. Mansikka, Ossi: ABC-ketju keskittyy asemiensa ehostamiseen (Vain HS:n tilaajille, luettavissa vapaasti arkistoitu-linkistä) Helsingin Sanomat. 17.5.2015. Arkistoitu 2.6.2015. Viitattu 1.6.2015.
  11. ABC palvelee nyt myös Ahvenanmaalla (Arkistoitu – Internet Archive) Tiedote S-kanavalla 6.8.2013
  12. Henri Posa: Yli sata uutta ABC-latausasemaa tänä vuonna ILtalehti, iltalehti.fi. 14.4.2022. Viitattu 16.9.2023.
  13. Tuomas Manninen: Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi Ilta-Sanomat. 22.9.2017. Sanoma.
  14. "Kaikki paikat ovat märkänä" – Hyvinkään ABC:n palo sammutettu, alkoi ilmeisesti rasvapalona Keskisuomalainen. 22.09.2017.
  15. Kaikki ostokset samalla kertaa ABC:lta | ABC-asemat www.abcasemat.fi. Viitattu 23.6.2024.
  16. a b c d ABC-asemat abcasemat.fi. Viitattu 11.1.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]