Albert Ballin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Albert Ballin
Henkilötiedot
Syntynyt15. elokuuta 1857
Hampuri, Saksan liitto
Kuollut9. marraskuuta 1918 (61 vuotta)
Hampuri, Saksan keisarikunta
Muut tiedot
Yritys Hampurin-Amerikan linja
Asema Omistaja ja johtaja
Puoliso Marianne Ballin[1]
Vanhemmat Samuel Joel Ballin (isä)
Amalia Ballin (äiti)[2]

Albert Ballin (15. elokuuta 18579. marraskuuta 1918) oli saksalainen merenkulkumagnaatti.[3] Hän oli vuodesta 1886 Hampurin-Amerikan linjan (HAPAG) johtokunnan jäsen, vuodesta 1899 sen pääjohtaja[4]. Yhtiö oli aikanaan maailman suurin laivayhtiö. Ballin myös kehitti risteilyaluksen konseptin, minkä vuoksi häntä pidetään nykyaikaisen risteilymatkustamisen isänä.[3]

Ensimmäisen maailmansodan aikana hän vastusti jyrkästi sitä, että Saksa ryhtyisi käymään vedenalaista sotaa, koska hän pelkäsi, että Saksa saisi sen vuoksi myös Yhdysvallat vihollisekseen. Saatuaan marraskuussa 1918 tietää aselevon ankarat ehdot Ballin kuoli yllättäen, luultavasti oman käden kautta.[4]

Saksan keisarinna Augusta Viktorian mukaan nimetty SS Augusta Victoria oli ensimmäinen nykyisenkaltainen risteilyalus.[5] Se lähti ensimmäiselle matkalleen 10. maaliskuuta 1889 Hampurista, ja se kulki Southamptonin kautta New Yorkiin. Laiva teki maailman ensimmäisen Välimeren risteilyn kaksi vuotta myöhemmin.

Ballin rakennutti 1901 Veddelin saarelle Hampuriin siirtolaisia varten keskuksen, johon sijoitettiin tuhansia Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan pyrkiviä ihmisiä kaikkialta Euroopasta.[6] Saari on nykyään BallinStadt-museona. Vuonna 1913 HAPAG omisti kolme maailman suurinta linjalaivaa, jotka kaikki kuitenkin takavarikoitiin myöhemmin osana ensimmäisen maailmansodan sotakorvauksia.

Menetettyään yhtiönsä laivat Ballin teki itsemurhan Hampurissa Saksan vallankumouksen aikana vuonna 1918, kaksi päivää ennen ensimmäisen maailmansodan loppua.[7] Toisen maailmansodan jälkeen yhtiö menetti taas merikelpoiset laivansa sekä globaalin markkina-asemansa.

  1. Gerhardt, 2010, s.16
  2. Gerhardt, 2010, s.10
  3. a b Albert Ballin – an early shaper of globalization Hapag-Llyod. Viitattu 21.7.2024. (englanniksi)
  4. a b Ballin, Albert, Tietosanakirja. Osa 11, palsta 132. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1922
  5. Gerhardt, 2010, s.33
  6. Gerhardt, 2010, s.47–48
  7. Albert Ballin, Inventor of the Pleasure Cruise The German Way & More. Viitattu 1.6.2022. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Albert Ballin