Bleem!

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Bleem! (tyyliteltynä bleem!) oli kaupallinen emulaattori, joka tuli tunnetuksi useista oikeudenkäynneistä. Bleem! oli PlayStation-konsolin emulaattori henkilökohtaisille tietokoneille, jonka aloittivat Randy Linden ja David Herpolsheimer. Linden ja Herpolsheimer työskentelivät aluksi kahdestaan ilman rahoitusta tai muita työntekijöitä, mutta saivat vapaaehtoisia henkilöitä beta-testaamiseen.[1]

Ensimmäinen beta-versio julkaistiin verkossa maaliskuussa 1999 ja muutamaa kuukautta myöhemmin CD-ROMilla. Samoihin aikoihin Sony kävi oikeudenkäyntiä Connectixiä vastaan tämä Virtual Game Station (VGS) -ohjelmasta, joka käytti eri tekniikkaa. VGS perustui virtuaalikoneeseen, kun taas Bleem! käytti ajonaikaista uudelleenkääntämistä. 2. huhtikuuta 1999 Bleemin saivat haasteen oikeuteen tekijänoikeuden ja tavaramerkin rikkomisesta. Jonathan Hangartner avusti Bleemin kehittäjiä oikeudessa ja heille selvisi, että Sony oli lähettänyt heille saman kanteen kuin Connectixille ilman perehtymistä teknisiin eroavaisuuksiin vaan ainoastaan nimet olivat muutettu. Useimmat kanteen kohdat hylättiin suoraan lukuun ottamatta kohtaa kuvakaappauksien käytöstä myyntipaketissa, mutta vertaileva esittäminen todettiin sallituksi käytöksi.[1][2]

Syyskuussa 1999 Sega julkaisi Dreamcastin, jolle siirrettiin prototyyppiversio Bleemistä. Sega kuitenkaan ei halunnut julkaista ilman Sonyn lupaa ja tammikuussa 2001 Sega lopetti laitteiden valmistamisen kokonaan keskittyen vain ohjelmistoihin. Bleem julkaistiin Segasta riippumatta Dreamcastille (tunnettu nimellä bleemcast!). Microsoft oli myös kiinnostunut Bleemistä ja teki 7,5 miljoonan dollarin tarjouksen, mutta kehittäjät kieltäytyivät koska oli tekniikka-kuplan aika ja arviot yrityksen arvosta olivat huomattavasti korkeampia.[1]

Muutamia viikoja Dreamcast-version julkaisun jälkeen Sony haastoi Bleemin kehittäjät oikeuteen patenttien rikkomisesta. Osa väitetyistä patenteista eivät olleet Sonyn omistuksessa eivätkä liittyneet videopeleihin lainkaan, jolloin Bleemin kehittäjät nostivat vastakanteen kilpailun häirinnästä. Puolustautuminen oli kallista (kustannukseksi arvioitiin miljoona dollaria per patentti) ja yritys lopetti toimintansa marraskuussa 2001.[1] Sonyn seuraava konsoli PlayStation 2 sisälsi taaksepäin yhteensopivuuden ensimmäisen PlayStationin kanssa.[3]

Bleemin tekijöiden mukaan Sony myi konsoliaan tappiolla ja teki voittoa pelien myynnillä, jolloin olisi kaikille hyödyllistä, että pelit olisivat pelattavissa myös muilla alustoilla.[1]

  1. a b c d e Ewen Hosie: The history of bleem! eurogamer.net. 11.12.2017. Viitattu 14.1.2023. (englanniksi)
  2. Sony Computer Entertainment America v. Bleem, 214 F. 3d 1022 - Court of Appeals, 9th Circuit 2000 scholar.google.co.uk. 10.7.2000. Viitattu 14.1.2023. (englanniksi)
  3. Tom Bramwell: Game Over for bleem eurogamer.net. 19.11.2001. Viitattu 14.1.2023. (englanniksi)