Euroopan poliittinen yhteisö
Euroopan poliittinen yhteisö | |
---|---|
Perustettu | 2022 |
Perustaja | Emmanuel Macron |
Toimiala | turvallisuus, vakaus, talous, energia, ilmastopolitiikka |
Jäsenet | 45 |
Euroopan poliittinen yhteisö on 45 eurooppalaisen maan muodostama yhteisö. Se syntyi Ranskan presidentin Emmanuel Macronin toukokuussa 2022 EU-parlamentissa Euroopan tulevaisuuskonferenssin päätteeksi Strasbourgissa pitämästä puheesta saadusta herätteestä. Yhteisö piti ensimmäisen kokouksensa Prahassa Prahan linnassa 7. lokakuuta 2022 alkaen.[1][2]
Kokouksen taustalla on maailman tilanne ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022. Ensimmäiseen kokoukseen osallistui 27 Euroopan unionin jäsenmaata ja 17 eurooppalaista maata unionin ulkopuolelta, yhteensä 44 maata.[1] Tanskan pääministeri Mette Frederiksen ei kuitenkaan ollut paikalla parlamentin avajaisten vuoksi[2].
Kokous kuuluu Tšekin EU-puheenjohtajuuskauden ohjelmaan. Kokouksessa käydään turvallisuuteen ja vakauteen sekä talouteen, energiaan ja ilmastopolitiikkaan liittyviä keskusteluja, ja lisäksi ohjelmassa on kahdenvälisiä tapaamisia. Suunnitelmissa on kokoontumisia kaksi kertaa vuodessa.[2]
Jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albania
Armenia
Itävalta
Azerbaidžan
Belgia
Bosnia ja Hertsegovina
Bulgaria
Kypros
Kroatia
Tšekki
Tanska
Viro
Suomi
Ranska
Georgia
Saksa
Kreikka
Irlanti
Islanti
Italia
Kosovo
Latvia
Liechtenstein
Liettua
Luxemburg
Pohjois-Makedonia
Malta
Moldova
Montenegro
Norja
Alankomaat
Puola
Portugali
Romania
San Marino
Serbia
Slovakia
Slovenia
Espanja
Ruotsi
Sveitsi
Turkki
Ukraina
Unkari
Yhdistynyt kuningaskunta