Koe-eläinpuisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Koe-eläinpuisto
Vuosi 1993–2003
Kieli suomi
Tekijä(t) Gösta Sundqvist
Alkuperämaa Suomi
Kanava Radiomafia

Koe-eläinpuisto oli Gösta Sundqvistin luoma kuunnelman tapainen radio-ohjelma, jota esitettiin Yleisradion Radiomafia-radiokanavalla vuosina 1993–2003.[1] YleQ uusi sarjan jaksoja vuosina 2004–2006 ja YleX-kanava 2008–2011. Vuoden 2012 alusta ohjelma siirtyi Yle Radio Suomen lauantai-iltaan klo 22.00. Joulukuussa 2014 Yle ilmoitti lopettavansa Koe-eläinpuiston uusinnat kielteisen yleisöpalautteen vuoksi[2], mutta ohjelman fanien tuohduttua Yle myöntyi esittämään ohjelman viimeisetkin kaksi kautta. Uudeksi esitysajaksi tuli lauantai- ja sunnuntaiyö klo 01–03. [3]

Tyypillisessä jaksossa Sundqvist kiertää yksin tai vakiojäsentensä kanssa haastattelemassa ihmisiä elämän kaikilta aloilta, usein hyvin maanläheisissä tunnelmissa. Tyypillistä on se, että kaikki jaksoissa esiintyvät tilanteet viedään äärimmäisyyksiin, jollaisia ovat myös ohjelman "vieraat". Koe-eläinpuistossa ajankohtaiset teemat limittyvät musiikkiin, kappaleiden liittyessä usein enemmän tai vähemmän roolihahmojen tokaisuihin. Ohjelman jaksoissa käytetty kieli on tyypillisesti ronskilla seksuaalihuumorilla höystettyä.

Vakiohenkilöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaksoissa esiintyviä henkilöitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Reino "Repe" Hiltunen – Homoseksuaali ravintolapäällikkö ja diplomikeittiömestari. Yrittää usein lähennellä ohjelman mieshenkilöitä seksuaalisesti.
  • Väinö "Väiski" Levola – Aarne Tenkasen biologinen isä, sotaveteraani ja reservin alikersantti. Kertoo usein sota-ajan tarinoita ja toilailuista vanhustenkodissa.
  • Senja Korpela – Talonmiehen rouva. Tekee pyyteettömästi kaikki talonmiehelle kuuluvat hommat.
  • Martti "Mara" Korpela – Senjan talonmiespuoliso. Renttuilee minkä kerkeää ja jättää kaikki hommat suosiolla vaimolleen.
  • Pasi Korpela – Korpelan perheen teini-ikäinen poika.
  • Janne Korpela – Korpelan perheen teini-ikäinen poika.
  • Suvi-Päivikki "Suippari" Korpela – Perheen toiseksi nuorin. Noin 7-vuotias.
  • Sinuhe-Hjallis Korpela – Perheen nuorin poika. Syntyi jouluaattona 1994.
  • Pulmu Heikkilä – Leskirouva Vihantasalmen Rääkyn kylästä.
  • Pirkko "Pike" Heikkilä – Pulmun ainut jo aikuisikään ehtinyt lapsi.
  • Jarmo "Jami" Tarjanne – Marjannen isä, postimies ja sienifarmari. Ei ota liikaa huolia elämän menosta kulkien ystävänsä "Rofan" kanssa nukkuen puhelinkopista alkaen ties missä yönsä.
  • Marjanne "Mari" Tarjanne – Nuori sekatyöläinen, joka on useasti seurustellut eri miesten kanssa ja usein tietämättään höynäytettävissä suhteissaan.
  • Fredrik "Freddie, Fågeli" Fågelström – Suomenruotsalainen, aatelissukua. Omistaa lentoyhtiön nimeltä Euro Planering AB. Oik. Niklas Nylund[4]
  • Jannica Fogelström – Freddien vaimo.
  • Lassi "Slaba" Laamanen – Biseksuaali ravintolakokki Nakkilasta (synt. Pori).
  • Monika "Monsku" Aaltonen – Merikapteeni. Pitää useita vaatteita päällekkäin ja ei turhaan komeile ulkonäöllään. Hyvin karski, härski ja miesmäinen. Oik. Haije Sundqvist[4]
  • Tapani "Tappi" Mertanen – Kunnanlääkäri ja gynekologi. Kertoo usein tarinoita vastaanotoiltaan. Omistaa kuvagallerian, jossa kuvia potilaiden alapäistä. Myös videokuvausta on harrastettu vastaanotolla.
  • Antero "Antsa" Halonen – Hiihtäjälegenda Pyykönniemestä. Tunnettu isosta sukuelimestään ja monista MM- ja olympiamitaleistaan.
  • "Tero" Zero Luotola – Musiikin moniosaaja ja yrittäjä. Pitää välillä päässään foliopaperilla päällystettyä silinterihattua, jotta "ulkoavaruuden oliot eivät pääsisi nappaamaan ajatuksia hänen päästään". Myös esiintynyt sähkönsiniset rastat päässään. Lempiyhtye on Visage.
  • Anne Rääts – Tallinnalaisneitokainen.
  • Hans Kristian "Kride" Andersen – Espoon Haukilahdessa asuva hulttioteini. Aiheuttaa aina ongelmia missä ikinä liikkuukaan.
  • Theresa "Crazy-Daisy" Jyllengren – Kristianin päätoimisin seurustelukumppani ja morsianehdokas.
  • Arto "Stinde" Vesanto – Puhevikainen (s-vika). Syntynyt Raisiossa.
  • Rauno "Rauski, Rändi" Jaatinen – Arton kaveri. Palvellut muukalaislegioonassa.
  • Taimi Loponen – Tarja Loposen sisko.
  • Armi Loponen – Tarja Loposen sisko.
  • Ester Loponen – Tarja Loposen sisko.
  • Seppo Haverinen – Puolalaisen "Slenko Electronikum" -tuotesarjan sujuvapuheinen Suomen myyntipäällikkö.
  • Heljä Hytönen-Kaminski – Simultaanitulkki ja Falistanin kulttuurin asiantuntija.
  • Hepa ja Emmi Tiittanen – Pariskunta, joka asuu pienellä Kölkön eli Kölkän saarella.
  • Osmo Rapeli – Lounais-Suomen Luotsilaitoksen syvyysmittaaja, joka pistää vaikka pommilaivat perääsi, jos et "lähde vittuun täältä valtion mailta".
  • Tenkasen edesmennyt mummo – Esiintyy usein Aarne Tenkasen puheissa. Tenkanen sanoo usein jonkun sanonnan, jonka loppuun lisää "niinku mun mummo sano", jonka jälkeen kertoo tarinan sanonnan takaa tosielämästä. Tenkasen mummo rupesi hoitamaan Aarnea, kun tämän äiti jätti pojan pärekorissa mummon ovelle. Pärekorissa oli viesti, jossa luki "Sori, ei millään pahalla, mut ei vaan sopinu mun kuvioihin". Aarne on yrittänyt joskus etsiä äitiään muun muassa Alankomaista tuloksetta. Tenkasen biologinen isä Väinö Levola kuitenkin joskus kertoi ohjelmassa tarinoita Tenkasen äidistä, kun hän oli vielä nuori.
  • Henri "Henkka, Henzu, Heppi Keppi Henzu" Ruokolainen mainittiin useaan otteeseen vuosien 1994 ja 1998 välillä joko Tenkasen kaverina tai Reino "Repe" Hiltusen "bändikaverina".
  1. Koe-eläinpuisto Ylex. Yleisradio Oy. Viitattu 6.8.2010.
  2. Tervetuloa uusi vuosi ja uudet tuulet! yle.fi. Arkistoitu 29.12.2014. Viitattu 5.1.2015.
  3. Koe-eläinpuiston uusinnat jatkuvat Yle Radio Suomessa yle.fi. Arkistoitu 5.1.2015. Viitattu 5.1.2015.
  4. a b c Forss, Timo Kalevi: ”Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo.” Like, 2017, sivut 264-265.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]