Keskustelu käyttäjästä:Kärrmes

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Arkistot:

<30 000 muokkauksen palkinto siirretty käyttäjäsivulle>

The Fab Four

[muokkaa wikitekstiä]

Moikka! Kiva nähdä toinenkin Beatles-fani täällä. Haluaisitko kenties auttaa minua saamaan Revolver-albumista kertovan artikkelin lupaavaksi tai jopa hyväksi artikkeliksi? Olen itse työstänyt artikkeleita Beatlesin kappaleista. Mitä sivustoja kannattaisi käyttää, jos haluaisi alkaa rakentamaan tuota Revolver-artikkelia tai muita Beatles-aiheisia artikkeleita? –Sullay (Keskustelkaamme siitä) 10. tammikuuta 2020 kello 20.23 (EET)[vastaa]

Hei, fanina en itseäni pidä. En kyllä halua lähteä mihinkään varsinaiseen projektiin ja luoda sillä paineita ja kiireitä itselleni, koska minulla on muutama muukin artikkeli tällä hetkellä laajennuksen alla. Mutta sen verran voin olla mukana, että jos sinä rupeat sitä Revolveria laajentamaan, niin minulla on tuo yksi suomenkielinen Beatles-kirja, josta voin tarvittaessa sisältöä lisätä. Olen laajentanut Beatles-albumit Helpiin asti ja käyttänyt niissä aikalailla samoja lähteitä. Näiden artikkelien Lähteet-osioista löytyvät kaikki oleelliset sivustot, The Beatles Bible, Thebeatles.com ja The Beatles Discoraphy tulevat etunenässä mieleen, tosin viimeisenä mainittu löytyy nykyään archiven puolelta. --Sblöbö (keskustelu) 10. tammikuuta 2020 kello 20.36 (EET)[vastaa]
Okei. Olisi kiva saada muillekin Beatlesin albumeille joskus edes lupaavan statuksen. Työ ei olisi lainkaan yhtä suuri kuin jos haluaisi hyvän tai suositellun artikkelin statuksen. Katsotaan, saadanko Revolver nyt edes lupaavaksi artikkeliksi. Mutta kiitos paljon! –Sullay (Keskustelkaamme siitä) 10. tammikuuta 2020 kello 21.07 (EET)[vastaa]
Itse en tykkää jättää Beatles-albumien laajennuksia puolitiehen lupaavaksi, koska lähdemateriaalia on niin paljon, että suositelluksi laajennus on melko helppoa. Mutta aikaa ja vaivaa se toki vaatii kaiken muun Wikipedian ulkopuolisenkin kiireen keskellä. Rubber Soulin laajennus on itselläni kesken, tarkoitus olisi tehdä se tänä vuonna loppuun suositelluksi. Mutta katsotaan nyt, kun tosiaan on muitakin artikkeleita työn alla. Olen yrittänyt siirtyä albumiartikkelien laajentamisesta enemmän esimerkiksi henkilö- ja yhtyeartikkeleihin, joita luetaan enemmän. Mutta ne ovat todella pitkiä projekteja ja aika ei tahdo riittää, jolloin ne sitten jäävät lojumaan keskeneräisinä. Albumiartikkelit taas eivät vie niin paljon aikaa, mutta toisaalta niitä ei Wikipediassa paljoakaan lueta. --Sblöbö (keskustelu) 11. tammikuuta 2020 kello 07.42 (EET)[vastaa]
Ymmärrän yskän. Olen tällä viikolla ajatellut, jos esimerkiksi Mick Jagger -artikkelin tai Keith Richards -artikkelin saisi lupaavaksi artikkeliksi (varmasti helposti myös hyväksi tai jopa suositelluksi artikkeliksi). Onko sinulla jotain heistä tai The Rolling Stonesista kertovaa kirjaa? Netistäkin löytyy kyllä tietoa, mutta kirja on aina kirja. –Sullay (Keskustelkaamme siitä) 14. tammikuuta 2020 kello 23.49 (EET)[vastaa]
Minulla on Jaggerista ja Richardsista molemmista kaksi elämäkertaa. Rollareista yhtyeenä on kaksi kirjaa, Omin sanoin ja Koko ura. --Sblöbö (keskustelu) 14. tammikuuta 2020 kello 23.52 (EET)[vastaa]
Mahtavaa! Voisitko lisätä tietoa Jaggerista ja Richardsista kertoviin artikkeleihin? Olisi hienoa saada kyseiset artikkelit lupaaviksi tai jopa hyviksi tai suositelluiksi artikkeleiksi! –Sullay (Keskustelkaamme siitä) 15. tammikuuta 2020 kello 09.48 (EET)[vastaa]
En tiedä, ehkä joskus. Kuten sanoin, nyt on paljon muutakin meneillään. Nuo ovat isoja, aikaa vieviä projekteja, ja juuri nyt ei erityisemmin innosta. Tällä hetkellä minulla on käynnissä yritys laajentaa hyväksi artikkeli Tasavallan Presidentti (yhtye), ja jo pelkästään siinä riittää hommaa. Ja kun on muitakin kiireitä elämässä, niin pakko priorisoida. --Sblöbö (keskustelu) 15. tammikuuta 2020 kello 11.08 (EET)[vastaa]
Ymmärrän hyvin. Ei tietenkään mitään kiirettä ole eikä ole pakko tehdä jos ei siltä tunnu. Onko muuten The Beatlesistä tai Rollareista kertovia kirjoja, joita erityisesti suosittelisit? Ajattelin, jos kirjastosta löytyisi. Sellainen olisi täydellisin, jossa käsiteltäisiin mahdollisimman yksityiskohtaisesti yhtyeen albumeita ja kappaleita. –Sullay (Keskustelkaamme siitä) 15. tammikuuta 2020 kello 13.15 (EET)[vastaa]
Ainakin suomenkielisistä erinomainen ja ylivoimaisesti eniten käyttämäni on Tenho Immosen The Beatles – Suuri historia, jota kyllä suosittelen. Siinä on kerrottu bändin ura pähkinänkuoressa selkeästi ja ytimekkäästi, kuitenkin ilman, että mitään oleellista puuttuisi. Mukava ja helppolukuinen kirja. Ei ole tarvinnut englanninkielisiin kirjoihin turvautua, kun suomeksikin on olemassa noin mainio opus. Tuota kirjaa olen käyttänyt Beatles-artikkeleita laajentaessani aika pitkälle artikkelin tekstin perustana, ja siihen sitten vielä höysteeksi netistä tarkempaa tietoa julkaisupäivistä, listasijoituksista jne. --Sblöbö (keskustelu) 15. tammikuuta 2020 kello 13.24 (EET) Ja niin, Rollareista ei kyllä ole osunut yhtä hyvää suomenkielistä kirjaa käteen, englanniksi varmaan löytyisi, mutta en sellaista omista. Tuo Koko ura kyllä käsittelee nimensä mukaisesti yhtyeen koko uran, mutta hyvin suppeasti. Pääpaino tuossa teoksessa on ennemminkin kuvissa kuin informaatiossa. --Sblöbö (keskustelu) 15. tammikuuta 2020 kello 13.32 (EET)[vastaa]
Hei, vielä sen vertaa haluaisin kysyä, että onko tuossa The Beatles – Suuri historia -kirjassa tarpeeksi tietoa Beatlesin albumista, että kirjaa käyttäessäni voisin saada esimerkiksi Rubber Soulin tai Revolverin lupaavaksi artikkeliksi? –Sullay (Keskustelkaamme siitä) 30. tammikuuta 2020 kello 11.34 (EET)[vastaa]
On tietoa varsinkin albumien kappaleista. Mutta ainakin itse olen käyttänyt lisäksi muitakin lähteitä. Pelkästään tuo yksi lähde ei taida riittää. --Sblöbö (keskustelu) 30. tammikuuta 2020 kello 16.54 (EET)[vastaa]

Psäänestysmekanismi

[muokkaa wikitekstiä]

Poistoäänestys pitää rakentaa ohjeiden mukaan. Se on aika formaalinen prosessi otsikoineen ja se tehdään substaamalla äänestyspohja sivulle. Se ei ole pelkkä keskustelukommentti sivun alkuun. Sivu näkee punaista nyt sen aikaa, kun rakennat sen alusta uudestaan. --Pxos (keskustelu) 9. helmikuuta 2020 kello 18.26 (EET)[vastaa]

Joo, olikin yllättävän vaikea prosessi. Homma jumittaa nyt kun en löydä ohjetta. --Sblöbö (keskustelu) 9. helmikuuta 2020 kello 18.27 (EET)[vastaa]
Oma tarkoitukseni ei ole ilkeillä vaan edustan "oliko ensin munamies vai kala" -koulukuntaa. Jos annan miehelle kalan, hän tulee kylläiseksi sinä päivänä. Jos opetan hänet kalastamaan, hän saa hankittua ruokansa itse. Jos olisin korjannut sivun, siitä olisi tullut hyvä, mutta et olisi oppinut mitään. Kun joudut itse solmimaan kengännauhat, opit taidon, josta on hyötyä. --Pxos (keskustelu) 9. helmikuuta 2020 kello 18.29 (EET)[vastaa]
En ymmärtänyt mitään, minulla on asperger, ja siksi asiat pitää selittää mulle kirjaimellisesti ilman verbaalikikkailua, jos haluaa kertoa asiansa itselleni ymmärrettävästi. Mutta äänestys pitäisi nyt olla kunnossa. --Sblöbö (keskustelu) 9. helmikuuta 2020 kello 18.34 (EET)[vastaa]
Okei. Teit 1. version väärin ja poistin koko sivun, vaikka olisin voinut korjata sen oikeaoppiseksi ylläpitäjänä tai vain toisena tavallisena käyttäjänä. Syy siihen, miksi en korjannut sivua vaan poistin sen, ei ole siinä, että halusin olla ilkeä, vaan se, että halusin antaa sinun oppia itse, miten äänestys aloitetaan. Jos lapsen kengännauhat sidotaan aina hänen puolestaan eli jos äiti sitoo lapsen talvikengät ennen kuin lapsi lähtee ulos, hän ei opi sitomaan niitä ja joutuu elämässä vaikeuksiin tai pilkan kohteeksi, kun nauhat irtoavat pihaleikeissä. Jos taas lapsen opettaa sitomaan nauhat itse, hän pärjää elämässä. Tätä minä tarkoitin. --Pxos (keskustelu) 9. helmikuuta 2020 kello 18.45 (EET)[vastaa]
Juu, sen toki ymmärsin alun alkaenkin ettet ilkeillyt, enkä minä viestejäsi missään nimessä pahalla ottanut. Kiitokset rakentavasta palautteesta. --Sblöbö (keskustelu) 9. helmikuuta 2020 kello 18.54 (EET)[vastaa]

Tästä vielä sen verran, että kun äänestys päätetään, tältä sivulta mallinetta poistettaessa pitäisi muokkausyhteenvetoon merkitä äänestyksen tulos. En oikeastaan tiedä, miksi ohjeissa niin käsketään, mutta tästä on ollut tapana kaikille urputtaa. -Ochs (keskustelu) 16. helmikuuta 2020 kello 19.11 (EET)[vastaa]

Kulostaa kieltämättä ihan loogiselta. Yritetään pitää mielessä, jos vielä joskus teen äänestyksen. --Sblöbö (keskustelu) 16. helmikuuta 2020 kello 19.17 (EET)[vastaa]

Useimmissa tapauksissa omituisille kommenteille kannattaa antaa se arvo, mikä niille kuuluukin eli jättää täysin huomioimatta. Niiden kirjoittavat lähinnä hakevat itselleen huomiota, kun eivät sitä muuten saa ja pyrkivät hermostuttamaan muita. Ymmärrän kyllä, että tällainen ärsyttää, en jaksa enää minäkään niitä lukea. Lukematta jättäminen auttaa myös ehkäisemään ylilyöntejä omissa kommenteissaan. Valitettavasti nykykäytännöt eivät kiellä älyttömyyksien kirjoittamisesta merkittävyyskeskusteluissa ja se on sen pahin puute. --Nitraus (wikinät) 15. toukokuuta 2020 kello 18.48 (EEST)[vastaa]

Nämä ovat näitä ideologiaeroja. Itse en kannata posken kääntelyä, mielestäni vain lampaat tekevät niin. Mieluummin silmä silmästä ja kova kovaa vasten. Parempi taistella kuin ottaa alati paskaa niskaan ja luovuttaa heti kättelyssä, minulla ei ole tapana alistua. Joka leikkiin lähtee, se leikin kestäköön. Kommenttien ignooraus aiheuttaa myös sen, että tällaiset käyttäjät jatkavat häiriköivää toimintaansa, kun sitä ei nosteta esiin. Vitunmoinen mekkala siitä pitää nostaa ja luoda painetta niin kyseiselle käyttäjälle kuin ylläpidollekin. Arvostan kuitenkin kannustavaa kommenttiasi. En muista, että olisimme olleet aiemmin tekemisissä, mutta tulen muistamaan sinut hyvällä. Nyt kun urani täällä päättyy, sinä kuulut niihin käyttäjiin, joka ansaitsee kiitokset. Tämä jääköön viimeiseksi kommentikseni Wikipediassa. Tähän on hyvä lopettaa, hyvissä fiiliksissä. R.I.P. Sblöbö 2007-2020. --Sblöbö (keskustelu) 21. toukokuuta 2020 kello 13.36 (EEST)[vastaa]

Hyvää jatkoa

[muokkaa wikitekstiä]

Tervehdys! Vasta nyt huomasin, että olet päättänyt lopettaa Wikipedian käyttämisen. Erittäin harmillinen (joskaan ei missään suhteessa tuomittava) ratkaisu. Kaikista Wikipedian käyttäjistä olen pitänyt sinua lähimpänä ystävää. Toivotan onnea maisteriopintoihin ja muutenkin kaikkea hyvää. --Miihkali (KM) 29. toukokuuta 2020 kello 07.51 (EEST)[vastaa]

Moi, minustakin on harmillista, että päätit lopettaa Wikipedian muokkaamisen ja pidin myös sinusta erittäin hyvänä muokkaajana. Kiitos kuitenkin kun kirjoitit perustelut syistä miksi lopetit ja vastaus omalta osaltani. Ensinnäkin pahoittelen, etten vastannut sinulle. Olen myös huomannut, etten ole hirveän nopeasti ole vastaillut keskustelusivulleni tulleisiin viesteihin tai pingeihin noin ylipäätänsä. Työkalujen ylläpidosta sen verran, että scriptit eivät jotka sivujen päivittymisen taustalla ovat eivät ole mitenkään ikuisia vaan ennemmin tai myöhemmin ne menevät rikki, koska ympäristö jossa ne toimii päivittyy. Osa asioista jotka ovat olleet mm. mahdollisia tehdä vaikka 5-vuotta sitten on nykyään mahdottomia, koska ne taustajärjestelmät joita olen käyttänyt ovat poistuneet. Minulla ei ole automatisoitua seurantaa sille toimiiko scriptit yhä, enkä myöskään seuraa käsin tätä jolloin pääasiallinen tapa saada tietoa siitä, että jokin niistä on rikki on se, että muut käyttäjät mainitsevat asiasta. Olen kiitollinen tästä vaikka asia voisi olla fiksumminkin hoidettu. Jos joku pyytää juttuja korjattavan, niin yleensä pyrin korjaamaan niitä pyydettäessä. Noin laajemmalti ajatellen kuitenkaan minulla ei ole velvollisuutta tai mahdollisuuttakaan ylläpitää kaikkia tekemiäni työkaluja ikuisesti. --Zache (keskustelu) 29. toukokuuta 2020 kello 10.52 (EEST)[vastaa]

Nyt Käyttäjä:ZacheBot/Lupaavaksi ehdotetut artikkelit päivittyy taas. --Zache (keskustelu) 29. toukokuuta 2020 kello 14.56 (EEST)[vastaa]

Tervetuloa takaisin

[muokkaa wikitekstiä]

Mukavaa nähdä sinua pitkästä aikaa! Tai mahtaako nähdä olla oikea sana? Niin tai näin, tervetuloa takaisin. :) --Miihkali (KM) 16. tammikuuta 2021 kello 22.04 (EET)[vastaa]

Kiitos. Tauko teki todella hyvää. Mukava aloittaa puhtaalta pöydältä täysin uudella fiiliksellä ja motivaatiolla. Muokkaan päivä kerrallaan ja tunnustelen, missä tunnelmissa homma sujuu. --Kärrmes (keskustelu) 16. tammikuuta 2021 kello 22.16 (EET)[vastaa]
Saanko muuten kysyä, mistä aiheesta teit gradun ja miten se sujui? Ymmärrän hyvin, jos et halua vastata, mutta kiinnostelisi vähän. --Miihkali (KM) 16. tammikuuta 2021 kello 22.18 (EET)[vastaa]
En ole vielä siinä vaiheessa. --Kärrmes (keskustelu) 16. tammikuuta 2021 kello 22.22 (EET)[vastaa]
Okei. Onnea matkaan yhtä kaikki. Lähden tästä nukkumaan, hyvää yötä. Todella mukavaa, että olet porukassa jälleen. --Miihkali (KM) 16. tammikuuta 2021 kello 22.23 (EET)[vastaa]
Tattista. Katselinkin, että teillä näyttää olevan täällä hyvä tekemisen meininki tällä hetkellä. Yritän antaa siihen oman panokseni parhaani mukaan. Eiköhän tästä hyvä tule. Hyvää yötä. --Kärrmes (keskustelu) 16. tammikuuta 2021 kello 22.26 (EET)[vastaa]

Koskelan koulusurmasta

[muokkaa wikitekstiä]

<siirretty artikkelin Koskelan teinisurma keskustelusivulle>: [1] --Kärrmes (keskustelu) 24. helmikuuta 2021 kello 14.57 (EET)[vastaa]

This Summer julkaisupäivämäärä

[muokkaa wikitekstiä]

Hei, kumosin muokkauksesi artikkelissa This Summer’s Gonna Hurt like a MotherFucker. Tämä kyseinen single tosiaankin julkaistiin toukokuussa 2015, ja se sisältyi vasta vuonna 2015 julkaistulle V-albumin deluxeversiolle. Kyseinen kappale ei ollut alkuperäisellä 2014-albumijulkaisulla. Esimerkiksi Spotifyssa tämä on tosin merkitty väärin, joten ymmärrän erehdyksen. --Roopeank (keskustelu) 5. huhtikuuta 2021 kello 11.15 (EEST)[vastaa]

Hei, olinkin juuri kirjoittamassa aiheesta artikkelin keskustelusivulle. Eli jos tuo kappale on julkaistu alkuperäisen albumin sijaan myöhemmällä deluxe-versiolla, niin se olisi hyvä lisätä artikkeliin, jos vain lähde löytyy, itse en äkkiseltään löytänyt. Nyt sitä ei mainita mitenkään, eli teksti antaa ymmärtää, että se olisi julkaistu alkuperäisellä albumilla, mikä aiheuttaa väärinkäsityksiä, kuten itsellekin kävi. --Kärrmes (keskustelu) 5. huhtikuuta 2021 kello 11.17 (EEST)[vastaa]
Lisäsin nyt artikkeliin korjattava-mallineen, koska kyseessä on selkeä epäkohta. --Kärrmes (keskustelu) 5. huhtikuuta 2021 kello 11.28 (EEST)[vastaa]

Deep Purple suositelluksi

[muokkaa wikitekstiä]

Moikka! Otettaisiinko kesäprojektiksi Deep Purple -artikkelin kehitteleminen suositelluksi? Urakan pitäisi olla melko helppo, koska bändin merkittävimmistä levyistä on jo suositellut artikkelit. Niiden avulla on helppo löytää oikeat lähdeviitteet, toki viitteitä ei voi sellaisenaan kopioida vaan ne pitää tarkistaa ja tietysti pääartikkeliin tulee kaikenlaista, mitä ei yksittäisten albumien kohdalla ole järkeä kertoa. Myönnettäköön, että minulle on iän myötä kertynyt sekä vatsaa että perhettä, enkä enää oikein jaksa heviä. (Purplen tuotannosta suosikkini on ”Painted Horse”.) Deep Purplella on kuitenkin aina paikka sydämessäni ensimmäisenä yhtyeenä, johon todella rakastuin. Minä voin vaikka rakennella pääartikkeliin lähipäivinä perusrungon. Ihan kokonaisvaltaisuuden nimissä ajattelin myös, että Made in Japanin ja 60-luvun levyt voisi kehitellä ainakin lupaavan tasolle. Oletko kiinnostunut auttelemaan? --Miihkali (KM) 29. kesäkuuta 2021 kello 15.46 (EEST)[vastaa]

Hei, aikani on nykyisin sen verran kortilla, ettei minulla valitettavasti ole kiinnostusta osallistua tällaisiin projekteihin. Työt ja opiskelut vievät paljon aikaa, ja silloin harvoin kun minulle siunaantuu vapaa-aikaa, haluan useimmiten käyttää sen ihan muuhun kuin Wikipediaan. Ylipäätään aika vähäistä on kontribuutioni täällä nykyisin, teen vain pieniä juttuja silloin tällöin oman fiiliksen mukaan. Toivotan kuitenkin ilman muuta onnea noiden artikkelien laajennuksiin. --Kärrmes (keskustelu) 29. kesäkuuta 2021 kello 16.22 (EEST)[vastaa]
Ymmärrän hyvin. Katsotaan miten homma etenee. Ainakin tuon pääartikkelin luulisi aika pienellä vaivalla saavan kohtuulliseen kuntoon. --Miihkali (KM) 30. kesäkuuta 2021 kello 20.19 (EEST)[vastaa]

Poistetaanko kaikki Twitter -lähteet täältä uutena tutkimuksena? Poistetaanko myös Instagram -lähteet? Vai onko kyse vain tietystä agendasta... Ei se nyt ihan niin voi mennä. Korkki74 (keskustelu) 4. elokuuta 2021 kello 23.25 (EEST)[vastaa]

Hei, Twitterin lähdekelpoisuus riippuu tapauksesta. Kun puhutaan väitetystä maalittamisesta ja kohusta, niin silloin vaaditaan lähteeksi muutakin kuin pelkkä primäärilähde eli tässä tapauksessa Twitter-julkaisu, koska pelkän julkaisun perusteella jokainen voi itse muodostaa oman mielipiteensä siitä, onko tviitti esimerkiksi maalittamista vai ei. Tutustuisitko artikkeliin Wikipedia:Ei uutta tutkimusta ja Wikipedia:Tarkistettavuus, esim. "Wikipedian pitäisi julkaista vain materiaalia, joka on tarkistettavissa ja joka ei ole uutta tutkimusta."
Suoran väitteesi agendastani koen suorastaan törkeäksi, hyvin loukkaavaksi sekä henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi per "ilman perusteluja esitetyt väärinkäytösepäilyt tai käyttäjän toimintaan kohdistuvat syytökset ilman todisteita", ja toivon ylläpidon puuttuvan tällaiseen toimintaan. --Kärrmes (keskustelu) 4. elokuuta 2021 kello 23.46 (EEST)[vastaa]
En oikeastaan viitannut sinuun (tai kehenkään henkilöön) mainitessani tietyn agendan. Jos koet sen niin, se ei ole minun ongelmani.Korkki74 (keskustelu) 5. elokuuta 2021 kello 00.23 (EEST)[vastaa]

Kolminkertainen työn sankari

[muokkaa wikitekstiä]

<palkinto siirretty käyttäjäsivulle>

Onnittelut jälleen yhden rajapyykin rikkomisesta! --Lentokonefani asiaa? | syntilista 6. syyskuuta 2021 kello 21.10 (EEST)[vastaa]

Oho, kiitos! --Kärrmes (keskustelu) 6. syyskuuta 2021 kello 21.48 (EEST)[vastaa]

Hyvää joulua...

[muokkaa wikitekstiä]

...ja onnellista uutta vuotta! --Miihkali (KM) 24. joulukuuta 2021 kello 19.22 (EET)[vastaa]

Kiitos paljon, sitä samaa sinulle. --Kärrmes (keskustelu) 24. joulukuuta 2021 kello 23.04 (EET)[vastaa]

Viikon 13 kilpailu

[muokkaa wikitekstiä]

<palkinto siirretty käyttäjäsivulle> Muista, että tämän viikon kilpailu on Koulutus. Onnea matkaan! Terveisin Arla ja UKBot (keskustelu) 4. huhtikuuta 2022 kello 14.31 (EEST)[vastaa]

Kumosin kumouksesi

[muokkaa wikitekstiä]

Tässä on lähde kappaleen lopussa. Lähteessä on kerrottu ikä, jonka perusteella "epämääräinen" syntymaika on siihen lisätty. Valitettavasti Kuukausiliitettä ei löydy HS:n arkistosta. Toivottavasti Wikipedia ei ole muita vastaavia lähteistettyjä tietoja menettänyt. En tule seuranneeksi toimintaasi, ehkä pitäisi. --Abc10 (keskustelu) 27. kesäkuuta 2022 kello 07.34 (EEST)[vastaa]

Ok. Ei ole tullut poistettua vastaavia, koska välttelen konfliktitilanteita. Toivoisin kuitenkin hyvän tahdon olettamista muilta käyttäjiltä, myös minulta. Joskus minullekin sattuu virheitä, mutta onneksi hyvin harvoin, ei tässä sen kummempaa. --Kärrmes (keskustelu) 27. kesäkuuta 2022 kello 15.46 (EEST)[vastaa]
Kyllä nuo iän perusteella lisätyt syntymävuodet on poistettu muiltakin.--MAQuire (keskustelu) 27. kesäkuuta 2022 kello 16.08 (EEST)[vastaa]
Ei pidä poistaa, tietenkään. On hyvä että artikkelista ilmenee henkilön ikä suurinpiirtein. --Abc10 (keskustelu) 27. kesäkuuta 2022 kello 16.52 (EEST)[vastaa]
Ei tässä mitään pahan tahdon oletusta ollut, vaan että jos on tullut poistetuksi, niin ehkä voisi palauttaa, mutta hyvä ettei. Yritän olla olettamatta pahaa tahtoa, jos ei käyttäjällä ole sellaista historiaa. --Abc10 (keskustelu) 27. kesäkuuta 2022 kello 16.59 (EEST)[vastaa]

Poistelet Lähteetön-mallinetta. Se on sikäli turhaa, että lähteetön malline kertoo lukijalle, että "tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan", mitä pelkkä lähdepyyntö ei tee, ja toisaalta et myöskään lisännyt lähdepyyntöä tilalle, joten lukija luulee että artikkeli on ok. Toinen asia on, että oletuksesi vastaisesti kaikilla ei ole 25 tuuman näyttöä, ja jotkut lukevat jopa puhelimen näytöltä. Siitä on sitä paitsi hyötä Heinäkuun lähdetalkoiden aineiston etsinnässä, sillä malline on yksi keino, jolla lähteettömät artikkelit löytyvät: se luokittelee artikkelin luokkaan Lähteettömät artikkelit. Ja tämä on tärkeä, kolmas pointti. Älä siis poistele Lähteetön-mallinetta. --Abc10 (keskustelu) 22. heinäkuuta 2022 kello 18.48 (EEST)[vastaa]

Onko tämä vitsi?--MAQuire (keskustelu) 22. heinäkuuta 2022 kello 19.00 (EEST)[vastaa]
Mallineen sivulla sanotaan, että ko. mallinetta ei tule käyttää lyhyissä artikkeleissa: "Milloin et voi käyttää tätä mallinetta: Lyhyissä artikkeleissa. Sivulla vierailevat näkevät yhdellä silmäyksellä, ettei se sisällä viittauksia." [2] --Kärrmes (keskustelu) 22. heinäkuuta 2022 kello 19.14 (EEST) lisäys. Kävin nyt vielä lisäämässä lähdepyynnöt tilalle. --Kärrmes (keskustelu) 22. heinäkuuta 2022 kello 19.17 (EEST)[vastaa]
Se on niin katsojan silmissä mikä on lyhyt, eikä siinä olennaista ole se mitä joku satunnainen Wikipedian käyttäjä näkee, kuten yritin kommentissani selittää. Ehkä en osannut riittävän hyvin, varsinkin kun lukee MAQuire:n kommentin. --Abc10 (keskustelu) 22. heinäkuuta 2022 kello 20.26 (EEST)[vastaa]
Jos lyhyys on katsojan silmässä, niin miten on mahdollista, että käyt rähisemässä käyttäjän keskustelusivulla, kun hän poistaa mallineen? Ylipäänsäkinhän olet sitä mieltä, ettei vakiintuneiden käyttäjien muokkauksista tulisi huomauttaa, niin mihin se tässä unohtui?--MAQuire (keskustelu) 22. heinäkuuta 2022 kello 20.38 (EEST)[vastaa]
Jos halutaan satunnaiselle wikipedian ulkopuoliselle lukijalle viestittää, että artikkelista ei ole mihinkään, se voi sisältää mitä tahansa huttua, älä luota siihen, asia pitäisi ilmaista selkeästi. --Abc10 (keskustelu) 22. heinäkuuta 2022 kello 20.29 (EEST)[vastaa]

Olen viime vuosina kuunnellut paljon The Beatlesia, tänä kesänä lähes päivittäin. Nuorempana en voinut sietää koko yhtyettä, jonka mielessäni yhdistin ”She Loves You’n” kaltaisiin renkutuksiin. Ymmärrykseni orkesterista ja sen kulttuurihistoriallisesta merkityksestä on sittemmin suuresti laajentunut ja kiitos tästä kuuluu sinun kirjoittamillesi Wikipedia-artikkeleille. Kiitos niistä, Miihkali (KM) 15. elokuuta 2022 kello 21.05 (EEST)[vastaa]

Kiitos, ilo olla hyödyksi. --Kärrmes (keskustelu) 15. elokuuta 2022 kello 21.55 (EEST)[vastaa]

Adelaide Botty van den Bruele

[muokkaa wikitekstiä]
Merkittävyys kyseenalaistettu.
Merkittävyys kyseenalaistettu.

Hei, lisäämäsi sivun Adelaide Botty van den Bruele merkittävyys on epäselvä ja se saatetaan poistaa nopeasti. Aihetta voidaan pitää merkittävänä, jos sitä on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä. Sinulta tarvitaan lisätietoja aiheen merkittävyyden arviointiin. Voisitko käydä perustelemassa näkemyksesi aiheen keskustelusivulla? --Korkki74 (keskustelu) 27. syyskuuta 2022 kello 10.56 (EEST)[vastaa]

Väärä todistus lähimmäisestä artikkelin kommentissa

[muokkaa wikitekstiä]

Wikipedia-sekalaisissa on keskustelu pitäisikö lätkän Suomen pääsarjaa kutsua Liigaksi vai SM-liigaksi. Sinä, minä ja Korkki74 olivat sitä mieltä, että oikein on Liiga (peruste kullakin on luotettavat lähteet). Lax esittää (mielipide. näkemys) että on SM-liiga, ja häntä komppaa Matthäus Gehägeberg. Jesse Joensuu -artikkelin kommentissa esität, että em keskustelun johtopäätös on ” keskustelussa oltiin sillä kannalla, että SM-liiga ja Liiga ovat sama asia”, Ei todellakaan mielestäni oltu, en ainakaan minä. Yritän kovasti olla rikkomatta jopa tässä somessa kirkkoni tärkeää moraalista neuvoa, kahdeksatta Raamatun käskyä ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi” (tulkitsen johtopäättelysi ”olen valehtelija”). Jesse-artikkelissa yhdessä neljästä tilasto-lähteessä esitetään termiksi SM-liiga, ja se on itselleni hyvin marginaalissa olevalle lajille (SM:n voittaja -tieto riittää mulle) tähän tietosanakirjaan täysin kelvollinen ”fakta” (huom ei fakta), koska Tarkistettavuus-käytäntö kertoo, että ”artikkelien tulee sisältää vain materiaalia, joka on julkaistu hyvämaineisissa tai luotettavissa lähteissä, riippumatta siitä, pitääkö yksittäinen käyttäjä materiaalia totena”.--87.92.23.190 26. helmikuuta 2023 kello 06.54 (EET)[vastaa]

Hei, olen huomannut sinun korjaavan koskettimia kosketinsoittimiksi. Kotus ei ole kuitenkaan asiassa kovin tiukka, joten muutos ei ole ihan välttämätön. -193.210.165.82 12. maaliskuuta 2023 kello 19.43 (EET)[vastaa]

Kaksi lähdettä

[muokkaa wikitekstiä]

Mikä sääntö estää lähteistämästä yhtä asiaa kahdella tai useammalla eri viitteellä? Tästä kumoamisestasi siis kyse. Suositelluissa artikkeleissa saattaa olla neljä tai viisikin viitettä yhdelle virkkeelle. Linkeillä on tapana hajoilla, ja silloin kaksi on parempi kuin yksi. --Coen (keskustelu) 22. toukokuuta 2023 kello 13.03 (EEST)[vastaa]

Onko muka näin? En ole tuollaisesta kuullut. En ymmärrä, miksi sama asia pitäisi lähteistää useammalla viitteellä, jos yksi viite sen tekee. Jos saman virkkeen perässä on useita viitteitä, niin silloin kyse on ymmärtääkseni siitä, että kyseisen virkkeen tiedot löytyvät sirpaleittain useammasta viitteestä. --Kärrmes (keskustelu) 22. toukokuuta 2023 kello 13.15 (EEST)[vastaa]
Kysyin asiasta kahvihuoneessa. Itse asiassa en ole kumonnut mitään, ainoastaan muokannut kyseistä kohtaa uusiksi. --Kärrmes (keskustelu) 23. toukokuuta 2023 kello 14.28 (EEST)[vastaa]
Mainittakoon, että tähän asti kaikki keskusteluun osallistujat ovat olleet minun näkemykseni kanssa samaa mieltä: [3] --Kärrmes (keskustelu) 28. toukokuuta 2023 kello 17.26 (EEST)[vastaa]

Kun poistat lähteetön-mallineen, olisi hyvä tapa merkitä lähdepyynnöllä ne kohdat, joihin lähdettä ei ole merkitty. Yksi tai muutama lähde ei vielä tee koko artikkelia lähteistetyksi. --Abc10 (keskustelu) 8. heinäkuuta 2023 kello 09.53 (EEST)[vastaa]

Lupaava vs. hyvä

[muokkaa wikitekstiä]

Moi Kärrmes, vastaan sinulle mielummin tänne kuin artikkelin keskustelusivulle. Lähtökohtaisesti vertaan artikkelia siihen statukseen, mihin laatuarvioinnin aloittaja tähtää. Antamissasi esimerkeissä toista vertasin vain LA-statukseen ja toista HA-statukseen. On siis omaan huonouttani ja pientä pelkurimaisuutta, etten osaa arvioida artikkelia paremmaksi kuin keskustelun aloittaja pyytää. Ja olet oikeassa, että LA- ja HA-kriteerit elävät omaa elämäänsä, ainakin minun päässäni. Tässä on omalla kohdallani kasvun paikka ja toivon, ettei "saamattomuuteni" jättänyt sinulle pahaa makua suuhun. Yst.terv. Ealdwulf (Talk) 25. elokuuta 2023 kello 14.50 (EEST)[vastaa]

Poistoäänestys

[muokkaa wikitekstiä]

Artikkeli, jonka olet aloittanut tai jota olet paljon muokannut, on lisätty Wikipedian poistokäytännön mukaiseen poistoäänestykseen. Voit mieluusti esittää oman mielipiteesi poistoäänestyksessä ja sen keskustelussa: Wikipedia:Poistoäänestykset/Ulkomaalaisten rikollisuus Suomessa. Jos olet kuitenkin rekisteröitymätön käyttäjä tai sinulla on alle 100 artikkelimuokkausta, et ole äänioikeutettu, mutta sinulla on kommentointioikeus. Muista allekirjoittaa viestisi neljällä tildellä (~~~~). Voit myös muokata artikkelia Ulkomaalaisten rikollisuus Suomessa, mutta älä poista poistomallinetta artikkelin alusta. Sen poistaminen ei lopeta poistoäänestystä. Luurankosoturi ✉️ 25. elokuuta 2023 kello 23.34 (EEST)[vastaa]

Tarkennettakoon tulevaisuuden varalle jos joku tätä lukee, että en ole tällaista artikkelia luonut, ainoastaan siivosin poistokeskustelun aikana siitä pahinta asenteellista kuonaa pois. Mietin vielä kantaani äänestyksessä. --Kärrmes (keskustelu) 25. elokuuta 2023 kello 23.38 (EEST)[vastaa]


Eilinen konsertti oli yhtyeen viimeinen, eli se on lopettanut toimintansa. Mahdollinen paluu uuden laulusolistin kanssa on vasta spekulaatiota. Joten voisiko artikkeli olla tämänhetkisen tilanteen mukainen. Kerrotaan Wikipediassa yhtyeen paluusta vasta sitten kun se tapahtuu, jos tapahtuu.--Vesahjr (keskustelu) 3. syyskuuta 2023 kello 19.33 (EEST)[vastaa]

Jos yhtye ei ole ilmoittanut lopettavansa, niin se ei ole virallisesti lopettanut, eikä tietoa voi lisätä. Nimenomaan puheet lopettamisesta kokonaan ovat tällä hetkellä spekulaatiota. Yhtye itse on ilmoittanut konsertin olevan viimeinen Pate Mustajärven kanssa, ei Popedan viimeinen. [4] Lisäsin juuri artikkeliin Hautamäen kommentit, jossa tämä piti mahdollisena jatkoa vaihtuvilla laulajilla. [5] Odotetaan virallista lopettamispäätöstä, jos sellainen tulee. Tietysti asia muuttuu jonkin verran, jos bändistä ei mitään kuulu pitkään aikaan, mutta tällä hetkellä tuntuu olevan epätietoista ja kaikki auki. --Kärrmes (keskustelu) 3. syyskuuta 2023 kello 19.41 (EEST)[vastaa]

Perussuomalaiset ja poliittinen kirjo

[muokkaa wikitekstiä]

Hei. Voisitko lisätä poliittisen kirjon lähteineen artikkelin Perussuomalaiset infoboxiin? Kiitos! --Bau98 (keskustelu) 8. syyskuuta 2023 kello 20.27 (EEST)[vastaa]

Itse olen yrittänyt etsiä lähdettä, mutta tuloksetta. --Bau98 (keskustelu) 8. syyskuuta 2023 kello 20.28 (EEST)[vastaa]

IP oli alun perin lisännyt poliittisen kirjon. Minä vain korjasin sen näkyville. --Bau98 (keskustelu) 8. syyskuuta 2023 kello 20.30 (EEST)[vastaa]

Miksi minun se pitäisi lisätä? Ei minulla ole mitään hajua perussuomalaisten poliittisesta kirjosta, eikä kiinnostusta ruveta sellaista kaivelemaankaan. Kumosin vain tämän lähteettömän lisäyksen, sen ei pitäisi aiheuttaa minulle sen enempää velvollisuuksia. Myöhemmin tekstissä on kyllä lähteen kanssa kerrottu, että kannattajien kantojen perusteella puolue on keskusta-oikeistolainen, mutta en tiedä, riittääkö tuollainen tutkimus määrittämään puolueen kirjon yleisesti, lisäksi tutkimus on jo vuodelta 2015. Joka tapauksessa näytti hassulta, että mallineessa on tuon kanssa ristiriitainen ja lähteetön tieto. --Kärrmes (keskustelu) 9. syyskuuta 2023 kello 04.16 (EEST)[vastaa]

When I Get Home (albumi)

[muokkaa wikitekstiä]

Palautin sen alkuperäiselle nimelle, koska täsmennyssivua ei ollut ja linkityksetkin olivat alkuperäiselle nimelle. --Abc10 (keskustelu) 22. joulukuuta 2023 kello 18.20 (EET)[vastaa]

Moikka! Lisäsit viime syksynä Esperi Caren artikkeliin mallinneen, että siinä oli liikaa ja liian yksityiskohtaista kritiikkiä. Olen nyt karsinut artikkelia, onko siinä mielestäsi vieläkin karsimisen varaa, vai onko se jo tarpeeksi neutraali? Jjanhone (keskustelu) 13. maaliskuuta 2024 kello 20.31 (EET)[vastaa]

Mielestäni tasapaino on nyt hyvä, missään nimessä kritiikkiä ei ole ainakaan liikaa. Poistin neutraaliusmallineen. En ollut ainoa, joka tuon artikkelin tasapainoa kritisoi ([6]), mutta uskaltaisin väittää, että se on nyt hyvä. --Kärrmes (keskustelu) 13. maaliskuuta 2024 kello 21.08 (EET)[vastaa]
Kiitos tästä (unohdin kiittää eilen)! Jjanhone (keskustelu) 15. maaliskuuta 2024 kello 20.41 (EET)[vastaa]
Kiitos itsellesi. --Kärrmes (keskustelu) 15. maaliskuuta 2024 kello 21.23 (EET)[vastaa]

Space Oddity

[muokkaa wikitekstiä]

Tuossa Spitzin kirjassa tosiaan on jätetty tuo kohta tarkistamatta. Tässä vielä näytöksi linkit sivulle, jossa elokuva kuvina ja dialogina. "Kerro äidille" on sivulla 6 ja stressipilleri sivulla 22 [7]https://www.scifimoviezone.com/2001Script01.shtml J~fiwiki (keskustelu) 11. huhtikuuta 2024 kello 21.47 (EEST)[vastaa]

Huomasin. Ristiriita Spitzin kirjan sekä käsikirjoituksen välillä on niin suuri, etten nähnyt syytä sisällyttää Spitzin näkemyksiä artikkelissa. Menisi uudeksi tutkimukseksi. Itse en ole elokuvaa nähnyt, joten asia tuli minulle yllätyksenä. --Kärrmes (keskustelu) 11. huhtikuuta 2024 kello 21.56 (EEST)[vastaa]
Tässä muuten eräs selitys, miksi Bowie itsekin on saattanut muistella väärin:"Bowie began writing “Space Oddity” six months after seeing the movie, which came out in UK cinemas in May 1968. “I found [the film] amazing,” Bowie told Performing Songwriter magazine in 2003. “I was out of my gourd anyway, I was very stoned when I went to see it, several times, and it was really a revelation to me. It got the song flowing.”[8]--J~fiwiki (keskustelu) 11. huhtikuuta 2024 kello 22.25 (EEST)[vastaa]
Tuo kirjassa oleva kohta ei kuitenkaan ole sitaatti Bowielta, vaan kirjailijan omaa "perustekstiä". --Kärrmes (keskustelu) 11. huhtikuuta 2024 kello 22.28 (EEST)[vastaa]
Ok, tämmöiset on harmillisen yleisiä monessa lähteessä. --J~fiwiki (keskustelu) 11. huhtikuuta 2024 kello 22.49 (EEST)[vastaa]

Konsensuksen puute

[muokkaa wikitekstiä]

Hermes Linnapuomin merkittävyyskeskustelussa yksi soraääni oli sitä mieltä että on merkittävä. Muistelisin että näitä on poisteltu vaikka joku yksi vastustaisikin. -- Cimon Avaro 1. heinäkuuta 2024 kello 13.40 (EEST)[vastaa]

Kaksi vastustajaa minun nähdäkseni. Merkittävyyskeskustelun määräaika oli lisäkseni umpeutunut lähes kaksi viikkoa sitten. Jos konsensus poistosta olisi selvä, artikkeli olisi varmaan siinä ajassa jo poistettu. --Kärrmes (keskustelu) 1. heinäkuuta 2024 kello 13.47 (EEST)[vastaa]