Musta hevonen
Musta hevonen (engl. dark horse) on kielikuva, jolla tarkoitetaan esimerkiksi vaaleissa ennakolta arvaamatonta voittajaa. Sanonta on jo tuttu 1800-luvulta ja se mainitaan kirjailija Benjamin Disraelin teoksessa The Young Duke (1831).[1]
Suomen presidentinvaaleissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa nimitystä on käytetty ennen kaikkea presidentinvaalien yhteydessä. Sillä tarkoitettiin henkilöä, jota ei ennen vaaleja ollut asetettu presidenttiehdokkaaksi, mutta joka kuitenkin sai ääniä valitsijamiesten toimittamassa presidentinvaalissa.
Vuoden 1919 hallitusmuodon mukaan vaalin toimitti 300 yleisillä vaaleilla valittua valitsijamiestä. Alkujaan perustuslaissa ei ollut säädöksiä siitä, keitä valitsijamiehet saivat äänestää presidentiksi, ja niinpä joskus he saattoivatkin äänestää myös ”mustaa hevosta”, toisin sanoen muuta henkilöä kuin ennen vaaleja asetettuja presidenttiehdokkaita. Vuonna 1925 valitsijamiehet valitsivatkin Lauri Kristian Relanderin presidentiksi, vaikka häntä ei ollut ennen valitsijamiesvaaleja asetettu ehdokkaaksi. Vuonna 1956 siihenastinen presidentti Juho Kusti Paasikivi pyydettiin ehdokkaaksi toiselle äänestyskierrokselle, vaikka hän ei enää ollut ehdolla vaaleissa. Paasikivi ei kuitenkaan päässyt kolmanteen äänestykseen.
Vuoden 1982 presidentinvaalien edellä Keskustapuolueen johto kannatti puolueen presidenttiehdokkaaksi Ahti Karjalaista, mutta puoluekokous valitsi ehdokkaaksi Johannes Virolaisen. Tällöin julkisuudessa esiintyi arveluja, että puoluekokouksen päätöksestä huolimatta Keskustapuolueen valitsijamiehet saattaisivat kuitenkin äänestää Karjalaisen ”mustana hevosena” presidentiksi. Kaikki valitsijamiesehdokkaat kuitenkin kiistivät aikovansa näin tehdä, eikä Karjalainen saanut enää presidentinvaaleissa yhtään ääntä.
Vuonna 1987 hallitusmuotoa muutettiin niin, että valitsijamiehet saivat äänestää presidentiksi ainoastaan ennen valitsijamiesvaaleja asetettuja ehdokkaita. Täten mustan hevosen mahdollisuus poistui.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Parkkinen, Jukka: Sanontojen selityksiä parkkinen.org. Viitattu 19.2.2008.