Siloselkärausku
| Siloselkärausku | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Rustokalat Chondrichthyes |
| Alaluokka: | Leveäsuiset Elasmobranchii |
| Lahko: | Rauskukalat Rajiformes |
| Heimo: | Rauskut Rajidae |
| Suku: | Leucoraja |
| Laji: | erinacea |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Leucoraja erinacea |
|
| Synonyymit | |
|
|
 Siloselkärauskun levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Siloselkärausku[2] (Leucoraja erinacea) on rauskujen (Rajidae) heimoon kuuluva lauhkean vyöhykkeen merivesissä elävä kalalaji.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Siloselkärausku voi maksimissaan kasvaa 54 senttimetrin mittaiseksi.[3] Se sekoitetaan usein sen kanssa sympatrisiin lajeihin, kuten täplärauskuun (Leucoraja ocellata), josta se voidaan erottaa muun muassa ruumiin pituuden, hammasrivien lukumäärän ja vatsan hammassuomujen sijainnin perusteella.[4]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Siloselkärauskua tavataan Atlantin valtamerellä Yhdysvaltain ja Kanadan rannikolla alueella Nova Scotiasta Cape Hatterasiin. Kaikkein yleisin se on Georges Bankissa, mikä sijaitsee Cape Sable-saaren ja Cape Codin välissä. Siloselkärausku ei tee laajamittaisia vaelluksia, vaikkakin siellä, missä se elää rannikolla, se liikkuu rannikolla ja merellä kausittaisten lämpötilanmuutosten mukaan. Se elää yleensä hiekka- tai sorapohjalla, mutta joskus myös mutapohjalla.[4]
Ravinto ja elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Siloselkärauskun ravintoa ovat pääasiassa selkärangattomat. Tärkeimmät saaliit ovat kymmenjalkaiset ja katkat, joita tärkeysjärjestyksessä seuraa monisukasmadot. Siirat, simpukat ja kalat ovat vähemmän merkittäviä.[4]
Siloselkärausku on ovipaarinen, eli se lisääntyy munimalla.[3] Naaraat saavuttavat sukukypsyyden 32–43 senttimetrin mittaisena ja koiraat 36–45 senttimetrin mittaisena. Lisääntymistä voi tapahtua ympäri vuoden ja useita kertoja vuodessa. Kehittyneitä munakoteloita on havaittu lajin naaraissa ympäri vuoden, mutta monet tutkijat ovat havainneet niitä esiintyvän eniten lokakuun ja tammikuun sekä kesäkuun ja heinäkuun välisin aikoina. Kaksi kertaa vuodessa kuteva naaraskala tuottaa vuoden aikana noin 30 mätimunaa. Naaras kantaa munia vähintään kuusi kuukautta tai pidempäänkin. Yksittäiset hedelmöitetyt munat ovat nahkamaisessa, vihertävänruskeassa kotelossa, jotka munitaan pareittain. Ne sijoittuvat munimisensa jälkeen vedenpohjaan ja huuhtoutuvat usein rannikolle. Kotelot ovat suorakulmaisia, 44–63 millimetriä mittaisia ja 30–45 millimetrin levyisiä, ja niiden joka kulmassa on kaareva uloke. Etupuolen ulokkeet kaartuvat sisäänpäin ja ovat noin puolet kotelon pituudesta, kun taas takaosan ulokkeet ovat enemmän tai vähemmän suoria tai kaartuvat hieman ulospäin ja ovat suunnilleen kotelon mittaisia. Kotelon kyljet ovat sileät joitakin pitkittäissuuntaisia uurteita lukuun ottamatta. Koteloissa on myös tahmeita säikeitä, joiden avulla se kiinnittyy vedenpohjaan. Ulkoiset kidukset näkyvät kidusrakojen sivuilla 25–95 päivää kutemisen jälkeen, mutta ne kuitenkin katoavat ennen kuoriutumista. Kuoriuduttuaan poikaset ovat kooltaan 93–102 millimetriä ja ne ovat jo tuolloin täysin kehittyneitä muistuttaen aikuisia siloselkärauskuja sekä muodoltaan että väritykseltään.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kulka, D.W., Anderson, B., Herman, K., Derrick, D., Pacoureau, N. & Dulvy, N.K.: Leucoraja erinacea IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-3. 2020. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 12.12.2020. (englanniksi)
- ↑ Markku Varjo, Lauri Koli ja Harri Dahlström: Maailman kalojen nimet, s. 12. Suomen Biologian Seura Vanamo, 2004. ISBN 951-9108-13-0
- ↑ a b Leucoraja erinacea (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 9.3.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d Packer, D.B., Zetlin, C.A. & Vitaliano, J.J.: Little Skate, Leucoraja erinacea,Life History and Habitat Characteristics (PDF) NOAA Tech Memo NMFS NE 175. NOAA. Viitattu 9.3.2020. (englanniksi)
| ||||||||||