Rolf Labbart

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rolf Labbart ja Nanny Westerlund Kerjäläisooppera-näytelmän esityksessä Svenska Teaternissa vuonna 1946.

Rolf Gustaf Labbart (2. huhtikuuta 1922 Mänttä17. lokakuuta 2014 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja laulaja. Hänen aktiivisin elokuvauransa ajoittui 1940- ja 1950-luvuille. Labbart näytteli päätyökseen teatterissa. Hänen ensimmäinen vaimonsa Soli Labbart oli myös näyttelijä.[1] Toisen vaimonsa, näyttelijä-ohjaaja Eira Jauckensin kanssa hän meni naimisiin vuonna 1969 ja he olivat yhdessä Labbartin kuolemaan saakka.

Labbart oli tunnettu kasvo 1950-luvun elokuvissa, mutta sen jälkeen häntä nähtiin enää harvoin valkokankaalla. Labbart oli mukana useissa televisiosarjoissa, muun muassa Yhdeksän miehen saappaat sekä Sodan ja rauhan miehet.

Labbart oli myös iskelmälaulaja ja esiintyi useissa Yleisradion ohjelmissa.

Rolf Labbart on yksi kuuluisuuteen nousseista suomalaismiehistä, jotka palvelivat ja sotivat SS-Wiking-divisioonan suomalaisessa SS-vapaaehtoispataljoonassa (Finnischen Freiwilligen Bataillon der Waffen SS) Saksan itärintamalla vuosina 1941–1943.[2][3]

Labbart sai valtion ylimääräisen taiteilijaeläkkeen toukokuusta 1987 alkaen[4]. Hän kuoli 92-vuotiaana Helsingissä ja haudattiin Hietaniemen hautausmaan veteraanilehtoon.[5]

Televisiosarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Suomifilmien suosikkinäyttelijä kuollut Iltasanomat.fi. 22.11.2014. Arkistoitu 29.11.2014. Viitattu 22.11.2014.
  2. Jokipii, Mauno: Panttipataljoona: suomalaisen SS-pataljoonan historia.. Weilin + Göös, 1968.
  3. Elo, Veikko.: Pantin lunastajat.. Apali, 2006.
  4. Ylimääräiset eläkkeet 88 taiteilijalle. Helsingin Sanomat, 4.11.1986, s. 20. Näköislehti (maksullinen).
  5. Helsingin seurakuntayhtymän hautahaku Hautahaku. Viitattu 2.6.2023.