Rytmimuna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee soitinta. Rytmimuna on myös kappale.
Kaksi rytmimunaa (sininen ja musta), vertailuksi tavallinen valkokuorinen kananmuna.

Rytmimuna tai munahelistin (engl. egg shaker) on ravistettaviin idiofoneihin lukeutuva munan muotoinen soitin. Sen kuoriosa tehdään tavallisesti muovista tai puusta ja soittimen sisällä on pieniä kovia osasia, kuten muovihelmiä, herneitä tai siemeniä. Muovikuorisissa rytmimunissa käytetään yleisesti metallikuulia sisällälähde?. Lyijyn käyttö on näissä kielletty. Ne liikkuvat soitinta ravisteltaessa ja muodostavat ääntä.[1] Rytmimuna on tunnettu edullisena musiikin varhaiskasvatuksen alkuvaiheen rytmi-instrumenttina. Sitä käytetään esimerkiksi musiikkileikkikouluissa, päiväkodeissa ja oppilaitoksisissa. Rytmimunat soveltuvat musiikkikasvatukseen niin pienille lapsille kuin aikuisillekin.[2][3]

Rytmimunia käytetään myös ammatillisesti musiikin parissa ja niitä voi kuulua marakassien tapaan lyömäsoittajan instrumenttivalikoimaan.[1] Soitinvalmistajalla voi olla esimerkiksi sarja rytmimunia, joille on rakennettu hieman toististaan poikkeavat äänet esimerkiksi täyteosasten määrää säätelemällä.[4] Myös kuorimateriaali ja täyteosasten laatu vaikuttavat rytmimunasta lähtevän äänen voimakkuuteen ja sävyyn.

Rytmimunia on käytetty myös esimerkiksi musiikkiterapian, sururyhmien tai kuntoutuksen apuvälineenä.

  1. a b Tim Chan: The Best Maracas and Shakers The Rolling Stone, rollingstone.com. 14.8.2019. Arkistoitu 1.1.2023. Viitattu 1.1.2023. (englanniksi)
  2. Shannon de l’Etoile: Teaching the Youngest Learners. Musical Experiences for Infants (DOI) General Music Today, 22 (1): 35-37. October 2008. Viitattu 1.1.2023. (englanniksi)
  3. Mary Kevin Holdeman: Alternative Styles Finding the Groove (DOI) American String Teacher, 54 (3). 21.12.2017. Viitattu 1.1.2023. (englanniksi)
  4. MEINL Percussion - 4 pcs. Egg Shaker Set (ES-SET) Meinl, meinlshop.de. Viitattu 1.1.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]