The Sisters of Mercy

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo rock-yhtyeestä. Katolisesta sääntökunnasta kertoo Sisters of Mercy (sääntökunta).
The Sisters of Mercy
The Sisters of Mercy esiintymässä elokuussa 2008.
The Sisters of Mercy esiintymässä elokuussa 2008.
Tiedot
Toiminnassa 1980–1993, 1996–
Tyylilaji goottirock, vaihtoehtorock, post-punk, darkwave
Kotipaikka Leeds, Iso-Britannia
Laulukieli englanti
Jäsenet

Andrew Eldritch
Doktor Avalanche
Ben Christo
Chris May

Entiset jäsenet

Ben Gunn
Wayne Hussey
Patricia Morrison
Andreas Bruhn
Tony James

Levy-yhtiö

Merciful release
East West

Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut

The Sisters of Mercy on vuonna 1980 perustettu englantilainen goottirock yhtye, joka perustettiin vuonna 1980 Leedsissä. [1]Yhtye on nimetty Leonard Cohenin kappaleen ”Sisters of Mercy” mukaan. Saatuaan varhaista mainetta goottipiireissä, yhtye saavutti kaupallisen läpimurtonsa 1980-luvun puolivälissä ja säilytti sen 1990-luvun alkuun asti, jolloin he lopettivat uusien levyjen julkaisun protestina silloista levy-yhtiötään vastaan. Nykyään yhtye toimii ainoastaan kiertuekokoonpanona.[1]

Yhtye on julkaissut urallaan vain kolme studioalbumia: First and Last and Always (1985), Floodland (1987) ja Vision Thing (1990). Tätä trilogiaa pidetään yleisesti goottirockin klassikkoina. Jokainen albumi äänitettiin eri kokoonpanolla; laulaja-lauluntekijä Andrew Eldritch ja rumpukone nimeltä Doktor Avalanche ovat ainoat jatkuvuuden pisteet yhtyeen historiassa.[1]

First and Last and Always (1985)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Sisters of Mercy perustettiin vuonna 1980 Andrew Eldritchin ja Gary Marxin toimesta Leedsissä. Vuoteen 1983 mennessä yhtye oli julkaissut viisi singleä ja kaksi EP-levyä omalla indie-levymerkillään Merciful Release.[1] Yhtyeen varhaiset julkaisut päätyivät myöhemmin myös Some Girls Wander By Mistake (1992) kokoelmalle.

Yhtyeen suosion kasvaessa Eldritch sai levysopimuksen WEA Recordsin kanssa ja ryhtyi tekemään ensimmäistä albumiaan tuottaja David M. Allenin kanssa. Levyllä soitti yhtyeen legendaarisin kokoonpano Andrew Eldritch (laulu) Craig Adams (basso) Wayne Hussey (kitara ja koskettimet) sekä Gary Marx (kitara). Yhtyeen sisäiset ongelmat alkoivat kuitenkin jo albumin äänitysten aikana ja pian First and Last and Alwaysin (1985) ilmestymisen jälkeen yhtye hajosi. Eldritch hyödynsi tästä eteenpäin lähinnä väliaikaisia soittajia.[1]

Andrew Eldritch

The Sisterhood: Gift (1986)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulaja Eldritch ja hänen rumpukone Avalanche olivat mukana The Sisterhoodissa, sivuprojektissa, joka liittyi Eldritchin riitaan yhtyeen entisten jäsenten kanssa. Vuonna 1986 The Sisters of Mercystä eronneet Wayne Hussey ja Craig Adams perustivat oman yhtyeen, jonka alkuperäinen materiaali koostuikin kaksikon vanhasta Sisters-kappalemateriaalista. Yhtye aloitti alun perin Sisterhood-nimisenä, mutta tästä vihastuneena yksin jäänyt The Sisters of Mercy -keulahahmo Andrew Eldritch levytti nopeasti The Sisterhood -nimellä singlen ja Gift (1986) albumin, pakottaen Husseyn ja Adamsin valitsemaan yhtyeelle uuden nimen The Mission.[1]

The Floodland (1987) ja Vision Thing (1990)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Patricia Morrison

Eldritch palkkasi punk-yhtye The Bagsin ja The Gun Clubin entisen basistin Patricia Morrisonin yhtyeeseen. Morrison soitti vuoden 1986, The Sisterhood sivuprojektissa ja sitä seuranneella, vuoden 1987, Sisters of Mercyn albumilla Floodland.[1] Patricia esiintyi myös yhtyeen musiikkivideoissa.Albumi nousi yhdeksänneksi Ison-Britannian albumilistalla ja pysyi kuusi viikkoa Billboard 200 -listalla.[1] Floodland albumin hittikappale Lucretia My Reflection oli Eldritchin kirjoittama laulu Patricia Morrisonista. Kappaleen sanoitus vertaa Patricia Morrisonia historialliseen hahmoon Lucrezia Borgiaan. Albumilla oli tuottajana Jim Steinman.[1] Patricia Morrison jätti yhtyeen vuoden 1989 lopussa väittäen, että Eldritch ei maksanut hänelle luvattuja palkkoja.[2] Hänet korvattiin Generation X ja Sigue Sigue Sputnik yhtyeen basistilla Tony Jamesilla.[1]

Pian Floodlandin julkaisun jälkeen Eldritch lähestyi The Only Ones yhtyeen kitaristia John Perryä, pyytääkseen häntä liittymään bändiin, sekä osallistumaan uuden albumin kirjoittamiseen. John Perry ei halunnut liittyä bändiin, mutta hän suostui vierailemaan studiossa kitaristina.[3] Vision Thing albumilla vierailee myös laulaja Maggie Reilly. Jim Steinman oli mukana tuottamassa ja kirjoittamassa Vision Thing albumia.

Vuonna 1990 julkaistu Vision Thing otti käyttöön raskaamman, industrial metal -lähestymistavan, joka yhdisti synkän hard rockin ja goottirockin.[1] Andrew Eldritch suunnitteli Vision Thing albumin hyökkäykseksi George H. W. Bushin hallinnon politiikkaa vastaan. [1]

Vuoden 1992 uudelleenäänitys varhaisesta kappaleesta "Temple of Love" nousi kolmanneksi Ison-Britannian listoilla, kun taas kokoelma-albumi Some Girls Wander by Mistake nousi viidenneksi. Useita henkilöstövaihdoksia seurasi vuoden 1993 julkaisua "Under the Gun", joka jäi yhtyeen viimeiseksi kaupalliseksi äänitteeksi. Myöhemmin samana vuonna julkaistiin kokoelma A Slight Case of Overbombing. Sisters of Mercy lakkasi olemasta levyttävä yhtye 1990-luvun alussa, mutta on jatkanut esiintymistä livenä 2020-luvulle saakka Eldritchin johdolla.Eldritch on koonnut useita eri versioita bändistä kiertueita varten. Vuosikymmenten kuluessa uusia kappaleita, kuten "Eyes of Caligula" ja "Don't Drive on Ice" on soitettu keikoilla, mutta uutta studioalbumia ei ole suunnitteilla.[1]

Sisters Of Mercy Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Sisters Of Mercy on vierallut Suomessa kolme kertaa: Tuska-festivaalilla 2006, Helsingin Nosturissa maaliskuussa 2009 ja Tavastialla heinäkuussa 2011. Yhtyeen Tuskan esitys sai alan medioissa hyvin vaihtelevia arvosteluja.

The Sisters of Mercyn paluusta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wayne Hussey sanoi haastattelussa vuonna 2016, että hän kuunteli vuoden 1985 Sisters of Mercy -debyyttilevyä First and Last and Always uudelleen vasta sitten, kun The Smashing Pumpkins -yhtyeen Billy Corgan lähestyi häntä. Husseyn mielestä levy kuulosti mahtavalta, ja se innoiti häntä The Missionin Another Fall From Grace -levyn teossa, jossa myös on käytetty rumpukonetta. Hussey ei pahemmin ollut välittänyt ajatella Sisters of Mercy -kauttaan, koska se päättyi vihanpitoon Eldritchin kanssa. Wayne Hussey piti heidän aikaansaamaansa musiikkia kuitenkin niin hienona, ja aika on parantanut haavoja – ettei hänellä ja Craigilla olisi mitään sitä vastaan, jos Eldritch-Marx-Hussey-Adams-kokoonpano soittaisi livenä vanhojen aikojen musiikkia. Hussey oli saanut myös negatiivisia kommentteja The Missionin levystä, että se kuulostaa liikaa The Sisters of Mercyltä. Hussey itse kommentoi tätä: "No minähän soitan kitaraa niillä molemmilla levyillä! Kuinka itseään voi muka plagioida?"[4]

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • The Sisterhood: Gift (1986)
  • Some Girls Wander By Mistake (1992) Kokoelma vanhoilta singleiltä.
  • A Slight Case Of Overbombing (1993) Best of -kokoelma ja kaksi uutta singleä.
  • Damage Done (1980)
  • Body Electric (1982)
  • Alice (1982)
  • Anaconda (1983)
  • Alice EP (1983)
  • Reptile House EP (1983)
  • Temple of Love (1983)
  • Body and Soul (1984)
  • Walk Away (1984)
  • No Time to Cry (1985)
  • This Corrosion (1987)
  • Dominion (1988)
  • Lucretia, My Reflection (1988)
  • More (1990)
  • Doctor Jeep (1990)
  • When You Don't See Me (1990)
  • Temple of Love (1992) (1992)
  • Under the Gun (1993)
  1. a b c d e f g h i j k l m Monger, James Christopher.: The Sisters of Mercy Biography, Songs, & Albums Alt Music. 2006. AllMusic. Viitattu 14.8.2024.
  2. "The Sisters of Mercy" 8.5.2012.. Lilith Goth Magazine. Viitattu 14 8.2024.
  3. Heartland Interview with Andreas Bruhn 4.6.2017.. Heartland, The Sisters of Mercy Forum. Viitattu 14.11.2024.
  4. Grace, Paul: Interview: Wayne Hussey Louder Than War. 6. lokakuuta 2016. Viitattu 8.8.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]