The Two Faces of January

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Two Faces of January
Ohjaaja Hossein Amini
Käsikirjoittaja Hossein Amini
Perustuu Patricia Highsmithin romaaniin
Tuottaja
Säveltäjä Alberto Iglesias
Kuvaaja Marcel Zyskind
Leikkaaja
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Vidéa
Netflix
Hulu
Ensi-ilta 11. helmikuuta 2014 (Berliini)
Yhdistynyt kuningaskunta 16. huhtikuuta 2014
Yhdysvallat 28. elokuuta 2014
Kesto 96 min [1]
Alkuperäiskieli englanti, kreikka, turkki
Budjetti 8 800 000 dollaria
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

The Two Faces of January on vuonna 2014 ensi-iltansa saanut Hossein Aminiin ohjaama jännityselokuva, jonka pääosassa esiintyvät Viggo Mortensen, Kirsten Dunst ja Oscar Isaac. Elokuva perustuu Patricia Highsmithin vuonna 1964 julkaistuun samannimiseen romaaniin.

On vuosi 1962. Huijari Chester MacFarland matkustaa Kreikassa vaimonsa Coletten kanssa. Pari tapaa Rydal-nimisen oppaan, joka huijaa turisteilta rahaa. Yhteisen illallisen jälkeen Rydal palaa hotellille palauttamaan rannerengasta, jonka Colette pudotti taksiin. Chesterin sijoitushuijauksista kärsineet henkilöt ovat palkanneet yksityisetsivän jäljittämään herra MacFarlandin rahoineen. Kun etsivä uhkaa Chesteriä aseella, miesten välille syntyy kamppailu, jonka päätteeksi etsivä lyö päänsä pöydän reunaan ja saa surmansa. Juuri kun Chester raahaa etsivän ruumista kohti tämän hotellihuonetta, paikalle saapuu Rydal. Chester myöntää olevansa pulassa ja uskoo, että rahojen perässä on muitakin henkilöitä. Mies suostuu auttamaan, sillä Chester uskottelee yksityisetsivän olevan pelkästään humaltunut.

Pakomatkan aluksi Chester tilaa uudet passit Rydalin ystävältä. Rydal ja MacFarlandit päättävät odottaa väärennettyjen passien valmistumista Kreetan Iraklionissa. Passittomille matkustajille ei tarjota yöpaikkaa, minkä vuoksi kolmikko matkustaa Chaniáan. Chester alkaa kokea mustasukkaisuutta nähdessään vaimonsa lähentyvän Rydalin kanssa. Tieto kuolemasta ateenalaisessa hotellissa ja kahdesta paikalta paenneesta amerikkalaisesta turistista leviää uutisissa. Rydal tajuaa asian, mutta Chester painottaa, että myös pakomatkaan osallisen Rydalin oma asema on uhattuna.

Paluumatkalla Iraklioniin Colette kokee, että hänet tunnistetaan karkulaiseksi, eikä pysty jatkamaan matkaa linja-autolla. Kolmikko kävelee Knossoksen raunioille ja pakenee sadetta maanalaiseen labyrinttiin. Pimeässä Chester tainnuttaa Rydalin ja toteaa vaimolleen oppaan olevan loppumatkan kannalta turha, mikä aiheuttaa riitaa MacFarlandien välille. Chester haluaa poistua paikalta ja riuhtoo Colettea mukaansa, jolloin tämä putoaa portaikosta ja kuolee. Kun Rydal palaa tajuihinsa, joukko turisteja näkee hänet lähellä Coletten kuolinpaikkaa. Rydal löytää Chesterin, mutta tajuaa olevansa lavastettu Coletten kuolemaan. Miehet päättävät jatkaa pakomatkaa yhdessä ja palaavat Ateenaan.

Chester uskottelee ostavansa lentoliput Frankfurtiin, mutta matkustaa itse Istanbuliin. Hän jättää Rydalille matkalaukun, jossa on Coletten tavaroita. Rydal tajuaa, että Chester on todennäköisesti antanut hänestä anonyymin ilmiannon poliisille ja päättää paeta paikalta. Pian Rydal jäljittää Chesterin ja esittää kiristävänsä tältä rahaa. Todellisuudessa hän on päätynyt poliisin huostaan tarkoituksenaan saada Chesteriltä tunnustus. Rydalin painostava käytös saa Chesterin tajuamaan ansan, ja pian molemmat miehet pakenevat poliisia. Poliisi ampuu kuolettavasti Chesteriä, joka ennen menehtymistään tunnustaa syyllisyytensä sekä etsivän että vaimonsa kuolemaan, mikä vapauttaa Rydalin syytteistä.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Viggo Mortensen  Chester MacFarland[2]  
 Kirsten Dunst  Colette MacFarland  
 Oscar Isaac  Rydal Keener  
 Yigit Ozsener  Yahya  
 Daisy Bevan  Lauren  
 Yigit Ozsener  Paul Vittorio  

The Two Faces of January on ohjaaja Hossein Aminin esikoisteos. Amini on todennut halunneensa jo 15 vuoden ajan ohjata Patricia Highsmithin romaanin pohjalta elokuvan. Kuvaukset alkoivat elokuussa 2012, ja elokuva kuvattiin Ateenassa, Kreetalla, Istanbulissa ja Lontoon Ealing-studiolla.[3]

  1. The Two Faces of January. British Board of Film Classification. Arkistoitu 7.1.2016. Viitattu 21.5.2015. (englanniksi)
  2. Lesnick, Silas: First Still From The Two Faces of January Comingsoon.net. 4.10.2012. Viitattu 21.5.2015. (englanniksi)
  3. Goodfellow, Melanie: The Two Faces of January starts shooting Screendaily.com. 31.8.2012. Viitattu 21.5.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]