Suikujärvi
Suikujärvi[1] (ven. Шу́езеро, Šujezero, karjalaksi Šuigärvi) on kylä ja entinen volosti Karjalan tasavallan Belomorskin piirin Sosnavitsan kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee samannimisen järven länsirannalla 34 kilometriä Sosnavitsasta länteen. Vuonna 2013 kylässä oli 21 asukasta[2].
| Suikujärvi Шуезеро, Šujezero |
|
|---|---|
 Suikujärven taloja. |
|
  Suikujärvi |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Venäjä |
| Tasavalta | Karjalan tasavalta |
| Piiri | Belomorskin piiri |
| Kunta | Sosnavitsa |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | kylä |
| Väkiluku (2013) | 21 |
Historia
muokkaaNovgorodin Lappiin kulunut Suikujärven Pyhän Eliaan pogosta mainitaan ensimmäisen kerran 1500-luvun lopun verokirjoissa. Sen vanhimpia kyliä olivat Kevättämäjärvi, Koivuniemi, Lehto, Maasjärvi ja Tunkua. Vuonna 1619 pogostalle vihittiin uusi Solovetskin luostarin varoilla rakennettu puukirkko, joka säilyi 1900-luvulle saakka. Seudun asukkaat olivat karjalaisia, joiden joukossa oli paljon vanhauskoisia. He harjoittivat pelto- ja kaskiviljelyä, karjanhoitoa, kalastusta ja metsästystä sekä valmistivat rautaa suo- ja järvimalmista. Myöhemmin alettiin käydä ansiotöissä Sorokan sahoilla, Sorokanlahden ja Muurmanninrannan kala-apajilla, Pietarissa ja Suomessa. Vuonna 1889 Suikujärvelle perustettiin seurakuntakoulu, joka vuonna 1898 muutettiin valtionkouluksi.[3]
1900-luvun alussa Suikujärvi muodosti Arkangelin läänin Kemin kihlakuntaan kuuluneen volostin eli kunnan, joka jakautui Suikujärven ja Nuottavaaran kyläkuntiin[3]. Se rajoittui lännessä Kemin kihlakunnan Tunkuan, pohjoisessa Voijärven ja idässä Suijun, Sorokan ja Lapinon volosteihin sekä etelässä Aunuksen läänin Poventsan kihlakunnan Paatenen volostiin[4]. Vuonna 1905 Suikujärven volostissa oli 32 kylää, joissa oli lähes 1 800 asukasta. Suikujärven kyläkuntaan kuuluivat kirkonkylän lisäksi Kevättämäjärven, Kippajärven (ven. Kippozero), Lehdon, Pohjoispään (Severnokonetskaja) ja Säkäjärven (Šagozero) kylät sekä Borissanvaaran (Borisvaraka), Heinävaaran (Sennaja Varaka), Lehtorannan (Lehtabereg), Naukuvaaran (Neugovaraka), Riihivaaran (Rigovaraka), Sarinvaaran (Šarovarakka) ja Torovaaran (Torovaraka) uudiskylät.[5] Suikujärvi koostui kahdesta osasta, kirkonkylästä (ven. Letnekonetskoje) ja Pohjoispäästä. Kunnanhallinto sijaitsi kirkonkylässä, minkä johdosta volostia kutsuttiin venäjäksi usein nimellä Letnekonetskaja volost.[3] Vuonna 1905 Suikujärven kirkonkylässä ja Pohjoispäässä oli yhteensä 56 taloa ja 279 asukasta[5].
Suikujärven volosti lakkautettiin vuonna 1927 ja sen alue liitettiin Tunkuan piiriin[6]. Suikujärven kirkonkylä ja Pohjoispää kuuluivat pitkään Lehdon kyläneuvostoon. Vuonna 1933 niissä oli yhteensä 306 asukasta, joista valtaosa oli karjalaisia.[7][8] Vuoden 1960 asutusluettelossa Pohjoispäätä ei enää mainita[9].
Nykypäivä
muokkaaSuuri osa Suikujärven alueen kylistä lakkautettiin ”perspektiivittöminä” 1960-luvulla. Nykyisin asutusta ovat vain Kesäjärvellä, Lehdossa, Sosnavitsassa sekä Pušnoissa, joka perustettiin vuonna 1958 lakkautettujen kylien asukkaita varten.[10]
Suikujärvelle johtaa maapohjainen tie Pušnoista. Siellä toimii kalanviljelylaitos.[11] Kylällä on historiallisen asutuksen status. Sen rakennusmuistomerkkeihin kuuluu kaksi 1800-luvulla pystytettyä aittaa.[12] Matkailupalveluja tarjoaa 70-paikkainen lomakylä[13]. Vuonna 2006 kylään rakennettiin uusi Profeetta Eliaan kirkko[14].
Lähteet
muokkaa- ↑ Venäjän federaation paikannimiä, s. 236. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2 Teoksen verkkoversio (viitattu 22.7.2015).
- ↑ Tšislennost naselenija v razreze selskih naseljonnyh punktov Respubliki Karelija po sostojaniju na 1 janvarja 2013 goda webcitation.org. Arkistoitu 3.1.2015. Viitattu 22.7.2015. (venäjäksi)
- ↑ a b c Koškina, S. V.: Soroka–Belomorsk, 1919–1938: krajevedtšeskije zapiski, letopis, s. 208–217. Petrozavodsk: Barbašina Je. A., 2013. ISBN 978-5-905699-08-5
- ↑ Härkönen, Iivo (toim.): Karjalan kirja, s. 828. Porvoo–Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1932.
- ↑ a b Spisok naseljonnyh mest Arhangelskoi gubernii k 1905 godu, s. 188–191. Arhangelsk: Arhangelski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
- ↑ Karjalan kirja, s. 845.
- ↑ Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1926 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 18. Petroskoi: KASNT:n tilastohallinto, 1928.
- ↑ Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 10. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
- ↑ Karelskaja ASSR: administrativnoje delenije, s. 9. Petrozavodsk: Gosudarstvennoje izdatelstvo Karelskoi ASSR, 1960.
- ↑ Lehtipuu, Markus: Karjala, suomalainen matkaopas, s. 301. (Toinen, korjattu painos maaliskuu 2001) Keuruu: Suomalainen matkaopas Finnish Guidebooks Oy, 2001. ISBN 952-9715-13-7
- ↑ Shema territorialnogo planirovanija munitsipalnogo obrazovanija ”Belomorski munitsipalnyi raion”: Pojasnitelnaja zapiska k položeniju o territorialnom planirovanii, s. 50, 112 belomorsk-mo.ru. 2011. Arkistoitu 23.7.2015. Viitattu 22.7.2015. (venäjäksi)
- ↑ Objekty istoriko-kulturnogo nasledija Karelii monuments.karelia.ru. Viitattu 22.7.2015. (venäjäksi)
- ↑ Turistitšeski kompleks ”Šujezero” shuezero.ru. Viitattu 22.7.2015. (venäjäksi)
- ↑ Sobory.ru sobory.ru. Viitattu 22.7.2015. (venäjäksi)
| Vienan Karjala |
| ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Aunuksen Karjala |
|